Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

19.9.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1424 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


10.4.17

Tuottajaesittely: Venetsanos

Viimekesäisen Santorinin-reissumme loppupuolella ajattelimme, että saarta olisi mukava nähdä myös muuten kuin vain bussien ikkunoista. Päätimme siis vuokrata kahdenistuttavan mönkijän ja lähdimme sillä seikkailemaan Santorinin teitä.

Saavuttuamme saaren ulkoreunan rantakaupunki Kamarista sisäreunan korkean ja jyrkän kalderan reunalle, päätimme ottaa suunnan kohti etelää ja Akrotirini punaista rantaa. Kuitenkin melko pian vastaan rupesi tulemaan viinitalojen kylttejä, joten oli todettava pienen pysähdyksen olevan paikallaan. Kyltit osoittivat, että pian vastaan tulisi tunnetun Boutarin ja tuntemattomamman Venetsanosin viinitalot; niistä hetken arpomisen jälkeen päädyimme Venetsanosiin ja kurvasimme mönkijän viinitalon (ja sen naapurissa toimivan Spa of the Gods -kylpylän) parkkipaikalle.

Koko Venetsanosin viinitalon maanpäällinen osa.
Venetsanosin viinitalolle löytäminen on melko helppoa: riittää vain, että ajaa sitä päätietä pitkin, jonka varrella viinitalo on – kyltit kyllä johdattavat perille. Vielä helpompaa on löytää Boutarille, sillä kylttien lisäksi viinitalon näkee helposti jo satojen metrien päästä. Aivan kalderan reunalla sijaitsevan Venetsanosin viinitaloa on sen sijaan vaikeampi bongata, sillä talosta näkyy parkkipaikallakin vain pieni, muutaman metrin kanttiinsa oleva valkoinen koppi. Tämä johtuu siitä, että viinitalo on rakennettu kokonaan maan sisään, kalderan reunaan. Kopista edestä löytyvät portaat, joista laskeudutaan monessa kerroksessa toimivaan viinitalokompleksiin – itse viinitalon lisäksi maan alta löytyy myös maistelutilat, näköalaterassi Santorinin laguunin yli, viinimyymälä ja syvälle maan sisään louhitut, viinipullojen kypsytykseen tarkoitetut kellaritunnelit. Koko maanalainen kompleksi vaikuttaa erittäin perinpohjaisesti suunnitellulta – viinitalo sijaitsee viennin kannalta oleellisesti Santorinin ainoan sataman kohdalla ja jopa kompleksin lattiat viettävät huomaamattomasti kohti kraaterin ulkoreunaa, jotta lattialle päätyvä vesi valuisi automaattisesti viinitalolta ulos.

Maanalaista toimistoa.
Viinitalon kellarina toimivaa, tuliperäiseen maahan louhittua varastointitunnelia.

Saavuttuamme paikalle tilasimme maistelusetin talon viineistä, minkä ohella meille kerrottiin tiivistettynä viinitalon historia.
  • Venetsanos on viinitalona sekä vanha että varsin nuori. Tämä vuosina 1947–1949 Giorgos Venetsanosin kalderan rinteeseen rakennuttama viinitalo oli aikanaan Santorinin ensimmäinen teolliseen viinintuotantoon rakennettu viinitalo – kaupallisia viinitaloja oli ollut saarella jo satoja vuosia aiemmin, mutta ne eivät eronneet tavallisten pientalouksien viinintuotannosta muussa kuin tuotantomäärissä. Venetsanosin oli alusta alkaen tarkoituksena olla nykyaikainen, laatuorientoitunut viinitalo, ei saarelle tyypillinen kánava.
  • Venetsanosin viinitalo rakennettiin nykyaikana varsin suosituksi tulleen periaatteen mukaisesti: kaikki valmistuksen eri vaiheet sijaitsivat eri kerroksissa, joten viinin siirtely rypäleiden puristamisesta mehun käymiseen, kypsymiseen, pullotukseen ja kellarointiin pystyttiin suorittamaan kokonaan painovoiman avulla. Tässä suhteessa viinitalo ei ollut ainoastaan ainutlaatuinen Santorinilla, vaan myös edelläkävijä viininvalmistuksen modernisoinnissa koko maailman mittakaavassa!
  • Alkuperäinen Venetsanosin viinitalo oli toiminnassa 30 vuotta, vuodesta 1949 vuoteen 1979, eli ennen Santorinin nykyaikaisen viinintuotannon alkua. Omistaja Giorgos Venetsanosin kuoltua viinitalo oli mm. osuuskunta Santo Winesin käytössä, mutta valtaosan ajasta vuosikymmenten 1980–2010 välillä viinitalo oli täysin käyttämättömänä.
  • Vuonna 2014 Ioanna Vamvakouri, Boutarin silloinen viinintekijä, ehdotti Nikos Zorzosille – viinitalon perineelle Giorgos Venetsanosin sukulaispojalle ja Santorinin pormestarille – että talo kannattaisi herättää jälleen henkiin viinitalona, jonka viinintekijänä hän voisi toimia.
  • Ioanna Vamvakouri ja veljekset Nikos ja Vangelis Zorzos aloittivat toiminnan Venetsanosin viinitalolla uudestaan syksyllä 2014. Talo saapui markkinoille lopulta keväällä 2015 Santo Winesin kautta ostorypäleistä valmistetuilla viineillä, mutta tätä nykyä talo omistaa 10 hehtaaria viinitarhoja ja kaikki talon viinit tehdään omien tarhojen rypäleistä.
  • Talon ensimmäistä vuosikertaa valmistettiin n. 14,000 pulloa ja nyt markkinoilla olevaa vuosikertaa 2015 valmistettiin n. 20,000 pulloa. Venetsanos pyrkii kasvattamaan tuotantoaan tasaisesti, mutta kuitenkin sopivan rauhallisella tahdilla, sillä talolla on vielä hyvin rajalliset markkinat, eikä vielä juuri ollenkaan vientiä.
  • Santorinilla viinintuotanto on aina ollut kovin miesvaltainen ala: aloittaessaan Vamvakouri oli Santorinin ainoa naispuolinen viinintekijä ja hän on tässä kirjoitushetkellä edelleen Santorinin ainoa naispuolinen viinitaloa pyörittävä henkilö.

Koska saapuessamme viinitalolle normaalisti maistelutilana toimivalla näköalaterassilla puhalsi paikoitelle varsin vimmaiset tuulet, joten jäimme tutustumaan varsin mielellämme viinitalon sisätiloihin maistelemaan viinejä. Pääsimme tutustumaan lähinnä talon tuoreimpaan 2015-vuosikertaan, mutta tarjolla oli myös yksi viini talon ensimmäistä 2014-vuosikertaa.
  • Venetsanos Santorini 2015: Assyrtiko (100%) yhdeltä "Giannas"-viinitarhalta. Käy ja kypsyy 3 kk ajan terästankeissa. 13% alkoholia.

    Intensiivinen vaaleanvihreä väri. Runsaassa, intensiivisessä ja makeaan taittuvassa tuoksussa kvitteniä, kypsää sitrusta ja autolyyttistä vaniljakreemisyyttä sekä taustalla värjöttelevää kirpeämpää viheromenaa. Suussa viini on Assyrtikoksi yllättävän täyteläisen ja konsentroituneen oloinen; runsaassa ja selkeästi kypsässä makumaailmassa valkoista persikkaa, keltaisia hedelmiä, hillittyä kivistä mineraalisuutta ja ujoa suolaisuutta sekä kohtalaisen hapokkuuden esiin nostamaa sitruunaisuutta. Suuhun jää melko pitkä ja freesi jälkimaku, jossa tuntuu kypsää keltaista omenaa, sitruksisuutta, kevyttä kivistä mineraalisuutta ja ujoa suolaisuutta.

    Kokonaisuutena Venetsanosin Santorini on hyvä, mutta hyvin siistiksipuleeratun ja modernin oloinen valkoviini, joka ei tunnu aivan klassiselta Santorinin Assyrtikolta, vaan geneerisemmältä valkoviiniltä, jossa on reilusti ryhtiä, rakennetta ja mineraalia, mutta loppupeleissä melko vähän persoonaa. 17€ hinnalla laatuunsa nähden hieman tyyriin oloinen.
  • Venetsanos Nykteri 2015: Assyrtiko (100%). Käy osittain terästankeissa; kesken käymisen viini siirretään uusiin ranskalaisiin barrique-tynnyreihin, joissa viini käy loppuun ja kypsyy 4 kk ajan. 14% alkoholia.

    Intensiivinen vaaleanvihreä väri; käytännössä identtinen Venetsanos Santorinin kanssa. Tuoksu edellistä viiniä hillitympi, mutta makeampi ja kohtalaisen selkeästi tamminen; kypsää päärynää, kvitteniä, hillittyä kermaa, hentoa vaniljaa. Täyteläinen, leveä ja melko intensiivinen suussa. Makumaailmassa kypsää omenaa ja sitrushedelmiä, kevyttä mausteista tammisuutta, ujoa kermaa ja aavistus suolaista mineraalisuutta. Kohtalaisen hapokas. Freesissä, melko pitkässä ja kohtalaisen happovetoisessa jälkimaussa kypsää sitruksisuutta, makeaa omenaa, kevyttä kermaisuutta, hentoa teräksistä mineraalisuutta ja ujoa kermaisuutta.

    Vaikka tässä viinissä uusi tammi tuntuu kohtalaisen selkeästi, ei sitä ole viinissä häiritsevyyteen asti. Kokonaisuutena viini on mielenkiintoisempi ja vakuuttavampi kuin perus-Santorini, mutta tämäkin viini on silti melko anonyymin oloinen ja sokkona voisi olla vaikea sijoittaa Santorinille. 21€ hinnalla laatuunsa nähden hieman tyyriin oloinen.
  • Venetsanos Anagallis 2015: Assyrtiko (50%), Aïdani (30%), Mandilaria (20%). Punainen Mandilaria viiniytetty punaiseksi, valkoiset rypäleet valkoisiksi. Käy ja kypsyy terästankeissa. Lopuksi sekoitettu "roséeviiniksi". Jäännössokeria 9 g/l.

    Läpinäkyvä, mutta melko syvä mansikanpunainen väri. Runsaassa mutta melko kuivakassa tuoksussa metsämansikkaista hedelmää, kevyttä mausteisuutta, hentoa hapankirsikkaa ja ujoa sinimarjaa. Suussa viini on täyteläinen, mehevä ja kuivahko – ei selvästikään täysin kuiva, muttei aivan puolikuiva. Mehukkaassa makumaailmassa mansikkaisuutta ja metsämansikkaisuutta, kevyttä sitruunaisuutta ja ujoa omenaisuutta. Yleisilme on keskihapokas ja melko pehmeä, mutta kuitenkin riittävän raikkaan oloinen. Keskipitkässä ja keskimakua hieman makeammassa jälkimaussa raikasta sitruksisuutta, omenaisuutta ja ujoa hapankirsikkaa.

    Perushörpittävä, mutta loppupeleissä melko yhdentekeväksi jäävä rosée, jossa ei onnistu maistumaan niin Assyrtikon ryhti kuin Mandilarian persoonallinen aromikkuuskaan. 15€ hinnalla laatuuna nähden hieman tyyriin oloinen.
  • Venetsanos Mandilaria 2015: Mandilaria (100%) 2 päivää kuivatetuista rypäleistä. Viinistä 40% käy ja kypsyy terästankeissa, 60% käy ja kypsyy barrique-tynnyreissä (50% uusia, 50% 2. kerran käytössä). 14% alkoholia.

    Läpinäkyvä, varsin tumman rubiininpunainen väri. Kiehtova ja jännittävä tuoksu, jossa kirsikkaa, persoonallista metsämarjaisuutta, tuoreita luumuja ja kriikunoita, maustepippuria ja neilikkaa, hillittyä makeaa tammea ja häivähdys maitosuklaisuutta. Alkoholi tuntuu ujosti. Suussa viinillä on melko täyteläinen yleisolemus. Intensiivisessä ja intensiivisyydessään suuntäyttävässä makumaailmassa voimakkaana tuntuvaa lakritsijuurta, kirsikkaa, kypsänmakeita metsämarjoja, kevyttä vadelmahilloa, ujoa tarhamansikkaa ja aavistus taustalla väijyvää suklaista tammea. Kokonaisuus on kohtalaisen hapokas ja vaikka tanniineja ei ole erityisen runsaasti, tarraavat ne ikeniin melko innokkaasti. Pitkässä ja ujosti lämpimässä jälkimaussa tuntuu kypsää tummaa kirsikkaa, kevyttä lakritsijuurta, maltillista makeaa tammen mausteisuutta ja hieman tanniinista grippiä.

