Macchialupa Taurasi Le Surte 2008

Macchialupa Taurasi Le Surte 2008

• Valmistaja: Macchialupa
• Tyyppi: Punaviini, DOCG Taurasi
• Maa: Italia
• Alue: Campania, Avellino, Taurasi
• Rypäleet: Aglianico (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 23,95e (Marraskuu 2015, Liviko Store Lootsi Keskus, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: wine-searcher

Suurille massoille Italian saappaan nilkan tuntumassa sijaitseva Taurasi sanoo melko vähän, mutta viinien intohimoiselle harrastajalle sitäkin enemmän – monia Taurasin alueen viinejä nimittäin verrataan usein mairittelevasti italian kenties arvostetuimpaan (ja hinnakkaimpaan) viinialue Baroloon. Vertaukset eivät usein ole edes kovinkaan tuulesta temmattuja, sillä nämä Avellinon alueen Aglianico-rypäleestä valmistetut viinit kykenevät parhaimmillaan tuottamaan yhtä hurmaavia ja viekoittelevia, mutta samalla yhtä tiukan tanniinisia ja anteeksipyytelemättömiä punaviinejä kuin arvostetut Barolon Nebbiolot, mutta usein merkittävästi edullisempaan hintaan!

Tästä syystä mukaani tarttui viime Viron-vierailullani Lootsi keskuksen Liviko storesta tämä Taurasi (virolaisittain melko jyhkeään) 24 euron hintaan. Viinin tuottajana tässä tapauksessa häärii viinintekijä Angelo Valentinon ja viininviljelijä Giuseppe Ferraran vuonna 2001 Campaniaan perustettu Macchialupa. Viini käy tammitynnyreissä 18 päivää, minkä jälkeen se kypsyy 12 kk pienissä barrique-tynnyreissä ja lopuksi 24 kk pulloissa.

Viinin väri on läpinäkyvähkö ja hyvin tumman, suorastaan mustan kirsikanpunainen.

Tuoksu on hyvin runsas ja aromaattinen, mutta aluksi siinä tuntuu vain tummaa, lähes suklaapirtelömäistä, makeaa tammisuutta. Avautuessaan tuoksuun tulee myös Taurasille tyypillisempää, soraisen kivistä mineraalisuutta, makeaa tummaa kirsikkaa, kevyttä ruusuisuutta ja hyvin kypsäksi päässyttä luumua. Avauduttuaankin kokonaisuutta silti hallistee ensisijaisesti hyvin dominantti makea, kevyesti vaniljaan taittuva tammen mausteisuus.

Kuten tuoksu antaa odottaa, on viinillä suussa täyteläinen ja voimakkaasti makean suklaisen tamminen aromimaailma. Tammen rinnalta löytyy myös kypsänmakeaa tummaa kirsikkaa, karhunvatukkaa, Tauraseille ominaista kivisyyttä, suklaapirtelöä, kevyttä muskottipähkinää, hentoa paahdettua pippuria ja aavistus kuivattuja ruusuja. Rakenteesta pitävät huolen kohtalaisena tuntuva, suht ryhdikäs hapokkuus ja ennen kaikkea tuntuva, mukavan karhea ja rohkea tanniinisuus.

Jälkimaussa jää kielelle makeaa suklaista tammea, kevyttä konjakkisuutta, kypsänmakeaa kirsikkahilloa, tummaa marjaa, maustepippuria, hillittyä muskottia ja hentoa savua. Muut vivahteet haihtuvat kieleltä suht nopeasti, mutta makean maitosuklaa-kirsikkainen aromikkuus jaksaa suussa hyvin pitkään.

Macchialupan Le Surte on erittäin moderni, hallitsevan tamminen ja tyylilajinsa edustajaksi melko makea Taurasi, jonka ainoa oikeasti hyvä puoli on kyseiselle viinityylille ominainen, ryhdikäs rakenne – mistä valtaosa tulee Aglianicon reippaasta tanniinisuudesta. Muuten mielestäni tässä viinissä on onnistuttu hukkaamaan kaikki se, mikä tekee Aglianicoista – ja ennen kaikkea parhaista Tauraseista – niin hienoja! Hyvin jyräävä uuden tammen tuoksu ja maku tuntuu tässä tapauksessa kompressoivan ja homogenisoivan viinin äärimmäisen geneeriseksi punaviiniksi, jossa Aglianicolle ominaiset piirteet tuntuvat hukkuvan armotta suklaisten, vaniljaisten ja konjakkimaisten piirteiden alle. Ainoastaan häivähdykset soraisesta kivisyydestä ja särmikäs tanniinisuus jaksavat puskea joten kuten tammen tuoman makeuden alta esiin.

Sokkona ostellessa tulee välillä löytöjä, mutta välillä taas tulee pettymyksiä – oli perstuntuma treenattu kuinka herkäksi tahansa. Omaan makuuni sopivat parhaiten usein hillityt, klassiset ja kuivakat vanhan maailman viinit, minkä vuoksi tämä Taurasi tuntui olevan suunnattu enemmän uuden maailman viinien faneille kuin meikäläiselle; onhan tässä kyllä hyvän Taurasin särmää ja anteeksipyytelemättömyyttä, mutta muuten viinin makeat ja suklaiset piirteet vievät enemmän Kalifornian kuin Campanian aurinkoon.

Lyhyesti: Hyvin moderni Taurasi, jonka makea, suklainen tammisuus tekee kokonaisuudesta melko tasapaksun ja geneerisen oloisen.

Arvio: Tylsä – on mielestäni aina masentavaa, kun yksi Italian mielenkiintoisimmista ja kiehtovimmista punaviinityyleistä rusikoidaan näin tunnistamattomaan kuntoon.

Hinnan (23,95e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Mastroberardino Nova Serra 2012

Mastroberardino Nova Serra Greco di Tufo 2012

• Valmistaja: Mastroberardino
• Tyyppi: Valkoviini, DOCG Greco di Tufo
• Maa: Italia
• Alue: Campania, Avellino, Tufo
• Rypäleet: Greco (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 12,90e (Kesäkuu 2014, Veinisõber, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: mastroberardino

Ihan vähän aikaa sitten kirjoittelin Etelä-Italiasta, Aglianicoista ja siitä, kuinka kyseisen alueen viinit voivat olla hyvin mielenkiintoisia ja tasokkaita, mutta laatuunsa nähden hyvinkin edullisia – kiitos viinien matalan kysynnän. No, samassa arviossa mainitsin ohimennen Mastroberardinon, jota monissa lähteissä pidetään Italian saappaan "nilkassa" sijaitsevan Campanian – ja kenties samalla jopa koko eteläisen manner-Italian – arvostetuimpana tuottajana.

Mastroberardinon viinitalo on saanut mainetta ja kunniaa erityisesti sillä, että se on aktiivisesti pyrkinyt suojelemaan harvinaiseksi käyneitä paikallisia lajikkeita ja herättelemään unohtuneita eteläitalialaisia viinityylejä sen sijaan, että olisi valinnut helpon tien ja ryhtynyt viljelemään kansainvälisiä lajikkeita tuottaen geneerisiä perusviinejä, joita Etelä-Italian viinimarkkinat ovat jo pullollaan. Mastroberardinoa on kiittäminen mm. sekä monien paikallisten valkoisten lajikkeiden että arvostetun Taurasin saattamisesta kuluttajien tietoisuuteen, minkä ansioista edellämainittuja valmistetaan nykyisin huomattavasti enemmän kuin muutaman kymmentä vuotta sitten.

Angelo Mastroberardino perusti Mastroberardinon viinitalon vuonna 1878 viininvientiyritykseksi ja se toimii edelleen saman suvun hallinnassa; yhtiötä nykyisin luotsaava Piero Mastroberardino on viiniyrittäjä jo 10. sukupolvessa. Aglianicosta valmistettu Taurasi on läpi yhtiön historian ollut sen lippulaivatuote, mutta jo 1950-luvulta alkaen, Antonio Mastroberardinon johtaessa yritystä, on Mastroberardino pyrkinyt suojelemaan muitakin paikallisia viinityylejä ja rypälelajikkeita.

Tämä Nova Serra, jonka bongasin Tallinnan sataman nurkilla sijaitsevasta mainiosta Veinisõberista, on 100% Greco-lajikkeesta valmistettu valkoviini, joka on aluksi käynyt ja kypsynyt terästankeissa ja jota on vielä kypsytetty 4 kk pulloissa ennen myyntiinlaskua. Greco di Tufo saa nimensä Tufon kylästä, joka edelleen saa nimensä tuffista eli tuliperäisestä maalajista, jota alueella tavataan. Grecon eli "kreikkalaisen" on historiallisesti uskottu saapuneen Kreikasta Etelä-Italiaan, mutta nykyisin sen uskotaan olevan identtinen italialaisen Asprinio-lajikkeen kanssa ja läheistä sukua niin ikään italialaiselle Aleatico-lajikkeelle. Lajike on kuitenkin geneettisesti erilainen myöskin eteläisessä Italiassa viljellylle Greco Bianco -lajikkeelle. Parhaimpien Greco-viinien sanotaan kypsyvän hienosti pullossa vuosia, jopa vuosikymmeniä, ja Mastroberardinon sanotaan olevan yksi parhaimmista Grecon tuottajista. Katsotaanpa, mitä mieltä tästä nyt pitäisi olla!

Viinillä on hailakka, vihertävä väri.

Tuoksu aluksi hyvin liuotinmainen; hieman asetonimainen, muttei varsinaisesti asetoninen. Seassa tuntuu myös hentoa ruohoista vihertävyyttä ja aromaattista yrttiä, jotka saavat enemmän preesensiä viinin avautuessa.

Viinin yleisilme on runsas ja roteva, ja suutuntumaltaan täyteläinen. Maussa tuntuu voimakkaasti hunajaa ja cantaloupea, mantelimaista mausteisuutta, kevyttä vihertävyyttä sekä vahamaisuutta, joka ulottuu myös viinin suutuntumaan. Melko matalat hapot antavat vain kohtalaisesti ryhtiä tiiviille ja tuhdille kokonaisuudelle; häivähdys hentoa mineraalia antaa kevyttä raikkautta kokonaisuuteen.

Jälkimaku seuraa melko uskollisesti keskimakua; mineraalinen ja mausteinen jälkivaikutelma on kevyt mutta melko viipyilevä; se jättää suuhun verkkomelonia, vahamaisuutta ja carambola-vetoista trooppista hedelmää.

Mjaah, en nyt ole täysin vakuuttunut tästä Grecosta. Siinä on mukavasti kyllä syvyyttä ja mielenkiintoa, mutta kokonaisuus on kyllä omiin mieltymyksiini nähden turhan raskaan ja matalahappoisen oloinen. Kenties kyseessä on vain huonompi vuosikerta? Nimittäin jos tämän pitäisi olla Grecojen parhaimmistoa, en ole erityisen vakuuttunut; tämä on kyllä hyvä viini ja ihan hintansa väärti ostos, mutta jos tämän pitäisi edustaa lajiketta parhaimmillaan, niin jaa hjuu hmmh.

Viinin ikääntymispotentiaalista on vaikea mennä sanomaan mitään ilman vertailupohjaa, mutta ainakaan viinin matalat hapot eivät kannusta jättämään viiniä kellariin. Mutta mistäs minä tiedän? Konsentraatiota, hedelmää ja syvyyttä kyllä viinissä on sen verran, että voin kyllä kuvitella viinin muuttuvan ihan mielenkiintoisin kääntein keskipitkällä kellaroimisella.

Lyhyesti: Melko raskastekoinen, vahamainen ja öljyinen Greco di Tufo, jonka pitäisi edustaa lajiketta parhaimmillaan, mutta vaikuttaa yleisesti melko tavanomaiselta, suhteellisen matalahappoiselta eteläitalialaiselta.

Arvio: Miellyttävä – kyllähän viinissä on mielenkiintoa, runsautta ja syvyyttä sen verran, että tätä juo ihan mielellään, mutta omaan makuuni viini on silti turhan maltillisen hapokas ja tanakka. Kenties asian laita on yksinkertaisesti niin, että tästä viinistä saa paremmin jotain irti, kun sille antaa sen kymmenisen vuotta ikää?

Hinnan (12,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Radici Taurasi 2008

Radici Taurasi 2008

• Valmistaja: Mastroberardino
• Tyyppi: Punaviini, DOCG Taurasi
• Maa: Italia
• Alue: Campania, Avellino, Taurasi
• Rypäleet: Aglianico (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 23,40e (Marraskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kun täällä blogissa oli aivan hiljattain arvostelu "Etelä-Italian Barolosta", Mastroberardinon Radici Taurasi Riservasta, lienee asiallista raapustaa arvio myös talon perus-Taurasista, joka piipahti Alkossa kertaostona viime vuoden lopulla. Koska kyseinen viini katosi melko nopeasti hyllyiltä, on turha lähteä sitä enää etsimään myymälöistä – arviosta lienee siis eniten hyötyä nettitilailijoille sekä niille ketterille, jotka viiniä ehtivät talteen hamstrata.

Campanian maakunnassa Aglianico-rypäleestä valmistettu Taurasi on nykyään yksi Etelä-Italian tunnetuimpia ja arvostetuimpia punaviinityylejä, mutta tämä on varsin tuore ilmiö: ennen 1960-lukua tuskin kukaan oli kuullutkaan kyseisistä viineistä ja vielä 1990-luvun alkuun asti Mastroberardinon viinitalo tuotti leijonanosan kaikesta alueella tuotetusta Taurasista, mukaanlukien 100% ulkomaille myyntiin menevästä osuudesta. Muiden tuottajien Tauraseja on siis näkynyt markkinoilla vasta hädin tuskin 20 vuotta.

Mastroberardino kypsyttää pelkästään tätä perustason viiniä varsin kauan ennen markkinoillelaskua – viinin kypsyttelyyn käytetyt 4 vuotta ylittävät helposti DOCG-lain määrämät minimissään kolme vuotta ja itse asiassa viini täyttää Riserva-viineille määritellyt kypsyttelyajat (4 vuotta, joista vähintään 1 tammessa). Perus-Radici kun viettää aluksi 24 kuukautta ranskalaisissa barrique-tammitynnyreissä ja slavonialaisissa tammisammioissa, minkä jälkeen viiniä kypsytetään vielä toiset 24 kuukautta pulloissa.

Viinin kevyesti läpinäkyvä väri on kauniin syvä ja hennosti violettiin taittuvan kirsikanpunainen.

Ensivaikutelmaltaan tuoksua hallitsee hieman laktisten vivahteiden sävyttämä kirsikkajugurttinen aromi, mikä kuitenkin tuulettuu kohtalaisen ketterästi pois. Tämän jälkeen tuoksua sävyttävät intensiteetiltään hieman kevyemmät, mutta muuten selkeästi moniulotteisemmat vivahteet: kypsää ja makeaa tummaa hedelmäisyyttä, hapankirsikkaa, kevyttä nahkaisuutta ja hentoa maamaisuutta.

Suussa viini on tuhdin keskitäyteläinen – konsentraatiota ja kypsää hedelmää tuntuu löytyvän, mutta viini ei missään nimessä tunnu suutatäyttävän paksulta, vaan melko kompaktilta. Kuiva makumaailma vaikuttaa hyvin tiukkaotteiselta ja moniin muihin eteläitalialaisiin punaviineihin nähden kaikkea muuta kuin kosiskelevan mehevältä. Kielellä pyörii kypsän punamarjaisia, kirsikkaisia, aromikkaan boysenmarjaisia, maamaisia, kohtalaisen tuntuvalla tavalla bitterisiä ja kuivan mausteisia makuja – tiukat epähedelmän aromit tuntuvat olevan vähintään yhtä suuressa roolissa kuin marjaiset hedelmän piirteet. Hyvästä rakenteesta pitävät huolta kohtalaisen tuntuva – vaikkei mitenkään erityisen runsas – tanniinisuus ja varsin runsas, hyvin eloisa hapokkuus.

Jälkimaku on melko kireän ja suht lyhyen oloinen. Kielelle jäävässä, musteisessa jälkivaikutelmassa tuntuu lähinnä tanniinien karvautta ja ensimmäisen kerran aavistus tammen tuomaa suklaisuutta.

Radici Taurasi 2008 on kyllä varsin vakuuttavan oloinen, mutta selkeästi vain tulevaisuutta ajatellen – nyt kokonaisuus tuntuu olevan melko sulkeutunut ja hajallaan. Vaikka viinillä onkin jo ihan kohtalaisesti ikää (5 vuotta arviointihetkellä), vaikuttaa se vielä varsin nuorelta – kokonaisuus kaipaa selkeästi lisää vuosia saadakseen osa-alueet paikalleen. Tällä hetkellä maistellessa viini vaikuttaakin aromeiltaan turhan vaatimattomalta ja lähinnä kuivan, tiukan ja karun rakenteen dominoimalta.

Tauraseja ei turhaan olla rinnastettu Piemonten pitkäikäisiin Baroloihin – molemmat viinityylit kun tuntuvat kaipaavan runsaasti vuosia saadakseen arominsa ja rakenteensa järkevään keskinäiseen balanssiin. Tästä Mastroberardinon perusviinistäkään ei kannata odottaa mitään "perustason" punaista – viini on selkeästi tarkoitettu pitkäikäiseksi, ei helpostilähestyttäväksi ja nuorena juotavaksi arkipunkeroksi. Lisäksi viini heijastelee hienosti Mastroberardinon traditionalistista tyyliä: viini ei ole mitenkään modernin hedelmävetoinen, vaan nykyaikaisten viinien mittapuulla jopa karuhko. Tässä viinissä ei ole kyse päällevyöryvän hedelmän määrästä, vaan rakenteesta ja siitä tertiääriaromien armadasta, jonka viini voi pitkään kypsyessään kehittää.

Lyhyesti: Vielä äärimmäisen nuorekas ja tiukka Taurasi, joka tuntuu olevan hyvin hajanaisessa sulkeutuneessa vaiheessä – nyt viini vaikuttaa vielä melko vaatimattomalta ja kömpelöltä, mutta potentiaali pidempään kypsyttelyyn on selvästi läsnä.

Arvio: Hyvä – tällä hetkellä viini on ihan mukava, rakennevetoinen Aglianico, mutta tuskin tarjoaa järkevää vastinetta rahoille. Kärsivällinen viininystävä saa kyllä asian korjattua helposti kuntoon 4-5 vuoden vartomisella. Jos nyt haluaa korkata viinin, suosittelen sekä pidempää karahvointia, jotta viini saa arominsa varmasti kunnolla esiin, että riittävän tukevaa ruokaa tasapainottamaan viinin hallitsevaa rakenteikkuutta.

Hinnan (23,40e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei (vielä) vastaa hinnan luomia odotuksia.

Radici Taurasi Riserva 1999

Radici Taurasi Riserva 1999

• Valmistaja: Mastroberardino
• Tyyppi: Punaviini, DOCG Taurasi Riserva
• Maa: Italia
• Alue: Campania, Avellino, Taurasi
• Rypäleet: Aglianico (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 22-30e (Joulukuu 2013, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: mastroberardino

Vuonna 1878 perustettua ja nyt 11. sukupolvessa toimivaa, perheomisteista Mastroberardinoa pidetään Campanian (Italian saappaan "nilkan" läntinen puoli) maakunnan yhtenä merkittävimmistä tuottajista. Mastroberardinon suku on nimittäin alusta asti toiminnassaan pyrkinyt viinintuotannon ohella parhaansa mukaan etsimään, tutkimaan ja kasvattamaan harvinaisiksi käyneitä paikallisia lajikkeita, tuoden samalla niille näkyvyyttä ja tunnettuutta. Talo tuottikin 1900-luvun loppupuolella jopa yli puolet kaikesta alueella tuotetusta DOC-tasoisesta viinistä ja peräti 90% kaikesta DOCG Taurasi -viinistä. Lisäksi talo on tunnettu siitä, että se viljelee korkean laadun vuoksi rypäleitään paljon pienemmillä satomäärillä mitä viinilait edellyttäisivät, ja että vaikka viinilait sallivat myös kansainvälisten lajikkeiden käytön pienessä määrin, viljelee Mastroberardino ainoastaan paikallisia lajikkeita.

Radici Taurasi on ehdottomasti yksi Mastroberardinon merkittävimpiä viinejä ja useissa tapauksissa sitä on kutsuttu mm. "Etelä-Italian Baroloksi", johtuen viinin aromeista, tanniinisuudesta ja kypsytyskestävyydestä. Vaikka talon Radici Taurasi Riserva nosti Taurasit ja Aglianico-rypäleen suurempaan huomioon jo 1960-luvun lopulla, tuotti Mastroberardino yksin kaiken vientiin menevän Taurasin aina 1990-luvulle asti – vasta vuosituhannen lopulla muutkin alueen viljelijät rupesivat innostumaan tästä muinaisesta, alueelle tyypillisestä viinityylistä. Tämä nyt arvioitava Radici Riserva on talon tyyliin 100% Aglianico; se on kypsynyt aluksi 30 kuukauden ajan ranskalaisissa barrique-tynnyreissä ja slavonialaisissa tammitynnyreissä, minkä jälkeen sitä on kypsytetty vielä kolmen vuoden ajan pullossa ennen myyntiinlaskua. Tämän lisäksi viini ehti makoilla vielä n. kahdeksan vuotta lisää, ennen kuin Copatinto -blogin Teemu toi putelin viinibloggaajien pikkujouluihin, jossa se lopulta avattiin 14 vuoden ikäisenä.

Väriltään viini on keskisyvä, tasaisesti granaattiin taittuvan mustan kirsikkainen ja kevyesti läpinäkyvä.

Tuoksussa tulee vastaan heti ensimmäiseksi tupakkaa ja rouhittua pippurisekoitetta – oppikirjamaisia kypsän Taurasin tunnusmerkkejä. Seassa tuntuu myös kypsän oloista, muttei oikeastaan ollenkaan makeaa hedelmää, ulottuen tummasta kirsikasta kepeämpiin, tuoreiden punaisten marjojen sävyihin. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole mitenkään puleeratun siisti, vaan taustalla häilyy kevyt ja mukavan luonteikas juonne rustiikkista maatalon funkkia.

Viinin maku ei varsinaisesti rynni päin, vaan se on enemmän kepeähkö, hienostunut ja jopa aavistuksen vaikeaselkoinen, mystinen. Siinä tuntuu päällimmäisenä niin monille italialaisille viineille tyypillistä hapankirsikkaa, mutta myös maltillista nahkaa, vulkaanista maamaisuutta ja hennosti veristä rautaisuutta. Habitukseltaan viini on melko täyteläinen, aavistuksen pehmeänpuoleinen ja rauhallinen, mutta happoja silti on varsin mukavasti – ne eivät ole erityisen eloisia, mutta ne antavan viinille hyvät raamit, jotka tekevät kokonaisuudesta ryhdikkään ja napakan oloisen. Viinin tanniinisuus tuntuu iän myötä muuttuneen maltilliseksi, mutta silti tanniineissa on vielä potkua ja puruvoimaa jäljellä: viini ei siis tunnu missään vaiheessa erityisen tanniiniselta, mutta kyllä parin siemauksen jälkeen voi tuntea kiristystä suun limakalvoilla.

Jälkimaku on varsin kuiva, hyvin kirpeän marjainen ja hapankirsikkainen sekä tuntuvan mausteinen – erityisesti melko runsas pippurisuus korostuu moniulotteisen mausteisuuden keskeltä. Kielelle jää pitkähkö ja vivahteikas jälkivaikutelma, jossa punaisten marjojen ja pippurin ohella häilyy myös aavistuksen tervaista maamaisuutta, hentoa tupakanpuruisuutta ja suutakuivattavien tanniinien tuomaa bitterisyttä.

Radici Riserva 1999 on eteläitalialaiseksi punaviiniksi varsin persoonallinen tuttavuus: se on nimittäin tyylillisesti varsin karu tapaus. Usein Italian eteläosissa tuotetut viinit ovat varsin kypsiä, meheviä ja runsaita, mutta Radici Riserva on varsin pidättyväinen tapaus, joka tarjoilee harkittua, monisävytteistä aromimaailmaa varsin maltillisella otteella. Viini asettuu jonnekin tyylikkään ja vaatimattoman välimaastoon, joskin tuota vaatimattomuutta voi varmasti taistella vastaan rohkealla dekantoinnilla – viini nimittäin vaikutti aluksi hyvinkin vaatimattomalta ja karulta tapaukselta, mutta se rupesi melko nopeasti aukeamaan ja kehittymään lasissa huljutellessa. Viini kyllä pysyi hillittynä ja melko kevytaromisena alusta loppuun, mutta happikontaktista se tuntui saavan selkeästi ilmaisuvoimaa.

Tätä kyseistä vuosikertaa tuskin lähtisin itse kypsyttelemään hirveästi kauempaa, sillä viini vaikuttaa olevan nyt varsin hyvässä iskussa, minkä lisäksi näin maltillisella hedelmällä varustetun viinin kanssa on aina riski, että iän myötä varsinainen makupuoli vain kuivuu kasaan ja kuolee pois. Suosittelenkin korkkaamaan viinin seuraavan vuoden parin kuluessa jonkun vivahteikkaan ruoan kumppanina – mieluiten sellaisen, johon viinin edelleen elinvoimaiset tanniinit pääsevät pureutumaan.

Lyhyesti: Kuiva, karunpuoleinen, vivahteikas ja elegantti "Etelä-Italian Barolo". Viini on maltillinen, moniulotteinen ja se henkii perinteistä, kaikkea-muuta-kuin-hedelmää korostavaa, rustiikkisempaa tyyliä.

Arvio: Tyylikäs – tämä viini ei ole rakkautta ensisilmäyksellä, vaan se riiaa ujosti, vaivihkaa ja kierrellen. Ihastuttava ja charmantti esitys, mutta mennee varmasti ohi hedelmäpommien ystäviltä.

Hinnan (22-30e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Triade della Campania 2012

Triade della Campania 2012

• Valmistaja: Orion Wines
• Tyyppi: Valkoviini, IGT Campania
• Maa: Italia
• Alue: Campania, Avellino, Irpinia
• Rypäleet: Falanghina (⅓), Fiano (⅓), Greco (⅓)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Syyskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 9,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Erityisesti eteläitalialaisia viinejä tuottavalta Orion Winesilta on useampikin pullote Alkon perusvalikoimassa; niistä suosituin lienee hieman pidempään valikoimissa nökötellyt Triade della Campania. Viinin nimi ("Campanian kolminaisuus") on varsin osuva, sillä viini on valmistettu kolmesta lähinnä Campanian alueella viljellystä, paikallisesta lajikkeesta, joita on käytetty tasaisesti kolmannes kutakin.

Alko ja Orion Winesin kotisivut kertovat viinistä 20% olevan kypsytetty uusissa barrique-tynnöreissä n. 45 päivän ajan ja 80% olevan käytetty teräksessä sakkojen kanssa, minkä jälkeen eri rypäleistä valmistetut viinierät sekoitetaan yhteen ja annetaan kypsyä, edelleen hiivasakkojen päällä, kunnes tammitetut sekoitteet lisätään viiniin ja loppusekoite pullotetaan. Viinejä esitellyt edustaja kuitenkin mainitsi Mikäviinissä, että heidän mielestään Greco ei pärjää hyvin tammen kanssa, minkä vuoksi nykyisin ainoastaan Falanghina ja Fiano näkevät tammea. Viinin tammitus on kuitenkin niin pienessä osassa, että ero tuskin on kovinkaan suuri.

Väriltään viini on tasaisen kellanvihreä – jotakuinkin niin stereotyyppisen valkoviinin värinen, että siitä on mahdotonta sanoa mitään erityistä. Kuvittele geneerisen valkoviinin ideaalia, niin mielessäsi on viinin väri.

Hieman simppelin Rocca del Dragonen jälkeen Triaden tuoksu tuoksuu maltillisemmalta, keskirunsaalta, mutta samalla moniulotteisemmalta ja mielenkiintoisemmalta: päärynäisyyden ja tuoreen omenan ohella tuntuu myös kukkaista yrttiä, kevyttä ananaksisuutta ja makeaa mausteisuutta, johon hädin tuskin erottuva tammisuus tuo lisäpontta.

Kuivahkossa ja suorastaan suuntäyttävän täyteläisessä maussa menevät kypsä trooppinen hedelmäisyys ja päärynä selvästi edellä. Taustalla tuntuu yrttisyyttä, kevyttä tammen mausteisuutta ja aavistus sopivasti särmää tuovaa bitteriä. Runsaasta ja jopa aavistuksen paksusta suutuntumastaan huolimatta viini on varsin hapokas, sopivan tasapainoinen ja samalla jopa tietyllä tavalla mukavan kepeä. Kypsähkö makumaailma on varsin mehevä, pehmeä ja helponpuoleinen.

Viinistä jää lopuksi keskimakua kuivempi, raikas ja hapokkuudessaan sopivan rapsakkakin jälkimaku, jossa yrttisyys, päärynäisyys ja makeutta vihjaileva omenahilloisuus jatkuvat melko pitkään suht intensiivisinä.

Triade on kyllä varsin perushyvä ja samalla melko tyypillinen italialaisvalkkari, josta löytyy hintaansa nähden mukavasti runsautta, balanssia ja syvyyttä. Rocca del Dragonen tavoin tämäkään ei suuria yllätyksiä kykene tarjoamaan, mutta rahalle viini tarjoaa vastinetta ja laatukin tuntuu samalla hinnan noustessa eurolla. Triade on yleisesti varsin turvallinen ja toimiva valinta helppoja, meheviä ja kuivia valkoviinejä etsivälle; viini varmasti tulee toimeen hyvin rasvaisten kalaruokien ja erilaisten juustoisten kasvis- ja pataruokien kyljessä. Sen sijaan jännittävämpiä ja ilmeikkäämpiä italiaanoja etsiville Triadesta löytyy melko vähän mielenkiintoa.

Lyhyesti: Tasapainoinen, mehevä ja helppo lämpimän alueen valkoviini; viinissä yhdistyy paljon runsasta hedelmäisyyttä ja pehmeän täyteläinen yleisilme näppärästi mukavan puruvoimaiseen ja freesiin hapokkuuteen. Näppärä kympin tapaus.

Arvio: Miellyttävä – paljon makua, vähän yllätyksiä. Passeli, arkinen perusviini runsasmakuisille ruoille.

Hinnan (9,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Rocca del Dragone Falanghina 2012

Rocca del Dragone Falanghina 2012

• Valmistaja: Orion Wines
• Tyyppi: Valkoviini, IGT Campania
• Maa: Italia
• Alue: Campania, Avellino
• Rypäleet: Falanghina (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 8,98e (Syyskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 9,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Edellisen arvostellun viinin, Numen Chardonnayn, tuottanut Paolo Leo luotsaa oman, nimeään kantavan viinitalon lisäksi muutaman muun hengen kanssa erilaisia italialaisviinejä tuottavaa Orion Winesiä. Alkon hyllyiltä löytyy useampikin Orion Winesin tuottama viini, joista yksi on tämä vuosi pari sitten valikoimiin saapunut Rocca del Dragone, "lohikäärmeen linnoitus", Avellinon provinssista, eteläisestä Italiasta.

Rocca del Dragone on 100% Falanghina, jota viljellään käytännössä pelkastaan Campanian maakunnassa, Napolin lähettyvillä. Viini on valmistettu keskimäärin 20-vuotiaiden köynnösten rypäleistä; niistä valmistetusta viinistä 85% on annettu kypsyä kahden kuukauden ajan sakkojen päällä terästankeissa ja 15% uusissa barrique-tammitynnyreissä.

Väriä viiniltä ei puutu: sävyltään Rocca del Dragone on kohtalaisen syvän kellanvihreä.

Hedelmävetoinen tuoksu on melko tyypillisen italialainen: paljon päärynää, hillittyä melonia ja kevyttä yrttisyyttä. Ikävästi halvoissa viineissä harmillisen usein vastaan tuleva asetonin aromi tuo lievästi häiritsevän ja hieman teollisen oloisen kauneusvirheen muuten ihan miellyttävään tuoksuun.

Maultaan viini on kuivahko ja tuoksun tavoin päärynäinen, mutta 5 g/l jäännössokeri tuo kokonaisuuteen sekä kypsänmakeaa omenaisuutta että täyteläistä suutuntumaa, kun taas vastapainoksi asettuva ja sopivasti tuntuva hapokkuus tekee yleisilmeestä riittävän ryhdikkään ja raikkaan. Ilmaisultaan Rocca del Dragone on melko aromaattinen, runsas ja suoraviivainen – viiniä maistellessa ei tarvitse arvailla mikä viinin idea, sillä kokonaisuus on melko simppeli mutta omalla laillaan ihan toimiva.

Lopuksi viinistä jää kypsähkö, keskipitkä ja suht raikas jälkimaku, jossa tuntuu lähinnä tuoksussa ja keskimaussa esiteltyjä päärynän ja makean omenan vivahteita sekä hennon aromaattista yrttisyytä.

Kokonaisuutena Rocca del Dragone on varsin miellyttävä, mutta samalla mutkaton, melko yllätyksetön ja hyvin tyypillinen italialaisvalkoviini. Se olisi mukavaa, jos tänne pohjolan perukoille raijatut, tuntemattomista Italian alkuperäislajikkeista valmistetut viinit olisivat laadukkaita, persoonallisia ja alkuperäänsä ilmentäviä, mutta oletettavasti tänne on saatava vain tällaisia suht kasvottomia, yksiulotteisia ja massojen makuun tehtyjä perusvinkkuja. Viinissä maistuu enemmän italialaiset viininvalmistusmenetelmät kuin entuudestaan itselleni melko tuntematon rypälelajike.

Tuosta tylytyksestäni huolimatta viinillä on silti paikkansa – Rocca del Dragone on simppelistä luonteestaan huolimatta varsin miellyttävä ja mukava arkivalkkari, jonka hinta on vielä varsin kohtuullinen. Suuria yllätyksiä viiniltä on aivan turha odottaa, mutta arkisten kasvisruokien tai miedosti maustettujen kanaruokien kanssa viini varmasti toimii hyvin, ja viini on myös passeli valinta isompiin tapahtumiin noutopöytävalkoviiniksi. Jos edullisesti haluaa selvitä, voi viiniä harkita myös ihan joulupöytäänkin.

edit 01/2014: Viinin hinta pomppasi vuodenvaihteessa tasan eurolla. Sen lisäksi että reilusti yli kymmenen prosentin hinnannousu on muutenkin mielestäni aivan liian tiukka, on viini noussut hintaluokassaan sellaiseen kastiin, jossa se ei enää pärjää parhaimpia vastaan: hinta-laatusuhde korjattu "OK:sta" "heikkoon".

Lyhyesti: Täyteläinen, runsasarominen ja mutkaton arkivalkoviini täynnä italialaisille valkoviineille tyypillisiä, kypsän päärynäisiä ja makean omenaisia aromeja.

Arvio: OK – viinistä ei löydy yllätyksiä, niin hyvässä kuin pahassa. Simppeli, toimiva perusviini, joka toimittaa juuri sen, mitä vajaalla yhdeksällä eurolla on lupa odottaa.

Hinnan (9,98e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.