Viinimestarin päiväkirja 22: Piemonte, päivät 8 ja 9

Sunnuntai 26.4.2015

Piemonten-reissumme viimeinen kokonainen päivä valkeni vielä harmaampana kuin lauantai. Päivän ohjelmassa oli käydä tutustumassa läheisen Gattinaran viinialueen suurimpaan tuottajaan, Travagliniin, jonka jälkeen meillä olisi loppupäivä vapaata pakkausta ja muuta kotiinpaluuseen valmistautumista varten.

Gattinara

Piemonten pohjoiset appellaatiot. Lisäsin kartalle myös Barbarescon
ja Barolon. ©Italian wine central

Tämä pienehkö viinialue Piemonten pohjoisosissa, aivan Alppien kainalossa, on suurelle yleiselle melko tuntematon alue. Aivan täysin unohdettu tämä alue ei kuitenkaan ole, sillä Gattinara on kuitenkin hieman tunnetumpi kuin naapurinsa Ghemme ja merkittävästi tunnetumpi kuin yksikään muista lähialueen viinialueista (jotka ovat siis Bramaterra, Colline Novaresi, Fara, Lessona, Sizzano ja Piemonten toiseksi pohjoisin* viinialue, Boca); Gattinara sijaitsee suurin piirtein samalla leveyspiirillä kuin juttusarjassa aiemminmainittu, Aostan laakson suulla sijaitseva Carema.

*Pohjoisin on Maggiore-järven pohjoispuolelta löytyvä, vasta 2009 luotu DOC Valli Ossolane, jossa viljellään lähinnä Nebbioloa ja Chardonnayta.

Nämä pohjoisessa Piemontessa sijaitsevat alueet ovat siitä mielenkiintoinen katras, että niiden viinintuotanto perustuu kaikilla samaan rypälelajikkeeseen, Spannaan – joka eteläisemmässä Piemontessa tunnetaan paremmin nimellä Nebbiolo. Tosin nykyisin monilla pohjoisenkin alueilla ollaan hylätty traditio ja siirrytty puhumaan Nebbiolosta, koska sen nimen markkinat tuntevat Piemonten ulkopuolellakin.

Koska pohjoisessa Piemontessa on merkittävästi viileämpää kuin Barolon ja Barbarescon seuduilla, tuottaa Nebbiolo hyvin erilaisia viinejä – ne ovat usein kepeämpiä ja herkempiä, minkä lisäksi rypäleen luontaisestikin korkea hapokkuus usein korostuu. Koska Nebbiolo vaatii hyvin pitkän ja riittävän lämpimän kypsymisajan saavuttaakseen optimikypsyytensä, voi pohjoisen alueiden Nebbiolot jäädä erityisesti viileinä vuosina hieman alle optimikypsyyden – mikä heijastuu yleensä hyökkäävämpinä, rujommantuntuisina "vihreinä" tanniineina. Tästä syystä viinien maseraatioajat ovat perinteisesti olleet traditionalisti-Baroloja ja -Barbarescoja selkeästi lyhyempiä; jos rypäleiden tanniinit ovat olleet vielä "vihreitä", ei niitä ole haluttu saada liikaa viiniin. Tämän lisäksi viinejä ollaan tyypillisesti pehmennetty muilla alueella viljeltävillä, lempeätanniinisemmilla lajikkeilla, joita ovat Uva Rara (joka tunnetaan myös nimellä Bonarda) ja Vespolina, sekä joissain paikoissa Croatina.

No, jos näillä alueilla ei ole mitään varsinaista eroa, eikö olisi järkevämpi, että ne kaikki tuottaisivat viiniä yhden appellaation alla sen sijaan, että niitä olisi vajaa kymmenen erilaista DOC- ja DOCG-appellaatiota? Eittämättä, mutta näillä kaikilla alueilla on oma, ainutlaatuinen historiansa; tämän lisäksi ne eivät ole mitenkään yksi yhtenäinen alue, vaan ennemminkin suuri, leveydeltään koko pohjoisen Piemonten peittävä, mikroskooppisten viinialueiden tilkkutäkki.

Mutta Gattinara on tosiaan alueen viinialueista se tunnetuin – ja noin 100 ha pinta-alallaan yksi suurimmista. Alueen köynnökset kasvavat Gattinaran kylän ympärillä jyrkissä rinteissä Alppien rinteillä, noin 280-480 metrin korkeudessa, missä maa-aines on tuliperäistä – yksi merkittävimpiä eroja mm. Barolon ja Barbarescon maaperään. Tuottajia alueella on yhteensä vajaa kymmenkunta, ja niistäkin vain kolme (Antoniolo, Nervi ja Travaglini) valmistaa viiniä riittävästi myös vientiin. Vaikka muutamat muutkin alueen tuottajat ovat keränneet hieman mainetta laadukkailla tuotteillaan, on heidän tuotantonsa niin pientä, että heidän viinit menevät lähinnä paikalliseen kulutukseen eivätkä nimet viinimedioissa pyöri. Gattinaran alueella on myös paljon osa-aikaisia viljelijöitä, jotka omistavat pieniä palstoja, mutta niiden kasvatus on heille lähinnä harrastus – tai sitten heidän tuotantonsa ei yksinkertaisesti riitä oman viinin tekemiseen. Nämä viljelijät myyvät satonsa Gattinaran ainoalle osuuskunnalle, joka tuottaa rypäleistä viiniä.

Alueen kolmesta suuresta tuottajasta Antioniolo ja Travaglini ovat profiloituneet enemmän moderneiksi tuottajiksi, jotka kokeilevat myös uusia viinityylejä ja käyttävät myös barrique-tynnyreitä kellareissaan. Alueen vanhin tuottaja Nervi (perustettu vuonna 1906) on taas tunnettu erittäin traditionalistisesta tyylistään, jossa viiniä pyritään tekemään samoin menetelmin kuin DOC Gattinara (nykyisin DOCG) -appellaation luomisvuonna 1967. Nervin epäonneksi koitui viinien huono menekki ja markkinointi, minkä vuoksi talon omistanut suku päätyi myymään Nervin norjalaissuvun omistukseen vuonna 2011; talon uudet omistajat ovat kuitenkin vakuuttaneet jatkavansa viinien valmistusta totutulla, hyvin traditionalistisella linjalla, joten talon tulevaisuus kuitenkin näyttää valoisalta!

No niin, nyt oli siis vuorossa viimeistä kertaa tila-autoihin pakkautuminen viinitalovierailua varten. Jätimme Maggiore-järven taaksemme ja aloitimme puolituntisen moottorimarssin kohti etelässä sijaitsevaa Gattinaraa.

Pohjoista Piemontea halkoessa ei voinut olla huomaamatta, kuinka erilaiselta täällä näytti verrattuna Alban lähiseutuihin. Hylättyjä ja ränsistyneitä taloja löytyi paljon, seniorikansalaisia näkyi joka paikassa kun lapsia ei juuri missään ja alue vaikutti silmämääräisesti selkeästi Langhea köyhemmältä. Lienee pakko uskoa, että amerikkalaisten löydettyä Barolot ja Barbarescot on Alban alueelle virrannut sen verran rahaa, että se näyttäytyy selkeästi parempana hyvinvointina, kun taas vastaavanlaista ilmiötä ei pohjoisemmilla viinialueilla ole tapahtunut. Gattinaran kaupunki oli kuitenkin hieman suurempi kuin ne muut kylät, joissa alueella ehdimme piipahtaa, mutta silti kaupungista tuli enemmän tunne hitaasti kuolevasta teollisuuskaupungista kuin nousevasta turistien vetonaulasta. Voi kuitenkin olla mahdollista, että Nebbiolon suosion kasvaessa Baroloa ja Barbarescoa ei yksinkertaisesti löydy kaikille, jolloin huomio siirtyy yhä enemmän pohjoisemman Piemonten kepeämpiin, herkempiin ja elegantimpiin näkemyksiin samasta rypäleestä.

Travaglini

Pienen arpomisen jälkeen löysimme Travaglinin viinitalon Gattinaran kaupungin länsipuolelta, pienen metsäpolun päästä. Parkkeerasimme automme talon eteen nostetun, suuren botti-tynnyrin viereen ja marssimme sisään, missä meidät otti vastaan viinitaloa luotsaava Cinzia Travaglini.

Paikalle saapuvia tervehtivä vanha botti ei jätä talon tyyliä arvailun varaan.

• Travaglinin viinitalo on varsinaisesti perustettu vuonna 1959, mutta Travaglinin suku on viljellyt rypäleitä Gattinaran ympäristössä jo 1800-luvulta ja omia viinejä talo on tuottanut jo 1920-luvulta.
• Talon on perustanut Cinzia Travaglinin isoisä, Clemente Travaglini. Viinitalon on nostanut suureen suosioon Clementen poika ja Cinzian isä, Giancarlo, minkä vuoksi talo tunnetaan edelleen nimellä Giancarlo Travaglini. Talon toimintaa johtavat Cinzian lisäksi hänen äitinsä Liliana Travaglini ja siskonsa Cristina. Talon viinintekijänä toimii Giancarlon oppipoika ja Cinzian aviomies, Massimo Collauto.
• Gattinaran noin 100 hehtaaarin pinta-alasta Travaglini omistaa yli puolet, eli 59 ha. Tästä 48 ha on viiniköynnöksiä. Talon köynnöksistä ehdoton valtaosa on 50-55 vuotiaita. Vanhimmat tarhat ovat lähes 70-vuotiaita, minkä lisäksi joillain tarhoilla on nuorempia köynnöksiä, joista valtaosasta ei valmisteta lainkaan DOCG Gattinara -viiniä
• Talo viljelee vain ja ainoastaan Nebbioloa, josta valmistetaan kaikki talon viinit. Vuosituotanto on vuodesta riippuen n. 250-260,000 pulloa, josta vientiin menee tällä hetkellä noin 60%.
• Talon tunnetuin piirre lienee sen omintakeisen muotoinen pullo, jonka Giancarlo Travaglini suunnitteli vuonna 1958 harvinaisen hyvälaatuiselle vuosikerralle 1952. Pullon erikoisen muodon on tarkoitus toimia sakkaa keräävänä dekantterina, sillä Travaglinin viinejä ei suodateta, mistä syystä viineillä on tapana kerätä sakkaa ikääntyessään. Pullosta on tarkoitus kaataa etuetiketti alaspäin, takaetiketti ylöspäin.
• Travaglinin viinien tyypillinen maseraatioaika kuorten kanssa on noin 15-18 päivää, minkä jälkeen tapahtuu käyminen 31-32 °C lämpötilassa. Viinit kypsyvät terästankeissa sadonkorjuuta seuraavaan maaliskuuhun, ja kun malolaktinen käyminen on loppunut, siirretään viinit tynnyreihin. Viinejä kypsytetään tammessa minimissään 2 vuotta, parempien viinien kanssa pidempään.
• Suuret botti-tynnyrit ovat elimellisiä talon viinien kypsyttämisessä. Travaglinilla tynnyrit ovat keskimäärin paljon suurempia kuin Barolossa tai Barbarescossa (missä tynnyrit olivat keskimäärin 2,000-5,000 litran vetoisia), sillä keskimäärin talon tynnyrit ovat lähes 10,000 litran vetoisia tammitankkeja ja talon suurin tynnyri on vetoisuudeltaan 10,700 litraa. Vanhin käytössä oleva botti on 28 vuotta vanha.
• Talo on alkanut käyttämään barrique-tynnyreitä vuodesta 1989. Toisin kuin Barolo-Barbaresco-alueella, jossa erityisesti uudet barriquet saattavat helposti hallita kellaria, uusitaan Travaglinilla vain 20-25% tynnyreistä vuosittain. Yhden tynnyrin käyttöaika on siis noin 4-5 vuotta, kunnosta riippuen, eli valtaosa talon barrique tynnyreistä on vanhoja.
• Talon viinit suljetaan aina luonnonkorkilla, jota Travaglini ostaa Sardiniasta ja Portugalista.

Cinzia Travaglini ja viininvalmistustiloja.

Signora Travaglini esitteli meille aluksi talon viininvalmistustiloja kertoen samalla talon historiasta ja nykytilasta. Hän kertoi, kuinka erityisesti hänen isänsä, Giancarlo Travaglini, oli tehnyt runsaasti töitä saadakseen talon siihen asemaan, jossa se on nyt. Koska DOCG Gattinara on kooltaan hyvin pieni ja valtaosa siitä on jo istutettua, omisti Travaglini alun perin vain pieniä palstoja sieltä täältä. Giancarlon johdolla Travaglini pyrki aina ostamaan palstoja omien palstojensa naapurista niiden ollessa kaupan, tavoitteenaan yhtenäistää viljelyksiään. Nykyisin Travaglinilla onkin alueen suurimmat viinitarhat, jotka on ajan kuluessa koottu ostamalla yksittäisiä palstoja muilta viljelijöiltä.

Botti poikineen.

Seuraavaksi siirryimme kypsytyskellareille, joiden valtavat bottit olivat kyllä harvinaisen vaikuttava näky – suurimmat, punaisella värillä maalatut, yli 10,000 litran vetoiset tammitynnyrit olivat jopa lähemmäs 3-metrisiä korkeudeltaan ja saman verran pituudeltaan. Vastaavanlaisia mörssäreitä ei missään Langhen alueen talolla ollut tullut vastaan, kun taas Travaglinin kellareissa niitä makoili lukematon määrä.

Ja näitähän Travaglinilla riitti.

Maan tasosta tarkasteltuna tynnyrit ovat valtavan kokoisia.

Tynnyrikellarin barrique-puoli.

Seuraavaksi siirryimme barrique-kellariin, joka oli kooltaan lähes yhtä suuri kuin botti-puoli, mutta jossa makoili noissa 225 litran tynnyreissä yhteensä viiniä vain muutaman jättibottin verran. Täällä Cinzia esitteli meille kyljellään makoilevia Nebbione-pulloja; Nebbiolosta valmistettuja Blanc de Blancs -kuohuviinejä. Toisin kuin Rivettolla, jossa pääsimme jo maistamaan Rivetton Kaskal-Nebbionea, oli Travaglinin viinit vielä kypsymässä, odottamassa sakanpoistoa ja korkinvaihtoa; Travaglinilla heidän viininsä minimikypsytysaika sakkojen päällä oli päätetty olemaan kestoltaan peräti 48 kuukautta, eli Rivettoa pidempi. Tästä syystä kyseinen viini jäi maistamatta.

Muuten pääsimmekin maistamaan kahta poikkeusta (l'Altro Sogno ja Cinzia Vino da Tavola) lukuun ottamatta koko Travaglinin tuotannon läpi.

• Coste delle Sesia Nebbiolo 2013: Travaglinin perustason viini, joka valmistetaan suuremman, koko Pohjois-Piemonten alueen kattavan DOC Coste delle Sesian appellaatiostandardein. 100% Nebbiolo; 12-14 päivän maseraatio kuorten kanssa, kypsyy 4 kk terästankeissa ja 10 kk slavonialaisissa botti-tynnyreissä.
  Vaaleahko, läpinäkyvä, nuorekkaan vadelmanpunainen väri. Tuoksu kuiva, mausteinen, hapankirsikkainen, kirpeän punamarjainen ja kevyesti ruusuisen parfyyminen. Rutikuiva maku kirpeä, hyvin tuntuvasti kivisen mineraalinen, puolukkainen ja hapankirsikkainen. Rakenteesta pitävät huolen melko tuntuva hapokkuus ja kohtalainen tanniinisuus. Rapsakka, mainio, tyylipuhdas ja kaikin puolin herkullinen Nebbiolo; loisto-ostos 11-12€ hinnalla.
• Gattinara 2010: 100% Nebbiolo; 15 päivän maseraatio kuorten kanssa, kypsyy 3½ vuotta, josta vähintään 2 vuotta tammessa (90% botti, 10% barrique joista n. 20% uusia) ja 3 kk pullossa.
  Hohtava, kirkas vaalean granaatinpunainen väri, joka on reunoilta väritön. Aromaattinen ja vivahteikas tuoksu on kypsä, runsaan kirsikkainen, hieman makea, tervainen ja kevyen parfyyminen. Maku melko täyteläinen, mutta samalla napakan hapokas ja kypsän ja lempeän, mutta samalla sopivasti tuntuvan tanniinen. Kypsänmakean kirsikan johtamassa maussa tuntuu karpaloa, maltillista mineraalia, hentoa luumuisuutta ja aavistuksen tamminen taustajuonne. Kokonaisuus on ryhdikäs, hieman karheahko ja kaikin puolin tasapainoinen. Oikein miellyttävä, jo nyt lähestyttävä mutta hyvin potentiaalia lupaileva Nebbiolo. Keskimäärin hinta kaupoissa oli n. 15-16€, minkä lisäksi viini löytyy Alkosta reilulla parilla kympillä.
• Tre Vigne Gattinara 2009: Kolmen laadukkaan viinitarhan erikois-Gattinara, jota ei valmisteta lainkaan heikompina vuosikertoina. Ensimmäinen Tre Vignen vuosikerta oli 1997. Viiniä on kypsytetty noin 50 kk, josta noin 30 kk botti-tynnyreissä. Lisäksi 20% viinistä kypsyi 20 kk botti-tynnyreissä ja 10 kk barrique-tynnyreissä.
  Väri sama kuin edellisellä, mutta väritön reuna leveämpi. Kypsänmehevässä tuoksussa makeaa kirsikkaa, kevyttä savua, hentoa suklaata, ujoa pölyisyyttä, aavistus makeaa puuta ja häivähdys kypsiä tummia marjoja; tuoksu on moniulotteisempi, mutta taittuen lähinnä makeampiin ja tammisiin sävyihin. Viini on suussa täyteläinen, runsas ja hieman konsentroituneen oloinen. Kypsää kirsikkaa, hapankirsikkaa, bitterisyyttä ja kevyttä suklaata. Hyvä hapokkuus ja kohtalainen tanniinisuus pitävät paketin hyvin kasassa. Selkeästi runsaampi, mutta samalla lempeämpi ja helpostilähestyttävämpi kuin perus-Gattinara. Todennäköisesti enemmän massojen makuun, mutta itse pidin enemmän peruspullotteesta. Noin 25€.
• Gattinara Riserva 2009: Tarhojen parhaista rypäleistä valmistettu 100% Nebbiolo, jota ei valmisteta lainkaan heikompina vuosikertoja; 15 päivän maseraatio kuorten kanssa, kypsyy 4½ vuotta, josta vähintään 2 vuotta tammessa botti-tynnyreissä (10% viinistä 8-10 kk barrique-tynnyreissä, joista n. 20% uusia) ja 8 kk pullossa.
  Läpinäkyvä, ohut, keskisyvän granaatinpunainen väri. Kypsänmakea ja vivahteikas tuoksu parfyyminen, tupakanpuruinen, mehevän kirsikkainen, savuinen, ujon viikunainen ja kaikin puolin kompleksinen. Intensiivinen maku on karpaloinen, puolukkainen, mineraalinen, kevyen tryffelinen ja hennosti makean savuinen. Keskitäyteläistä makumaailmaa kannattelee vaivattomasti mehukas hapokkuus ja aiempia viinejä tuntuvampi tanniinisuus. Oikein hurmaava, tasapainoinen ja kaikin puolin erinomainen Nebbiolo. Keskimäärin hinta oli kaupoissa n. 21-24€, mihin hintaan tämä viini on loisto-ostos.
• Il Sogno 2009: Giancarlo Travaglinin pitkäaikainen haave oli tuottaa Gattinaran alueella Nebbioloa samalla tavalla kuin naapurissa, Lombardian valtellinassa valmistetaan Sforzatoa – kuivattamalla rypäleitä ennen niiden käyttämistä viiniin. Rypäleitä kuivatetaan aluksi vähintään 100 päivää, jolloin ne menettävät jopa 50% nestepitoisuudestaan. Sitten viiniä maseroidaan kuorten kanssa 25-30 päivää, minkä jälkeen viini kypsyy 40 kk slavonialaisissa 2,000 botti-tynnyreissä ja 8 kk pulloissa. Nimi sogno tarkoittaa "haavetta"; ensimmäinen viinin vuosikerta oli 2003.
  Väriltään viini on läpinäkyvän ja hennosti rusehtavaan taittuvan tumma kirsikka, reunoiltaan ujosti värittömään taittuen. Aromikas ja makea tuoksu on hyvin intensiivinen, viikunainen, runsaan kirsikkainen ja jopa kirsikkamarmeladinen, kevyen rusinainen ja ujon pölyinen. Intensiivinen maku tuntuu aluksi erittäin täyteläiseltä, mutta sitten runsaat tanniinit ja napakat hapot kuivattavat viinin suusta hyvin tiivisluontoiseksi. Runsaasta, makeankypsästä makumaailmasta löytyy tummaa kirsikkaa, luumua, viikunaa, salmiakkista suolaisuutta, rusinaa, kevyttä mineraalia, hillittyä aromaattista yrttisyyttä ja hentoa tervaisuutta. Kokonaisuus on erittäin kompleksinen, viipyilevä ja n. 5 g/l sokeristaan huolimatta yllättävän robusti. 15,5% alkoholia pysyy täysin piilossa. Erittäin upea, "amaronetettu" Gattinara. Paikan päällä 55-58€, Alkossa käynyt kertaostoksena noin 80€ hintaan.

Cinzia Travaglini selitti samalla, että poikkeuksellisina vuosina Il Sognoon tarkoitetut rypäleet ovat kuivausprosessin seurauksena niin konsentroituneita, että niistä jää vielä selvästi jäännössokeria (n. 10 g/l) käymisprosessin päätteeksi. Tällainen viini kulkee nimellä l'Altro Sogno ("toinen haave") ja se pullotetaan pienempään, 0,5 litran pulloon erotuksena tyypillisesti kuivasta Il Sognosta.

Nebbiololle tyypillinen, hyvin hailakka väri, joka katoaa reunoja kohden.

Travaglinin viinejä maistellessa oli hauska huomata, kuinka Gattinaran viitekehyksessä melko modernistisena tuottajana pidetty Travaglini oli tyylillisesti valovuosien päässä Langhen modernisteista – Travaglini olisi helposti sujahtanut traditionalistituottajien sekaan mennen tullen. Onhan alueilla kuitenkin hyvin erilaiset käsitykset siitä, mikä on modernia ja mikä on traditionaalista: Barolossa tai Barbarescossa modernistit maseroivat viinejään ehkä viikon ajan ja pistävät viinit kypsymään uusiin barrique-tynnyreihin, kun taas Travaglinin reilun parin viikon maseraatioajat ja vain 10% barrique-tynnyreitä (joista vain 20-25% uusia) ovat menetelmiä, joita voisi lähinnä traditionalistituottajien suosivan. Suuren maailman muhkea, ylikypsä ja tamminen tyyli ei siis selvästikään ole saavuttanut Gattinaraa – ja hyvä niin. Edes Tre Vigne, Travaglinin "moderneinta" tyyliä edustava viini, ei ollut lähelläkään mitään modernistityyliä, vaikkakin se rupesikin tällaisessa maistelussa jo erottumaan muusta tyylin katalogista.

Bottien hautausmaa viinitalon takapihalla.

Kiitimme signora Travaglinia vierailusta ja harvinaisen ihastuttavista viineistä ja rupesimme siirtymään tuliaistenostelun kautta autoihimme. Lähtiessämme tiedustelimme vielä Cinzia Travaglinilta jotain hyvää ruokapaikkaa Gattinarasta, jossa voisi syödä paikallista ruokaa. Hän suositteli kaupungin keskellä sijaitsevaa Osteria La Brioskaa, jonne hän samalla hoiteli meille pöytävarauksen. Heitimme hyvästit samalla vielä kiittäen tästä ystävällisestä eleestä ja lähdimme etsimään kyseistä osteriaa.

La Brioska löytyikin melko nopeasti. Kyseessä on tosiaan pieni perheen pyörittämä ruokapaikka, joka näytti olevan lounasaikaan täynnä paikallisia ruokailemassa – ehdottomasti hyvä merkki. Lisää pisteitä paikalle ropisi mukavan kattavasta viinilistasta, josta löytyi mm. jotakuinkin kaikki Gattinaran tuottajat, alkaen paikallisen osuuskunta Produttorin tuotteista aina Antoniolon ja Nervin tarhaviineihin. Tilasimme pullollisen Nervin tarhaviini Valferanoa vuodelta 2004, leikkeleitä alkupalaksi, Gattinara-viinissä keitettyä risottoa primi piattiksi ja juustolla höystettyä parsaa secondi piattiksi. Leikkeleet olivat ylettömän herkullisia ja talon risotto oli helposti reissun aikana maistetuista risottoista paras – vaikka se vaikuttikin olevan vain riisiä ja punaviiniä. Sen sijaan parsat, joista neljännes oli kovaa ja puisevaa ja kolme neljännestä täysin lötköksi keitettyä velliä, eivät saaneet suuria hurraahuutoja. Hyvin ne meille kyllä maistuivat, kiitos huolettoman juustonkäytön, mutta kenties puolet lyhyemmällä keittoajalla valmistettuina ne olisivat voineet olla enemmän meidän makuumme. Parsa-tapauksesta huolimatta voin kyllä pelkästään perheen ystävällisen palvelun ja herkullisen risotton puolesta suositella paikkaa kenelle tahansa Gattinaraan eksyvälle!

Alkupala: julmetun herkullisia leikkeleitä.

Gattinarassa keitetty risotto ei ole ehkä estetiikan riemuvoitto,
mutta sitäkin maukkaampaa maalaisruokaa.

Juustoiset parsat sen sijaan olivat makuumme turhan pehmeiksi kypsennettyjä.

Loppupäivä meillä kuluikin hotellilla matkalaukkuja pakkaillessa ja laukkuihin mahtumattomia viinipulloja tyhjennellessä. Puolet meistä lähti tekemään tutustumiskierrosta läheiseen Aronan kylään, mutta loput jäivät hotellille – mikä osoittautui loppuviimein ihan fiksuksi vedoksi, sillä järven ylle saapui iltapäivällä valtavat rankkasateet, jotka ryöpyttivät aluetta läpi yön.

Päivän aikana maistettu:

-Travaglini Coste delle Sesia Nebbiolo 2013

-Travaglini Gattinara 2010

-Travaglini Tre Vigne 2009

-Travaglini Gattinara Riserva 2009

-Travaglini Il Sogno 2009

-Nervi Valferano Gattinara 2004

-Saracco Langhe Riesling 2012

-Enrico Morando Ruché di Castagnole Monferrato 2013

-Travaglini Tre Vigne 2008

-Les Crêtes Pinot Nero 2013

Maanantai 27.4.2015

Tälle päivälle ei ollut muuta ohjelmaa kuin herätys ja reilun puolen tunnin moottorimarssi Milano Malpensan lentokentälle. Edellisenä iltana alkaneet rankkasateet jatkuivat edelleen täydellä tehollaan ja pelkästään vajaan minuutin matka hotellin ovelta autolle onnistui kastelemaan kaikki yllä olevat tekstiilit läpikotaisin.

Mutta päivä oli sisällöltään melko lyhyt. Milano Malpensan kauppojen hyllyjä selaillessa pystyi toteamaan Italian lentokenttien hintatason olevan täysin käsittämätön – alle kympin viini (joka maksaa Alkossa ~15€) maksoi 22€ lentokentän myymälässä. Tämä hintataso kattoi siis kaiken mahdollisen myytävissä olevan. Viime hetken tuliaiset lentokentältä jäivät siis sattuneesta syystä ostamatta.

Mutta niin, nuo tuliaiset. Niitähän tuli kyllä matkan aikana ostettua muutama. Tällaisen kattauksen sain purkaa laukuistani päästyäni kotiin:

• Claudio Mariotto Timorasso Pitasso 2012, 17,80€ (Vigneti Massa onnistui kertaheitolla vakuuttamaan meikäläisen Timorasson laadusta, joten näitä piti sitten hamstrata pari erilaista mukaan testattavaksi.)
• Ettore Germano Barolo Riserva Lazzarito 2006, 60,00€ (Huippuvuoden riserva-tasoinen tarha-Barolo tuottajalta, joka on juuri vakuuttanut meikäläisen uskomattoman korkealaatuisilla viineillään. Tämän on parasta olla hyvää.)
• Ferrando Carema Etichetta Bianca 2011, 22,00€ (Ei kai sitä voi Ferrandolla piipahtaa ostamatta ainakaan yhtä talon fantastisista viineistä mukaan?)
• Grosjean Fumin Vigna Rovettaz 2010, 17,90€ (On se Aostasta Fumin tai pari tuotava, sen verran jännän oloinen rypäle on kyseessä. Takaetiketti puhui luomusta, suodattamattomuudesta ja minimaalisesta käsittelystä, mikä on meikäläisen kirjoissa aina plussaa.)
• Grosjean Petite Arvine Vigne Rovettaz 2013, 9,90€ (Pitäähän nyt Aostasta valkoistakin tuoda.)
• IAR Gewürztraminer G Vendemmia Tardiva 2013, 16,90€ (Hauska Aostan perusjälkkäri. Ostin kuitenkin ensisijaisesti siksi, että viinin vuosituotanto on vain muutama sata pulloa – tämä jos jokin on harvinaista!)
• Les Crêtes Fumin 2012, 12,70€ (Erittäin mielenkiintoinen viini, joka viinitalolla maistettuna vaikutti vielä hyvin nuorelta – ajattelin muutaman vuoden kellaroinnin jälkeen katsoa mihin suuntaan viini mahtaa kehittyä.)
• Marcarini Barolo Chinato, 16,50€ (Pitäähän nyt tätäkin kiikuttaa Suomeen kun ei kerran kotopuolesta tunnu saavan niin mitenkään.)
• Marchesi di Barolo Chinato, 18,60€ (Kts. yl.)
• Nervi Gattinara 2005, 14,77€ (Gattinaran kenties jopa arvostetuimman tuottajan viini; miksei?)
• Nervi Gattinara 2007, 15,50€ (Kts. yl.)
• Pomodolce Colli Tortonesi Derthona Diletto 2012, 14,00€ (Viinimyymälä Grandi Vinin vanha myyjäsetä vakuutti tämän olevan yksi parhaista Tortonan Timorassoista. Nappasin mukaan testatakseni oliko herra oikeassa.)
• Produttori del Barbaresco 1970, 70,00€ (Tämä lienee melko lailla itsestään selvä ostos.)
• Produttori del Barbaresco 2010, 16,50€ (Jos näin halvalla saa maailman parasta Barbarescoa, olisin hullu, jos en käyttäisi tilaisuutta hyväkseni.)
• Vigneti Massa Colli Tortonesi Derthona 2011, 15,90€ (Tämä upea valkoviini hurmasi täysin meikäläisen reissumme ensimmäisinä iltoina, joten piti palata hakemaan toinen pullo tuliaisiksi vähän pidempää kellarointia varten.)