Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

13.5.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1415 viiniä, 275 olutta, 11 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


6.7.16

Rheinhessen

Yleistä

Rheinhessenin viinialueen historiaa on täysin mahdotonta käydä läpi käsittelemättä Liebfraumilchiä.

Monille saksalaisten viinien ystäville nimi "Rheinhessen" ei herätä juurikaan turvallisuudentunnetta laadusta. Vaikka Rheinhessen on tunnettu alueena, jossa on valmistettu laadukasta viiniä jo roomalaisten ajoista, onnistuivat paikalliset viljelijät likaamaan tehokkaasti alueensa nimen Liebfraumilchillä – tuolla Saksan kenties tunnetuimmalla (ja yhtä lailla vihatuimmalla) viinillä.

Alun perin Liebfrauenmilch oli viiniä, jota valmistettiin 1400-luvulta peräisin olevan Liebfrauenkirche-kirkon viinitarhoista. Maailmansotien välisenä aikana talous veti Saksassa huonosti, minkä vuoksi viinien halvin hintaluokka kasvatti merkittävästi suosiotaan; Rheinhessenin tuottajat tarttuivat tähän mahdollisuuteen ahnaasti ja ryhtyivät tuottamaan valtavia määriä mahdollisimman edullista, makeaa ja yksiulotteista viiniä, joka nimettiin aluen historiaa kunnioittaen Liebfrau(en)milchiksi. Tämä viinityyli kasvoi hetkessä suureen suosioon, minkä vuoksi alueen viljelijät repivät innokkaasti hankalammin viljeltävien lajikkeiden köynnökset maasta ja koko alue istutettiin täyteen mahdollisimman helppohoitoisia ja runsassatoisia lajikkeita – pääasiassa siis Müller-Thurgauta, mutta myös jonkin verran Silvaneria.

Klassinen Libbis. Kirottu olkoon nimesi!
Liebfraumilchista tuli kansallinen hittituote, jonka valmistus sallittiin lähes kaikkialla Saksan viinialueilla – ainoastaan omanarvontuntoinen Mosel ei koskaan sallinut tämän viinin valmistusta alueellaan. Tämä makea, simppeli valkoviini nosti Saksan viinintuotannon ennennäkemättömään kukoistukseen, sillä viinistä tuli suuri hitti myös Saksan rajojen ulkopuolella, erityisesti Englannissa ja Yhdysvalloissa. Suuria pirskeitä kuitenkin seurasi karmea krapula: ihmiset oppivat yhdistämään Liebfraumilchin ja saksalaisen viinin, sillä monilla markkinoilla erilaiset Liebfraumilchit olivat ainoita saksalaisia valkoviinejä, mitä kuluttaja pystyi löytämään. Tämän vuoksi saksalaiset viinintuottajat ovat nyttemin joutuneet tekemään valtavasti töitä, että ihmiset ymmärtäisivät saksalaisen viinintuotannon olevan paljon muutakin kuin halpaa, makeaa valkoviiniä; tämän työn tulokset ovat alkaneet kuitenkin näkyä vasta hiljattain, kun maailmanlaajuisen Riesling-trendin myötä Saksan vakuuttavat, kuivat Rieslingit ovat saaneet runsaasti positiivista huomiota. Liebfraumilchin kotialue ja myös sen suurin tuottaja, Rheinhessen, on kuitenkin saanut kärsiä tästä keksinnöstään runsaasti, sillä alueella on edelleen halpaa, yksinkertaista ja makeaa viiniä tuottavan alueen maine, joka ei helposti lähde pois.

Tämä on harmittanut monia Rheinhessenin tuottajia jo pitkään, sillä alueella ymmärrettiin jo 1980-luvulla Liebfraumilchin maineen tuomat ongelmat ja monet tuottajat palasivatkin takaisin alueelle tyypilliseen tuotantoon: laatutietoiset tuottajat ryhtyivät repimään maasta runsassatoisia, matalalaatuisia lajikkeita korvaten niitä korkealaatuisemmilla lajikkeilla; satomääriä ryhdyttiin rajoittamaan merkittävästi; köynnösten viljely keskittyi ensisijaisesti Rheinhessenin parhaille viinialueille; fokus käännettiin makeista viineistä rakenteikkaampaan, kuivaan tyyliin ja viinejä ryhdyttiin yhä laajemmassa mittakaavassa käyttämään viljeltyjen hiivojen sijaan luonnonhiivoilla; moni tuottaja vaihtoi mekaanisen tehoviljelyn luonnonmukaiseen viljelyyn. Tätä nykyä monet ammattilaiset pitävät Rheinhesseniä yhtenä Saksan mielenkiintoisimmista ja korkealaatuisimmista viinialueista, mutta alueen maine halvan bulkkiviinin tuottajana pysyy, koska alueen tuotannosta noin puolet on edelleen makeaa edullista viiniä – tämän vuoksi alueen lukuisat laatutuottajat eivät usein onnistu saavuttamaan ansaitsemaansa huomiota. Muutosta asian suhteen tapahtuu kyllä jatkuvasti, mutta äärimmäisen hitaasti.

Alue ja viinityylit

Tämä viinialue on Saksan suurin niin kooltaan kuin tuotannoltaan; mitoiltaan Rheinhessen on keskimäärin noin 30 kilometriä leveä ja 50 kilometriä pitkä. Viljeltyä pinta-alaa löytyy noin 26,000 ha, mikä on peräti neljännes koko Saksan viininviljelyalasta; samoin keskimäärin joka neljäs Saksalainen viini (yhteensä 210 miljoonaa litraa) on tuotettu Rheinhessenissä. Aluetta rajaavat kolme Saksan arvostettua viinialuetta: Rheingau alueen pohjoisrajalla, Nahe alueen länsirajalla ja Pfalz alueen etelärajalla. Lisäksi myös Reinjoki (Rhein) toimii aluetta rajaavana tekijänä, virraten koko Rheinhessenin pohjois- ja itärajan pituudelta.

Matalaa on (tarhoja viinitalo Pfannebeckerillä, Worms-Pfeddersheimissa).
Siinä missä monet Saksan viinialueet voivat olla täynnä hyvinkin jyrkkiä rinteitä ja jopa pieniä vuoria joilla köynnöksiä viljellään, on Rheinhessen niihin nähden hyvin erilaista aluetta – täällä kaikki on nimittäin hyvin matalaa. Aivan tasaista lakeutta Rheinhessenissä ei hirveästi ole, mutta alueen yleisilmettä hallitsevat loputtomat, varsin matalaksi jäävät mäet. Tämä oli pelkästään eduksi massatuotantoa ajatellen, sillä tasamaalla ja loivissa rinteissä viinitarhojen hoito ja tehokas sadonkorjuu mekaanisesti oli täysin esteetöntä. Sen sijaan laatuviinien valmistaminen runsaasti vettä keräävillä, tasaisilla alueilla onkin jo paljon hankalampaa. Vain Reinjoen varren jyrkillä rinteillä on perinteisesti valmistettu korkeatasoisia laatuviinejä, erityisesti Niersteinin kylän ympäristössa. Rheinhessenin laatuorientoituneet tuottajat ovat kuitenkin vakuuttavasti osoittaneet, että myös alueen tasaisemmilla alueilla on mahdollista tehdä korkealaatuista viiniä panostamalla riittävästi viininviljelyllisiin ratkaisuihin.

Grauburgunderia viinitalo Winterillä, Dittelsheimissa.
Taustalla alueelle tyypillisiä, matalia mäkiä.
Rheinhessenin kenties kuuluisin ala-alue on Niersteinissa, Mainzin kaupungista jonkin verran etelään sijaitseva Roter Hang, punainen rinne. Tämä jyrkkä rinne saa nimensä punaisesta hiekkakivestä ja saviliuskeesta ja sillä tuotetaan monia Rheinhessenin laadukkaimmista, intensiivisimmistä ja mielenkiintoisimmista viineistä.

Rheinhessenin viinintuotanto on nykyisin jakautunut melko tasan kahtia: noin 40% tuotannosta on kuivaa viiniä ja 40% makeaa viiniä (lopun ollessa puolikuivaa). Valtaosa tuotannosta (70%) on valkoviiniä, ja vaikka punaviinin tuotanto on Saksassa viime vuosia kasvanut lähes räjähdysmäisesti, on Rheinhessenissä punaviinin tuotanto kasvanut melko maltillisesti. Laadukkaimpien punaviinien tuotannon nähdään keskittyneen lähinnä alueen pohjoisempiin osiin.

Rypälelajikkeet

Liebfraumilchin ja muun halvan massatuotannon aikaan alueen viljelyksiä hallitsivat suvereenisti valkoinen Müller-Thurgau ja punainen Dornfelder – molemmat lajikkeita, jotka ovat tulleet tunnetuksi lähinnä suurista satomääristään ja viljelyksen helppoudesta, ei niinkään niistä tuotettujen viinien laadusta. Vaikka nämä kaksi lajiketta ovat edelleen merkittävässä osassa alueen viljelyksiä, on niiden rinnalle noussut runsaasti muitakin lajikkeita. Tuottajien keskittyminen laatuun on suosinut erityisesti Rieslingiä, tuota Saksan rypälelajikkeista jalointa, joka aivan hiljattain ohitti Müller-Thurgaun alueen suosituimpana rypälelajikkeena.

Punaiset rypälelajikkeet
  • Dornfelder – Württembergiläisen Staatsweingut Weinsbergin vuonna 1955 kehittämä risteytys, joka on nimetty tuon viinitalo/-koulun perustaja August Ludwig Dornfeldin mukaan ja jolla on suvussaan paljon paikallisia julkkiksia: tämä lajike itsessään on risteytys kahdesta varsin tuntemattomaksi jääneestä lajikkeesta, eli se on Helfensteiner x Herolrebe. Sen sijaan Helfensteiner on todellisuudessa Frühburgunder x Trollinger ja Herolrebe taas Portugieser x Blaufränkisch, joten Dornfelder on tietynlainen sekoitus näitä kaikkia. Frühburgunder näkyy lajikkeen varhaisena kypsymisenä ja hyvänä hapokkuutena, Blaufränkisch tummana värinä, Portugieser hyvänä vastustuskykynä taudeille ja Trollinger runsassatoisuutena. Dornfelder-viinit ovat usein kohtalaisen hapokkaita, mehukkaan tumman hedelmäisiä ja tanniineiltaan varsin maltillisia. Viljelyala Rheinhessenissa on n. 3,500 ha (13%), tehden Dornfelderistä alueen suosituimman punaisen rypälelajikkeen.
  • Portugieser (Itävallassa Blauer Portugieser) – Itävaltalainen, erittäin runsassatoinen ja melko matalahappoinen lajike, jonka rypäleet ovat melko suurikokoiset. Portugieserista on vaikea saada valmistettua vakavaa ja vakuuttavaa viiniä, minkä vuoksi valtaosa Portugieser-tuotannosta menee usein yksinkertaisten ja usein hieman makeiden perusviinien tuotantoon. Lajike onkin lähinnä suosittu sen helpon viljeltävyyden ja runsassatoisuuden vuoksi. Lajike on Saksassa todella suosittu (n. 4,400 ha eli reilu 4%) ja erityisesti juuri Rheinhessenissä, missä lajike on alueen kolmanneksi suosituin punaisten keskuudessa (1,350 ha / n. 5%).
  • Regent – Pfalzin rypäleidenjalostusinstituutissa vuonna 1967 kehitetty punainen hybridilajike, joka on äärimmäisen vastustuskykyinen sienitaudeille ja satoisuudeltaan hyvin runsas. Lajike on kehitetty risteyttämällä valkoinen Diana (Silvaner x Müller-Thurgau) punaisen ja taudeille hyvin vastustuskykyisen Chambourcin-hybridilajikkeen kanssa. Varsin myöhään kypsyvä Regent on Rheinhessenin 4. suosituin punainen rypälelajike (750 ha / n. 3%) ja siitä valmistetaan väriltään hyvin tummia, tumman marja-aromisia ja usein kohtalaisen tanniinisia punaviinejä.
  • Spätburgunder (eli Pinot Noir) – Ylivoimaisesti Saksan suosituin punainen lajike ja Rheinhessenin toiseksi suosituin punainen lajike (1,450 ha / n. 5,5%). Tunnetusti hankala viljeltävä ja hyvin kranttu istutuspaikastaan, minkä vuoksi monet alueen parhaista Spätburgundereista tulevat hyvin jyrkiltä, keskimääräistä viileämmiltä ja hyvin aurinkoa saavilta tarhoilta.

Valkoiset rypälelajikkeet
  • Grauburgunder tai Grauer Burgunder (eli Pinot Gris tai Italiassa Pinot Grigio) – Pinot Noirin vaaleanpunainen tai harmahtava mutaatio, joka lukeutuu yhdeksi suosituimmista Rheinhessenin lajikkeista (1,500 ha / n. 5,5%). Parhailla tarhoilla valmistetut Rheinhessenin Grauer Burgunder -viinit ovat usein Alsacen Pinot Gris'n ja Italian Pinot Grigion välimuotoja: ne yhdistävät Alsacen viinien runsaan hedelmäisyyden ja Italian viinien raikkaan hapokkuuden. Lämpimillä tasamailla Grauer Burgunderit sen sijaan ovat useammin väliinputoajia: ne eivät aivan saavuta Alsacen viinien runsautta, mutta eivät myöskään Italian viinien raikkautta.
  • Müller-Thurgau (myös Rivaner) – lajike, joka on tullut tunnetuksi ensisijaisesti helposta viljeltävyydestään ja runsassatoisuudestaan. Müller-Thurgau on vuonna 1882 Sveitsissä risteytetty lajike (Riesling x Madeleine Royale), joka usein kypsyy erittäin varhain; lajikkeelle tyypillisiä piirteitä ovat matalaksi jäävä hapokkuus ja runsas, mutta yksiulotteinen hedelmäisyys. Vielä 1970-luvulla Müller-Thurgau oli ylivoimaisesti sekä Rheinhessenin että koko Saksan suosituin rypälelajike, mutta sittemmin lajike on pudonnut Rheinhessenissa kakkossijalle (4,250 ha / 16%). Yksi Müller-Thurgaun synonyymeistä on Rivaner (joka tulee siitä, että viinin oletettiin ennen olevan Rieslingin ja Silvanerin risteytys), ja sitä tavataan yleensä silloin kuin Müller-Thurgausta valmistetaan täysin kuivaa valkoviiniä.
  • Riesling – Saksan jaloin ja suosituin lajike, myös Rheinhessenissä. Pitkään Müller-Thurgau piti ykkössijaa, mutta alueen viinien keskimääräisen laadun kasvaessa kasvoi myös Rieslingin osuus kärkeen (4,350 ha / 16,5%). Riesling on perinteisesti ollut osa Liebfraumilchiä, mutta tätä nykyä siitä valmistetaan hyvin monenlaisia valkoviinejä voimakkaista, kuivista viineistä intensiivisiin, hyvin makeisiin jälkiruokaviineihin. Vaikka parhaat Rheinhessenin Rieslingit tuppaavat tulemaan Reinjoen varren jyrkiltä rinteiltä alueen pohjois- ja itärajalla, ovat monet tuottajat osoittaneet,että Rieslingistä on mahdollista tehdä vaikuttavaa viiniä myös alueen tasaisissa keskiosissa.
  • Silvaner – Kolmanneksi suosituin valkoinen lajike sekä Rheinhessenissä (2,350 ha / 9%) että koko Saksassa. Lajikkeen suosion takana on Liebfraumilch, jossa Silvaner on yleensä näytellyt merkittävää osaa Müller-Thurgaun kanssa, minkä lisäksi lajikkeesta on valmistettu kepeitä ja raikkaan hapokkaita, mutta myöskin hedelmältään hyvin neutraaleja, jopa vetisiä ja ohuita valkoviinejä. Laatuviinien suosion myötä monet tuottajat ovat kuitenkin ryhtyneet tuottamaan konsentroituneempia ja intensiivisempiä viinejä, joista parhaimmat pystyvät jopa haastamaan Saksan parhaina pidettyjä Frankenin Silvanereja.
  • Weißburgunder tai Weißer Burgunder (eli Pinot Blanc) – Rheinhessenin 5. suosituin valkoinen lajike (1,150 ha / 4,5%) jota erityisesti monet laatutuottajat pitävät Rheinhessenin "omana" lajikkeena: Riesling on liian suosittu ympäri Saksaa, jotta sitä voisi yksikään alue omia omakseen, kun taas Müller-Thurgauta pidetään niin kehnona lajikkeena, ettei se ketään kiinnosta. Sen sijaan monen tuottajan mielestä Weißburgunder tuottaa juuri Rheinhessenissä poikkeuksellisen vaikuttavia, tyylikkäitä ja tasapainoisia viinejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti