Viinimestarin päiväkirja 8: Katalonia, päivä 5

Sunnuntai 28.9.2014

Sunnuntai oli Katalonian-reissumme ensimmäinen (ja lähestulkoon ainoa) sateinen päivä. Mistään suuresta myrskyryöpytyksestä ei ollut kyse, mutta alkuperäiset suunnitelmat päästä tutustumaan koneelliseen sadonkorjuuseen ja vanhoihin, pensasköynnöksinä kasvaviin (eli ei kepeillä ja naruilla tuettuihin) Morenillo-köynnöksiin jätettiin välistä – sade kun tekee hiekka-savisesta maaperästä koostuvat viinitarhat melkoiseksi mutavelliksi varsin helposti.

Viinitarhohin tutustumisen sijaan pääsimme sekä katsastamaan viininvalmistusprosessia että osallistumaan itsekin siihen – Celler Piñolilla oli nimittäin vuorossa hiivan lisääminen viiniin!

Suodatin.

Aloitimme operaation tutustumalla suodattimeen (jota emme kylläkään nähneet tänään käytössä). Meille esiteltiin suodattimen toimintaperiaate – mistä viini johdetaan suodattimeen, miten viini siellä virtaa ja mistä se poistuu – sekä suodatinkalvo, jota kyseisessä laitteessa käytetään, eli siis se varsinainen suodatin laitteen sisällä.

Hiivan sekoittaminen.
©Sari Ayre

Tämän jälkeen siiryimme itse hommiin, eli hiivan preparoimiseen! Homma lähti hieman kuin leipätaikinan valmistamisella suurtalouskeittiössä: otimme aluksi kymmenen litraa vettä sekoittamalla kuumaa ja kylmää vettä ja odottamalla, että vesi oli jäähtynyt alle neljäänkymmenee asteeseen, jotta hiiva pysyisi siinä hengissä. Sitten pistettiin mestareiden hihat heilumaan – meillä oli nimittäin neljä puolen kilon hiivapussia, jotka piti sekoittaa kymmeneen litraan vettä. Tämä sekoitus tapahtui hyvin yksinkertaisella, manuaalisella menetelmällä: hiivapussin sisältö kaadettiin vesipaljuun samalla vispilällä vatkaten!

(Saimme siis kuulla, että viljeltyä hiivaa lisätään 20 grammaa 100 litraa viiniä kohden. Koska nyt inokuloitavassa (=hiivattavassa) tankissa oli n. 8,500 litraa viiniä, tarvittiin n. 1,7 kg hiivaa, ja koska viinihiiva tulee 500 gramman paketeissa, oli 2 kg viinille sopiva määrä.)

Tässä vaiheessa voin samalla hieman selittää viininvalmistusprosessia: kun puristettu rypälemehu alkaa käymään, nousee käymisessä syntyvän hiilidioksidin myötä kaikki viinissä oleva kiinteä aines (esimerkiksi punaviineissä rypäleiden kuoret, siemenet ja kaikki muu pienaines) käyvän viinin pinnalle. Jotta tämä "hattu" käyvän viinin yllä ei pääsisi kuivumaan ja jotta siitä saataisiin irti mahdollisimman paljon tanniineja ja aromi- ja väriaineita, pyritään sitä kostuttamaan tavalla tai toisella. Tätä mäskikakkua voidaan kostuttaa joko johtamalla viiniä astian pohjalta kakun päälle (pumpover) tai painamalla kakkua alas viinin sekaan (punchdown).

Astia, jonka kautta viini johdettiin tankista mäskikakun päälle.
Astian vasemmassa laidassa näkyy suodatinritilä, joka
kerää suurimmat partikkelit.

Samalla kun osa viinimestarioppilaista valmisti hiivaa vielä käymätöntä viinierää varten, aloitettiin jo käyvän Garnatxa-viinin pumpover hapettavasti. Celler Piñolilla on käytössään pääasiassa 10,000 litran terästankkeja, joissa viini voidaan ohjata tankin sisäisillä putkilla täysin hapettomissa olosuhteissa pohjalta mäskikakun päälle. Usein viineille tekee kuitenkin hyvää saada hieman happea valmistusvaiheessa, joten annoimme nyt viinille tilaisuuden hengittää: haimme karkeasuodatusta varten tarkoitetun allasastian, johon käyvä viini johdettiin tankista ja josta se pumpattiin jälleen tankin yläosaan, mäskikakun päälle. Altaan suodatinritilään jäivät lähinnä kaikista suurimmat, yksittäiset partikkelit. Viinin virratessa suodatinaltaan läpi lisättiin siihen myös hiivaravinnetta (jotta hiiva varmasti jaksaa käyttää kaikki sokerit viinistä loppuun) ja Extraferm-nimistä lisäainetta (joka poistaa viinistä käymisen aikana muodostuvia potentiaalisesti myrkyllisiä tai virheitä tuottavia yhdisteitä).

Hiivan lisääminen viiniin. Kolmas henkilö oikealta on viinintekijä
Maria, joka valvoo, etteivät viinimestarit äidy perseilemään.

Lopuksi kävimme lisäämässä paljussa lilluvan, "käynnistyneen" hiivan vielä käymättömään Garnatxa-erään. Tämä tapahtui yhtä manuaalisesti kuin itse viinin valmistuskin: tankki avattiin ja hiiva käytiin lisäämässä kaatamalla se ilman sen kummempia juhlallisuuksia viinin sekaan.

Tämä sama prosessi joudutaan tekemään kaikille n. kolmellekymmenelle Piñolin viinitankille, yksi kerrallaan, käsipelillä. Myös tämä vaikutti pidemmän päälle raskaalta hommalta, mutta Piñolin viinintekijä Maria sanoi tykkäävänsä kyseisestä hommasta ja hän normaalisti tekeekin koko operaation yksin, kaikille tankeille.

Kuja Bateassa.

Tämän jälkeen siirryimme jo totuttuun tyyliin ravintola Miravaliin lounaalle, minkä jälkeen oli tarkoitus lähteä tutustumaan erääseen Batean toiseen viinitaloon, La Fou Celleriin. Emme kuitenkaan saaneet La Foun henkilökuntaa heti kiinni, joten lähdimme tutustumaan Batean pieneen kylään – olimmehan olleet jo monta päivää kylässä, emmekä olleet tutustua Bateassa juuri mihinkään muuhun kuin tiehen Celler Piñolin ja ravintola Miravalin välillä! Teimme siis pienen kävelykierroksen sunnuntaihorrosta viettävän kylän läpi, tutustuen mm. kylän kirkkoon, joka oli totuttuun katolilaiseen tyyliin hyvin suuri ja kaikin puolen vaikuttava.

Kirkko.

Asuintaloja kirkon naapurissa.

Kuja Bateassa.

Löysin kadulta myös ystävän!

Lopuksi pääsimme tutustumaan myös itse LaFoun tiloihin, joista löytyi sekä varsin moderni viininvalmistuspuoli, että vuosisatoja vanhan viininvalmistusrakennuksen osia. LaFou Celler on varsin tuore tulokas Terra Altan viinikentällä – viinitalo perustettiin vuonna 2007, jolloin ostettiin ensimmäiset tarhat alueelta (mukaanlukien Morenillo-tarha; LaFou on yksi Terra Altan harvoja Morenillon viljelijä-tuottajia) ja niiden hedelmistä valmistettiin n. 700 pullon erä talon ensimmäistä vuosikertaa. Vuonna 2011 aloitettiin reilusti toista miljoonaa euroa maksaneen viininvalmistamon rakentaminen Batean keskustaan – LaFoun viinikompleksi yhdisti uuden, viininvalmistamon sisältävän siiven rakentamisen talon omistavan perheen jo omistuksessa olevan, ikivanhan rakennuksen yhteyteen. Talon vanhalta puolelta löytyi vanhoja, 1600-1700-luvuilta peräisin olevia, kivisiä käymis- ja kirkastumissammioita, kun taas vastavalmistuneen viininvalmistamon puolelta lötyi sekä moderneja viininvalmistusvälineitä että mielenkiintoinen, käymiseen ja kypsyttelyyn tarkoitettu 1,600 litran "betonimuna".

Viinimestariporukka tynnyrikellarissa.
Taustalla kaksi betonimunaa.

Koska LaFoun viininvalmistamon tankit olivat tekniikaltaan hieman erilaiset kuin Piñolilla, meille esiteltiin miten näissä tankeissa tapahtui punchdown: tankin sisällä, aivan yläosassa oleva mäntä yksinkertaisesti painoi mäskikakun upoksiin käyvään punaviiniin hetkeksi aikaa. Tämän jälkeen siirryimme ihmettelemään viinitalon kypsyviä viinejä. Tynnyrikellarista löytyvästä betonimunasta selitettiin, että happi läpäisee sen yllättävän hyvin – jopa tehokkaammin kuin esimerkiksi vanhan tammitynnyrin – jolloin viini hapettuu hallitusti saamatta ollenkaan tammen aromeja. Meille tarjottiin vertailtavaksi kaksi lähes valmista Garnatxa Blancaa, toinen 300 litran ranskalaisesta tammitynnyristä, toinen sementtimunasta. Mielipiteet viinistä jakautuivat viinimestareiden kesken, mutta omaan makuuni (ei niin yllättäen) toimi paremmin sementtimunassa kypsynyt, piirun verran hapokkaampi, vähemmän mausteisempi ja kirpakamman hedelmäisempi versio. LaFou-kierros päätettiin maistelemalla talon perustason punaviini El Sender.

Illan päätökseksi viinimestariporukkamme järjesti suuren Suomi-Katalonia-päätösillallisen, jonne oli kutsuttu myös Celler Piñolin väkeä – tämä oli nimittäin meidän viimeinen iltamme Bateassa; seuraavan iltamme viettäisimme Vilafranca del Penedèsissä! Kutsutuista piñolilaisista paikalle ehti kuitenkin vain talon nokkamies Juanjo ja yleismies Danny.

Juanjo ja porró.

Aloitimme illallisen päinvastaisella logiikalla jälkiruoasta, eli järjestämällä maistelun neljällä Terra Altan makealla jälkiruokaviinillä, jotka tarjottiin neljän erilaisen Fazerin suklaan kanssa. Tämän jälkeen siirryimme itse asiaan, eli mitä supisuomalaisimpaan illalliseen – karjalanpaistiin! Vaikka kokkeja oli ollut melko monta itse valmistusprosessissa, olivat pääkokkimme pitäneet langat hyvin käsissään ja lopputulos oli kaikin puolin kiitoksia ansaitseva. Koska pääruoka oli varsin suomalainen, oltiin jälkiruoaksi järjestetty vastapainoksi iso valikoima erilaisia paikallisia juustoja. Ruokailun lomassa myös harjoiteltiin viinin juomista perinteisellä, katalonialaisella porró-karahvilla, joka kiersi pöydässä ruokailijalta toiselle. Oikeaoppinen tapa juoda viiniä porrósta vaikutti olevan suuri suullinen kerrallaan mahdollisimman korkealta kaataen, mistä Juanjo ja Danny näyttivät mallia muille. Pienellä harjoittelulla kaataminen rupesi sujumaan melko helposti käsivarrenmitan etäisyydeltä, vaikkakaan ei aivan kaikilta – kyllä illan aikana porrósta kaataessa muutamalta viinimestarilta kastuivat vaatteet tai ainakin kasvot hieman harhaan kaataessa tai liian ahneella suullisella!

Päivän aikana maistettu:

-La Fou El Sender 2012

-Barbara Fores Vi Dolc 2010

-Edetaria Dolc 2009

-Xavier Clua Coma Millennium Dolc 2011

-Cellers Tarrone Merian Dolc Garnatxa Negre

-Abadía Antrús Ribera del Duero Reserva 2007

-Priorat Beer & Co. Garnatxa Beer Cuvée

Viinimestarin päiväkirja 7: Katalonia, päivä 4

Lauantai 27.9.2014

Tarha aamulla

Lauantaina 27.9., kellon lyödessä aamuseitsemää, heräsivät viinimestarit Bateassa uuteen aamuun valmiina seuraavaan rypäleidenkorjuusessioon. Tällä kertaa hommasta oli ehtinyt jo karista kaikki se mahdollinen hohto ja romantiikka, mitä mielikuvissa oli saattanut olla vielä ennen reissua – ainakin allekirjoittaneella selkä ja jalat olivat edellisen päivän parihehtaarisen Syrah-tarhan perkaamisesta edelleen varsin kiitettävästi jumissa. Eilispäivän korjuuseen erona oli tällä kertaa tarhan koko ja lajike: nyt vuorossa oli "vain" vajaan hehtaarin verran Marselania (joka on siis Cabernet Sauvignonin ja Grenachen risteytyksenä syntynyt punainen lajike). Koska 2,2 hehtaaria meni edellisenä päivänä kuudessa tunnissa, visiona oli selvitä tästä vajaan hehtaarin tarhasta noin kolmessa tunnissa.

Kun saavuimme ulos Piñol-apartamentosistamme, oli ainakin selvää, että sääolosuhteet tulisivat olemaan tarhoilla hyvin erilaiset kuin edellisenä päivänä – ilma oli paksusta hernerokkasumusta sakeana ja aamuaurinkokin näkyi siinä kahdeksan aikaan noustessaan vain etäisenä, himmesti kuultavana kaasupallona. Aamun edetessä sumu vain tihentyi entisestään ja jossain vaiheessa sitä huomasi auringon kadonneen kokonaan sumun peittoon.

Mersusaattue matkalla tarhoille. ©Sari Ayre

Aamuaurinko. ©Sari Ayre

Marselan-terttuja. ©Sari Ayre

Parin tunnin sadonkorjuun jälkeen viinimestariporukkamme rupesi toteamaan, että Marselan on kyllä todella eri maata kuin Syrah: rypäletertut olivat merkittävästi suurikokoisempia ja tiiviimpiä kuin Syrah-tertut, mutta lisäksi niitä oli lukumäärällisesti merkittävästi enemmän joka köynnöksessä. Tämä tarkoitti sitä, että köynnösrivejä pitkin edettiin merkittävästi hitaampaa tahtia ja täyttyviä terttusaaveja joutui käydä tyhjentämässä paljon tiheämpää tahtia traktorin peräkärryyn. Kun Marselanin selkeästi tiiviimmässä kasvavat tertut yhdistyivät jo edellisen päivän korjuusessioissa väsytettyyn viinimestariporukkaan, oli melko pian selvää, että ainakaan alle kolmen tunnin tavoitteeseen ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä! Vaikka tarhalla oli pinta-alaa alle puolet edellispäivän tarhasta, vaikutti siihen nähden korjattavaa rypälettä olevan tällä tarhalla käytännössä yhtä paljon.

Ne kuuluisat viinimafia-Mersut.

Ruvettiinpa suomalaisporukassa havaitsemaan päivän aikana myös pientä kapinamielialaa – kiipeävän auringon hälvennettyä sumun pois tarhoilta, siirtyi muutama viinimestarikokelas viinimafia-Mersuillemme nykäisemään mukaan otetusta viinipullosta korkin pois, julistaen näin omavaltaisen tauon alkaneeksi. Hyvin lyhyessä ajassa koko loppuporukka seurasi esimerkkiä, lopulta myös Piñolin omien korjaajien tullessa ihmettelemään suomalaista työmoraalia. Ymmärrystä asiaa kohtaan toki löytyi, kun viinipullon annettiin kiertää myös heille.

Tätä n. kymmenen minuutin paussia lukuun ottamatta työskentelimme koko tämänkin päivän tasaisen tappavaa tahtia aina kello yhteen asti, jolloin Piñolin nokkamies Juanjo lopulta totesi, että eiköhän tämä ollut tässä – olihan meillä oli iltapäiväksi varattu vielä muuta ohjelmaa, sekä kahdeksi pöytävaraus tutuksi käyneeseen ravintola Miravaliin lounaalle. Viimeiset noin kymmenen köynnösriviä jäivät siis Piñolin korjuuväelle korjattavaksi kun suomalaiset laiskajaakot siirtyivät korjuusession uuvuttamina särpimään murua rinnan alle.

Poimittu Marselan.

Tarhalla touhutessa tuli opittua, että Marselan on selkeästi Syrah'ta satoisampi (monet tertut olivat helposti yli kilon painoisia, hyvin tiiviitä, lähes kiinteitä möhkäleitä) ja sitkemäpi lajike (esimerkiksi rusinoituneita tai muuten huonokuntoisen tai sairaan näköisiä terttuja näkyi tällä tarhalla varsin harvassa). Sen sijaan se tuli todistettua, että tällaiset tiiviit tertut ovat selkeästi alttiimpia hometartunnoille – muutamaan otteeseen saattoi korjatessa tulla vastaan täysin ehjän näköinen terttu, joka paljastuikin sisältä täysin homeen runtelemaksi! Viimeisimpänä, muttei missään nimessä vähäisimpänä asiana tuli tarhoilla rymytessä opittua kunnioitusta rypäleiden käsinkorjaamista kohtaan – kun härmäläinen viininlitkijä on täysin kappaleina parin päivän sadonkorjuusta, on pakko nostaa hattua heille, jotka jaksavat tehdä tätä hommaa vuosi toisensa jälkeen, jopa useamman kuukauden kestävän sadonkorjuukauden ajan!

Aina yhtä maittavan Miraval-lounaan jälkeen viinimestariporukka lastasi itsensä mafiamersuihin ja otti suunnan kohti vajaan tunnin ajomatkan takana siintävää vuoristoista Prioratia; illan ohjelmana oli nimittäin tutustua Gratallopsin kylän vieressä sijaitsevaan, vasta hiljattain valmistuneeseen Trossos del Priorat -viinitaloon.

Ajeltuamme hyvän tovin Prioratin mutkaisia pikkuteitä ja ihasteltuamme alueen käsittämättömän upeita mäki- ja vuorimaisemia, saavuimme lopulta piskuiseen Gratallopsin kylään – ja poistuimme siitä n. kahdeksan sekuntia myöhemmin (kyllä, Prioratin viinien kehtona pidetty Gratallops on ihan oikeasti pieni kylä). Kylän ohitettuamme matkaa oli jäljellä vain noin minuutin verran Trossos del Prioratin uudenkarheaan viinitaloon, joka oli rakennettu aivan autotien viereen, mutta suureksi osaksi mäen sisään, minkä vuoksi talo jää helposti huomaamatta sen ohi ajaessa.

Trossos del Prioratin tynnyrikellari.

Vaikka Celler Piñol on varsin siisti pikku paikka melko moderneine viininvalmistuslaitteistoineen, oli Trossos del Priorat aivan toista maata – tässä paikassa näkyi selvästi, että rahaa on laitettu rakennukseen kiinni ja rutkasti! Moderni ja minimalistinen mutta tehokkuutta uhkuva viinitalo oli suoranainen Celler Piñolin vanhan maalaiskylän talon sisään rakennetun viininvalmistamon antiteesi. Koska talo on rakennettu mäen rinteeseen moneen kerrokseen, voidaan viinin antaa liikkua valmistusvaiheessa mahdollisimman vaivatta painovoima-avusteisesti, jolloin valmistuksessa ei tarvita pumppuja tai vastaavia laitteita: käsinpoimutut rypäletertut tuodaan yläkautta viinitaloon, jossa ne murskataan ja rangataan, minkä jälkeen rypälemehu johdetaan suoraan alakerrassa odottaviin käymistankkeihin. Alakerrasta löytyvät myös talon tynnyrikellari ja pullojen kypsymiseen tarkoitettu varasto. Käsinkorjuu on mäkisessä Prioratissa itsestäänselvyys – jyrkissä rinteissä kasvavia köynnöstarhoja nopeasti vilkaisemalla pystyi näkemään, ettei mikään suuri sadonkorjuukone pystyisi mitenkään järkevästi kulkemaan köynnösrivien välissä.

Celler Piñolin Sheila ja Toni Coca. ©Sari Ayre

Kun olimme kolunneet Trossos del Prioratin viininvalmistamon tilat (ja viinitalon huikaisevilla näköaloilla varustetut majatalo- / vierashuoneet) läpi, siirryimme vuorenrinteen yläpäähän rakennetulle viinitalon näköalatasanteelle maistelemaan viinejä. Viinejä oli paikan päällä esittelemässä "liikkuva viinintekijä" Toni Coca, joka ei toimi pelkästään oman Coca i Fitó -viinitalonsa viinintekijänä, vaan myös konsultoivana viinintekijänä mm. Celler Piñolille ja Trossos del Prioratille, sekä vajaalle kymmenelle muulle Espanjalaiselle viinitalolle, aina läntiseen Galiciaan asti (joskin nykyisin Toni toimii Piñolilla yhteistyössä talon oman viinintekijän, Marian, kanssa).

Iltapäivän setti.

Tiedä häntä, johtuiko ainoastaan maistelupaikan käsittämättömän upeista maisemista, vai oliko oikeasti kyseessä poikkeuksellisen laadukkaat tuotteet, mutta esitellyt viinit onnistuivat uppoamaan suorastaan harvinaisen hyvin meikäläisen makuun! Jopa tammitettu valkoviini Abracadabra ja kevyesti tammea nähnyt roséeviini Rosa olivat poikkeuksellisen toimivaa tavaraa, vaikka tammen aromit yleensä eivät pisteitä meikäläiseltä ansaitse. Erikoisesti mielestäni setin vakuuttavimmat viinit tuntuivat kuitenkin useammin tulevan Prioratin reuna-alueilla sijaitsevasta Montsantista, eikä niinkään alueen laadullisena hallitsijana pidetystä Prioratista.

Loputtoman vuoristoista maisemaa Trossos del Prioratin näköalatasanteelta.
Taustalla vasemmalla pieni Gratallopsin kylä. ©Sari Ayre

Maistelun päätteeksi kurvasimme matkan varrella sijaitsevaan supermarkettiin, josta ostimme tykötarpeita illan ateriointia varten – tällä kertaa emme siis menneet syömään minnekään ravintolaan, vaan viinimestariporukan näppärimmät kokit väänsivät koko mestarisporukalle valtavan kokoisen ja erittäin herkullisen pastaillallisen Piñolin residensseillä. Aterian jälkeen muutamat meistä siirtyivät pehkuihin, mutta osa porukasta kävi vielä testaamassa paikallista yöelämää yhdessä Batean lukuisista (kahdesta? kolmesta?) baareista – olihan lauantai-ilta ja katolisessa Kataloniassa ei tunnetusti sunnuntaisin töitä ajatella!

Päivän aikana maistettu:

-Jordi Miró Garnatxa Maceració Carbònica 2013

-Coca i Fitó Jaspi Blanc 2013

-Trossos del Priorat Abracadabra Blanco 2012

-Coca i Fitó Rosa 2013

-Coca i Fitó Jaspi Negre 2011

-Trossos del Priorat Lo Petit de la Casa 2010

-Coca i Fitó Jaspi Maragda 2011

-Trossos del Priorat Lo Mon 2010

-Coca i Fitó Negre 2010

-Coca i Fitó Dolc

-Celler Bàrbara Forés El Templari 2012

-Sidra El Gaitero Villaviciana

-Àrid Vins Eòlic Sauvignon Blanc 2013

-Celler Mas d'en Just Viognier 2013

-Vins del Tros Àmfora Morenillo 2013

-Busto Amandì Sidra Asturiana El Mayu

-Clot del Diable Rústica Bufona 215 Golden Strong Ale

-Clot del Dimoni Rústica Bufona Export Stout

-Capçanes Carratell Ranci del Montsant

Viinimestarin päiväkirja 6: Katalonia, päivä 3

Perjantai 26.9.2014

Perjantaiaamun koittaessa viinimestariporukka vm. 2014-2015 pääsi niihin Oikeisiin Hommiin, vihdoin ja viimein – eli kokeilemaan minkälaista hommaa se rypäleidenkorjuu oikeasti on!

Tätä täydet 6 tuntia.

Herätys oli kello seitsemän aamulla ja kahdeksalta olimme saapuneet n. viiden kilometrin päässä sijaitsevalle, 2,2 hehtaarin Syrah-tarhalle. Sakset käteen ja kädet heilumaan!

Syrah.

Tämän tarhan perkaamiseen käsin menikin lähes kokonainen työpäivä 13 viinimestarilta, kolmelta ammattimaiselta tarhatyöskentelijältä ja yhdeltä opettajalta. Teimme ankaraa duunia aamukahdeksasta kahteen iltapäivällä auringon porottaessa täydellä tehollaan, ilman ensimmäistäkään taukoa (poikkeuksena toki minuutin seikkailu vesipullolle ja takaisin). Tunnelmaa töihin toi tarhan yllä kieppuva, valtava tuulimylly, joka aika ajoin päästi Jurassic Parkin elävästi mieleen tuovan, tyrannosaurusmaisen karjahduksen.

Rusinoituneita Syrah-terttuja

Tarhalla tuli opittua (tai jo-opituista asioista havaittua konkreettisesti) monta mielenkiintoista asiaa, kuten: viiniin menevät viinirypäleet eivät ole suuria ovaaleja, kuten pöytärypäleet, vaan pieniä ja pyöreitä – käytännössä siis pensasmustikoiden kokoisia ja näköisiä; viiniin menevät rypäleet ovat todella makeita ja runsasmakuisia – pöytärypäleet maistuvat varsin mauttomilta ja vetisiltä näiden jälkeen; Syrah on melko tanniininen lajike – jo yhden rypäleen syötyä pystyi tuntemaan suussa limakalvoja kiristäviä tanniineja; Syrah tuntuu olevan myös herkkä erilaisille köynnöksen vaivoille, sillä moni terttu oli joko osittain tai kokonaan rusinoitunut, minkä lisäksi hometta löytyi joistain tertuista; ja ennen kaikkea, rypäleiden käsinkorjuu on todella rankkaa hommaa!

Vastatyhjennetty 2,2 ha tarha.

Koska rypäleet roikkuvat jossain polven ja navan välimaastossa, ei tarvitse suurtakaan mielikuvitusta ymmärtääkseen kuinka selkä ja jalat voivat olla jumissa työpäivän mittaisen kyykistelyn ja aika ajoin jopa 10-15-kiloisen rypälesaavin kanniskelun jälkeen!

Voitte todennäköisesti kuvitella minkälainen helpotus se oli porukalle, kun lopulta kuuden rankan ja hiostavan korjuutunnin jälkeen tarha oli perattu rypäleistä tyhjäksi ja mustat viinimafia-Mersumme vihdoin suuntasivat kohti jo tutuksi käynyttä ravintola Miravalia!

Lounaan jälkeen kävimme vaihtamassa tarhoilla likaantuneet työvaatteemme hieman siistimpiin ja siirryimme lähistöllä sijaitsevaan Gandesaan, Terra Altan provinssin pääkaupunkiin. Mistään suurkaupungista ei kuitenkaan ollut kyse, sillä Gandesan väkiluku on vain n. 3,000 henkeä – tosin onhan tämäkin n. 50% enemmän kuin Bateassa.

Ensimmäiseksi siirryimme tutustumaan Terra Altan DO-elimen (Consell Regulador Denominació d'Origen Terra Alta) tiloihin, joissa meille esiteltiin Terra Altan erityispiirteitä: mm. aluetta jäähdyttävät ja kuivattavat el cerç -tuuli luoteesta ja les garbinades -merituuli etelästä; aluetta sopivasti suojaavat vuoret; ja korkean sijainnin (keskimäärin n. 400-450m merenpinnasta) tuoma suuri päivittäinen lämpötilanvaihtelu ja verrattain viileä (jopa -5°C) talvi.

Plan B -
Terra Altan malliin

Terra Altassa sijaitsee tällä hetkellä 49 viinejä tuottavaa viinitaloa sekä 600 viljelijää, joista osa kuuluu edellämainittuihin viinitaloihin, osa toimii alueellisen osuuskunnan kanssa ja osa myy tuotantonsa viinitaloille (esimerkiksi Torres ostaa miljoonia litroja viinejä käytettäväksi meilläkin tuttuihin Viña Soliin ja Viña Esmeraldaan). Meille myös kerrottiin Garnatxa Blancan olevan Terra Altan vahvuus: peräti joka kolmas Garnatxa Blanca (eli Grenache Blanc) tehdään tällä pienellä Terra Altan alueella. Terra Altan tuotanto kattaa 75% Espanjan Garnatxa Blancan tuotannosta ja peräti 90% Katalonian Garnatxa Blancasta viljellään juuri Terra Altassa.

Näytteenotto rypäleistä laadun tarkistusta varten.

Seuraavaksi siirryimme lähellä sijaitsevaan Gandesan osuuskuntaan (Celler Cooperatiu Gandesa) toimintaan, jossa meille esiteltiin sekä viininvalmistamon tiloja että osuuskunnan valmistamia viinejä. Celler Piñolin toimintaa nähneenä meininki oli täysin eri maailmasta osuuskunnassa: pienviljelijät (joita on kokonaisuudessaan peräti 450 tässä osuuskunnassa) saapuivat kuormineen punnittavaksi autovaa'alle, minkä jälkeen rypäleistä otettiin muutamat näytteet, joiden perusteella rypäleet luokiteltiin johonkin kolmesta eri laatuluokasta. Arvion perusteella viljelijät kävivät kippaamassa rypälekuormansa murskaimeen joko luukusta 1, 2 tai 3.

Kuorman tyhjennys murskaimeen

Huonoimman luokan rypäleistä viljelijä saa vain muutamia senttejä kilolta, kun taas parhaimman luokan rypäleistä viljelijän pussi kasvaa jopa n. 60 senttiä kilolta (yksi peräkärryllinen vetää siis n. 2,5-4 tonnia rypäleitä) – kannustaa kyllä panostamaan laatuun määrän sijasta! (Tosin en ole varma, näinkö vierailumme aikana yhdenkään viljelijän kippaavan kuormaansa parhaimman tason murskaimeen...)

Valmistamo sisältäpäin.
"Kebabrulla" alhaalla.

Viininvalmistamossa näkyi varsin mielenkiintoista laitteistoa, joskin mieleenjäävin lienee lähinnä hitaasti pyörivää kebabrullaa muistuttava kirkastin – vastapuristettu, samea viini johdetaan tämän sylinterin sisälle ja sen kiinteä, ruskeaksi massaksi muodostuva osa suodatetaan siitä paineella pois, minkä jälkeen tämä sylinteri pyöriessään kierittää sitä levynä liukuhihnalle, joka kuljettaa sen pois, mahdollisesti jatkokäyttöä varten.

Tonkka.
©Sari Ayre

Varastopuolella paljastui osuuskunnan erikoisuus: superhalpa massaviini! Varastot olivat täynnä 5 litran muovitonkissa myytävää valkoviiniä, joka värinsä puolesta vaikutti enemmän jälkiruokaviiniltä tai oliiviöljyltä, joten todennäköisesti oksidaation kanssa ei paikan päällä jakseta hirveästi stressailla. Kellaripuolella esittelystä vastaava henkilö myös mainitsi, että heillä on paljon enemmän eri tuotemerkkejä kuin viinejä – samaa viiniä myydään eri markkinoille eri nimellä ja erinäköisin etiketein sopimaan parhaiten kunkin alueen markkinoille. Tämä tosin on tuskin kenellekään viinimaailmaa tuntevalle mitenkään suuri uutinen.

Kierroksen lopuksi maistelimme muutaman osuuskunnan viinin, jotka eivät kovinkaan yllättäen onnistuneet jättämään kovinkaan lähtemätöntä vaikutusta (vaikkakin osuuskunnan Mistela olikin jonkun brosyyrin mukaan saanut peräti 95 Parker Pointsia – jäimme miettimään mahtoiko kyseessä olla joku paikallinen Roberto Parker, vai kuka). Sen sijaan suurimpia huumorin hetkiä oli, kun punaviiniä esitellessään osuuskunnan työntekijä ei muistanut jotain sanaa ja päätti tarkistaa sen tietokoneen käännösohjelmalla. Tämän jälkeen hän ilmoitti ylpeänä punaviinistä: "This wine is gross!" (Epäilimme, että todennäköisesti käännöskone oli ehdottanut saksan sanaa Groß, mutta kyseessä saattoi toki olla myös yhtäkkinen rehellisyyden puuska.)

Päivän aikana maistettu:
-Cellers Tarroné Merian Garnatxa Blanca 2013
-Celler Cooperatiu Gandesa Somdinou Blanca 2013
-Celler Cooperatiu Gandesa Somdinou 2012
-Celler Cooperatiu Gandesa Mistela Blanca

Viinimestarin päiväkirja 5: Katalonia, päivät 1-2

Keskiviikko 24.9.2014

Näkymä lentokoneen
ikkunasta

Reissua innolla jo pitkään odottanut viinimestariporukka mallia 2014-2015 kokoontui reissun ensimmäisenä päivänä Helsinki-Vantaan lentoasemalle puolenpäivän maissa. Norwegianin kone jätti Suomen taakseen kello kahden maissa ja saapui Barcelonaan täysin ajallaan, eli kolmisen tuntia myöhemmin – täyteen kaatosateeseen. Lämpötila oli kuitenkin merkittävästi korkeampi kuin kotomaassa, mikä tietenkin teki Barcelonan ilmasta äärimmäisen hiostavan ja suorastaan tukalan kuumankostean.

Etukäteen ennen reissua ajovelvollisiksi määrätyt siirtyivät ensi töikseen Avisin autonvuokrauspisteelle setvimään paperitöitä samalla kun muu porukka siirtyi syömään lentokenttäkahvilaan eväitä – itselleni tarttui tiskiltä mukaan kinkkujuustopatonki espanjalaisittain – iberico-kinkulla ja valkohomejuustolla. Kun koko porukka oli saanut evästettyä ja autovastaavat saaneet hoidettua velvollisuutensa, oli kaupunkia vihmova sadekin onnistunut hellittämään ja siirryimme etsimään autojamme vuokraamon parkkipaikalta. Ajoneuvomme paljastuivat kahdeksi mustaksi, tummenetuilla laseilla varustelluksi tilamersuksi, jotka onnistuivat luomaan melko mafiamaisen vaikutelman liikkuessaan tiiviissä letkassa läpi kaupunkien ja pienien kylien – ei jäänyt yhteen tai kahteen kertaan kun reissun aikana esittäydyimme saapuessamme nimellä "the Finnish wine mafia."

Siirtymä Barcelonasta Katalonian läntisessä nurkassa sijaitsevaan Terra Altaan vei pari tuntia. Harmillisesti ilta-aurinko ehti laskea jo matkan alkuvaiheessa, joten valtaosa Prioratin ja Terra Altan huikaisevan upeista, vuoristoisista maisemista jäi näkemättä.

Illallista Miravalissa

Yhdeksän maissa illalla saavuimme pieneen, n. 2,000 hengen Batean kylään, jossa Celler Piñolin nokkamies, leppoisa Juanjo Galcera Piñol, esitteli meille majapaikkamme, kaupungin reunamilla sijaitsevasta viinitalosta vain parinkymmenen metrin päässä sijaitsevan Piñolin asuntolan, minkä jälkeen hän vei meidät illalliselle ravintola Miravaliin, kaupungin toisella laidalla (= vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä) sijaitsevaan lounaspaikkaan, joka oltiin erittäin ystävällisesti avattu illallisaikaan poikkeuksellisesti meitä varten.

Tiramisù illan päätteeksi

Ravintolan herkullisten ruokien kumppaniksi Juanjo oli järjestänyt tarjolle omia viinejään (Celler Piñolin Portal-sarjan, eli rosée, valkoinen ja punainen). Illallistamisen ohella Juanjo ja viinitalon PR-nainen Sheila kertoivat meille perustietoa sekä Celler Piñolista että Bateasta – kuten mm. että Batea on kuulemma Terra Altan ainoa väkiluvultaan kasvava kylä ja samalla yksi harvoista väkiluvultaan kasvavista pienkylistä koko Kataloniassa.

Illallisen päätteeksi muutamat meistä vielä nappasivat ravintolan omasta paikallisten viinien kioskista viinejä mukaan maisteltavaksi asuntolaan (tähän jotain asiaankuuluvaa kritiikkiä suomalaisravintoloiden viinin ulosmyynnin mahdottomuudesta). Itselleni tarttui mukaan yhdeksän euron hintainen Altavins Viticultorsin Garnatxa Peluda, varsin maukas ja tasapainoinen esitys.

Päivän aikana maistettu:

-La Trappe Quadruple

-Celler Piñol Portal Rosé 2013

-Celler Piñol Portal Blanc 2013

-Celler Piñol Portal Negre Roble 2011

-Altavins Almodí Garnatxa Peluda 2013

-Altavins Ilercavònia Garnatxa Blanca 2013

-Tern Sirà Syrah 2013

Torstai 25.9.2014

Seuraava päivä alkoi ihmetellessä maisemia, jotka olivat olleet edellisenä iltana täysin yön pimeyden peittäminä. Pienen ihmettelyn jälkeen aamu jatkui Celler Piñolin toimintaan tutustumisella.

Aamuista maisemaa asuntomme parvekkeelta

Tämä täysin perheomisteinen, jo 4. sukupolvessa toimiva talo on viljellyt viiniköynnöksiä hyvin pitkään, ja vuodesta 1945 talo on tuottanut myös omaa viiniä, mutta omien viinien varsinaisen pullotuksen ja tuotannon kehittämisen talo aloitti vasta vuonna 1995. Talo valmisti pitkään runsaita, kypsiä ja voimakkaita viinejä kansainvälisistä lajikkeista (Cabernet Sauvignon, Merlot, Chardonnay) perinteisten, rustiikkisten Garnatxa- ja Carinyena-viinien rinnalla. Vuonna 2008 talo kuitenkin vaihtoi tyyliä ryhtymällä viljelemään alueelle perinteisiä lajikkeita ja painottamalla viineissä enemmän tasapainoa ja eleganssia. Talo palkkasi viinintekijäkseen tasapainoisilla viineillään vakuuttaneen "liikkuvan viinintekijän", Toni Cocan, joka nykyisin jakaa vastuun viinienvalmistuksesta talon oman viinintekijän, Marian, kanssa.

Tätä nykyä Piñolin omistuksessa on n. 75-76 hehtaaria viinitarhoja, joilla pääosaa näyttelevät alueen klassiset lajikkeet, sekä punainen että valkoinen Garnatxa. Tarhoilla viljellään myös Carinyenaa, Merlot'ta, Syrah'ta ja Marselania punaisista lajikkeista, sekä Sauvignon Blancia, Viognieria ja Macabeota valkoisista. Näiden lisäksi talon erikoisuus on Morenillo, Terra Altan oma alkuperäislajike, jota löytyy vain n. 14-16 hehtaarin alalta Terra Altasta, eikä mistään muualta. Tällä lajikkeella on suuret, melko vähän väriaineita mutta kohtuullisen hyvin happoja sisältävät rypäleet, jotka kypsyvät myöhään; lajiketta usein tituleerataankin Terra Altan Pinot Noiriksi. Celler Piñol on yksi maailman 2-3 viinitalosta, jotka valmistavat Morenillosta puhdasta lajikeviiniä. Piñolin vuosituotanto on n. 400,000 pulloa viiniä vuodessa ja n. 90% tuotannosta menee vientiin.

Juanjo ohjaamassa saapuvia rypäleitä puristukseen

Omien tarhojen rypäleiden lisäksi Piñol ostaa paikallisilta pienviljelijöiltä rypäleitä, jotka käsittävät n. 30% talon kokonaistuotannosta. Nämä ostetut rypäleet käytetään ensisijaisesti talon perusviineihin, kun taas talon "huippuviinit" tuotetaan omien tarhojen hedelmistä. Kaikki Piñolin viljelmät ovat luonnonmukaisesti viljeltyjä, minkä Juanjo sanoo olevan siellä helppoa – Terra Alta on tuulinen, aurinkoinen ja kuiva, joten rypäleiden tyypilliset tuholaiset ja taudit eivät tarhoilla viihdy. Tämä tuulisuus kyllä kävi Bateassa selväksi – vaikka aurinko paistoi täydellä terällä ja tuulensuojassa suorastaan hikoili, kävi kaduilla usein varsin viileä tuuli, joka sai helposti hytisemään jos t-paidassa sattui kuljeksimaan. Juanjo myös mainitsi, että vaikka vain talon omilla tarhoilla on luomusertifikaatit, on valtaosa myös ostetuista rypäleistä luonnonmukaisesti viljeltyä – kiinnostus luomuviljelyä kohtaan kasvaa alueella koko ajan. Piñol käyttää ainoastaan rikkiä ja kuparia tarhoillaan lehtihometta ja härmää vastaan.

Arvioitavia rypäleitä. Takana oleva valkoinen, näytöllä
varustettu laite on sokeripitoisuuden mittaamiseen.

Seuraavaksi siirryimme viinitalolla viininvalmistuspuolelle, jossa viinintekijä Maria oli juuri tarkistamassa eri tarhojen kypsyysastetta mittaamalla vastakerättyjen rypäleiden sokeripitoisuuksia. Juanjo ja Maria kertoivat heidän käyttävän viljeltyjä hiivoja – he ovat aikaisemmin tehneet kokeita myös luonnonhiivoilla, mutta lopputulokset eivät ole olleet toivottuja ja viinien laadullinen vaihtelu runsasta, minkä vuoksi villihiivojen käyttö on ainakin näiltä osin jätetty pois kuvioista.

Hiivapaketteja.

Hiivojen osalta Piñolilla suositaan mahdollisimman neutraaleja hiivoja, jotka eivät tuo mitään ominaispiirteitä tai korosta haluttuja piirteitä lopullisessa viinissä.

35,000 litran maasäilön kansi lattiassa.

Kaikki talon viinit suodatetaan ennen pullotusta, mutta mitä parempilaatuinen viini on kyseessä, sitä kevyempää suodatusta käytetään. Viinien käyminen ja alkukypsyminen tapahtuu pääosin lämpötilakontrolloiduissa, 10,000 litran terästankeissa, mutta osa viineistä käytetään ja kypsytetään maahan upotetuissa, 35,000 litran säiliöissä, joissa lämpötilakontrollia ei tarvita – viileä maaperä hoitaa homman itsestään. Viineihin lisätään rikkiä säilyvyyden takaamiseksi, mutta aina alle 35 mg/l, mikä on merkittävästi alle EU:n luomuviineille määrittämien rajojen (punaviineille 100 mg/l, valko- ja roséeviineille 150 mg/l).

Seuraavaksi siirryimme testaamaan vastikään tankitettuja, puolivalmiita viinejä vuosikertaa 2014.

Ensimmäisenä oli puolivalmis Garnatxa Blanca, joka oli ollut 17 päivää tankissa.

Samea, vihrtävänvalkoinen väri. Sekä tuoksu että maku olivat makeita, aromaattisen banaanisia; tuoksu suorastaan muistutti Weihenstephanerin Hefe-vehnäolutta, kun taas maku oli jopa aavistuksen kieltä pistelevän hapokas. Hauska, jännittävä tuttavuus, joskin "viinistä" oli mahdotonta löytää Garnatxa Blancan ominaisaromeja näin nuoressa vaiheessa.

Seuraavaksi vuorossa oli puolivalmis Garnatxa Negra, joka oli ollut vasta 6 päivää tankissa.

Paksu, läpinäkymättömän samea tumman herukkainen väri. Tuoksussa mustaherukkaa ja suorastaan hämmentävän selvää koivunlehteä. Suussa "viini" oli täyteläinen ja hyvin makea, maku muistutti mansikkamehutiivistettä ja makeaa viinirypälettä. Kokonaisuus oli hennon hapokas, hädin tuskin ollenkaan tanniininen ja hennon hiivainen. "Viini" oli käynyt jo hieman, mikä toi aavistuksen viinimäisyyttä kokonaisuuteen, mutta yleisesti "viini" oli epäintegroitunut ja melko mehumainen – joskin varsin maukas sellaiseksi.

300 litran tynnyreitä varastossa.

Seuraavaksi siirryimme tutustumaan talon kellaritiloihin, joista löytyivät sekä talon tammitynnyrit että pullojen kypsyttelyvarasto. Talo käyttää pääasiassa 300 litran tynnyreitä, joita käytetään keskimäärin 3-4 vuotta. Lisäksi muutamia viinejä kypsytetään suuremmissa 500 litran tynnyreissä. Piñol käyttää ensisijaisesti ranskalaisia tammitynnyreitä, jotka maksavat keskimäärin 750e/kpl; amerikkalaiset tynnyrit maksavat yleensä 300-400e/kpl.

Kellarissa maistoimme ns. barrel samplen viime vuosikerran Finca Morenillosta.

Tumma, läpinäkymättömän herukanpunainen väri. Kuiva tuoksu on kevyehkö, tumman marjainen, hennon mansikkainen ja kukkeahko; tammisuus on vielä melko epäintegroitunutta ja päälleliimattua. Maultaan viini on kuiva, tumman marjainen ja mukavan freesi; kielellä pyörii myös kevyttä vadelmaisuutta ja mausteisuutta. Keskitäyteläinen kokonaisuus on hapokas ja melko kevyen tanniininen. Jälkimaku on kuiva, karvas, tiukan herukkainen, puiseva, mausteinen ja kohtalaisen pitkä. Ihan jepa, joskin vielä tuntuu olevan vähän hermostuneessa tilassa.

Paella!

Tämän jälkeen pidimme pienen lounastauon ravintola Miravalissa perinteisen paellan parissa, minkä jälkeen palasimme takaisin Piñolille ja kävimme läpi maistelumuotoisesti (mutta varsin leppoisissa tunnelmissa) koko Celler Piñolin tuotannon. Samalla Juanjo mainitsi maistetun roséen olevan ensimmäistä vuosikertaa; hän oli itse ollut pitkään kyseistä viinityyliä vastaan, mutta oli lopulta joutunut ylipuhutuksi ja vuonna 2013 oltiin pantu tulille historian ensimmäinen rosée-Piñol. Tätä nykyä Juanjo vaikuttaakin olevan kyseisen viinin suurin fani!

Illaksi siirryimme syömään naapurissa sijaitsevaan katukahvilaan, jossa koko porukka syötettiin täysin ähkyyn toinen toistaan herkullisemmilla tapaksilla. Ruokajuomina toimivat jälleen Piñolin viinit – tottakai!

Päivän aikana maistettu:

-Celler Piñol Garnatxa Blanca 2014 tank sample

-Celler Piñol Garnatxa 2014 tank sample

-Celler Piñol Finca Morenillo 2013 barrel sample

-Celler Piñol Raig de Raïm Blanc 2013

-Celler Piñol Portal Blanc 2013

-Celler Piñol L'Avi Arrufí Blanc 2011

-Celler Piñol Portal Rosé 2013

-Celler Piñol Raig de Raïm Negre 2012

-Celler Piñol Portal Negre Roble 2011

-Celler Piñol Sa Natura 2011

-Celler Piñol L'Avi Arrufí 2009

-Celler Piñol Mather Teresina Selecció Vinyes Velles 2008

-Celler Piñol Mather Teresina Selecció Vinyes Velles 2012

-Celler Piñol Finca Morenillo 2011

-Celler Piñol Josefina Piñol Vi Dol Garnatxa Blanca 2012

-Celler Piñol Josefina Piñol Vi Dol Negre 2011

-Juvé y Camps Reserva de la Familia Brut Reserva 2008

-Munt Roca Priorat 2007

-Tern Arrel de Nou 2012

Viinimestarin päiväkirja 4: opintomatka läpi Katalonian

Viime viikonloppuna 2014-2015 viinimestarikurssin opintomatka Kataloniaan päättyi, 11 mielenkiintoisen päivän jälkeen. Tulen käsittelemään reissun päivät myöhemmin yksitellen, mutta tässä postauksessani kerron vähän reissusta ylipäänsä.

Lähdimme matkaan keskiviikkona 24.9., puolen päivän jälkeen. Kone laskeutui Barcelonan lentokentälle iltapäivällä ja iltaan mennessä olimme taittaneet parin tunnin automatkan Batean pieneen kylään Celler Piñolin vierasasunnoille, joissa vietimmekin 5 seuraavaa yötä.

Bateassa majaillessamme tutustuimme viinitalon toimintaan näin sadonkorjuun aikaan. Meille esiteltiin Piñolin viininvalmistus- ja kellarointitilat, muutamia talon viinitarhoja sekä toki niitä viinejä, joita näiltä tarhoilta saadaan. Parina päivänä kävimme myös tekemässä ihan oikeitakin töitä noilla edellämainituilla tarhoilla: parin päivän aikana viinimestarijoukkomme keräsi (muutaman ammattimaisen rypäleidenkerääjän suosiollisella avustuksella) reilut pari hehtaaria Syrah'ta ja vajaan hehtaarin verran Marselania. Marselanin runsassatoisuus Syrahiin nähden tuli konkreettisesti selväksi siitä, kun puolet pienemmän tarhan korjaamiseen kului yhtä pitkä aika kuin suureen Syrah-tarhaan! Toisaalta kolottava selkä ja väsyneet jalat edellisen päivän korjuusessioista varmasti hidastivat omalta osaltaan terttujenkeruutehokkuuttamme...

Bateassaoloaikanamme tutustuimme Celler Piñolin ohella myös läheisen Gandesan kylän osuuskunnan, Celler Cooperatiu Gandesan toimintaan; Batean keskustassa sijaitsevan LaFou Cellerin tiloihin; ja matkailevan viinintekijä Toni Cocan viineihin henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa Gratallopsissa, Trossos del Prioraton viinitalon näköalaterassilla.

Maanantaina jätimme Batean taaksemme ja palasimme takaisin Prioratoon, tällä kertaa lähinnä pienen nyrkkipajan kokoisen Gratavinumin tiloihin, missä Parés Baltàn, Gratavinumin ja Dominio Romanon mukava, maanläheinen nokkamies, Joan Cusine Carol, esitteli meille viinitalon toimintaa, biodynaamista ja mahdollisimman vähän valmistukseen puuttuvaa viinintekoa ja jopa oliiviöljyn valmistuslaitteistoa – sekä toki Gratavinumin ja Dominio Romanon viinejä.

Pikaisen (parituntisen) ruokatauon jälkeen lähdimme Joan Cusine Carolin johdolla tutustumaan Parès Baltan läheisillä vuorilla sijaitsevassa luonnonpuistossa viljeltyihin tiluksiin, joiden mutapoluilla kiertelimme jurassicparkmaisesti maastoautoilla pari kolme tuntia, kunnes illan päätteeksi siirryimme tutustumaan Parés Baltàn viinituotantoon n. 20 viiniä käsittävän maistelun muodossa. Maanantaipäivämme oli siis mukavasti n. 16 tunnin pituinen, sillä saavuimme uuteen tukikohtaamme, hotelli Domoon Vilafranca del Penedèsissä, vasta yhden jälkeen yöllä.

Seuraava päivä olikin varsinaista viinitalo-hoppingia, sillä aloitimme päivämme Torresin valtavassa viinikompleksissa (alueella ympäriinsä seikkailu aurinkovoimalla käyvällä minijunalla vaikutti lähinnä huvipuistomeiningiltä esimerkiksi edellisen päivän Gratavinum-reissuun verrattuna), mistä jatkoimme matkaa Torresin Mas Rabell -edustusravintolaan lounaalle ja maisteluun. Sieltä matkamme jatkui ensiksi Jean Leonin viinitaloon ja sieltä edelleen Pere Venturan cava-palatsiin, jossa ennen kuohuviinimaistelusessiota kävimme kiertelemässä vaikuttavia, ikivanhoja, yli kilometrin mittaisia viinikellareita.

Keskiviikkona jatkoimme Cava-kierrosta tutustumassa sekä Agustí Torelló Matan että Gramonan viinitaloon ja viineihin. Agustí Torelló Matalla oli varsin mielenkiintoista päästä sekä kokeilemaan miltä maistuu Cava-pohjaksi tarkoitettu still-viini, että yhdistämään talon kuohuvia (ja kokeellisempiakin tarjottavia, kuten Cava-hyytelöä) ruokien kanssa.

Viimeinen varsinainen viinipäivämme oli torstai, jolloin tutustuimme Raventós i Blancin tiloihin ja taloon sekä pääsimme ensimmäistä kertaa todistamaan manuaalista korkinpoistoa ilman sakan (pullon kaulan) jäädytystä – sekä samalla maistamaan tätä kyseistä, juurikorkattua Reserva-Cavaa, joka oli – luonnollisesti – non-dosage. Raventós i Blanc -reissumme päättyi hulvattoman upealla ulkoilmaterassilla järjestettylle, mukavan simppelille lounaalle, jossa pääsimme samalla tutustumaan talon uusiin, suodattamattomiin Xarel-lo-valkoviineihin.

Viinitaloihin tutustuminen sai arvoisensa päätöksen, kun siirryimme ihastelemaan Recaredon biodynaamisesti viljeltyjä tiluksia ja maanalaisia kellareita. Pakko nostaa lätsää talon tinkimättömälle linjalle – talo tuottaa nimittäin jok'ikisen viininsä vanhanaikaisesti: pohjaviinit käytetään luonnonhiivoilla; sakkakypsytys tapahtuu täysin luonnonkorkin alla; kaikki viinit tanssitetaan käsin; pullojen uudelleenkorkitus hoidetaan täysin käsin ja ilman sakanjäädytystä; ja kaikki talon viinit ovat non-dosage. Alueella, jossa viinien minimikellarointiaika on 9 kuukautta, eroaa Recaredo myös hyvin tyylillään: kaikki viinit kypsyvät vähintään 3 vuotta, vanhimmat yli 100 kuukautta! Lisäksi talo suunnittelee tällä hetkellä menetelmää, millä saisi myös pulloissa tapahtuvan toisen käymisen tapahtumaan luonnonhiivoilla.

Illan lopuksi nautimme kahdeksan ruokalajin päättöillallisen Vilafrancassa sijaitsevassa El Cigró d'Or -ravintolassa, jossa ruokalajien viineinä toimivat Parés Baltàn viinit, mutta joiden rinnalle onnistuimme ujuttamaan myös kuuden Recaredon valkoviinin maistelun.

Perjantai kului lähinnä Barcelonassa seikkaillessa. Kävelyä tuli harrastettua kaupungissa lähes seitsemän tunnin ajan, mutta tämä sujui varsin mukavissa merkeissä, sillä meitä helli +28ºC helle, jossa kelpasikin käppäillä. Pistäytymisen arvoisia paikkoja olivat mm. Vila Viniteca -viinikauppa (ts. viininörtin paratiisi), joku pieni tapasbaari jossain sivukujalla ja Lidl.

Lauantaina herätys oli klo 5 aamulla, minkä vuoksi viimeiset tunnit Espanjassa menivät lähinnä unenpöpperössä.

Kokonaisuudessaan matka oli äärimmäisen opettavainen ja antoisa (esimerkiksi pakko myöntää, etten kyllä koskaan ennen reissua ollut kuullut rypälelajikkeesta nimeltä Morenillo!), matkaseura todella mahtava ja meidät vastaanottaneiden viinitalojen vieraanvaraisuus ja ystävällisyys vertaansa vailla! Tämä pyörähdys Iberian niemimaalla nosti sekä matkakuumetta että odotuksia tulevan kevään reissua kohtaan!

Alta löytyy yksityiskohtaisemmat postaukset reissun päivistä ja niiden sisällöstä.

Päivät 1-2