Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

19.9.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1424 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


4.9.15

Caracole La Hic

Caracole La Hic
  • Valmistaja: La Brasserie Caracole
  • Tyyppi: Olut, Ale
  • Maa: Belgia
  • Alue: Vallonia, Namur, Dinant
  • Koko: 0,33
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Tammikuu 2015)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



Tällainen olut päätyi joskus käpäliini äitini Belgian-matkan tuliaisina ja melko pian olut päätyikin ihmeteltäväksi. En tiedä oliko olut vain kertaluontoinen kampanjaolut vai laajemmankin saatavuuden tuote, joten mahdotonta mennä sanomaan onko olutta enää mahdollista edes testata – oman kappaleenikin maistelin pois joskus vuoden alussa.

Oluen on pannut perinteisiin oluisiin keskittynyt belgialainen panimo Caracole, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1766, mutta joka on toiminut nykymuotoisesti vuodesta 1992; oluiden vierteet edelleen lämmitetään panimossa puulämmitteisissä pannuissa. Tämän oluen panimo on pannut tilaustyönä la Fédération des Maisons de la Laïcité en Belgique -sekulaarijärjestölle. Oluen nimi ja etiketti ovat monille belgialaisille ja hollantilaisille oluille tyypillisiä sana- ja metaforaleikkejä: la hic tarkoittaa monien muiden merkitysten ohella "pulmaa" tai "repeämää", kun taas "sekulaari" on ranskaksi laïque – molemmat sanat siis lausutaan samalla tavalla. Lisäksi etiketissä on kuvattu neidonhiuspuun lehti – tämä lehti muodostui vastarinnan symboliksi Japanin ydinpommitusten jälkeen, kun neidonhiuspuut olivat harvoja pommituksista elävinä selvinneitä kasveja. Lisäksi kahteen lehdykkään jakautunut lehti kuvastaa valtion ja kirkon erilleenjakoa, mitä edellämainittu järjestö ajaa.

Punertavaan taittuvalle, meripihkanruskealle oluelle muodostuu kaatamisen yhteydessä runsas, valkoinen vaahto, joka haihtuu varsin nopeasti pois. Testailin oluen kahdessa osassa: aluksi ensimmäisen puolikkaan ilman hiivoja ja jälkimmäisen puolikkaan hiivojen kanssa. Hiivojen kanssa oluen väri muuttuu melko samean vaaleanruskeaksi.

Hiivattomana oluella on hyvin ilmaisuvoimainen, aromikas ja viekoitteleva tuoksu, jossa tuntuu kypsää sitruksisuutta, tuorepuristettua omenamehua, Marlin simaa (ei siis mitään oikeaa hunajasimaa), kukkaisuutta ja hentoa mausteisuutta. Yleisilme on suorastaan kaunis ja houkutteleva. Hiivojen myötä tuoksu tietyllä tapaa kuolee – siitä katoaa nyanssit ja kokonaisuudesta tulee epämääräisen, tasapaksun mausteinen ja hieman tunkkainenkin.

Suussa olut on kuivahko, kepeä, hieman vetinen ja vaatimaton: Kepeää sitruksisuutta, hillittyä omenamarmeladia ja hentoa mausteisuutta. Hiilihappo on tasaista, keskirunsasta ja kokonaisuuden kanssa sointuvaa, mikä sentään tuo vähän ryhtiä oluelle, sillä noin muuten siinä on melko kevyesti katkeroa. Todella laimea vastaanotto rönsyävän tuoksun jälkeen. Tietyllä tapaa olut tuntuu olevan pinnan alla vivahteikkaampi, miltä se todellisuudessa maistuu, mutta sen verrattain ohuehkon tuntuinen runko ei oikein anna makumaailmalle sen tarvitsemaa tilaa. Edes 6,5% voltteja ei tuo riittävästi runsautta ja näin pelasta tilannetta.

Jälkimaku on kevyen mausteinen, hädin tuskin katkeroinen, hillityn aprikoosinen ja hennosti kypsän sitruksinen. Kokonaisuus ei keskimaun tavoinen ole kovinkaan kummoinen ja hieman vaatimattoman oloinen jälkivaikutelma jää melko lyhyeksi.

La Hic onnistuu lupailemaan vaikka mitä hurmaavalla, moniulotteisella tuoksullaan, mutta nokkapuolen skriivailemat shekit paljastuvat suussa katteettomiksi. Edes keskirunsas alkoholi ei tuo kokonaisuuteen riittävästi muhkeutta ja lopputulos jää turhankin vaatimattomaksi. Maultaan oluen kyllä tunnistaa belgiksi, mutta minkäänlaista yllätyksellisyyttä tai mielenkiintoa se ei onnistu tarjoamaan. Olut jää eksyneenä etsimään paikkaansa, sillä näin vaatimattomana se soveltuu melko huonosti fiilistely- ja nautiskelukäyttöön, mutta hieman tuhdin oloisena eikä erityisen raikkaana oluena se ei myöskään toimi kepeänä siemailu- tai sessio-oluena. Harmi sinänsä; vain pienellä panostuksella oluen makupuoleen ja runkoon kokonaisuus olisi voinut toimia moninkertaisesti paremmin!

Lyhyesti: Helppo ja kepeä belgi, jonka hieman laiha ja simppeli makumaailma jää rankasti jälkeen tuhdista ja makeasta tuoksusta.

Arvio: Tylsä – runsaalla tuoksullaan paljon lupaileva belgiale, joka kuitenkin makupuolensa osalta hautautuu harmillisesti keskinkertaisuuden harmauteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti