Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

30.7.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1421 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


18.1.17

La Gitana Manzanilla

La Gitana Manzanilla
  • Valmistaja: Bodegas Hidalgo
  • Tyyppi: Väkevöity viini, Sherry, DO Manzanilla
  • Maa: Espanja
  • Alue: Andalusia, Cádiz, Sanlúcar de Barrameda
  • Rypäleet: Palomino (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 5,80e (Maaliskuu 2016, Decántalo)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tässä hiljattain pääsin hörppäämään vallan mainiota Sherryä (Viinitien maahantuomaa Gutiérrez Colosían Finoa), minkä seurauksenä äidyin pohtimaan, että miksi ihmeessä Sherryllä on niin kehno preesens blogissani? Pakko myöntää, etten osaa vastata tähän kysymykseen, sillä vaikka tätä mainiota viinityyliä tulee aika ajoin harrastettua, ei jostain syystä juttuja koskaan päädy blogin puolelle asti. No, koetetaanpa korjata asia ja aloitetaan tällä klassikolla!

Monilla aiheeseen perehtymättömillä on Sherrystä käsitys lähinnä makeana mummojen suosimana viininä. Todellisuudessahan tämä viinityyli käsittää useita hyvin erilaisia viinejä, joista valtaosa on kuivaa; merkittävä osa makeasta Sherrystä taas on lähinnä simppeliä ja edukasta tusinatavaraa. Pääpiirteittäin Sherryt voi jakaa kolmeen päätyyliin: kuivat valkoiset, kuivat oksidatiiviset (eli "valkoisia" pidempään tynnyreissä kypsytetyt "ruskeat") ja makeammat Sherryt.

Kaikki Sherryt tulevat aivan Espanjan eteläkärjessä sijaitsevasta Cádizin provinssista ja viinityyli on saanutkin nimensä alueella sijaitsevasta Jerezin kaupungista. Kaikkien kuivien Sherryjen lähtökohtana onvalkoinen, maultaan melko neutraali ja varsin matalahappoinen Palomino-rypälelajike, josta alueella valmistetaan Sherryjen pohjaviini. Tämän pohjaviinin annetaan käydä tynnyreissä, joita ei täytetä aivan täyteen; tämän tynnyreihin jäävään ilmataskun, alueelle ainutlaatuisen ilmaston ja viinitalojen pieneliöstön yhteisvaikutuksesta viinin pinnalle muodostuu nahkean geelimäinen hiivahuntu, flor. Jos hiivahuntua ei muodostu tai se jää vaillinaiseksi, viini hapettuu, jolloin siitä valmistetaan oksidatiivista "ruskeaa" Sherryä. Kun valmistetaan "valkoista" Fino-Sherryä, valitaan kaikista parhaimmat tynnyrit, joissa hiivahuntu on pysynyt paksuna, suojaten viiniä hapettumiselta. Kun viinin on annettu kypsyä sopivaksi arvioidun ajan, siirretään viini ns. solera-tynnyrijärjestelmään: tässä järjestelmässä alimmasta tynnyrikerroksesta (eli ns. solera-kerroksesta) pullotetaan osa viinistä, minkä jälkeen tämä tynnyrikerros täytetään tuoreemman kerroksen (1. criadera) tynnyreistä, jotka taas täytetään tuoreemmasta kerroksesta (2. criadera), jne. kunnes lopulta kaikista tuorein kerros täytetään uudella viinillä. Kerrosten lukumäärää tai sitä, kuinka paljon yksi kerros käsittää tynnyreitä ei ole rajoitettu, joten criaderoja voi olla vain muutamasta tynnyristä jopa kymmeniin.

Laadukasta Finoa valmistettaessa on tärkeää, ettei viini pääse hapettumaan, vaan jokaisen tynnyrin sisällä oleva hiivahuntu pysyy elossa ja paksuna, suojaten viiniä. Koska hiivahuntu tarvitsee ravinteita pysyäkseen elossa, on tärkeää pullottaa viiniä riittävän usein, jotta tuoreempaa ja ravinteikkaampaa viiniä pääsee myös vanhimpiin solera-kerroksen tynnyreihin pitämään niiden hiivahuntua elossa. Näin ollen pullotettu Fino Sherry on sekoitus lukemattomia vuosikertoja, mutta silti erittäin raikasta ja kepeää, koska elävä hiivahuntu on suojannut viiniä koko sen kypsymisen ajan – tätä hiivahunnun alla kypsymistä kutsutaan biologiseksi kypsytykseksi (crianza biológica). Flor- hiivahunnun sanotaan muodostuvan poikkeuksellisen paksuksi Sanlúcar de Barramedan kaupungissa; täällä valmistettua Fino Sherryä kutsutaan nimellä Manzanilla, "pieni omena", ja sitä pidetään tyypillisesti kaikista kepeimpänä ja eleganteimpana Sherryn tyyleistä.

Hiivahunnun alla kypsytys ei pelkästään suojaa viiniä hapettumiselta – tämä hiiva samalla kuluttaa viinistä niin runsautta ja täyteläisyyttä tuovaa glyserolia kuin tavallisille viineille tyypillisiä piirteitä tuovia haihtuvia happoja, tuottaen samalla aineenvaihdunnallaan viiniin asetaldehydiä, joka taas on Sherrylle tyypillisten vivahteiden pääasiallinen lähde. Koska flor-hiiva kuluttaa viinistä glyserolia, ovat Sherryt yleensä epätyypillisen kepeän oloisia ollakseen runsasalkoholisia viinejä ja kuivilla Sherryillä on yleensä poikkeuksellisen matala uutosainepitoisuus. Koska Palomino on vähähappoinen lajike, ovat Sherryt tyypillisesti varsin matalahappoisia; tässä hiivan tuottama asetaldehydi auttaa, antaen viinille suolaisen maun ja pistävyyttä, mikä paikkaa puuttuvien happojen jättämää ryhtiä, raikkautta ja selkärankaa.

Vuonna 1792 perustetun ja edelleenkin perheomisteisen viinitalo Hidalgon La Gitana ("mustalaisnainen") on yksi maailman kuuluisimmista ja tunnetuimmista Manzanilla-viineistä ja tätä viiniä tuotetaan vuosittain peräti yli 1,5 miljoonaa pulloa. Viini on saanut nimensä eräältä aikanaa viinitalon lähellä baaria pitäneeltä naiselta, sillä hänen baarinsa oli silloin viinitalon Manzanillan suurin ostaja. Sherryjen pohjaviinien aluksi annetaan kypsyä 3 vuotta tynnyreissä, jonka jälkeen parhaimmat tynnyrit valitaan talon Manzanilla Soleraan, joka käsittää peräti 14 tynnyrikerrosta (ja tuhansia tynnyreitä). Näiden kerrosten läpi viiniä siirretään tynnyrikerroksesta toiseen, kunnes lopulta solera-kerrokseen saavutaan noin 2–3 vuodessa, minkä jälkeen viini lopulta suodatetaan ja pullotetaan. Näin ollen La Gitana on keskimäärin iältään n. 5–6-vuotiasta, joskin solera-järjestelmästa johtuen sekoituksessa on myös pieniä määriä lukemattomia vanhempia vuosikertoja.

La Gitanalla on hailakka, kevyesti vihertävään taittuva vaalea sitruunankeltainen väri.

Lasista kohoaa yhtä aikaa hillitty ja elegantti, mutta myös klassisesti sherryisen pistävä tuoksu, jossa päällimmäisenä nousee pintaan biologisen kypsytyksen tuomaa asetaldehydisyyttä: merellistä suolaisuutta ja ujoa mantelirouhetta. Taustalla häilyy kypsää viheromenaa, kevyttä heinää, hentoa hunajaisuutta ja pienin häivähdys savuisuutta.

Suussa viini on rutikuiva, ja vaikka viinin melko matala hapokkuus antaa sille melko lempeän ja sulavan olemuksen kielellä, tuo flor-kypsytyksen asetaldehydisyys kokonaisuuteen voimakasta, suolaisena ja kevyen sitruunaisen kirpeänä aistittavaa särmää ja pistävyyttä. Makupuolelta löytyy suolakiveä ja suolaheinää, sitruunankuorta, kevyttä hiivaleipäisyyttä, hentoa viheromenaa ja etäistä paahdettua pähkinää. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja melko tuntuva aldehydinen suolaisuus tuo viinille hyvin kepeän ja rapsakan habituksen.

Jälkimaku on hyvin pitkä ja intensiivinen. Kielelle jää häilymään melko voimakkaan suolaisia ja viheromenaisia sävyjä, joita komppaavat aaltoillen nousevat ja haipuvat pähkinän, paahdetun pinjansiemenen, sitruunan, kevyen valkohomejuuston pinnan ja etäisen savun vivahteet. Alkoholi (15%) nousee vasta jälkimaun loppupuolella ensimmäistä kertaa esiin hentona lämmitävyytenä.

Kokonaisuutena La Gitana on ihastuttavan kepeä, raikas, puhdas ja tyypillinen Manzanilla, jossa flor-hiivahunnun alla tapahtuneen biologisen kypsytyksen tuomat suolaiset, viheromenaisen ja sitruunaisen kirpeät sekä hillityn pähkinäiset piirteet ovat hyvin vahvasti pinnassa. Monille nämä kuivien Sherryjen pistävän asetaldehydiset piirteet vaativat usein jonkin verran totuttelua, joten mitenkään helpoksi tai aloittelijaystävälliseksi esitykseksi La Gitanaa ei voi kutsua. Sen sijaan jos osaa arvostaa kuivan, valkoisen Sherryn raikkautta ja särmää, on La Gitana varsin ihastuttava Manzanilla – vaikka kyseessä on valtavan tuotannon massatuote, on viini silti hurmaavan moniulotteinen ja kaikin puolin tyylipuhdas esitys. Erityishuomion saa viinin täysin naurettavan edullinen hinta paikallisilla markkinoilla; itse tilasin pulloni netistä ja vielä rahtikustannuksineen täysikokoisen pullon hinta pysyi reilusti alle seitsemässä eurossa!

Klassisia kumppaneita Manzanillalle ovat erilaiset tapas-henkiset naposteltavat, erityisesti merenelävät, pähkinät tai suolaiset oliivit, mutta meidän taloudessa viini tuli naitettua loppukeväästä erittäin onnistuneesti mitä maukkaimmalle parsarisotolle. Voin siis lämpimin mielin suositella pälyilemään väkevien viinien hyllyä siinä vaiheessa kun parsakausi on taas ovella! On kuitenkin myös hyvä muistaa, että kuiva valkoinen Sherry on hyvin lyhytikäistä tavaraa, joka on parhaimmillaan mahdollisimman pian pullotuksen jälkeen – pitkäksi aikaa ei Finoja ja Manzanilloja kannata siis kellariin hamstrata!

Lyhyesti: Ihastuttavan tyylipuhdas, raikas ja rapsakka Manzanilla, jossa ns. biologisen kypsymisen tuomat suolaiset ja kirpeän viheromenaiset piirteet ovat voimakkaasti pinnassa.

Arvio: Tyylikäs – hämmentävän edullinen, mutta hinnastaan huolimatta ihastuttavan tasapainoinen ja tyylipuhdas Etelä-Espanjan klassikko.

Hinnan (5,80e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti