Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


2.8.20

Lahaye Le Jardin de la Grosse Pierre 2009

Benoît Lahaye Le Jardin de la Grosse Pierre Grand Cru 2009
  • Valmistaja: Benoît Lahaye
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Montagne de Reims, Bouzy
  • Rypäleet: Arbanne, Chardonnay, Chasselas, Folle Blanche, Petit Meslier, Pinot Blanc, Pinot Meunier, Pinot Noir, Teinturier
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 85,00€ (Elokuu 2017)


Aikanaan Champagne oli viininviljelyaluetta, jossa viljelijät kasvattivat monenlaisia pohjoisen Ranskan rypälelajikkeita ympäri koko maakuntaa. Pikku hiljaa, vuosien ja vuosisatojen vieriessä, alkoi viljely kuitenkin keskittymään vain melko pieneen kouralliseen lajikkeita, joita istutettiin uusille tarhoille ja joilla korvattiin vanhojen tarhojen muita, vähemmän suosittuja lajikkeita. Kun Champagnen viininviljelyalue lopulta vuonna 1927 määriteltiin lailla, olivat lajikkeet eriytyneet niin, että alueella viljeltiin lähinnä seitsemää lajiketta (Arbanne, Chardonnay, Petit Meslier, Pinot Blanc, Pinot Gris, Pinot Meunier, Pinot Noir) ja nämä lopulta määriteltiin ainoiksi hyväksytyiksi rypälelajikkeiksi. Eriytyminen on viimeisen sadan vuoden aikana jatkunut varsin voimakkaasti ja tällä hetkellä alueella viljellään käytännössä vain kolmea rypälelajiketta; Chardonnay, Pinot Meunier ja Pinot Noir kattavat yhdessä noin 99,74% koko viljelyalasta ja loppuja neljää rypälelajiketta tavataan vain olemattomalla 0,3% osuudella koko Champagnen 34,300 hehtaarista (eli koko appellaation viljellystä alasta vain noin 90 hehtaaria on jotain muuta kuin Chardonnayta, Pinot Meunieria tai Pinot Noiria – ja tästä viljelyalasta Pinot Blanc edustaa noin 85 hehtaaria).

Alueen neljän muun lajikkeen (Arbanne, Petit Meslier, Pinot Blanc, Pinot Gris) haasteena on ollut se, että Champagnen kolme päälajiketta ovat olleet CIVC:n (Champagnen viininviljelyä valvovan elimen) ns. suosittelemiä rypälelajikkeita, eli käytännössä vain niitä on ollut sallittua istuttaa tarhoille. Vaikka nuo neljä muuta, harvinaisempaa lajiketta ovat olleet sallittuja lajikkeita Champagnessa, on niiden istuttaminen voinut osoittautua haasteelliseksi, jos tämä em. viljelyä valvova elin ei ole antanut lupaa muiden kuin kolmen päälajikkeen istutukseen. Tämän vuoksi valtaosa neljää harvinaisempaa lajiketta edustavista viinitarhoista ovat erittäin vanhoja, vanhimpien ollessa jopa yli satavuotiaita.

Asiaan kuitenkin saattaa olla tulossa jonkinlaista muutosta lähivuosina: esimerkiksi Bollinger on havainnut, että jopa kuumina vuosikertoina ovat Arbanne ja Petit Meslier kyenneet luonnollisen korkean hapokkuutensa avulla tuottamaan viinejä, joiden pH on saattanut jäädä jopa alle kolmen (kuohuviinin normaali pH pyörii yleensä alueella 3,0–3,3). Kun kuohuviinille elintärkeän hapokkuuden ylläpitäminen rupeaa jatkuvan ilmaston lämpenemisen myötä olemaan yhä haasteellisempaa, on näillä tyypillisesti erittäin hapokkaita viinejä tuottavilla, sukupuuton partaalla olevilla paikallisilla lajikkeilla tilaisuus nousta täysin uuteen arvostukseen.

Näiden seitsemän lajikkeen lisäksi Champagnessa saattaa silloin tällöin törmätä joihinkin muihin lajikkeisiin, joista useimmat ovat hyvin vanhoilta tarhoilta, jotka on istutettu jo ennen alueen rypälelajikkeita koskevia säädöksiä. Esimerkiksi Bollingerilla on tarha, josta ei ymmärtääkseni valmisteta viiniä kaupalliseen tuotantoon, mutta johon on istutettu kahdeksaa eri lajiketta – kaikkia sallittuja lajikkeita ja vielä niiden lisäksi Gamayta. Tätä tarhaa vielä erikoisempi tapaus lienee lähinnä Pinot Noirin viljelyyn erikoistuneen shamppistuottaja Benoît Lahayen viinitarha, joka antaa nimensä Lahayen palstaviini Le Jardin de la Grosse Pierrelle ("suuren kiven puutarha").

Tämän Bouzyssa sijaitsevan tarhan istutti alun perin Lahayen iso-isoisä vuonna 1923, jolle hän istutti sekalaisen kokoelman erilaisia lajikkeita. Lisäksi vuonna 1952 Lahayen isoisä päätti korvata kuolleet ja huonoon kuntoon päätyneet köynnökset samaan henkeen yhtä lailla sekavalla valikoimalla eri rypälelajikkeita. Tällä hetkellä tarhalla kasvaa sekaisin ainakin seuraavia lajikkeita: Arbanne, Blanc Vrai (eli Pinot Blanc), Chardonnay, Chasselas, Gros Plant (todennäköisesti Folle Blanche), Petit Meslier, Pinot Meunier, Pinot Noir ja Teinturier. Erityisesti tämä viimeinen lajike on hieman erikoinen tapaus, sillä vaikka lajike on alkuperältään ranskalainen, on ainakin virallisesti Teinturier-niminen lajike on kadonnut Ranskasta jo hyvän aikaa sitten. Tämän vuoksi voinee olla mahdollista, että lajike ei ole ns. oikea, alkuperäinen Teinturier-lajike, vaan joku toinen Teinturier-synonyymillä kulkeva lajike, kuten esimerkiksi Gamay de Bouze tai Gamay de Chaudenay. Erikoisesti tarhalle ei tietääkseni ole istutettu lainkaan Fromenteauta (eli Pinot Gris'tä) joka olisi alueella sallittu lajike!

Tämä vuosikerta 2009 on ensimmäinen koskaan valmistettu Le Jardin de la Grosse Pierren vuosikerta, sillä ennen tätä kyseistä vuotta Lahaye sekoitti tämän kyseiseltä tarhan rypäleistä saadun mehun muihin viineihin. Tarhan kaikki 9 eri rypälelajiketta korjataan yhtä aikaa ja viiniytetään yhdessä. Rypäleistä puristettu mehu käytetään spontaanisti villihiivoilla ja sen annetaan kypsyä noin 10 kk ajan vanhoissa 225- ja 228-litraisissa tammitynnyreissä sakkojen päällä. Viini on pullotettu heinäkuussa 2010 ja sakanpoisto on suoritettu 30.10.2012, 28 kk kypsyttelyn jälkeen. Alkoholia viinissä on 12% ja tyyliltään se on Brut Nature, eli jäännössokeria ei ole ollenkaan. Tarhan pienen koon vuoksi viiniä on tuotettu vuonna 2009 vain 1500 pulloa. Tämän nyt arvioidun viinin meikäläinen maistoi sokkona shamppanjamaistelussa muutama vuosi takaperin.

Viinillä on yllättävän syvä oljenkeltainen väri, joka taittuu ujosti pronssiseen (syynä lienee pieni määrä tummaa Teinturieria sekoituksessa, ei niinkään viinin ikä).

Tuoksu on vaikuttavan moniulotteinen ja houkutteleva; aluksi lasista erottuu makean kermaisia, pähkinäisiä ja hieman savuisia piirteitä, joita seuraavat kirkkaammat, kukkaiset, sitrusmarmeladiset ja hennon persikkaiset sävyt, hento paahdettujen manteleiden vivahde ja aavistus makeaa hunajaisuutta.

Vaikka viini on teknisesti täysin kuiva, tuntuu erittäin kypsä kokonaisuus nolla-dosagesta huolimatta ujosti makeaan taittuvalta. Kielellä pyörii vaikuttavan vivahteikas kattaus erilaisia makuja: kirpeää viheromenaa ja rapsakkaa sitruunavetoista sitrushedelmäisyyttä, hieman paahteista autolyysiä, kevyttä kalkkista mineraalisuutta, hentoa kermaisuutta, ujoa kukkaisuutta ja häivähdys synkempää, punasävyistä hedelmää. Viinin mousse tuntuu varsin pienikuplaiselta ja hienostuneelta, mutta myös vakuuttavan pitkäkestoiselta. Kokonaisuutta sävyttää korkea ja varsin rakenteikas, mutta yleisilmeeseen nähden varsin tasapainoinen hapokkuus.

Suuhun jäävä jälkimaku on vaikuttavan pitkä, happovetoinen ja melko intensiivinen. Kielelle jää vielä pitkäksi aikaa pyörimään makeaan kermaisuuteen taittuvaa autolyysiä ja hiivaisuutta, hieman kypsää punaista omenaa, maltillista kivistä mineraalisuutta, paahteisia karamellin ja paahdettujen pähkinän vivahteita, hentoa persikkasta mehevää hedelmää ja ujoa kalkkista bitteriä.

Sokkona viiniä oli käytännössä mahdotonta tunnistaa oikein, eikä ihme – tämmöistä kattausta rypäleitä on melko mahdotonta onnistua arvaamaan, jos viiniä ei ole päässyt aikaisemmin maistamaan. Joka tapauksessa, tämä oli todella vaikuttava esitys, ja vaikka maistelussamme oli useita erinomaisia shamppiksia, oli tämä ääneenlausuttujen kommenttien perusteella monille – meikäläinen mukaanluettuna – illan paras viini. Kokonaisuutena Le Jardin de la Grosse Pierre on uskomattoman moniulotteinen, kiehtova ja vaikuttavan tasapainoinen esitys, jossa (vuosikerralle 2009 tyypillinen) tuntuvan kypsä hedelmäisyys, intensiivinen happorakenne ja makeutta tuovan dosagen puute onnistuvat nivoutumaan yhteen, todella vakuuttavaksi paketiksi.

Vaikka viinissä rupeaakin erottumaan jo hieman kehittyneempiä piirteitä, on se edelleen vielä erittäin nuorekas ja eloisa yleisilmeeltään, minkä vuoksi se lupailee erittäin paljon kypsytyskestävyyttä; voinkin kuvitella viinin olevan edelleen matkalla ylöspäin vielä 10 vuoden lisäkellaroinnin jälkeen. Jos Champagnessa on mahdollista tehdä näin vaikuttavaa viiniä ei-suositelluista ja ei-sallituista rypälelajikkeista, olisi siellä korkea aika muidenkin kun vain parin hassun tuottajan ryhtyä katselemaan vaihtoehtoja hieman Chardonnayn, Pinot Meunierin ja Pinot Noirin takaa.

Lyhyesti: Yhdeksästä eri lajikkeesta valmistettu rakenteikas, tasapainoinen ja vaikuttavan viinillinen shamppanja, jossa kypsä hedelmä, ryhdikäs happorakenne ja dosagen puute pelaavat upeasti yhteen.

Arvio: Täydellinen – meikäläisen viinillisiä shamppiksia suosivaan makuun tämä on helposti yksi parhaita koskaan maistamiani kuplivia. Uskomattoman hieno esitys jo nyt, mutta todennäköisesti jatkaa kehitystään ylöspäin vielä pitkään.

Hinnan (85,00€) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti