Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


28.6.20

Baron Knyphausen Royal Blue Riesling Auslese 2010

Baron Knyphausen Edition Royal Blue Riesling Auslese 2010
  • Valmistaja: Weingut Baron Knyphausen
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheingau
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 35,00€ (Joulukuu 2017)



Vuosikerta 2010 oli Saksassa äärimmäisen poikkeuksellinen: huonot säät tuhosivat satoa hyvin varhaisessa vaiheessa, viiniköynnösten ollessa vasta kukassa, minkä vuoksi satomäärät jäivät jo heti varhaisessa vaiheessa erittäin alhaisiksi, paikoitellen jopa puoleen normaalista. Lisäksi elokuu oli lähes koko Saksassa poikkeuksellisen viileä ja kostea, minkä vuoksi viinien hapokkuus jäi erittäin korkeaksi. Kiitos matalaksi jääneiden satomäärien ja lämpimämpien sadonkorjuusäiden rypäleet onnistuivat saavuttamaan varsin korkean kypsyyden suurelta osin, joskin kypsyminen oli monin paikoin epätasaista, minkä vuoksi monet tuottajat joutuivat tekemään raaka-aineen karsintaa, mikä vähensi jo lähtökohtaisesti matalia satomääriä entisestään.

Vuosikerran 2010 Rieslingien tyypillisin piirre on tuntuva kypsyys ja usein aivan käsittämättömän korkeat happopitoisuudet. Siinä missä tyypillisen valkoviinin kokonaishapot ovat viinihappoina ilmaistuna yleensä noin 5,5–6,5 g/l tuntumassa ja normaalin Rieslingin hapot 6,5–8 g/l paikkeilla, on monien 2010 Rieslingien hapot luonnostaan pyörineet 9–12 g/l tuntumassa, joskin on tullut vastaan hapoiltaan jopa lähes 15 g/l asti päässeitä viinejä. Koska tavalliselle kuluttajalle tällaiset happomäärät ovat käytännössä täysin liiallisia, monet tuottajat pyrkivät pudottamaan viinien happopitoisuuksia keinotekoisesti (ns. de-acidification). Tällä tavoin osa tuottajista onnistui tekemään varsin tasapainoisia ja harmonisia Rieslingejä, joissa tuntuu vuosikerran erittäin runsaat hapot ja reipas kypsyys, mutta kokonaisuus on tasapainossa. Toiset tuottajat taas eivät hallinneet täysin happojen kontrollointia, minkä vuoksi jotkut viinit saattavat olla hapokkaasta vuosikerrasta huolimatta yllättävän (ja jopa tasapainottoman) matalahappoisia.

Toiset tuottajat taas lähtivät siitä, että viiniä ei tulisi peukaloida; esimerkiksi Baron Knyphausenin Gerko Freiherr zu Knyphausenin mukaan viinit, joiden happopitoisuuksia on korjailtu, ovat luonteeltaan vähäisempiä ja vaatimattomampia kuin viinit, joiden on annettu tulla sellaisiksi kuin luonto ja poikkeuksellinen vuosikerta ovat ne muovanneet.

Rheingaussa, Eltville-Erbachin kylässä sijaitseva Baron Knyphausen on jo 200 vuotta Knyphausenin vapaaherrojen suvun hallussa ollut viinitalo. Taloa luotsasi pitkään vapaaherra Gerko zu Knyphausen, mutta vuodesta 2015 talon johdossa on toiminut Gerkon poika, Frederik zu Knyphausen. Talon tyyli on yhdistellä perinteitä ja uutta: valtaosa talon viineistä on klassisia kuivia ja puolimakeita Rheingaun viinejä (sekä toki pienessä määrin myös makeita jälkiruokaviinejä), mutta toisaalta Knyphausen viljelee innokkaasti myös lähes sukupuuttoon kuolleita paikallisia lajikkeita (mm. Roter Riesling ja Gelber Orleans), tuottaa field blend -henkeen seitsemän eri lajikkeen Rheingauer Gemischter Satzia ja kokeilee innokkaasti miten Rieslingin ja pienet, uudet tammitynnyrit olisi mahdollista saada toimimaan parhaiten yhdessä.

Tämä nyt arvioitava Edition Royal Blue Riesling on poikkeuksellinen viini, jonka Knyphausen on tuottanut vain kerran historiansa aikana – tänä poikkeuksellisena vuosikertana 2010. Knyphausenin lähtökohtana oli se, että viinin hävyttömän korkeista (yli 10 g/l) hapoista huolimatta viinin happoja ei lähdettäisi peukaloimaan, vaan se viiniytettäisiin sellaisenaan, ilman ylimääräisiä peukalointeja. Mikä viinin tekee erikoiseksi on se, että siinä missä hyvin monet muut happojen käsittelyä vastustaneet tuottajat valmistivat viininsä varsin makeiksi, jotta jäännössokeri toisi jotain tasapainoa naurettavan runsaille hapoille, oli Knyphausenin suunnitelmissa antaa viinin käydä ilman ylimääräisiä temppuja; viinin tulisi antaa käydä niin kuivaksi, kuin hiivat luonnostaan sen käyttäisivät. Vaikka rypäleet oli korjattu hyvin kypsinä, oli tuottajalle ihan ok, jos viinistä olisi tullut rutikuiva Auslese trocken.

Viini on Erbacher Michelmark -viinitarhan Auslese-kypsyystasoisista Riesling-rypäleistä valmistettu valkoviini, jota Knyphausen loppujen lopuksi valmisti vain yhden 300-litraisen tynnyrin. Viinin on annettu käydä siihen asti, että hiivat lopuksi kyykkäsivät ja lopettivat käymisen, mikä on tapahtunut aivan kuivuuden kynnyksellä: viinissä on jäännössokeria vain 11,8 g/l (mikä on ehkä valkoviinille paljon, mutta erittäin hapokkaalle Rieslingille todella vähän). Happoja pehmentävää malolaktista käymistä viini ei ole käynyt läpi – eikä se todennäköisesti olisi käynytkään, vaikka tuottaja olisi tätä yrittänytkin, sillä näin happamassa ympäristössä jopa maitohappobakteeritkin kyykkäisivät pahasti. Tämän vuoksi viini jätettiin käymisen jälkeen kypsymään tynnyriin siinä toivossa, että riittävän pitkä ikäännyttäminen pehmittäisi ajan kanssa viinin happoja. Alkoholia viinissä on 13% ja happoja hirviömäiset 10,9 g/l. Tämä nyt arvioitu pullo oli etiketin mukaan numero 125, yhteensä 339 koskaan tuotetusta pullosta.

Viinillä on lasissa hyvin konsentroitunut hunajankeltainen väri, joskin yleisilmettä sävyttävät edelleen vielä melko nuorekkaat limetinvihreät vivahteet.

Lasista kohoava tuoksu on äärimmäisen avoin, ilmaisuvoimainen ja selkeästi erittäin kypsä. Makeaan taittuvasta aromimaailmasta erottuu hunajaa, persikkaa, hyvin kypsää sitruunavetoista hedelmää ja jopa sitrusmarmeladia, hieman kivistä mineraalia, kukkaisia omenankukan vivahteita, hentoja persimonin vivahteita ja pienin aavistus ruutista savuisuutta.

Suussa viini on selkeästi hyvin kypsän ja fokusoituneen oloinen, mutta kiitos tuntuvan hapokkuuden, yleisilme on todella rapsakka ja poikkeuksellisen intensiivinen. Makumaailmasta löytyy hyvin kypsää sitruunaa, Rheingaun Rieslingeille tyypillistä teräksistä mineraalia, maltillista mausteisuutta, hieman särmikästä kivisyyttä ja makean mehukkaita hunajamelonin vivahteita. Vaikka viinin hapokkuus on erittäin tuntuvaa, ei yleisilme ole kuitenkaan missään nimessä läheskään niin kireä ja aggressiivinen, kuin lähes 11 g/l happoja sisältävän, käytännössä kuivan valkoviinin voisi kuvitella olevan. Tästä lienee kiittäminen sekä viinin erittäin runsasta ja kypsää hedelmää että maltillista jäännössokeria, jotka molemmat pyöristävät happojen särmikkäintä terää juuri sopivasti.

Viini jättää jälkeensä erittäin pitkän, rapsakan ja suutapuhdistavan jälkivaikutelman. Intensiivisessä jälkimaussa tuntuu hunajaista makeutta, happamankirpeitä sitruunaisia piirteitä, hieman rapeaa viheromenaisuutta, hillittyä teräksistä mineraalia, hentoa suolaista särmää ja hento aavistus greippistä hedelmälihan bitteriä.

Kokonaisuutena Royal Blue Auslese on äärimmäisen, intensiivinen ja rakennevetoinen Riesling, joka on toisaalta erittäin kypsä ja hedelmävetoinen, mutta toisaalta happojen ansiosta käytännössä täysin rutikuivan tuntuinen. Vaikka viinissä on happoja enemmän kuin hammaslääkäri määrää, se on silti hämmentävän lähestyttävä tyyliltään, eikä tunnu lainkaan niin aggressiiviselta kuin tällaisella happomäärältä voisi kuvitella. Tästä huolimatta viini on edelleen aivan valtavan nuorekas ja siinä on enemmän kyse sen vielä-realisoitumattomasta potentiaalista kuin juotavuudesta nyt. Todennäköisesti viini tulee kehittymään parempaan suuntaan vielä vuosien – jopa vuosikymmenien – ajan, eli todennäköisesti viini ei tule vielä lähiaikoina saavuttamaan huippuaan. Tosin aina on mahdollista, että tämäkin arvio osoittautuu vääräksi, sillä vastaani on tullut muutamia saksalaisia vuosikerran 2010 Rieslingejä, jotka ovat olleet alun perin todella nuorekkaita ja kireitä, mutta sitten hyvin lyhyessä ajassa väsähtäneet ja muuttuneet tyyliltään erittäin kehittyneiksi. Täytyy siis toivoa, ettei tälle viinille pääsisi käymään samoin!

Jos siis poikkeuksellisen vuosikerran poikkeukselliset Rieslingit kiinnostavat, muista pitää silmäsi auki tämän kyseisen viinin varalta! Vaikka viiniä on valmistettu vain muutamia satoja pulloja, on niitä jostain syystä näkynyt edelleen markkinoilla, ainakin silloin tällöin. Hinnat saattavat hieman vaihdella, mutta ainakin meikäläisen alkuperäisellä 35€ hinnalla viini on kyllä todellinen löytö.

Lyhyesti: Poikkeuksellisen vuosikerran äärimmäisen hapokas ja lähes täysin rutikuiva Auslese Riesling, jossa todella kypsä hedelmä, erittäin rakenteikkaat hapot ja konsentroitunut yleisilme asettuvat jonkinlaiseen kauhun tasapainoon, tehden viinistä kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten erittäin lähestyttävän ja kaikin puolin vaikuttavan super-Rieslingin.

Arvio: Erinomainen – viini on jo nyt todella vaikuttava, harmoninen ja tasapainoinen, mutta se on samalla vielä erittäin nuorekas ja vasta matkalla huipulleen. Aineksia täydelliseen viiniin tästä kyllä löytyy riittämiin.

Hinnan (35,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

26.6.20

Domaine des Miroirs Les Prémices de Les Saugettes 2011

Domaine des Miroirs Les Prémices de Les Saugettes 2011
  • Valmistaja: Domaine des Miroirs
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Côtes du Jura
  • Maa: Ranska
  • Alue: Jura
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Joulukuu 2014)
Yleensä kun viinien kohdalla hypejuna pääsee täyteen vauhtiin, on sen kyydissä olevia viinejä lähes mahdotonta päästä maistamaan. Joskus kuitenkin käy niin, että jonkun viinin pääsee maistamaan ennen kuin edes tietää sen olevan hypejunan kyydissä valmiina kiihdyttämään maatakiertävälle radalle. Itsellä kävi niin Domaine des Miroirsin kanssa.

Domaine des Miroirs on siis yksi kovimpaan kulttimaineeseen nousseita viinitaloja maailmassa. Sen on perustanut japanilainen Kagami Kenjiro, entinen Hitachin insinööri, joka 1990-luvun lopulla innostui viineistä ja ennen talon perustamistaan työskenteli vuosia mm. Schuellerilla Alsacessa ja Allemandilla Rhônessa. Vuonna 2010 hän muutti Juraan, aivan arvostetun tuottaja Ganevat'n naapuriin, ja vuonna 2011 hän tuotti ensimmäisen vuosikertansa. Kagami on pyrkinyt pitämään tuotantonsa mahdollisimman pienenä, jotta hän pystyy itse pitämään henkilökohtaisesti huolta viininteon jokaisesta vaiheesta; tämän takia Kagamin omistuksessa on erittäin vähän tarhoja (noin 1,5 ha Chardonnayta ja Savagninia kumpaakin, noin puoli hehtaaria Poulsardia ja 0,2 ha Trousseuta – yhteensä siis vajaat neljä hehtaaria!) ja näin ollen vuosituotantomäärät ovat hyvinäkin vuosina mikroskooppisia, keskimäärin noin 10,000 pullon tuntumassa. Kagami tuottaa kaikki viininsä täysin prosessiin puuttumatta, eli tarhoilla pyritään olemaan tekemättä juuri mitään, niiltä kerätyt rypäleet vain puristetaan, annetaan käydä hitaasti villihiivoilla ja sitten kypsyä vuosien ajan vanhoissa, neutraaleissa tammitynnyreissä ennen pullotusta. Viineihin ei lisätä missään vaiheessa lainkaan sulfiitteja. Nimi, jonka Kagami on antanut viinitalolleen (miroir tarkoittaa peiliä) on monimerkityksellinen: Kagamin mukaan hänen viininsä ovat kuva tai heijastus sekä hänestä itsestään että omistamiensa tarhojen terroirista, minkä lisäksi hänen sukunimensä, "kagami", tarkoittaa japaniksi myös peiliä.

Jo viinin maistohetkellä – vuonna 2014 – Domaine des Miroirs oli onnistunut luomaan jo jonkin verran väreilyä natupiireissä ja viinien saatavuus oli tuolloinkin vähintäänkin kehnonpuoleinen (vaikkakaan itse en ollut asiasta vielä tuolloin tietoinen). Koska Kagamin tuotannosta menee vuosittain 30-80% myyntiin Japaniin, eikä pulloja lähtökohtaisestikaan ole kovinkaan montaa myytäväksi, on törmääminen pelkästään yhteen pullolliseen Miroirsia ollut jo alusta alkaen tuuripeliä. Kun viinit ovat nyt keränneet tässä joidenkin vuosien ajan mainetta ja ylistäviä kehuja, on viineistä tullut niin haluttuja, että niitä on tätä nykyä täysin mahdotonta saada enää mistään ja talon tuotanto on äärimmäisen allokoitua. Vaikka viinit ovat yleensä lähtöhinnoiltaan varsin kohtuullisia (noin 30–50€), on niiden harvinaisuus nostanut jälkkimarkkinahinnat aivan poskettomille tasoille (normaalisti viinit pyörivät noin 250–350€ tuntumassa, mutta ei ole tavatonta nähdä joidenkin viinien menevän yli 500€ hintoihin – esimerkiksi Jamie Goode kirjoitti blogissaan vain pari päivää sitten aiheesta mielenkiintoisen artikkelin!). Ne harvat pullot, jotka myydään jotakuinkin tavalliseen jälleenmyyntihintaan katoavat yleensä sekunneissa, eivätkä yleensä edes satojen eurojen arvoisetkaan pullot pääse pölyttymään kauppojen hyllyillä pitkäksi aikaa.

Tämä arvioon päätynyt pullo on Juran Chardonnay ja tosiaan ensimmäistä Kagamin koskaan tuottamaa vuosikertaa. Ymmärtääkseni viini on muuten sama kuin Miroirsin Chardonnay Les Saugettes -tarhaviini "Mizuiro" mutta nimen "Les Prémices", joka viittaa viinin alkuun tai alkuihin, todennäköisesti tarkoittaa sitä, että tämä on viinin varhaisemmassa vaiheessa pullotettu ensimmäinen versio tai (myöhemmistä Les Saugettes'n vuosikerroista ei vastaavaa Les Prémices -versiota en ole nähnyt). Viini on valmistettu Kagamin tuttuun tyyliin hyvin kypsinä korjatuista rypäleistä ja täysin prosessiin puuttumatta, spontaanikäymisellä, pitkällä tynnyrikypsytyksellä ja täysin ilman sulfiittilisäyksiä.

Väriltään viini on varsin konsentroituneen ja melko syvän kullankeltainen.

Uskomattoman intensiivisessä, valloittavan aromikkaassa ja todella reipasta kypsyyttä ilmaisevassa tuoksussa tuntuu voimakkaita persikoiden ja aprikoosien sävyä, hieman ylikypsää päärynää ja kvitteniä, hentoa kermaisuutta, ujoa aromaattisia öljyjä ja aavistus trooppista, banaanivetoista hedelmää. Viinin tuoksu on täysin kaikkea muuta mitä viileiltä ja mineraalisilta Juran Chardonnayilta on tottunut saamaan.

Tuoksun tavoin myös viinin makumaailma on suorastaan hämmentävän konsentroitunut ja suorastaan päällekäyvä äärimmäisen voimakkailla persikan, appelsiinimarmeladin ja mehiläisvahan piirteillään. Taustalla häilyy myös hennompia vivahteita makean kukkaisista piirteistä, hillitystä mineraalisesta mausteisuudesta ja aavistuksesta lähes Riesling-mäisestä petrolisuudesta. Viinin hämmentävin piirre on kuitenkin sen tajuttoman intensiivinen ja uskomattoman rakenteikas hapokkuus, joka toisaalta on suuressa ristiriidassa viinin kypsyyden kanssa, mutta toisaalta ei tunnu lainkaan olevan tässä viinissä väärässä paikassa. Hapokkuuden lisäksi viinille tuo rakennetta myös pienin aavistus tanniinista otetta ikenissä.

Viinin jälkivaikutelma on kuiva, uskomattoman pitkä ja keskimaun tavoin äärimmäisen intensiivinen. Viini jättää suuhun intensiivisiä aprikoosien, omenahillon ja aromaattisten yrttien sävyjä, hillittyä mausteista villihunajaa ja hentoa, ujosti funkya vahamaisuutta. Jälkimaku supistuu voimakkaan kuivaksi loppua kohti, jättäen lopuksi melko tuntuvan mausteisen ja jopa kohtalaisen bitterisen maun kielelle, mitä korostaa pienin aavistus volatiilista särmää.

Kokonaisuutena tämä Kagamin Chardonnay on yksinkertaisesti pysäyttävä – se on todellakin jotain, mitä en olisi koskaan voinut kuvitella maistavani Juran viineistä. Se on kuin järjettömän konsentroitunut Chardonnay steroideilla – joskin tämä mielikuva on hieman väärä, sillä viiniin ei ole pumpattu mitään ylimääräistä roinaa; se on juuri niin luonnollinen kuin japanilainen natutuottaja voi Juran viinistä tehdä. Tästä huolimatta viini on kaikin puolin ainutlaatuinen: se on toisaalta äärimmäisen kypsä, konsentroitunut ja intensiivinen, mutta toisaalta myöskin uskomattoman raikas, ryhdikäs ja eloisa – kiitos viinin hämmentävän rapsakan hapokkuuden. On äärimmäisen harvinaista, että joku viini, josta en ole koskaan kuullut aikaisemmin, kykenee tällä tavoin iskemään tajuntaani kuin salama kirkkaalta taivaalta ja pudottamaan siltä paikalta meikäläisen ahterilleen istumaan.

Tämän viinin perusteella suosittelen erittäin lämpimästi tarttumaan tilaisuuteen ja nappaamaan jahkailematta pullon talteen jos missään sattuu vastaasi kävelemään yksikin lesti Domaine des Miroirsia. On kuitenkin mainittava, että tällä hetkellä liikkuu epämääräisiä huhuja, että Kagami olisi lopettanut toimintansa ja palannut takaisin Japaniin, mutta googlailemalla en ole löytänyt oikein minkäänlaisia vastauksia, jotka joko vahvistaisivat huhut tai kuittaisivat ne tyhjiksi. Jos Kagami todella on lopettanut uransa, muuttuisivat todennäköisesti hänen viininsä erittäin tavoitelluista yksisarvis-viinistä todellisiksi keräilyharvinaisuuksiksi, joiden hinnat varmasti karkaisivat lopullisesti tavallisten kuluttajien ulottumattomiin. Täytyy toivoa, että huhut olisivat perättömiä eikä Kagami olisi lopettanut uraansa, sillä muuten tämä ainutlaatuinen viinitalo jäisi vain hyvin kirkkaana hohtaneeksi mutta harmillisen lyhytkestoiseksi tähdenlennoksi. Ainakin tämä Alice Feiringin artikkeli Domaine des Miroirsista on päivätty loppuvuoteen 2019, eikä siellä mainita asiasta mitään, joten tältä osin hommat tuntuvat näyttävän valoisilta.

Lyhyesti: Käsittämättömän konsentroitunut, intensiivinen ja uskomattoman ryhdikäs Juran Chardonnay, joka pakenee määrittelyjä ja tarjoaa jotain sellaista, mitä hyvin harva tuottaja niin Jurassa kuin koko maailmassa pystyy viinillä antamaan.

Arvio: Täydellinen – maailmassa on harvassa ne viinit, jotka kykenevät tämän Chardonnayn tavoin sekä yllättämään että suorastaan laajentamaan omaa käsityskykyä siitä, mitä viini voi olla. Ennen tätä viiniä en voinut kuvitellakaan, että Jurassa olisi mitenkään mahdollista tehdä tällaista valkoviiniä.

25.6.20

Joaquin JQN 203 Piante a Lapio 2012

Joaquin JQN 203 Piante a Lapio 2012
  • Valmistaja: Joaquin
  • Tyyppi: Valkoviini, IGT Campania
  • Maa: Italia
  • Alue: Campania
  • Rypäleet: Fiano (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 89,30€ (Syyskuu 2016)




Italiassa tehdään vaikuttavia puna- ja valkoviinejä läpi koko maan, mutta niin median kuin kuluttajienkin mielenkiinto tuppaa keskittymään lähinnä punaviineihin – niidenkin osalta kiinnostus yltää pohjoisesta laskeutuen vain Keski-Italian Toscanaan asti. Etelässä sijaitsevan Campanian saattaa joku satunnainen harrastaja muistaa, mutta silloinkin lähinnä punaisten Taurasin viinien vuoksi. Tästä huolimatta on hyvä pitää mielessä, että Italiassa tehdään todella vaikuttavia maailmanluokan valkoviinejä – eikä vain viileämmässä pohjoisessa, sillä myös saapasmaan lämpimistä eteläosista löytyy todella mainioita tapauksia. Koska eteläinen Italia on suurelta osin varsin köyhää aluetta, on valtaosa eteläitalialaisista viineistä hinnaltaan varsin edullisia. Tässä mielessä tällä kertaa arvioon päätynyt JQN 203 ei kyllä millään tavalla edusta tyypillistä eteläitalialaista valkoviiniä lähes satasen hinnallaan. Noh, pakko myöntää, ettei viini ole kyllä kovinkaan tavanomainen valkoviini millään muullakaan tavalla.

Joaquin on Raffaele Paganon oma projekti, jonka hän potkaisi käyntiin vuonna 1999 tavoitteenaan sekä nostaa Campanian viinien arvostusta että tuottaa alueen parhaimmat viinit. Joaquinin viineihin tarvittavat rypäleet tulevat sekä viinitalon omilta tarhoilta että ostotavarana, mutta tavoitteena on aina korkein mahdollinen laatu, mitä suorastaan naurettavan vanhojen ja erittäin pienisatoisten tarhojen rypäleiden tuoma konsentraatio usein onnistuu alleviivaamaan. Esimerkiksi talon huippu-Taurasiin käytetyt Aglianico-rypäleet tulevat tarhalta, jonka vanhin osa on istutettu yli 200 vuotta sitten. Koska viinitalolla raakataan armotta rypäleet, joiden laatu ei ole tarpeeksi korkea, tarkoittaa tämä sitä, että talon tuotantomäärät ovat jossain vaatimattoman ja olemattoman välimaastossa ja pullokohtaiset hinnat kilpailevat kelvollisten Barolon ja Burgundin viinien tasolla. Talon meininki on selvästi täysin toisenlaista, mihin köyhässä Etelä-Italiassa on totuttu.

Pagano ei pelkästään keskity pitämään viiniensä laatua mahdollisimman korkealla; hän haluaa myös, että hänen viininsä edustavat juuri paikallista viinikulttuuria. Tästä syystä hän viljelee vain Campanialle tyypillisiä lajikkeita ja viinit valmistuvat varsin minimaalisesti prosessiin puuttuen. Joaquinin viineistä on siis turha etsiä kansainvälisiä lajikkeita tai kaupallisia hiivakantoja. Talon viinit valmistetaan pääasiassa punaisesta Aglianicosta ja valkoisesta Fianosta, mutta Joaquinin oma erikoisuus on Joaquin dall'Isola – Caprin saaren omista rypälelajikkeista valmistettu valkoviini, joka on samalla yksi vain muutamasta kaupallisesti valmistetusta Caprin viinistä koko maailmassa.

Tämä nyt arvioitu viini on talon huippuvalkoviini, joka valmistetaan Fianosta. Fiano on yksi eteläisen Italian vanhimmista valkoisista rypälelajikkeista, josta on kirjallisia merkintöjä jo 1400-luvulta ja joka taitavissa käsissä taittuu hyvin laatuviinien valmistukseen. Lajike ei kuitenkaan ole ollut perinteisesti viljelijöiden keskuudessa mitenkään erityisen suuressa suosiossa, sillä se on luonnostaan melko matalasatoinen, minkä lisäksi rypäleet ovat sekä pienikokoisia että paksukuorisia – tämä tarkoittaa sitä, että yhdeltä tarhahehtaarilta Fiano tuottaa merkittävästi vähemmän viiniä kuin joku toinen, runsassatoisempi lajike. Tähän Joaquinin lippulaivaviiniin tarkoitetut rypäleet kerätään Lapiò-Crun yli satavuotiaista viiniköynnöksistä, jotka on istutettu ennen kuin viinikirva on saapunut alueelle, eli ne kasvavat edelleen varttamattomina, omilla juurillaan. Koska viiniköynnökset kasvavat vulkaanisessä maaperässä, jossa viinikirva ei tavallisesti kykene menestymään, saavat ne toivottavasti kasvaa myös tulevaisuudessakin rauhassa vitsauksilta.

Sadonkorjuun jälkeen näiden vanhojen Fiano-köynnösten rypäleistä murskaamalla saatu mehu siirretään käymään vanhoihin 500-litraisiin kastanjapuutynnyreihin, jotka jätetään aavistuksen vajaatäytölle ja joita ei täytetä kypsymisen aikana. Kun rypälemehu lähtee käymään spontaanisti villihiivoilla, muodostuu viinin pinnalle sitä hapelta suojaava flor (tai voile) eli hiivahuntu – samaan tapaan kuin esimerkiksi Sherryn Fino- ja Manzanilla-viineissä. Viini käy tynnyreissä hitaasti noin kahden kuukauden ajan, hiivahunnun hapelta suojaamana. Kun käyminen loppuu tai hiivahuntu osoittaa katoamisen merkkejä, siirretään viini kypsymään täysiin tynnyreihin ettei se pääse hapettumaan. Alkoholia viinistä löytyy 13,5%.

Viinillä on intensiivinen ja ujosti utuinen kellanvihreä väri, joka taittuu hennosti Mountain Dew'mäiseen neonvihreään.

Viinillä on erittäin luonteikas ja villihkö tuoksu, josta kyllä erottaa Sherrymäisiä flor-kypsytyksen tuomia aldehydisiä piirteitä: silputtuja vihreitä manteleita, pähkinärouhetta, hieman leikattua nurmikkoa, maltillista vahamaisuutta, hentoa vihreää luumua ja ujoa viheromenaisuutta.

Viini on suussa erittäin intensiivinen, moniulotteinen ja kohtalaisen täyteläinen. Hyvin mehukkaassa makumaailmassa erilaiset piirteet tuntuvat elävän jatkuvasti, muuttaen muotoaan koko ajan. Kielellä pyörii silputtuja manteleita, kulmikasta kivistä mineraalisuutta, terävää aldehydistä suolaisuutta, hieman vahamaista funkia, maltillisia savuisia piirteitä, hillittyä vihreää luumua, hentoja omenanviipaleiden vivahteita ja aavistus olkisuutta. Vaikka viinin hapokkuus on korkeintaan kohtalaisen korkea, on kokonaisuus hämmentävän freesi ja tasapainoinen – mistä osittain voi kiittää viinin terävän aldehydisyyden tuomaa särmää.

Suuhun jäävä jälkivaikutelma on pitkä, vivahteikas ja melko intensiivinen. Jälkimaku jättää jälkeensä kalkkista mineraalisuutta, savuisia piirteitä, hieman hiivasakkaista kermaisuutta, kevyttä yrttistä bitterisyyttä, maltillista vahamaisuutta, hennon suolaista aldehydistä särmää, ujosti hartsisia piirteitä ja aavistuksen mehukasta vihreää luumua.

Kokonaisuutena JQN 203 on ainutlaatuinen, luonteikas ja erittäin moniulotteinen Fiano, josta löytyy sekä valtavan paljon syvyyttä ja voimaa että hurmaavaa raikkautta ja eleganssia. Neljän vuoden iässä testattuna viini tuntui vielä erittäin nuorekkaalta ja sen voi helposti kuvitella jatkavan kehittymistä vielä useiden vuosien ajan.

Mutta miten viini sitten suhtautuu suurempaan kuvaan? Viinin Fino-henkinen aldehydisyys yhdistettynä hämmentävään konsentraation tuntuun ja monipuoliseen aromimaailmaan osui omaan makuuni kyllä oikein mainiosti. Sen sijaan jos en tietäisi viinin valmistusteknisestä puolesta etukäteen, voisi viinin aromimaailma tulla jopa jonkin asteisena yllätyksenä itselleni, kun taas tavan kuluttaja todennäköisemmin pitäisi viiniä yksiselitteisen virheellisenä ja lähtisi palauttamaan sitä heti myymälään. Kyseessä on siis ehdottomasti viini, joka tulee tietää ja jota tulee ymmärtää jo ennen kuin pulloa on avattu! Entä sitten Campanian yleiseen, suhteellisen matalaan hintatasoon nähden suorastaan posketon, satasen tuntumassa huiteleva pullohinta? Noh, viini on kyllä poikkeuksellisen tyyris jo laadukkaaksi valkoviiniksi, puhumattakaan eteläitalialaisesta sellaisesta, mutta pakko tässä on myöntää, että kyllä se myös onnistuu tarjoamaan taalereille jonkinlaista vastinetta – en nimittäin koskaan ole kokenut vastaavanlaista viiniä, mihinkään hintaan.

Lyhyesti: Uniikki ja todella vaikuttava super-Fiano, jossa yhdistyy todella moniulotteinen ja vaikuttavan intensiivinen makumaailma suolaiseen, hieman Fino Sherryä muistuttavaan aldehydiseen terävyyteen.

Arvio: Täydellinen – mutta vain jos viinin todella persoonallinen tyyli sattuu toimimaan omaan makuun. Voisin viinin veikata olevan todellinen vedenjakaja: toisille viini on ainutlaatuinen ja erittäin vaikuttava esitys, toisille liian kummallinen tai jopa virheelliseltä maistuva. Viiniin kannattaa tutustua, mutta ehdottomasti jonkinasteisella varauksella.

Hinnan (89,30€) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

23.6.20

Allesverloren Red Muscadel 2013

Allesverloren Red Muscadel 2013
  • Valmistaja: Allesverloren
  • Tyyppi: Väkevöity viini
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Swartland
  • Rypäleet: Muscat Rouge à Petits Grains (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Syyskuu 2014)
  • Hinta nyt: 179 Rand (~9,20€; Kesäkuu 2020, Allesverloren)


Etelä-Afrikka mielletään tätä nykyä lähinnä moderneja punaviinejä ja raikkaita valkoviinejä tuottavaksi maaksi, mutta maan viinihistoriaa tarkemmin tutkiessa voi tämän todeta olevan vain pari vuosikymmentä vanha ilmiö – siinä missä viiniä noin muuten on Etelä-Afrikassa viljelty jo 1600-luvun puolesta välistä.

Historiallisesti Etelä-Afrikassa on viljelty lähinnä helppohoitoisia ja suurisatoisia lajikkeita, joista on saatu laadultaan melko matalatasoisia kuivia viinejä, joiden tasoa on vasta viime vuosikymmenien viininviljelyn ja -valmistuksen modernisoinnin myötä onnistuttu nostamaan. Sen sijaan vuosisatojen ajan Etelä-Afrikassa viljellyistä rypäleistä on paikallisesti valmistettu sekä rypäletisle brandya, että erilaisia makeita viinejä, joista useimmat ovat pohjautuneet juuri tisleillä väkevöimiseen. Kuuluisan Vin de Constancen lisäksi ns. Cape Port on ollut yksi maan tunnetuimpia viinityylejä ja erityisesti Portugalilla on ollut vahva vaikutus maan väkevöityjen viinien tyyleihin.

Vaikka nykyisin Etelä-Afrikka tunnetaan kuivista puna- ja valkoviineistä, ei maan väkevöityjen viinien valmistus ole kadonnut minnekään – päin vastoin! Viininvalmistusmenetelmien kehittymisen myötä eteläafrikkalaiset väkevöidyt viinit ovat usein laadukkaampia ja puhdaspiirteisempiä kuin menneen ajan rustiikkisemmat tuotokset, jotka pohjautuivat enemmän perinteeseen ja tekemällä opittuun kuin todelliseen ymmärrykseen viininvalmistuksesta. Näiden väkevöityjen viinien merkittävin haaste on nykyajan viinitrendit: on vaikea kuvitella kuivia ja raikkaita valko- ja punaviinejä suosivia suuria massoja vähemmän kiinnostavaa viinityyliä kuin makeat väkevöidyt viinit uudesta maailmasta. Etelä-Afrikassa käymässä voisi kuvitella löytävänsä valtavasti toinen toistaan mielenkiintoisempia väkevöityjä viinejä, mutta on melko turha kuvitella, että niitä vietäisiin juurikaan maan rajojen ulkopuolelle...

Tämän nyt arvioitavaksi päätyneen väkevöidyn viinin pääsin testaamaan joskus vuosia sitten ja se oli ehdottomasti yksi vaikuttavimpia tekijöitä herättämään kiinnostustani uuden maailman väkevöityihin viineihin. Viinin on tuottanut Swartlandissa sijaitseva ja varmaankin monille suomalaisille kuluttajille Alkon hyllyiltä tuttu Allesverloren, jolla on historiaa viinintuottajana aina 1700-luvun alkuun asti ja joka on ollut nykyisin taloa luotsaavan Malanin suvun omistuksessa jo vuodesta 1872.

Tämä väkevöity viini on valmistettu Muscat-lajikkeen punaisesta mutaatiosta (Muscat Rouge à Petit Grains), joka tunnetaan Etelä-Afrikassa paremmin nimellä Red Muscadel (Muscat'n yksi eteläafrikkalaisista synonyymeistä on siis Muscadel*). Viini on valmistettu murskaamalla hyvin kypsinä poimitut rypäleet, minkä jälkeen viinin on annettu maseroitua avoimissa käymissammoissa lyhyen aikaa kuorten kanssa, jolloin kuorista on saatu uutettua väri- ja makuaineita viiniin. Kun viinin jäännössokeri on käymisen myötä laskenut halutulle tasolle, pumpataan viini kuorten päältä pois kypsytysastiaan, jossa neutraali rypäletisle on valmiina odottelemassa. Tisle nostaa käyvän rypälemehun alkoholipitoisuuden niin korkeaksi, että hiivat kuolevat ja käyminen pysähtyy. Makean viinin annetaan asettua ja kypsyä tankeissa, kunnes se pullotetaan. Tässä viinissä on alkoholia 16,5% ja jäännössokeria 208 g/l. Vaikka happoja on melko maltilliset 4,4 g/l, on viinillä silti verrattain matala pH 3,25 – osasyy tähän on siinä, ettei viini ehdi koskaan käydä happoja pehmentävää (eli pH:ta nostavaa) malolaktista käymistä, sillä viini ei koskaan käy alkoholikäymistä loppuun ja malolaktinen käyminen tapahtuu tyypillisesti alkoholikäymisen pysähdyttyä.

* Tällä taas ei ole mitään tekemistä nimeltään hyvin samankaltaisen Muscadelle-rypälelajikkeen kanssa, jota tavataan enemmän  esimerkiksi Bordeaux'n alueen makeissa viineissä ja Australian väkevöidyissä viineissä.

Lasissa viinillä on läpinäkyvä ja upean hohtava Camparin-punainen väri.

Kuten Muscat-viiniltä odottaa saattaa, viinillä on äärimmäisen aromaattinen tuoksu. Tämä tuoksu on kuitenkin hyvin erilainen kuin tavanomaisella väkevöidyllä Muscat-viinillä, mistä todennäköisesti on kiittäminen viinin maseroitumista punaisten kuorien kanssa. Valloittavasta aromimaailmasta löytyy makeaa simaisuutta, eksoottisia kukkia ja ruusuvettä, hieman kandeerattuja appelsiininkuoria, kevyttä ruusunmarjaisuutta, hentoa pihlajanmarmamarmeladia ja ujoa vadelmakarkkia.

Viinillä on erittäin täyteläinen, todella makea ja hieman tahmeahko suutuntuma. Makumaailma on tuoksun tavoin äärimmäisen rehevä, moniulotteinen ja suorastaan hämmentävän intensiivinen; kielellä pyörii simaa ja rusinaisuutta, makeaa pihkaisuutta, hillittyä appelsiinimarmeladia, Pihlaja- / kettukarkkeja, maltillista vadelmamehuisuutta, kevyttä punasävyistä rypäleisyyttä, hentoa eksoottista mausteisuutta, ujoa tasapainottavaa bitterisyyttä ja aavistus sienimäistä maamaisuutta. Kokonaisuus muistuttaa paljon Muscat'sta tai Gewürztraminerista tehtyä väkevöityä viiniä, mutta siitä löytyy todella paljon enemmän kerroksia ja vivahteita kuin vastaavantyylisestä viinistä on tottunut löytämään. Yleisilme ei ole varsinaisen löysä tai rakenteeton, mutta kokonaisuus tuntuu kuitenkin melko pehmeänpuoleiselta, sillä maseraatiosta huolimatta viinissä ei ole juuri lainkaan tanniineja, minkä lisäksi maltillinen hapokkuus tuntuu hieman jäävän todella rehevän jäännössokerin jalkoihin.

Viinistä jää suuhun todella intensiivinen, pitkäkestoinen ja erittäin makea jälkivaikutelma. Jatkuvasti elävässä, parfyymisen kukkeassa jälkimaussa häilyy simaisuutta, kettukarkkia, lokumit mieleen tuovaa ruusuvetistä kukkeutta, hillittyä nallekarkkia, hentoa kandeerattua appelsiininkuorta ja ujoa mandariinimehua.

Kokonaisuutena tämä eteläafrikkalainen, väkevöity punainen Muscat on todella valloittava ja aromimaailmaltaan lähes taianomainen tapaus – sekä myös jotain sellaista, jota en ole koskaan tavannut missään eurooppalaisessa viinissä. Sen yleisilmeen kyllä tunnistaa kukkeista piirteistään Muscat'ksi, mutta viinissä on silti todella paljon omintakeista ja hyvin ainutlaatuista eksoottisuutta, joka todennäköisesti tulee sen saamasta maseraatiosta punaisten kuorien kanssa. Vaikka kokonaisuus voisi olla hieman tasapainoisempi, jos viinin olisi annettu käydä hieman kuivemmaksi – jolloin viinin hapot ja jäännössokeri olisivat olleet kenties aavistuksen paremmin keskenään tasapainossa – on viini tästä huolimatta ylettömän herkullinen ja hurmaava esitys.

On vaikea sanoa mihin suuntaan viini tästä kehittyy sen saadessa ikää. Koska viini on maistettu äärimmäisen nuorena (vain reilun vuoden ikäisenä) on se varmasti ollut maistohetkellä aivan poikkeuksellisen aromaattinen, sen nuorekkaiden primääriaromien ollessa tässä vaiheessa pääosassa. Tuottaja kuitenkin antaa tälle viinille toista vuosikymmentä ikääntymispotentiaalia, joten viini ei varmasti iän myötä mene huonoksi – ainoastaan muuttaa muotoaan. Vaikka tätä kyseistä viiniä voi olla mahdotonta löytää Suomesta, suosittelen pitämään niin Red Muscadelit kuin muutkin uuden maailman väkevöidyt viinit mielessä! Monesti ne voivat tarjota varsin vaikuttavia – yllättäviäkin – makuelämyksiä ja usein vallan kohtuulliseen hintaan! Aiheesta innostuneille voisin vinkata, että esimerkiksi länsinaapurimme monopolin valikoimista on löytynyt Allesverlorenin Ruby-tyylistä väkevöityä viiniä jo vuosia vallan kohtuulliseen hintaan.

Lyhyesti: Äärimmäisen aromaattinen, kiehtova ja omintakeinen väkevöity viini, jossa yhdistyy Muscat'n kukkeat piirteet rehevämpiin ja tummasävyisempiin makeiden punaisten viinien vivahteisiin.

Arvio: Erinomainen – lähes maaginen viini, joka osoittaa, että väkevöity viini voi olla todella valloittava olematta vuosikymmeniä kellarikypsytelty Port, Madeira tai Rivesaltes. Erittäin herkullinen ja mieleenpainuva tuttavuus.

12.6.20

Weingut Hiden Schilcher Klassik 2019

https://www.alko.fi/en/products/450057/
Weingut Hiden Schilcher Klassik 2019
  • Valmistaja: Weingut Hiden Höllerhansl
  • Tyyppi: Roséeviini, DAC Weststeiermark
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Styria, Weststeiermark
  • Rypäleet: Blauer Wildbacher (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 16,48€ (Toukokuu 2020, Alko)
  • Hinta nyt: 16,48€ (Kesäkuu 2020, Alko)

Itävallasta tulee jos jonkinlaista mielenkiintoista viiniä, mutta yksi harmillisen vähäiselle huomiolle on maan lounaisosissa sijaitsevan Styrian oma kuriositeetti, Schilcher – tuo rapean hapokas viinityyli, jota vihdoinkin löytyy myös Alkosta (ainakin tässä kirjoitushetkellä)!

Olen kirjoittanut Schilcheristä aikaisemminkin joitain vuosia sitten arviossani Franz Strohmeierin Schilchersektistä, mutta pistetään tässä vielä muistin virkistämiseksi pätkä kertomaan, mistä Schilcherissä on oikein kysymys: tämä on siis lähes ainoastaan läntisessä Styriassa (Weststeiermark) tuotettu viinityyli, jota valmistetaan paikallisesta, punaisesta Blauer Wildbacher -lajikkeesta, joka kulkee Weststeiermarkissa myös nimellä Schilcher. Tämän äärimmäisen hapokkaan lajikkeen uskottiin olevan alun perin muinainen, villi rypälelajike, jota oltiin jossain vaiheessa alettu viljellä, mutta DNA-tutkimukset ovat osoittaneet tämän olevan vain puoli totuutta: todellisuudessa Blauer Wildbacher onkin Gouais Blanc -rypälelajikkeen ja jonkun villiviinin risteytys. Schilcher, joka nimenä viittaa viinin hohtavaan väriin, on perinteisesti ollut roséeviinityyli, mutta muutamat tuottajat tekevät myös Schilcher-kuohuviiniä (Schilchersekt). Vielä harvemmat tuottajat valmistavat Blauer Wildbacherista myös punaviiniä tai jopa jälkiruokaviiniä.

Tämän viinin tuottaneen viinitalon on alun perin perustanut herra Johann Höller vuonna 1820 Stainzin kaupunkiin. Vaikka talo on pysynyt saman perheen omistuksessa jo kaksi vuosisataa, ovat sukunimet ajan saatossa vaihtuneet ja talo kantaakin nykyisin koko nimessään (Weingut Hiden Höllerhansl) sekä perustajan että nykyisten omistajien nimiä. Talon omistuksessa on 10 hehtaaria viljelyksiä ja alueelle tyypillisesti talon tuotannossa Schilcherillä on erityinen painoarvo, joskin myös valkoviinejä tuotetaan melko paljon. Tämä nyt arvioitava Schilcher on päätynyt keväällä Alkon valikoimiin kertaostona ja analyysiarvojen perusteella viinistä kyllä löytyy lajikkeelle ominaiseen tapaan reippaasti happoja: roséeviinille suorastaan naurettavan paljon eli 8,3 g/l. Alkoholia (12,5%) ja jäännössokeria (1 g/l) sen sijaan on kumpaakin tiedossa mukavan maltillisesti.

Lasissa viinillä on hohtava, intensiivinen ja keskisyvä neon-pinkki väri ja melko väritön reuna. Ulkonäkö on kuin syvänpunaista vadelmamehua.

Viinillä on intensiivinen ja aavistuksen vegetaalinen nokka, jossa tuntuu kypsää mansikkaa ja mansikkamehua, kevyttä tomaatinlehteä, hillitysti silputtua vihreää chiliä, hentoa nokkosta, ujoa punaherukkaa ja makea aavistus vadelmakarkkia.

Suussa viini on kepeän keskitäyteläinen, rutikuiva ja rapsakan hapokas. Melko anteeksipyytelemättömässä makumaailmassa tuntuu alikypsää viheromenaa, kevyttä vadelmanlehteä, hillittyä vihreää chiliä, hieman makeampaa metsämansikkaa, hentoa nokkosta ja ujoa teräksisyyttä. Kokonaisuutta sävyttävät todella intensiiviset ja suorastaan huvittavan reippaat hapot sekä pienin aavistus hiilidioksidia, joka kyllä haihtuu hetkessä. Happojensa ansiosta viinillä on todella rapea ja rakenteikas yleisvaikutelma.

Kielelle jää rutikuiva, happovetoinen ja kirpeähkö jälkivaikutelma. Jälkimaussa häilyy tuoretta punaherukkaa, viheromenaa, hieman vegetaalista chiliä, hillittyä tomaatinlehteä, hentoa vadelmaa ja ujoa karviaista.

Ymmärtääkseni klassisen Schilcherin pitäisi olla kirpeä, kepeä ja simppeli kesärosée, mutta viiniin sopii kuvauksesta vain ensimmäiset kaksi kohtaa – kokonaisuus on nimittäin suorastaan yllättävän vivahteikas ja moniulotteinen tyylilajiin nähden. Blauer Wildbacherille tyypilliset vegetaaliset vivahteet yhdistettynä kirpakkaan hapokkuuten antavat viinille hieman Sauvignon Blanc -henkisen alavireen, mutta se ei onneksi pääse missään välissä haittaamaan.

Monesti kuulee, miten rapsakka Schilcher on viinityyli, jota styrialaiset rakastavat ja muut eivät oikein ymmärrä. Muutamia Schilchereitä maistettuani olen tullut lopputulokseen, että joko väitteessä jotain on pielessä tai sitten olen styrialainen. On nimittäin pakko myöntää, että kirpakan happovetoinen Schilcher ei koskaan ole jättänyt meikäläistä kylmäksi, enkä ole onnistunut vieläkään löytämään semmoista ohkaista, hedelmätöntä ja aggressiivista Schilcheriä, josta tyyliä usein kuulee kritisoitavan! Joko meikäläisellä on käynyt vain hyvä tuuri viinien kanssa tai sitten nämä ovat niitä surullisen kuuluisia makuasioita. Jos hapokkaat viinit uppoavat, en kyllä ymmärrä, miten Schilcheristä voisi olla tykkäämättä!

Lyhyesti: Erittäin rapsakan hapokas, ihastuttavan intensiivinen ja hennosti vegetaalisiin piirteisiin taittuva kesärosée, joka ei turhia pyytele anteeksi.

Arvio: Erittäin hyvä – liian usein Suomessa myydyt roséet ovat itselleni pettymyksiä: niistä tuppaa puuttumaan joko happoja, intensiteettiä tai syvyyttä – joskus jopa noita kaikkita. Kaikeksi onneksi tämä Schilcher onnistuu välttämään kaikki sudenkuopat ja osuu kerralla napakymppiin.

Hinnan (16,48€) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

10.6.20

Chappaz Graine Arvine Président Troillet 2014

Marie-Thérèse Chappaz Graine Arvine Président Troillet 2014
  • Valmistaja: Domaine Marie-Thérèse Chappaz
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Valais
  • Maa: Sveitsi
  • Alue: Valais, Fully
  • Rypäleet: Petite Arvine (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 60 CHF (~55€; Joulukuu 2018)



Sveitsiläisiä viinejä tunteville Marie-Thérèse Chappaz tuskin tarvinnee esittelyjä. Sveitsiläisissä viineissä on kuitenkin sellainen hauska piirre, että niistä yli 98% juodaan paikallisesti, eli loppujen lopuksi melko harva Sveitsin ulkopuolella on kuullut maan viineistä juuri mitään ja vielä harvempi on päässyt niitä maistamaan. Siksi esittely Chappazista lienee tässä paikallaan.

Sveitsi on siitä erikoinen viinimaa, että siellä on melko vähän suuria tuottajia ja valtaosa maan vuosittain tuotetusta 70 miljoonasta viinilitrasta tulee pientuottajilta, joiden tarhojen viljelyala yleensä lasketaan hehtaareissa, ei kymmenissä tai sadoissa hehtaareissa. Sellainen on myös Sveitsin yhdeksi korkealaatuisimmista tuottajista tituleerattu Marie-Thérèse Chappazin viinitalo.

Tämä tuottaja on saanut alkunsa 1940-luvulla, jolloin Maurice Troillet, Marie-Thérèse Chappazin isosetä ja Valais'n kantonin neuvoston puheenjohtaja (président de conseil), rakennutti Fullyn rinteille oman mökkinsä. Troillet'n kuoltua vuonna 1961 tämä rakennus tiluksineen siirtyi Chappazin suvulle ja Marie-Thérèsen isä yhtyi viljelemään siellä viiniä.

1970-luvun lopulla, 17-vuotiaana, Marie-Thérèse sai isältään tarjouksen liittyä mukaan töihin viinitalon toimintaan. Sen sijaan että hän olisi heti liittynyt täysipäiväisesti mukaan toimiin, Marie-Thérèse piti muutaman vuoden harkinta-aikaa, minkä jälkeen hän lähti työharjoitteluun läheiselle Biollazin viinitalolle vuodeksi. Tämän jälkeen hän opiskeli ja työskenteli Changinsin viinikorkeakoulussa – samalla osa-aikaisesti viljellen omia viinitarhojaan – peräti kuuden vuoden ajan. Vasta vuonna 1987 Chappaz siirtyi 27 vuoden iässä isänsä tilalle viinitalon johtoon. Tuolloin talon omistuksessa oli vain 1½ hehtaaria eikä edes rakenteilla ollut uusi viinitalo ollut ehtinyt vielä valmistua, joten Chappaz joutui myymään rypäleensä ja valmisti ensimmäisen oman vuosikertansa vasta vuonna 1988.

Sittemmin Chappaz on laajentanut viljelyalaansa 1½ hehtaarista nykyiseen noin 10 hehtaariin ostamalla ja vuokraamalla maata, joka oli alun perin isosetänsä Troillet'n omistuksessa. Kaikki talon viljelykset sijaitsevat Rhône-joen yläjuoksulla Fullyn kylän ympäristössä Valais'n kantonissa, eli ranskankielisessä Länsi-Sveitsissä – Fullysta on Ranskan rajalle (ja esimerkiksi Savoien viinialueelle) vain reilun 20 kilometrin matka. Vuonna 1997 Chappaz siirtyi viljelemään tarhojaan biodynaamisesti ja tätä nykyä sekä viljely että viininvalmistus tapahtuu erittäin minimaalisen peukaloinnin periaattein: tarhoilla ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitteita; viinit käyvät spontaanisti ilman lisättyjä hiivoja tai entsyymejä; viinejä ei koskaan chaptalisoita sokerinlisäyksin; ja sulfiitteja käytetään vain jos viini tuntuu sitä tarvitsevan – ja silloinkin vain hyvin vähäisissä määrin. Chappaz on kerännyt varsin kattavasti tunnustusta laadukkailla viineillään: esimerkiksi Gault et Millau on nimennyt hänet vuonna 1996 vuoden viinintekijäksi, Chappaz on poikkeuksetta mainittu Sveitsin parhaiden 100 viinintuottajien listauksissa ja vuonna 2016 hänet nimettiin Sveitsin viinien ikoniksi, monien muiden tunnustusten ohella.

Nyt arvioitava Graine Arvine Président Troillet on nimetty Chappazin isosedän mukaan ja tehty Petite Arvine -lajikkeesta, jota viljellään lähinnä Valais'n alueella – joskin pieniä määriä lajiketta tavataan myös Italiassa Aostan laaksossa, joka sijaitsee aivan Valais'n eteläpuolella. Petite Arvinea pidetään laadullisesti yhtenä parhaista Alppien rinteillä viljellyistä valkoisista lajikkeista, mutta se on samalla melko haasteellinen viljeltävä; se kukkii varhain, mutta vaatii myös erittäin pitkän kasvukauden, ollen yksi viimeisiä poimittavia lajikkeita aivan sadonkorjuun loppuvaiheilla, mikä asettaa jonkin verran vaatimuksia ja rajotteita viljelyalueille. Tämä kyseinen Petite Arvine tulee Fullyn kylässä sijaitsevalta Les Claives -tarhalta, jota Chappaz viljelee biodynaamisesti. Viini on käynyt luonnonhiivoilla terästankeissa, joissa sen on myös annettu kypsyä vuoden ajan. Happoja pehmentävää malolaktista käymistä ei ole estetty, mutta loppujen lopuksi vain 25% viinistä on käynyt malolaktisen käymisen läpi. Alkoholia viinistä löytyy 14%, jäännössokeria 6 g/l.

Lasissa viinillä on vaalea ja melko nuorekas kellanvihreä väri.

Tuoksu on kypsä, hiemaan makeaan taittava ja kohtalaisen konsentroituneen oloinen. Nokkapuolelta erottuu mehukasta keltaista omenaa, hieman hunajamelonia, hillityn vahamaisia piirteitä, hentoa kiivihedelmää ja ujolla otteella reippaasta kypsyydestä kielivää kuivahtanutta aprikoosia.

Suussa viini lunastaa tuoksun lupaukset kypsyydestä: viini on täyteläinen, tekstuuriltaan öljinen ja yleisolemukseltaan suorastaan naurettavan konsentroitunut. Kokonaisuus on erittäin voimakas ja neljän vuoden ikäänsä nähden hämmentävän nuorekas. Kuivasta ja varsin intensiivisestä makumaailmasta erottuu hunajaa, kypsänmakeaa keltaista omenaa ja omenahilloa, hieman verkkomelonia, maltillista nektariinia, hentoja mandariinimarmeladin sävyjä, ujoa kivistä mineraalia ja aavistus kandeerattuja trooppisia hedelmiä. Täyteläisestä ja varsin konsentroituneesta olemuksestaan huolimatta viini ei tunnu missään vaiheessa erityisen tuhdilta tai raskassoutuiselta, vaan hämmentävän kepeältä ja eloisalta. Viinin erittäin korkea hapokkuus tuo kokonaisuuteen sekä vaikuttavaa intensiteettiä että varsin tervetullutta ryhtiä ja rakenteikkuuden tunnetta.

Viinin jälkivaikutelma on erittäin kypsä, mehukas ja viskositeetiltaan lähes öljyinen. Suuhun jäävässä jälkimaussa tuntuu makeaan taittuvaa valkoista persikkaa ja verkkomelonia, hieman mehukasta mandariinia, maltillista appelsiinimarmeladia, hentoa kivistä mineraalia ja aavistus makeutta taittavaa, kalkkista bitterisyyttä.

Kaiken kaikkiaan Chappazin Graine Arvine on äärimmäisen vaikuttava ja hämmästyttävän intensiivinen viini. Kokonaisuus on poikkeuksellinen pelkästään valkoviiniksi, mutta vielä enemmän Petite Arvineksi; onhan tämä tunnettu ensisijaisesti kepeitä, herkkiä ja vuoristohenkisen raikkaita valkoviinejä tuottavana lajikkeena – ei sellaisena, josta saisis tämän kaltaisia voimakkaita ja konsentroituneita superviinejä.

Kotisivuillaan Chappaz antaa Graine Arvine -viineilleen kypsytyspotentiaalia 10–15 vuotta, mikä voi kuulostaa hieman erikoiselta, jos tietää millaisia viinejä Petite Arvine yleensä tuottaa. Pakko onkin myöntää: tämän viinin maistettuaan Chappazin arvio käy paljon paremmin järkeen. Hyvin harvoin tulee vastaan viinejä, joista löytyisi yhtä paljon voimaa ja konsentraatiota yhdistettynä vaikuttavaan rakenteeseen ja hurmaavaan raikkauteen. Tämä ei ehkä ole erityisen edullinen viini, mutta pakko myöntää: se kyllä onnistuu antamaan vastinetta kovalle hinnalleen. Sen sijaan se, löytyykö Chappazin viinejä mistään Sveitsin ulkopuolelta, on täysin toinen tarina.

Lyhyesti: Käsittämättömän konsentroitunut, intensiivinen ja poikkeuksellisen rakenteikas Petite Arvine, joka koostaan huolimatta onnistuu pysymään alusta loppuun vaikuttavan ryhdikkäänä ja raikkaana.

Arvio: Täydellinen – Chappazin viinit onnistuivat vaikuttamaan meikäläisen heti ensimmäisellä kertaheitolla. Näihin viineihin tutustuttuaan ei tarvitse ihmetellä, minkä takia Marie-Thèrèseä ja hänen viinejään pidetään niin korkeassa arvossa Sveitsissä.

Hinnan (~55€) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

8.6.20

Cornelissen Magma 2015

Cornelissen Magma 2015
  • Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
  • Tyyppi: Punaviini, IGP Terre Siciliane
  • Maa: Italia
  • Alue: Sisilia, Etna
  • Rypäleet: Nerello Mascalese (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 180€ (Maaliskuu 2017, Sori Taproom, Helsinki)
  • Hinta nyt: ~175€ (Toukokuu 2020, wine-searcher.com)


Tuossa muutama vuosi sitten tuli bongattua Kaisaniemessä sijaitsevan Sori Taproomin viinilistalta Frank Cornelissenin Magma jotakuinkin markkinatasoiseen hintaan. Tuossa kyseisessä tilanteessa ei kestänyt hirveän kauaa saada riittävän montaa aiheesta kiinnostunutta ihmistä liikkeelle jakamaan pulloa (+ laskua) ja testaamaan, mitä tällä yhdellä maailman hinnakkaimmista natural-viineistä on oikein annettavanaan.

Yhtään natuskeneä seuranneille Frank Cornelissenin nimi pitäisi olla sen verran tuttu, ettei mies esittelyjä kaipaa. Jos kuitenkin on kyseinen tuottaja jotenkin päässyt menemään ohi, kannattanee vilkaista tämä vuosia vanha postaukseni natuviineistä ja Cornelissenista. Voin toki myös tässä lyhyesti kerrata, mistä on kyse.

Tulivuori Etnan rinteillä vuonna 2001 toimintansa aloittanut Azienda Agricola Frank Cornelissen on pitkään tunnettu varsin ekstremistisenä tapauksena jopa natural-viiniskenessä: tämä Sisiliaan muuttanut belgialainen viinikauppias innostui aikanaan Etnan viineistä ja tulivuoren rinteiden ikivanhoista viinitarhoista niin paljon, että päätti hommata sieltä oman viinitalon tarhoineen ja ryhtyä tekemään viinejä mahdollisimman peukaloimattomaan tyyliin. Tämä "mitään ei lisätä tai oteta pois" -filosofia vietiin niin äärimmilleen, että viinitarhojen annetaan kasvaa hyvin vapaasti ja viinit valmistettiin ainoastaan murskaamalla rypäleet, antamalla mehun käydä täysin käsittelemättömästi ja pullottamalla sen, mitä luonto ja lykky antaa tulla. Homma kyllä lähti osittain myös siitä, että Cornelissenilla ei ollut juurikaan käryä viininvalmistuksesta, minkä vuoksi asiaa opiskeltiin kantapään kautta sitä mukaa kun viinejä tehtiin, vuosikerta toisensa jälkeen.

Cornelissenin tinkimätön meininki ja tyyliltään usein varsin villit viinit onnistuivat hyvin nopeasti talon toiminnan aloittamisen jälkeen keräämään uteliasta seuraajakuntaa ja erityisesti talon huippuviini, mikroskooppisen tuotannon Magma sai ympärilleen todellisen kulttisuosion. Alun perin talon viinit olivat keskenään nykyistä enemmän samassa hintahaarukassa, mutta kun Magma myi vuosikerta toisensa jälkeen itsensä hetkessä loppuun, päätti Cornelissen viinillisen sosialismin hengessä hinnoitella viininsä uudelleen: Magman hinta moninkertaistettiin, jolloin sen hinnalla hän käytännössä pystyi subventoimaan muiden viinien hinnoittelua, joita pystyttiin täten tarjoamaan kuluttajille vastaavasti aiempaa kohtuullisempaan hintaan. Tässä vaiheessa on myös muistettava, että mitään halpoja viinejä Etnan viinit eivät koskaan ole, sillä tulivuoren rinteillä vanhojen köynnösten viljely on hankalaa käsityötä, jota ei helposti koneisteta. Cornelissen kuitenkin näytti todenneen, että jos pieni kourallinen ihmisiä on valmis maksamaan aivan poskettomia hintoja Magmasta, olisi yksinkertaisesti pöljää olla hyödyntämättä tilannetta jollain tavoin.

Magma on tosiaan talon ykkösviini, jota valmistetaan vain vuosikertoina, jolloin rypäleiden laatu on riittävän hyvä ja ne saavuttavat riittävän kypsyyden (mikä ei tarhojen korkeuksilla ole mitenkään itsestäänselvyys). Viinit tulevat talon vanhimmalta Barbabecchi-tarhalta, joka sijaitsee tulivuori Etnan rinteillä vajaan kilometrin korkeudessa merenpinnasta ja jonka varttamattomat, omilla juurillaan kasvavat köynnökset on istutettu vuonna 1910, eli tarhalla on tällä hetkellä ikää yli 100 vuotta – ja se silti kantaa hedelmää! Alun perin viini valmistettiin maahan haudatuissa saviamforoissa, mutta ymmärtääkseni Cornelissen on sittemmin siirtynyt viininvalmistuksessa käyttämään epoksilla pinnoitettuja 1200 ja 2500 litran lasikuitutankkeja, joissa myös Magma nykyisin viiniytetään. Viini käy spontaanisti luonnonhiivoilla ja sen annetaan maseroitua kuorien kanssa peräti 60 päivän ajan. Yleensä viini valmistetaan täysin ilman sulfiitteja, mutta tätä nykyä Cornelissen on hieman antanut periksi äärimmäisestä natural-asenteestaan ja viiniin saatetaan lisätä määrältään maksimissaan muutamia kymmeniä mg/l sulfiittilisäyksiä, jos viini sitä tuntuu vaativan. Lopuksi viini suodatetaan kevyesti (jälleen yksi Cornelissenin myönnytys äärimmäiseen natumeininkiin) ja pullotetaan kirkastamattomana. Vuosittaiset tuotantomäärät liikkuvat yleensä akselilla 900-1500 pulloa.

Entä mitä Barbabecchi-tarhan rypäleille tehdään niinä vuosina, kun ne eivät riitä Magmaan? Heikompina vuosina rypäleet menevät talon perusviini Susucaruun, hieman parempina vuosina talon tarhaviineistä tehtyyn Munjebel-sekoitteeseen. Muutaman kerran Cornelissen on myös tuottanut oman Munjebel Barbabecchi -tarhaviinin, joka siis käytännössä on sama viini kuin Magma, mutta josta Cornelissen kokee, ettei se kyseisenä vuosikertana laadullisesti vastaa Magmalle asettamaansa vaatimustasoa, minkä vuoksi sitä ei julkaista kyseisellä nimellä.

No niin, tämän lyhyen alustuksen jälkeen päästään lopulta itse viiniin! Lasissa viinillä on tumma, melko vähäisen läpinäkyvä kirsikanpunainen väri, joka reunoilta taittuu vaalean verenpunaiseen.

Tuoksu on varsin voimakas ja konsentroituneen oloinen, mutta myös suorastaan hämmettävän puhdaspiirteinen: viini ei vastaa lainkaan mielikuvaani Cornelissenin viineistä – jotka kylläkin perustuvat 2000-luvun, ei 2010-luvun, varsin villeihin viineihin. Aromipuolelta löytyy intensiivistä ja kypsää tummaa hedelmää, musteisia piirteitä, savuista kivipölyä, hieman mehukasta karhunvatukkaa, maltillista kirsikkahilloisuutta ja hennolla otteella makeaa volatiilisuutta, joka muistuttaa siitä, että on tämä silti kaikesta huolimatta natuskenen viinejä.

Suussa viini tuntuu varsin tiivisluontoiselta ja konsentroituneelta, muttei merkittävän raskastekoiselta – kiitos erittäin tuntuvan ja napakan hapokkuuden, joka pitää viinin varsin eloisana ja ryhdikkäänä. Puhdaspiirteisestä makumaailmasta löytyy kirpeitä tummia marjoja, makeampaa mustaa kirsikkaa, kevyttä hapankirsikan bitteriä, hieman pippurista mausteisuutta, hennosti vulkaanisen savuista mineraalisuutta ja makea vivahde hilloista vadelmaa. Viini on erittäin rakenteikas, mutta ei pelkästään rapsakan hapokkuutensa ansiosta; myös viinin tanniinit ovat erittäin runsaita ja kohtuullisella voimalla ikeniin tarraavia, jos kohta ei aggressiivisia. Suht lihaksikkaasta rakenteestaan huolimatta viinillä on hyvin silkkinen ja yleisilmeeltään hienostunut tekstuuri. Alkoholi tuntuu ujona lämmöntunteena, mutta erottuu silti hämmentävän vähän, ottaen huomioon varsin korkean (15%) vahvuuden.

Viini jättää suuhun voimakkaan, kohtalaisen bitterisen ja jonkin verran lämpimän jälkivaikutelman samalla kun kielelle jää pitkä, intensiivisten variksenmarjaisen happamuuden, kirsikkamarmeladisen makeuden, hapankirsikkaisen karvauden ja tumman marjaisuuden jälkimaku. Hedelmäisten piirteiden jälkeen kielellä viipyilee vielä aavistuksia pippurisesta mausteisuudesta ja balsamico-henkisestä volatiilisuudesta.

Kyllä tässä viiniä siemaillessa voi ymmärtää Magman suosion: normaalisti maailman huippuviinit eivät ole natural-viinejä, kun taas punaiset natut ovat monesti villejä, kepeitä ja freesejä. Vaikka Magma 2015 on kyllä tunnistettavissa naturalistiksi, on se sellaiseksi kuitenkin suhteellisen epätyypillinen: se ei ole vain hämmentävän puhdaspiirteinen – ei pelkästään Cornelissenin viiniksi vaan myös ihan yleisesti naturaaliksi – mutta se on myös poikkeuksellisen konsentroitunut, voimakas ja tanniininen tyylilajissaan. Lisäksi viini on kypsyydestään ja korkeasta alkoholistaan huolimatta myös hämmentävän eloisa, fokusoitunut ja hapokas tapaus, eli ei mikään jättikokoinen, yliuutettu mörssäri vaan vallan elegantti tapaus tyylilajissaan.

Kokonaisuutena Magma 2015 tuntuu vielä äärimmäisen nuorelta maistohetkellään (alkuvuodesta 2017), joten se ei missään nimessä tunnu antavan vielä parastaan; viinin avaaminen vastaa suurin piirtein tuoreimman Burgundin Grand Crun tai Bordeaux 1er Crun vuosikerran hörsimistä. Viinistä saa ehkä yleiskuvan nyt, mutta sen todellisen potentiaalin realisoitumisessa tullee kulumaan vielä vähintään vuosikymmen jos toinenkin.

Mutta siitä huolimatta, että Magma 2015 on yksi vaikuttavimpia maistamiani naturalisteja, en kyllä ole silti varma siitä, että viini olisi tuon 180 euron väärti – etenkin jos erinomaisten vuosikertojen Cornelissen Munjebel-tarhaviinit voivat parhaimmillaan tarjota lähes samantasoista nautintoa vain noin kolmannekseen tai neljännekseen Magman hinnasta. Kenties voisin muuttaa näkökantaani, jos vastaani sattuisi kävelemään enemmän ikää saanut Magma huippuiskussa.

Lyhyesti: Vaikuttavan konsentroitunut, ryhdikäs ja Cornelisseniksi hämmentävän puhdaspiirteinen Etna Rosso, joka samalla sattuu olemaan yksi maailman kalleimmista natural-viineistä.

Arvio: Täydellinen – ei siitä pääse oikein yli eikä ympäri: Magma on kyllä poikkeuksellisen vaikuttava esitys niin naturalistiksi, Etnan viiniksi kuin ihan punaviiniksi noin yleensäkin. Viinistä löytyy kyllä kypsyyttä ja reippaasti alkoholia, mutta sen yhdistelmä konsentraatiota, poikkeuksellista intensiteettiä ja happojen tuomaa rakennetta onnistuu silti olemaan jotain sellaista, jota aniharvasta viinistä loppujen lopuksi löytää.

Hinnan (180€) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.