Gueuzet rivissä!

Maistelun oluet (+ 3 hieman teemaa liippaavaa erikoisuutta).

Lambicit eri muodoissaan, erityisesti gueuzet sekä (harmillisen harvinaiset) sekoittamattomat lambicit, ovat olleet vuosikausia mielestäni enemmän tai vähemmän parasta, mitä olutmaailmalla on tarjottavana: nämä usein julmetun kirpeän happamat ja aromeiltaan likaisen rustiikkiset eivät missään nimessä päästä maistelijaa helpolla, mutta kun niiden anteeksipyytelemättömyyden kanssa pääsee sinuiksi, kykenevät ne tarjoamaan fantastisen ainutlaatuisia elämyksiä!

Monelle lambicit ovat melko ylitsepääsemättömiä tapauksia, koska ne ovat ilmaisultaan niin kaukana perinteisistä oluista – erityisesti kolmoskarjalaan tottuneelle kaljankittaajalle voi olla vaikeaa ymmärtää, että lambic on pohjimmiltaan raaka-aineiltaan ihan oikeasti täysin samaa tavaraa kuin suomalainen keskiketterä. Moni onkin ruvennut ymmärtämään gueuzeja paremmin, kun heitä on kehotettu lähestymään oluita ennemmin rutikuivan siiderin kuin tyypillisen oluen näkökulmasta – sellaisia kun nämä olutmaailman outolintuja muistuttavat usein paljon enemmän.

Koska gueuzeja tulee juotua yleensä vain yksi olut silloin tällöin, on niistä muodostunut melko hajanainen kuva: oluiden yleinen tyyli on hyvin selvästi päässäni, mutta tarkemmat erot oluiden välillä ovat jääneet hieman arvoituksiksi, koska aina on pitänyt liikkua vain perstuntuman varassa. Viime vuoden lopulla päätin korjata asian: tilasin Firmabieristä kaikkia tarjolla olevia perinteisiä gueuzeja pullolliset, kutsuin pari hapanoluista ymmärtävää tuttua avuksi pullojen tyhjennysurakkaa varten ja iskin pystyyn vertailevan lambic-maistelun. Aivan jokaisesta maistelun oluesta en kirjoittanut blogiin arviota, koska olin kirjoittanut niistä jo aikaisemmin arvion – kaikista maistelun oluista kuitenkin löytyy perinpohjainen arvio blogin puolelta. Tässä kuitenkin maistelun oluet ja henkilökohtainen mielipiteeni vertailevin havainnoin:

Gueuze Girardin 1882 Black Label: Panimolla pantu olut. Sekoitukseltaan maistelun nuorin olut (sekoitus 12-, 18- ja 24 kuukautta vanhoista oluista). Oluesta kyllä löytyy mukavaa lantaisuutta ja funkia, mitä yllättäen puuttui monista muista maistelun lambiceista, mutta kokonaisuus oli samalla maistelun kenties kiltein ja simppelein aito lambic. Tuntui piirun verran muita oluita makeammalta ja aromeiltaan hieman vaisummalta. Vähän vaatimaton tapaus muiden rinnalla. 3,19€. 

Oud Beersel Oude Geuze Vieille 2014: Boonin panimolla vanhalla Oud Beerselin reseptillä pantu olut. Sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Persoonallista aromikkuutta erityisesti tuoksussa, mutta maultaan melko pehmeä, helppo ja hieman makea – joskin Girardinia kevyesti kuivempi. Hyvä esitys, mutta jäi kokonaisuutena hieman pidätteleväiseksi ja vaatimattoman oloiseksi. 4,19€.

3 Fonteinen Oude Geuze 2014: Pohjana 3 Fonteinenin itse panemaa olutta sekä Boonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostettua olutta; sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Yllättävän hillitty funkahtavilta piirteiltään, mutta sen sijaan kokonaisuutta hallitsee ujo, mutta selkeästi erottuva savuisuus. Hyvin tiukka, kirpeä ja särmikäs esitys, mutta silti täynnä hurmaavaa eleganssia ja vakuuttavaa intensiteettiä. Omasta mielestäni maistelun 2. paras olut. Kellaritavaraa. 6,69€.

Hanssens Artisanaal Oude Gueuze 2014: Pohjana Boonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostettu olut; sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Hurmaavan runsas, vivahteikas ja kompleksinen tuoksu, jossa on niin kirpeitä hedelmiä, nahkaista funkia kuin hentoa marjaisuutta. Todella runsas, kompleksinen ja tasapainoinen maku, jossa on rustiikkisen likaisten piirteiden ja kirpeiden sitrusmaisten vivahteiden ohella myös kevyttä hunajaa ja hentoa keltaista hedelmää. Oud Beerselin tavoin ujosti makea, eikä yhtä kirpeä kuin tiukimmat esitykset, mutta oluen todella vivahteikas ja runsas tuoksu ja maku antavat tämmöisen lempeyden anteeksi. Helposti maistelun paras olut niin omasta kuin monen muun maistelussa olleen mielestä. 4,19€.

Mikkeller HUES 2014: Maistelun ainoa ei-lambic. Tanskalaisen Mikkellerin gueuze-henkeen belgialaisella vuokrapanimolla valmistama hapanolut, joka on kypsytetty unkarilaisissa tammitynnyreissä. Eroaa muista oluista melko selkeästi oksidatiivisilla ja brettaisen nahkaisilla piirteillään. Maultaan olut on melko kevyen kirpeä, asettuen hapoiltaan maistelun lempeimpään päähän. Maku on hieman vaatimaton ja ponneton maistelun parhaimpiin oluisiin verrattuna, mutta selkeäpiirteisen nahkainen brettaisuus ja tammen tuoma ujo vanilja tuovat olueen mielenkiintoista persoonaa. Vaikea arvioida muihin gueuzeihin, koska tämä oli niin erilainen niihin nähden. Mielenkiintoinen esitys sellaisenaan, mutta jäi persoonallisista vivahteistaan huolimatta hieman vaatimattoman oloiseksi maistelun muihin oluisiin nähden. 7,89€.

Boon Oude Gueuze À l'Ancienne 2012-2013: Panimolla pantu olut. Sekoitus 1- (5%), 1½- (90%) ja 3-vuotiasta (5%) olutta. Tuoksu melko hillitty, mutta moniulotteinen: savua, viljaisuutta, hentoa nahkaa. Brettainen funkki on kuitenkin melko maltillista, lähes olematonta. Maku kevyen kirpeä ja moniin kilpakumppaneihinsa verraten melko runsas ja täyteläinen; tarjoaa sekä pistävän hapokasta sitruunaa, että nuoren gueuzen makeampaa sitrushedelmää, joka pehmentää kokonaisuutta. Varsin vivahteikkaassa jälkimaussa häilyy mm. kevyttä nahkaa ja hentoa greippistä katkeruutta. Nuorekkuudestaan johtuen pehmeähkö ja monia helpostilähestyttävämpi, mutta samalla varsin vivahteikas ja mukavan runsas esitys. Varsin positiivinen esitys. 5,79€, Alkosta.

Tilquin Oude Gueuze À l'Ancienne 2014-2015: Pohjana Boonilta, Cantillonilta, Girardinilta ja Lindemansilta ostettu olut; sekoitus 1-, 2- ja 3-vuotiaita oluita. Ainoa sekoite, jossa Cantillonia. Todella tiukka, kirpeä ja anteeksipyytelemätön olut niin tuoksultaan kuin maultaan. Hyvin kepeä olemukseltaan, mutta intensiivinen ja runsas täysin rutikuivalta maultaan. Kova ja armoton esitys, mutta tiukkuudestaan huolimatta todella tyylikäs ja vaikuttava esitys. Äärimmäisen aloittelijaepäystävällinen olut, mutta takuuvarmaa kellarointitavaraa. Omasta mielestäni maistelun 3. paras olut. 4,99€.

Vaikka oluet tuntuivat aluksi käytännössä hyvin identtisiltä, alkoi niistä nopeasti löytyä pieniä eroja, kun vain jaksoi jatkuvasti keskittyä vertailemaan vierekkäisissä laseissa makoilevia oluita toisiinsa. Yleisesti oluiden tyyli oli oluiden välillä melko identtinen, eli kaikista löytyi melko samankaltaista maltaisuutta ja happojen tuomaa sitruunaista kirpeyttä. Erot nousivat hienovaraisesti lähinnä seuraavissa kolmessa osa-alueessa:

• Happojen runsaus: toisissa oluissa hapot olivat melko kiltit ja hillityt, toisissa taas äärimmäisen tiukat ja kirpeät. Vaikka kaikki oluet olivat kirpeitä, saattoi kirpeyden asteessa olla huomattaviakin eroja.
• Brettaisuus: Brettanomyces-hiivan tuomien lantaisten, nahkaisten ja maamaisten piirteiden sanotaan olevan yksi oluiden hallitsevimpia piirteitä. Olikin yllättävää, miten maltillisesti joissain oluissa oli brettaisuutta; yllättäen maistelun brettaisin olut olikin maistelun jokeriolut, Mikkellerin HUES! Bretta kuitenkin tunnetusti kehittyy pullossa, joten kärsivällisellä kellaroinnilla myös näitä piisteitä on mahdollista saada esiin niistäkin oluista, joissa brettaa ei juurikaan tuntunut löytyvän.
• Makeus: vaikka sellaisenaan nauttiessa gueuzet tuntuvat melkein poikkeuksetta rutikuivilta, huomasi rinnakkain vertaillessa, kuinka eritasoisesti niissä saattoi olla makeutta. 3 Fonteinen ja Tilquin olivat selvästi maistelun kuivimmat oluet, kun taas Girardinin Black Label oli selkeästi muita makeampi – vaikkakin silti hyvin kuiva olueksi.

Vasta-alkajalle näistä piirteistä merkittävimmät lienevät hapokkuus ja makeus: runsaampi makeus ja maltillinen hapokkuus tekevät oluesta varmasti helpostilähestyttävämmän kuin rutikuiva ja äärimmäisen kirpeä olut. Sen sijaan armotonta särmää kaipaava lambic-veteraani saattaa pettyä kilttiin ja pehmeään tyyliin, kun taas tiukan hapokas ja kuivaakin kuivempi tyyli voi olla hyvinkin paikallaan.

Maistelun ylivoimaisesti parhaaksi olueksi nousi Hanssens Artisanaalin Oude Gueuze, joka oli tiukimpia oluita hieman matalahappoisempi ja piirun verran makeampi, mutta silti äärimmäisen hurmaava esitys mitä klassisimmalla aromi- ja makumaailmallaan; todellista klassikkokamaa. Tämä on varma valinta niin aloittelijoille kuin paatuneille lambicleeveille. Myös Alkosta löytynyt Boonin Oude Geuze edusti hyvin samankaltaista tyyliä, mutta aavistuksen verran kiltimpänä ja simppelimpänä. Omasta mielestäni taas maistelun seuraavaksi parhaimmat oluet olivat armottoman kirpeät ja karut 3 Fonteinen ja Tilquin, mutta voin kuvitella näiden oluiden olevan liian rapsakoita ja kepoisia ns. massojen makuun. Oud Beersel jätti hieman kylmäksi nyt, mutta siitä silti löytyy potentiaalia kehittyä kelvolliseksi olueksi kellarissa. Sen sijaan Girardin tuntui kokonaisuutena kaikin puolin muita maistelun oluita vaatimattomamalta esitykseltä, joka ei suuria tunteita onnistunut herättämään.

Oli varsin mielenkiintoista päästä vertailemaan näitä persoonallisia oluita kunnolla rinnakkain ja todeta niiden konkreettiset erot – joskaan näin homogeenisessa oluttyylissä se ei ollut mitenkään helppo suoritus! Pitänee ruveta keräilemään kellaripuolelle enemmän näitä belgialaisen oluenvalmistuksen helmiä (jokaiselta merkittävältä lambicintuottajalta vähintään yksi gueuze-tyylin edustaja), antaa niille vähän enemmän ikää ja pistää oluet uudelleen riviin, jotta voisi nähdä, tekeekö kellarointi näille oikeasti hyvää.

Toivottavasti tästä maistelusta kirjoittamisesta oli jotain apua ja mielenkiintoa muille gueuzeihin rakastuneille olutnörteille ja toivon samalla, että se onnistui samalla herättämään mielenkiinnon tätä ainutlaatuista oluttyyliä kohtaan sellaisissa, jotka eivät näitä herkkuja ole aiemmin maistaneet!