Suomen paras III-lager

Sokkomaistelu: Suomen paras III-lager

Kukapa ei olisi koskaan kuullut veristä väittelyä parhaasta bulkkilagerista? Ja koska suomen maitokaupoista löytyvien ns. III-vahvuisten lagereiden sokkovertailu muutenkin tuntuu olevan melko suosittu ilmiö tällä hetkellä (lyhyessä ajassa tuntuu näkyneen eri medioissa useampikin vertailu aiheesta), piti meidänkin järjestää oma, puolueeton maistelutilaisuus tätä kyseistä, harvinaisen suuresta yleisösuosiosta nauttivaa oluttyyliä varten.

Todellisuudessa olimme puhuneet jo ainakin vuoden ajan tämän maistelun järjestämisestä, mutta suuren koneiston rattaat kääntyvät hitaasti ja usean ihmisen aikataulut ovat vaikeasti yhteensovitettavat, joten maistelulle saatiin löydettyä sopiva aika vasta huhtikuussa 2016. Tarkoituksena oli saada vertailtua sokkona suomalaisten viiden merkittävimmän lagerin (Karhu, Karjala, Koff, Lapin Kulta, Olvi) kolmosvahvuiset versiot keskenään, sillä suomalainenhan väittelee oman lempibrändinsä paremmuudesta vaikka hamaan hautaan saakka ja halusimme saada jonkinlaisen päätöksen tälle iänikuiselle jankkaamiselle. Oma hypoteesini maistelun tuloksesta oli, että oluiden välillä ei ole havaittavaa eroa ja kaikki ovat vetisiä ja mauttomia. Näin ei kuitenkaan ollut; vaikka loppujen lopuksi yksikään olut ei ollut sellaista tavaraa, jota vapaaehtoisesti ostaisin ja joisin, paljastui oluista kuitenkin yllättävänkin paljon eroja.

Maistelun kattaus

Maistelussa oli siis vertailtavina nuo viisi tunnetuinta lagerbrändiä sekä läjä muita haastajia. Oluet maistettiin ja arvioitiin 3–4 oluen flighteissa puolisokkona, eli maistelussa mukana olleet oluet tiedettiin, mutta niidenmaistelujärjestystä ei. Yhteensä maisteltuja oluita oli lopulta peräti 11 kpl, ja nämä sokkona tarjoillut tölkit olivat satunnaiseksi randomoidussa maistelujärjestyksessämme seuraavat:

Karjala III: Keskisyvä kullankeltainen väri. Tuoksussa on ujon hedelmäinen vivahde, mutta muuten tuoksu on yleisilmeeltään hyvin pahvinen, ikävä ja halvan oloinen, suorastaan luotaantyöntävä ja epäpuhdas. Suussa olut on pehmeä ja kepeä, mitä pehmeä ja vaatimaton hiilihappo korostaa. Makupuolelta löytyy kevyttä keltaista hedelmäisyyttä, hillityn leipäistä viljaisuutta ja hentoa vahvisuutta. Kevyen pahvinen jälkimaku on hillityn katkeroinen ja lyhyt. Todella ikävä ja vastenmielinen esitys. Olisin voinut veikata näin pahvisen makuisen oluen olevan jo vanhaksi mennyt, mutta päiväystä oli jäljellä vielä 11½ kk, joten kenties kyseessä oli vain ominaisuus, ei vika.

Karhu III: Melko syvä, hennon kupariin taittuvan keltainen väri – Karjalaa silminnähden tummempi. Ujosti makea tuoksu hyvin hento, lähes olematon – vain kevyellä otteella etäistä viljaisuutta. Puhdaspiirteinen, kuiva makumaailma on kepeä ja raikas, mutta maku itsessään on hyvin kevyt ja vaatimaton. Makumaailmasta löytyy lähinnä kevyttä humalan yrttisyyttä ja hentoa viljaisuutta, ei käytännössä lainkaan katkeroa – oluen raikkaudesta vastaa lähinnä runsas ja rapsakka hiilihappoisuus. Kuivassa, puhdaspiirteisessä ja kestoltaan keskipitkässä jälkimaussa tuntuu lähinnä yrttisyytta ja mitä hennointa katkeron puraisua. Tämä rapea ja raikas olut on helppo, varsin yksiulotteinen ja kaiken kaikkiaan semmoista geneeristä OK-tasoa.

Carlsberg: Hailakka, sitruunaisen keltainen väri – kuin Fairyn väristä kuplavettä. Tuoksu on kevyt, hillityn viljainen ja etäisen sitruksinen. Suussa olut on kepeä, keskitäyteläinen, kuiva ja puhdaspiirteinen. Rapsakasta mutta intensiteetiltään varsin hillitystä makumaailmasta löytyy lähinnä kevyttä ruohoisuutta ja hentoa jalohumalaista aromikkuutta. Hiilihappoisuus on pistelevää. Jälkimaussa tuntuu yrttisyyttä, kohtalaista katkeroisuutta ja ujoa, kuivakan keksistä maltaisuutta. Kokonaisuus on aika perustavaraa, melko mitäänsanomatonta sellaista.

Kotimainen Olut: Ulkonäöltään Lidlin "Olut" on täysin identtinen Karjalan kanssa. Tuoksu on makean viljainen, hillityn hedelmäinen ja muita hieman runsaampi. Taustalla häilyy hentoa hiivaisuutta. Suussa olut yllättää enemmän: kokonaisuus on runsas ja melko täyteläinen. Kuivasta makumaailmasta löytyy kohtalaisen selväpiirteistäkin vaaleaa mallasta, kuivakkaa viljaisuutta ja ujoa hedelmäisyyttä. Hiilihappoisuus on hyvin pientä ja pehmeää, mutta muuten oluella on aavistuksen kovahko yleisolemus. Jälkimaku taittuu hieman enemmän makean suuntaan kuin keskimaku ja kohtalaisen pitkässä jälkivaikutelmassa häilyy yrttisyyttä ja maltillista maltaisuutta; katkerot ovat kuitenkin lähes olemattomat. Olut kuitenkin vaikuttaa tähän asti testatuista oluista runsaimmalta, tasapainoisimmalta ja vakuuttavimmalta.

Koff III: Oluella on keskisyvä kullankeltainen väri ja vaahto tahtoo jättää pitsiä lasin reunoihin innokkaasti. Hieman makealta tuoksultaan olut on äärimmäisen vahvasti sekä neutraali että geneerinen: kokonaisuus on kevyen hedelmäinen, kevyen viljainen ja vähän vetisen oloinen – minkä lisäksi raati mainitsi melko yksimielisesti yhdeksi tuoksun komponentiksi epämääräisen "pissaisuuden". Suussa olut on ohut, vetinen ja kaikin puolin mauttoman oloinen. Hiilihappoisuus on hyvin runsasta ja lähes aggressiivisesti nipistelevää. Jälkimaku on puhdaspiirteinen, koska vetisessä ja ohuessa jälkivaikutelmassa ei käytännössä tunnu mitään. Kokonaisuus on suorastaan äärimmäisyyteen asti neutraali ja mitäänsanomaton. Keltaista, hiilihapotettua vettä.

Sandels: Vaalea kullankeltainen väri, minkä lisäksi lasin sisäpinnalle muodostuu huomattavan innokkaasti suuria kuplia. Tuoksu on yleisolemukseltaan hieman makea, mutta muuten lähes olematon, tarjoten lähinnä etäistä, geneerisen neutraalia vaaleaa mallasta. Oluen maku on hillitty ja kevyen viljainen, suutuntuma taas on varsin kepeä. Hiilihappoisuus on pientä, mutta kohtalaisen runsasta. Jälkimaku on kuiva, yrttinen ja hieman kovahko. Kokonaisuus on todella perus, kiltti ja tasapaksu, eikä se sano yhtään mitään. Koff sentään erottautui joukosta täydellä mauttomuudellaan, Sandels on taas niin mitäänsanomaton, ettei se erottaudu edes sellaisellakaan piirteellä. Kenties koko maistelun luonteettomin olut – jo yksi siemaisu saa haukottelemaan tylsyydestä. Oluen lisänimi "vahva ja pehmeä olut" vaikuttaa lähinnä hurtilta huumorilta, koska kumpaakaan olut ei todellisuudessa ole.

Lapin Kulta III: Väriltään Lappari on tasaisen kultaista, minkä lisäksi sille jää paksu, valkoinen vaahto, joka jättää laskeutuessaan pitsiä lasiin. Tuoksussa tuntuu muita rouheampaa maltaisuutta, kevyesti omenaisuuteen taittuvaa hedelmäisyyttä ja ujoa leipäistä viljaisuutta. Suussa olut on pehmeä, täyteläinen ja runsas. Muita selkeästi runsaammassa ja hieman rouheassakin makumaailmassa tuntuu vaalean viljaisuuden ohella myös tummempaa leipäistä maltaisuutta ja kevyttä keksisyyttä. Tasainen hiilihappoisuus on pehmeää ja tasapainoista. Suuhun jää pehmeä, runsas ja melko pitkä jälkimaku, jossa tuntuu leipäisyyttä, hennon makeaa maltaisuutta ja kevyttä katkeroa. Kokonaisuutena olut on varsin vakuuttava tyylilajissaan: tässä on runsautta, makua ja persoonaa, mikä on mielestäni jo pieni saavutus näin geneerisessä olutgenressä.

Pirkka III-olut: Oluen väri on kullankeltainen, mutta sävyltään kolmea edeltävää olutta inasen verran tummempi. Tuoksu on hyvin persoonallinen ja erottuu kattauksesta selkeästi: mausteisuutta, outoa yrttisyyttä, jonkinlaista teollista kaasua, hentoa hedelmäistä käymisesteriä ja ujoa savuisuutta. Suussa olut on kuiva ja keskitäyteläinen ja sen maku on melko runsas, mutta makumaailmaltaan hieman halvan ja epämääräisen oloinen. Siinä tuntuu hieman karamellista mallasta, mutta myös jotain pistävää heinäisyyttä ja ujoa pahvia. Keskipitkässä jälkimaussa tuntuu yrttisyyttä, pistävää maltaisuutta, kuivakkaa viljaa ja hentoa pahvia. Katkeroisuus on lähes olematonta. Oluesta jää aika valju ylsivaikutelma, joskin sen erikoinen (eikä mitenkään miellyttävä) tuoksu ainakin onnistui jäämään mieleen.

Nobelaner: Väriltään Nobsukka on vaalean ja hennosti oranssiin taittavan keltainen. Tuoksu on melko runsas ja ilmaisuvoimainen, mutta hyvin yksiulotteinen: lähinnä kevyen sitruksista hedelmää ja hennosti pistävää, vaalean viljaista lagerisuutta. Suussa olut on kuiva, mutta pehmeä ja useisiin verrokkeihinsa nähden melko täyteläinen. Yleisesti olut on hieman mauton ja kokonaisuudesta erottuu lähinnä kevyttä yrttisyyttä ja aavistus ruohoa sekä epämääräistä, neutraalia maltaisuutta. Hiilihappoisuus on lempeää ja maltillista. Oluesta jää puhdaspiirteinen, mutta melko lyhyt ja tympeä jälkivaikutelma, jossa tuntuu vain hentoa ruohoa ja aavistus yrttistä katkeroa. Kokonaisuus on vähän vaatimaton ja melko mitäänsanomaton, mutta tämäkin tekee oluesta tässä maistelussa jo keskimääräistä parempaa.

Olvi III: Olvin väri on keskisyvän kellanpronssinen. Ujon viljainen tuoksu on hyvin hento ja hillitty. Puhdaspiirteinen maku on hieman makea ja siitä voi erottaa etäisesti kevyttä hedelmäisyyttä, mutta muuten olut tuntuu lähes mauttomalta. Hiilihappoisuus on runsasta, pehmeää ja lempeää. Oluen jälkimaku on lempeä ja todella lyhyt, suorastaan olematon. Kokonaisuus ei jätä yksinkertaisesti mitään suuhun ja vain parin sekunnin jälkeen hörpystä ei voi olla varma, että onko sitä tullut edes otettua hörppyä. Olut sai raadilta nimekseen "kummituskalja", sillä se vain katoaa suusta jättämättä mitään mielikuvia mm. mausta. Äärimmäisen mautonta ja neutraalia tavaraa.

Budweiser: Väri on hailakan vaaleankeltainen, sävyltään yksi maistelun vaaleimmista; vaahtolakki on kermainen ja runsas. Tuoksussa on hientoa hiivaisuutta, mutta muuten yleisvaikutelma on varsin runsas ja aromikas: vaaleaa viljaisuutta, kypsää sitruksista hedelmää ja ruohoista aromihumalaa. Suussa olut jatkaa tuoksun viitoittamalla linjalla: suutuntumaltaan melko täyteläisestä kokonaisuudesta erottuu kypsää hedelmäisyyttä, vaaleaa mallasta, hieman vihertävän yrttistä humalaisuutta, ujoa banaanimössöistä hiivaisuutta ja hentoa makeanpehmeää viljaisuutta. Hiilihappoisuus on hyvin pehmeää ja runsasta. Hieman makeaan taittuvassa, hennon hiivaisessa ja jopa melko pitkässä jälkimaussa tuntuu yrttisyyttä, vaaleaa maltaisuutta ja ujoa happamuutta. Kokonaisuus on lempeä ja kiltti, mutta kilpakumppaneitaan miellyttävämpi ja runsaampi. Vaikkei olut ollut hennolla hiivaisuudellaan se kaikkein puhdaspiirteisin esitys, jätti se kenties positiivisimman kuvan koko kattauksesta yllättävän runsaalla ja hedelmäisellä tyylillään – kuin peruslaadukasta, kotitekoista lageria.

Maistelun lähtökohtina oli muutamia oletuksia:

• Kaikki suomalaiset bulkkilagerit maistuvat samalta.
• Pirkan oluen tunnistaa heti lauantaimakkaran tuoksusta.
• Budweiser on maistelun vetisin esitys ja jää koko kattauksen jumboksi.
• Lagersokkomaistelu on perkeleen vaikeaa, koska oluiden väliset erot ovat mikroskooppisia ja yleinen taso on masentavan matala.

No, kolme neljästä meni väärin. Suomalaisissa bulkkilagereissa oli eroja – joskin Koff ja Olvi olivat niin täysin mitäänsanomattomia, että niiden välillä eron löytäminen oli täysin mahdotonta. Maistelun lopuksi kaikki olivat yllättyneitä, että kukaan ei haistanut missään oluessa lauantaimakkaraa, mutta Pirkka onnistui siitä huolimatta erottautumaan kovin kummallisella tuoksullaan. Suurin yllätys kuitenkin oli, kun oluet lopuksi paljastettiin, ja maistelun kenties parhaimmaksi ja mielenkiintoisimmaksi olueksi paljastuikin yleisesti todella vetisenä dissattu, osittain maissista valmistettu jenkkihirvitys, Budweiser!

Sen sijaan se ei ollut suuri yllätys, että oluiden rankkaaminen oli todella rankkaa puuhaa, johtuen niiden mikroskooppisista eroista – ei jäänyt yhteen tai kahteen kertaan se fiilis, että tuntee juovansa lasista toiseen yhtä ja samaa olutta ja välillä tuntui siltä, että pitänee turvautua mielikuvitukseen, että keksii oluesta edes jotain sanottavaa.

Tässä lopuksi meikäläisen ranking-lista. Jokaisella osanottajalla lopullinen lista oli hieman erinäköinen, mutta pääpiirteittäin samat merkit hallitsivat listan kärkipäätä ja pohjaa, ainoastaan järjestykset hieman vaihtelivat.

• 1. sija – Budweiser: Maistelun paras olut, josta löytyi yllättävän paljon kaikkea ja tasapaino oli hienosti paketissa. Erikoisemmaksi oluen voiton tekee se, ettei kukaan osallistujista odottanut tältä oluelta yhtään mitään.
• 2. sija – Lapin Kulta III: Hyvin tiukkana kakkosena ja itsekin lähes kultapaikan ansaitsevana. Maistui sellaiselta, miltä lagerin kuuluisikin maistua. Vaikka kaikki maistelun oluet olivat melko vetisiä ja pliisuja, johtuen maitokauppavahvuisuudesta, onnistui Lappari tuomaan pöytään yllättävän tasapainoisen paketin, jossa jopa selkeä maltaan rouheus pääsi tulemaan esiin. Suomen viidestä suuresta brändistä peittoaa muut mennen tullen.
• 3. sija – "Olut": Olut josta kenelläkään ei tainnut olla mitään hajua aikaisemmin, mutta joka onnistui erottautumaan edukseen astetta runsaammalla ja miellyttävämmällä yleisilmeellään. Paremman pään bulkkilager-meininkiä.
• 4. sija – Karhu III: Melko mitäänsanomatonta tavaraa, mutta kun virhemakuja ei löydy ja maku on hieman runsaampaa kuin monissa kilpakumppaneissa, on korkea sijoitus taattu. Aika surullista, kun sitä noin ajattelee. Ero top 3 -oluiden ja tämän välillä on kuitenkin valtava.
• 5. sija – Nobelaner: Kuin Karhua, mutta vähän kevyempää ja mitäänsanomattomampaa.
• 6. sija – Carlsberg: Kuin Nobelaneria, mutta vähän kevyempää ja mitäänsanomattomampaa.
• 7. sija – Sandels III: Haukotuttavan tylsä perusolut. Ei maistu oikeastaan miltään, muttei ole silti kuitenkaan mauton. Tässä oluessa on selkeästi yritetty saada mitäänsanomattomuus hiottua äärimmäisyyksiinsä.
• 8. sija – Pirkka III: Ei muuten mitenkään mahdottoman huono olut, mutta erikoinen ja paikoin epämiellyttäväkin tuoksu laskee roimasti pisteitä.
• 9. ja 10. sija – Koff III ja Olvi III: Täydellisen mitäänsanomatonta, ohutta ja vetistä tavaraa. Näistä oluista maun löytäminen vaatii enemmän mielikuvitusta kuin harjaantunutta makuaistia. Käytetäänkö näiden oluiden valmistamisessa maltaita lainkaan, vai onko tässä vain keltaiseksi värjättyä vissyä? Ala-arvoinen suoritus.
• 11. sija – Karjala III: Harvinaisen vastenmielinen esitys. Pientä pahvisuutta löytyi useista muistakin bulkkilagereista, mutta Karjalasta piti yrittää löytää muita piirteitä pahvisuuden rinnalta. Hyi.

Toki oluiden sijoittuminen heijastelee omia mieltymyksiä: jos odottaa oluelta laatua, makua ja tasapainoa, päätyvät sellaiset helposti listan kärkeen. Jos taas oluen ensisijainen funkio on tulla nautituksi mahdollisimman suurissa määrin, ovat sellaiset ominaisuudet kuin maku, täyteläisyys ja runsaus vain hidastavia tekijöitä – en siis ihmettele, miten jollain ihmisillä Koffin, Olvin tai Sandelsin kaltaiset oluet ovat omien listojensa kärjessä. En toisaalta kyllä myöskään ymmärrä, miksi joku haluaisi juoda tällaista olutta useampia kappaleita peräkkäin.

Loppukaneetiksi voin kuitenkin todeta kaksi asiaa: Ensinnäkin, yksikään arvioitava olut ei kuitenkaan ollut laadullisesti niin korkea, että itse tekisi mieli ostaa ja juoda sellaista vapaaehtoisesti. Maistelun parhaimmatkin oluet olivat loppujen lopuksi melko vetistä, vaatimatonta ja tylsää tavaraa, joten en ymmärrä miksi haluaisin maksaa sellaisesta – laadukkaita ja maukkaita oluita kun on maailma täynnä. Toisekseen, en kyllä voi tämän maistelun perusteella suositella Karjalaa kenellekään, mitenkään, missään olosuhteissa.

Gueuzet rivissä!

Maistelun oluet (+ 3 hieman teemaa liippaavaa erikoisuutta).

Lambicit eri muodoissaan, erityisesti gueuzet sekä (harmillisen harvinaiset) sekoittamattomat lambicit, ovat olleet vuosikausia mielestäni enemmän tai vähemmän parasta, mitä olutmaailmalla on tarjottavana: nämä usein julmetun kirpeän happamat ja aromeiltaan likaisen rustiikkiset eivät missään nimessä päästä maistelijaa helpolla, mutta kun niiden anteeksipyytelemättömyyden kanssa pääsee sinuiksi, kykenevät ne tarjoamaan fantastisen ainutlaatuisia elämyksiä!

Monelle lambicit ovat melko ylitsepääsemättömiä tapauksia, koska ne ovat ilmaisultaan niin kaukana perinteisistä oluista – erityisesti kolmoskarjalaan tottuneelle kaljankittaajalle voi olla vaikeaa ymmärtää, että lambic on pohjimmiltaan raaka-aineiltaan ihan oikeasti täysin samaa tavaraa kuin suomalainen keskiketterä. Moni onkin ruvennut ymmärtämään gueuzeja paremmin, kun heitä on kehotettu lähestymään oluita ennemmin rutikuivan siiderin kuin tyypillisen oluen näkökulmasta – sellaisia kun nämä olutmaailman outolintuja muistuttavat usein paljon enemmän.

Koska gueuzeja tulee juotua yleensä vain yksi olut silloin tällöin, on niistä muodostunut melko hajanainen kuva: oluiden yleinen tyyli on hyvin selvästi päässäni, mutta tarkemmat erot oluiden välillä ovat jääneet hieman arvoituksiksi, koska aina on pitänyt liikkua vain perstuntuman varassa. Viime vuoden lopulla päätin korjata asian: tilasin Firmabieristä kaikkia tarjolla olevia perinteisiä gueuzeja pullolliset, kutsuin pari hapanoluista ymmärtävää tuttua avuksi pullojen tyhjennysurakkaa varten ja iskin pystyyn vertailevan lambic-maistelun. Aivan jokaisesta maistelun oluesta en kirjoittanut blogiin arviota, koska olin kirjoittanut niistä jo aikaisemmin arvion – kaikista maistelun oluista kuitenkin löytyy perinpohjainen arvio blogin puolelta. Tässä kuitenkin maistelun oluet ja henkilökohtainen mielipiteeni vertailevin havainnoin:

Gueuze Girardin 1882 Black Label: Panimolla pantu olut. Sekoitukseltaan maistelun nuorin olut (sekoitus 12-, 18- ja 24 kuukautta vanhoista oluista). Oluesta kyllä löytyy mukavaa lantaisuutta ja funkia, mitä yllättäen puuttui monista muista maistelun lambiceista, mutta kokonaisuus oli samalla maistelun kenties kiltein ja simppelein aito lambic. Tuntui piirun verran muita oluita makeammalta ja aromeiltaan hieman vaisummalta. Vähän vaatimaton tapaus muiden rinnalla. 3,19€. 

Oud Beersel Oude Geuze Vieille 2014: Boonin panimolla vanhalla Oud Beerselin reseptillä pantu olut. Sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Persoonallista aromikkuutta erityisesti tuoksussa, mutta maultaan melko pehmeä, helppo ja hieman makea – joskin Girardinia kevyesti kuivempi. Hyvä esitys, mutta jäi kokonaisuutena hieman pidätteleväiseksi ja vaatimattoman oloiseksi. 4,19€.

3 Fonteinen Oude Geuze 2014: Pohjana 3 Fonteinenin itse panemaa olutta sekä Boonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostettua olutta; sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Yllättävän hillitty funkahtavilta piirteiltään, mutta sen sijaan kokonaisuutta hallitsee ujo, mutta selkeästi erottuva savuisuus. Hyvin tiukka, kirpeä ja särmikäs esitys, mutta silti täynnä hurmaavaa eleganssia ja vakuuttavaa intensiteettiä. Omasta mielestäni maistelun 2. paras olut. Kellaritavaraa. 6,69€.

Hanssens Artisanaal Oude Gueuze 2014: Pohjana Boonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostettu olut; sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Hurmaavan runsas, vivahteikas ja kompleksinen tuoksu, jossa on niin kirpeitä hedelmiä, nahkaista funkia kuin hentoa marjaisuutta. Todella runsas, kompleksinen ja tasapainoinen maku, jossa on rustiikkisen likaisten piirteiden ja kirpeiden sitrusmaisten vivahteiden ohella myös kevyttä hunajaa ja hentoa keltaista hedelmää. Oud Beerselin tavoin ujosti makea, eikä yhtä kirpeä kuin tiukimmat esitykset, mutta oluen todella vivahteikas ja runsas tuoksu ja maku antavat tämmöisen lempeyden anteeksi. Helposti maistelun paras olut niin omasta kuin monen muun maistelussa olleen mielestä. 4,19€.

Mikkeller HUES 2014: Maistelun ainoa ei-lambic. Tanskalaisen Mikkellerin gueuze-henkeen belgialaisella vuokrapanimolla valmistama hapanolut, joka on kypsytetty unkarilaisissa tammitynnyreissä. Eroaa muista oluista melko selkeästi oksidatiivisilla ja brettaisen nahkaisilla piirteillään. Maultaan olut on melko kevyen kirpeä, asettuen hapoiltaan maistelun lempeimpään päähän. Maku on hieman vaatimaton ja ponneton maistelun parhaimpiin oluisiin verrattuna, mutta selkeäpiirteisen nahkainen brettaisuus ja tammen tuoma ujo vanilja tuovat olueen mielenkiintoista persoonaa. Vaikea arvioida muihin gueuzeihin, koska tämä oli niin erilainen niihin nähden. Mielenkiintoinen esitys sellaisenaan, mutta jäi persoonallisista vivahteistaan huolimatta hieman vaatimattoman oloiseksi maistelun muihin oluisiin nähden. 7,89€.

Boon Oude Gueuze À l'Ancienne 2012-2013: Panimolla pantu olut. Sekoitus 1- (5%), 1½- (90%) ja 3-vuotiasta (5%) olutta. Tuoksu melko hillitty, mutta moniulotteinen: savua, viljaisuutta, hentoa nahkaa. Brettainen funkki on kuitenkin melko maltillista, lähes olematonta. Maku kevyen kirpeä ja moniin kilpakumppaneihinsa verraten melko runsas ja täyteläinen; tarjoaa sekä pistävän hapokasta sitruunaa, että nuoren gueuzen makeampaa sitrushedelmää, joka pehmentää kokonaisuutta. Varsin vivahteikkaassa jälkimaussa häilyy mm. kevyttä nahkaa ja hentoa greippistä katkeruutta. Nuorekkuudestaan johtuen pehmeähkö ja monia helpostilähestyttävämpi, mutta samalla varsin vivahteikas ja mukavan runsas esitys. Varsin positiivinen esitys. 5,79€, Alkosta.

Tilquin Oude Gueuze À l'Ancienne 2014-2015: Pohjana Boonilta, Cantillonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostettu olut; sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Ainoa sekoite, jossa Cantillonia. Todella tiukka, kirpeä ja anteeksipyytelemätön olut niin tuoksultaan kuin maultaan. Hyvin kepeä olemukseltaan, mutta intensiivinen ja runsas täysin rutikuivalta maultaan. Kova ja armoton esitys, mutta tiukkuudestaan huolimatta todella tyylikäs ja vaikuttava esitys. Äärimmäisen aloittelijaepäystävällinen olut, mutta takuuvarmaa kellarointitavaraa. Omasta mielestäni maistelun 3. paras olut. 4,99€.

Vaikka oluet tuntuivat aluksi käytännössä hyvin identtisiltä, alkoi niistä nopeasti löytyä pieniä eroja, kun vain jaksoi jatkuvasti keskittyä vertailemaan vierekkäisissä laseissa makoilevia oluita toisiinsa. Yleisesti oluiden tyyli oli oluiden välillä melko identtinen, eli kaikista löytyi melko samankaltaista maltaisuutta ja happojen tuomaa sitruunaista kirpeyttä. Erot nousivat hienovaraisesti lähinnä seuraavissa kolmessa osa-alueessa:

• Happojen runsaus: toisissa oluissa hapot olivat melko kiltit ja hillityt, toisissa taas äärimmäisen tiukat ja kirpeät. Vaikka kaikki oluet olivat kirpeitä, saattoi kirpeyden asteessa olla huomattaviakin eroja.
• Brettaisuus: Brettanomyces-hiivan tuomien lantaisten, nahkaisten ja maamaisten piirteiden sanotaan olevan yksi oluiden hallitsevimpia piirteitä. Olikin yllättävää, miten maltillisesti joissain oluissa oli brettaisuutta; yllättäen maistelun brettaisin olut olikin maistelun jokeriolut, Mikkellerin HUES! Bretta kuitenkin tunnetusti kehittyy pullossa, joten kärsivällisellä kellaroinnilla myös näitä piisteitä on mahdollista saada esiin niistäkin oluista, joissa brettaa ei juurikaan tuntunut löytyvän.
• Makeus: vaikka sellaisenaan nauttiessa gueuzet tuntuvat melkein poikkeuksetta rutikuivilta, huomasi rinnakkain vertaillessa, kuinka eritasoisesti niissä saattoi olla makeutta. 3 Fonteinen ja Tilquin olivat selvästi maistelun kuivimmat oluet, kun taas Girardinin Black Label oli selkeästi muita makeampi – vaikkakin silti hyvin kuiva olueksi.

Vasta-alkajalle näistä piirteistä merkittävimmät lienevät hapokkuus ja makeus: runsaampi makeus ja maltillinen hapokkuus tekevät oluesta varmasti helpostilähestyttävämmän kuin rutikuiva ja äärimmäisen kirpeä olut. Sen sijaan armotonta särmää kaipaava lambic-veteraani saattaa pettyä kilttiin ja pehmeään tyyliin, kun taas tiukan hapokas ja kuivaakin kuivempi tyyli voi olla hyvinkin paikallaan.

Maistelun ylivoimaisesti parhaaksi olueksi nousi Hanssens Artisanaalin Oude Gueuze, joka oli tiukimpia oluita hieman matalahappoisempi ja piirun verran makeampi, mutta silti äärimmäisen hurmaava esitys mitä klassisimmalla aromi- ja makumaailmallaan; todellista klassikkokamaa. Tämä on varma valinta niin aloittelijoille kuin paatuneille lambicleeveille. Myös Alkosta löytynyt Boonin Oude Geuze edusti hyvin samankaltaista tyyliä, mutta aavistuksen verran kiltimpänä ja simppelimpänä. Omasta mielestäni taas maistelun seuraavaksi parhaimmat oluet olivat armottoman kirpeät ja karut 3 Fonteinen ja Tilquin, mutta voin kuvitella näiden oluiden olevan liian rapsakoita ja kepoisia ns. massojen makuun. Oud Beersel jätti hieman kylmäksi nyt, mutta siitä silti löytyy potentiaalia kehittyä kelvolliseksi olueksi kellarissa. Sen sijaan Girardin tuntui kokonaisuutena kaikin puolin muita maistelun oluita vaatimattomamalta esitykseltä, joka ei suuria tunteita onnistunut herättämään.

Oli varsin mielenkiintoista päästä vertailemaan näitä persoonallisia oluita kunnolla rinnakkain ja todeta niiden konkreettiset erot – joskaan näin homogeenisessa oluttyylissä se ei ollut mitenkään helppo suoritus! Pitänee ruveta keräilemään kellaripuolelle enemmän näitä belgialaisen oluenvalmistuksen helmiä (jokaiselta merkittävältä lambicintuottajalta vähintään yksi gueuze-tyylin edustaja), antaa niille vähän enemmän ikää ja pistää oluet uudelleen riviin, jotta voisi nähdä, tekeekö kellarointi näille oikeasti hyvää.

Toivottavasti tästä maistelusta kirjoittamisesta oli jotain apua ja mielenkiintoa muille gueuzeihin rakastuneille olutnörteille ja toivon samalla, että se onnistui samalla herättämään mielenkiinnon tätä ainutlaatuista oluttyyliä kohtaan sellaisissa, jotka eivät näitä herkkuja ole aiemmin maistaneet!