    Tämä appassimento-trendien mukainen Mandilaria on varsin persoonallinen esitys Venetsanosin viinien joukossa ja näköjään Mandilaria kestää varsin vaivatta pienen kuivatuskäsittelyn, mutta mielestäni kepeämmät ja hapokkaammat Santorinin Mandilariat ovat kyllä paljon mielenkiintoisempia kuin tämmöiset muhkeammat ja modernimmat esitykset. Lisäksi uutta tammea olisi voitu käyttää vielä vähemmän; rusinoinnin seurauksena viini on jo valmiiksi makea, minkä vuoksi se ei kaipaisi enää lisää suklaista tammea tuomaan lisää makeutta. 16€ hinnalla viini on hintansa väärti ostos.
  • Venetsanos Mandilaria 2014: Mandilaria (100%) 3 päivää kuivatetuista rypäleistä. Viinistä 50% käy ja kypsyy terästankeissa, 50% uusissa tammitynnyreissä. Viinin ensimmäinen vuosikerta, kokonaistuotanto 1530 pulloa. Alkoholia 15%. Kuulemma 2014 oli vuosikertana keskimääräistä pilvisempi ja sateisempi, mikä oli huonompi valkoisille rypäleille mutta parempi punaisille rypäleille.

    Läpinäkyvä, mutta varsin syvä ja tummanpuhuva kirsikanpunainen väri, joka taittuu ujosti kehittyneen luumunpunertavaan. Hyvin runsaassa ja vivahteikkaassa tuoksussa kirsikkaa, minttua, nahistuneita punaisia marjoja, hillittyä makeaa puuta, ujoa rusinaa ja aavistus suklaata. Viini on suussa runsas, täyteläinen ja robusti, mutta samalla hämmentävän eloisa ja kevytliikkeinen. Vuosikertaa 2015 makeammasta makumaailmasta löytyy tummaa kirsikkaa, makeankypsää mansikkaa, hillittyä rusinaisuutta, makeaa suklaata, kevyttä bitteristä puuta ja ujoa minttuisuutta. Viini on valtavan rakenteikas, eli happoja on reilusti ja tiukasti tarraavat tanniinit tuntuvat varsin jykeviltä. Suuhun jää mehukas, makeahko ja pitkä, mutta samalla varsi happovetoinen ja tiukan tanniininen jälkimaku, jossa tuntuu hapankirsikkaa, mausteista tammea, mehukasta tummaa luumua ja ujoa kivistä mineraalia.

    Viini tuntuu olevan kuin Santorinin oma Amarone kaikessa massakkuudessaan, tiukkarakenteisella otteellaan ja kuivatun hedelmäisellä makumaailmallaan. Viini kuitenkin kärsii samasta piirteestä kuin vuosikerta 2015 – selväpiirteinen uusi tammi korostaa selvästi viinin jo valmiiksi makeita piirteitä entisestään. Tässä vuosikerrassa Mandilarialle tyypilliset, tuntuvat hapot ja tanniinit suitsivat hyvin viinin makeutta, mutta kokonaisuus tuntuu silti vähän turhan överiltä. Kaikesta huolimatta viini on silti Venetsanosin kuivista viineistä kaikken korkealaatuisin ja mielenkiintoisin esitys – joskaan ei missään nimessä täysin naurettavan 100€ hintansa arvoinen.
  • Venetsanos Liastos 2007: Mandilaria (~100%) 8–12 päivää kuivatetuista rypäleistä. Kokonaistuotanto 2,900 pulloa. Alkoholia 13,5%. Itselleni jäi hieman epäselväksi mistä Venetsanosin vanhemmat vuosikerrat olivat peräisin, mutta Liastoseja löytyi aina vuosikertaan 2003 asti.

    Läpinäkyvä, raskasliikkeinen ja hyvin tumman mahonginruskea ulkonäkö. Tuoksusta löytyy todellinen makeiden aromien runsaudensarvi: melassista tummaa siirappia, vaahterasiirappia, espressoa, kuivattuja tummia hedelmiä, makeaa mokkaa, suklaakastiketta, kuivattua viikunaa ja taatelia ja kevyttä rusinaa. Suussa viini on täyteläinen, mutta suht hapokkaan runkonsa ansiosta ei lainkaan paksu, vaan freesihkö ja miellyttävän mehukas. Intensiivisessä makumaailmassa Sun Maid -rusinoita, sulaa suklaata, mokkaa, joulumausteita ja siirappia sekä sitruunaista eloisuutta. Jälkimaku on todella pitkä, raikas ja kompleksinen; kielelle jää voimakasta mokkakahvia, maustekakkuisuutta, rusinaisuutta, kevyttä makeaa tammisuutta ja ujoa keksitaikinaa.

    Liastos on varsin vaikuttava ja vakuuttava esitys, minkä lisäksi se on mielenkiintoinen haastaja perinteisille Vinsantoille – vaikka Assyrtiko on erittäin vakuuttava lajike jälkiruokaviinien valmistukseen, näyttää Mandilaria toimivan tehtävässä myös varsin mainiosti. Liastos on ehdottomasti Venetsanosin tuotannon parhaimmistoa ja pärjää helposti montaa Santorinin Vinsantoa vastaan. Varmasti hyvin kellaroitavaa tavaraa, joten kuten hintansa väärti ostos 35 euron hintaan (500 ml).
Maistelun viinit.

Liastos-pulloja kypsymässä talon kellariluolastossa.
Vaikka maistelun loppua kohti Venetsanosin viinien taso kasvoikin selvästi, jäi talon viineistä yleisesti vähän mitäänsanomaton kuva. Aivan kuten viinitalo oli aikanaan ollut hyvin moderni, olivat talon viinit nyt erittäin modernin ja siistiksipuleeratun oloisia; ne olivat selkeästi erittäin puhdaspiirteisiä ja taidolla tehtyjä, mutta samalla hyvin helpon, hengettömän ja turhankin laskelmoidun oloisia. Viineissä ei niinkään ollut pinnalla mitään sellaista, joka olisi tehnyt niistä selvästi Santorinille ominaisia viinejä, vaan enemmän joko kypsänmakeaa hedelmää tai turhan selväpiirteistä uutta tammea – tai molempia. Lisäksi viinien keskihinta oli selkeästi niiden laatuun nähden aivan liian kova; vaikka Santorinin hintataso on korkea ja useat saaren viinit varsin tyyriitä, edustivat Venetsanosin viinit selkeästi saaren hinnakkainta päätä. Erityisesti "erittäin rajoitettuna ja harvinaisena huippuviininä" mainostetun 2014-vuosikerran Mandilarian sadan euron hintalappu vaikutti joko vitsiltä tai törkeältä turistien rahastusyritykseltä.

Kuinkahan nopeasti sitä kyllästyisi siihen,
että oman työpaikan ulko-ovelta aukeaisivat tällaiset näkymät?
Aivan kuten melkein naapurissa sijainnut Santo Wines, myös Venetsanos tuntui vierailun päätteeksi viinitalolta, joka kannattaa käydä tarkastamassa – mutta ainoastaan viinitalolta kalderan yli aukeavien näkymien vuoksi. Molempien talojen viinien yleisenä ongelmana oli tietynlainen luonteettomuus ja särmien puute, eivätkä viinit päässeet varsinaisesti vakuuttamaan, vaikka kummaltakin talolta löytyi muutama varsin laadukaskin tuote.

Täytyy toivoa, että tässä olisi ainoastaan kyseessä vasta-aloittaneen viinitalon tunnustelevista ensi askeleista ja tyylin hakemisesta, eikä viinintekijä Vamvakourin tavoittelemasta tyylistä. Koska Venetsanos on vielä niin kovin nuori viinitalo, on tulevaisuus sille vielä avoin, mutta itse toivoisin talon siirtyvän puleeratuista, moderneista viineistä enemmän kohti saarelle tyypillistä viinityyliä. Jos heillä on käytettävänään yksi maailman ainutlaatuisimmista terroireista, olisi mielestäni suotavaa, että viinit myös kykenisivät ilmaisemaan sitä paremmin!

Tuskin kovinkaan yllättäen mukaamme ei tarttunut Venetsanosilta lainkaan tuliaispulloja. Maistelun päätteeksi kiitimme, maksoimme itsemme ulos ja lähdimme köröttelemään mönkijällämme kohti saaren eteläosissa sijaitsevaa punaista rantaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti