Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

19.9.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1424 viiniä, 279 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


18.3.16

Girardin Gueuze 1882 "Black Label"

Girardin Gueuze 1882 "Black Label"
  • Valmistaja: Brouwerij Girardin
  • Tyyppi: Olut, Lambic, Gueuze
  • Maa: Belgia
  • Alue: Flanderi, Flanderin Brabant, Pajottenland, Dilbeek
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 3,19e (Lokakuu 2015, Firmabier)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



Disclaimer: viime vuoden lopulla järjestin pienen hapanolutmaistelun, jossa pistettiin aluksi rinnakkain gueuzeista kovimmat: Girardinin Black Label, Oud Beersel, 3 Fonteinen, Hanssens Artisanaal, Boon ja Tilquin – sekä villinä korttina Mikkellerin HUES (ikävä kyllä Cantillonia ei ollut tuolloin saatavissa Firmabierissä, joten tämä kenties kaikkein legendaarinen gueuze jäi skaban ulkopuolelle.

Nykyisin jo 4. sukupolvessa toimiva perhepanimo Girardin sai alkunsa, kun Franciscus-Alexius Girardin osti maatalon Brysselin lähettyviltä, Dilbeekistä, suunnitelmissaan ryhtyä viljelemään maata elääkseen – oluen panemisen piti olla vain lisätienesti, ei leipätyö. Alun perin näin olikin, sillä panimon oluenpanemisesta on säästynyt hyvin vähän tietoja ajalta ennen 1. maailmansotaa. Sen sijaan 1930-luvulta eteenpäin, jolloin 2. sukupolven edustaja, Jean-Baptiste Girardin, siirtyi maatalon johtoon, on jäänyt runsaasti todisteita panimon toiminnasta: jo tuolloin Girardin tuotti itse oluihinsa käytettävän ohran ja vehnän. Panimo kuitenkin tuotti ja myi oluttaan vain tynnyreissä lambic-sekoittajille, baareille ja kahviloille; kun 1970-luvun lopulla lambicin suosio rupesi laskemaan, hankki Girardin oman pullotuslinjaston ja ryhtyi pullottamaan itse omia oluitaan. Nykyisin Girardinia pidetään yhtenä arvostetuimmista lambicintuottajista, johtuen panimon pitkästä historiasta ja sen mukana tulleesta osaamisesta: panimo on monille arvostetuille lambicinsekoittajille (mm. 3 Fonteinen, De Cam, Hanssens) yksi merkittävimmistä pohjaoluen tuottajista.

Girardin tuottaa kahta gueuzea: mustalla etiketillä varustettua, suodattamatonta ja pastöroimatonta versiota, ja valkoisella etiketillä varustettua, suodatettua ja pastöroitua versiota. Koska kaikki muutkin gueuzet olivat maistelussani käsittelemättömiä, oli tottakai Girardiniltakin valikoitunut mukaan käsittelemätön "black label". Toisin kuin valtaosa gueuzeista, jotka sekoitetaan 1-, 2- ja 3-vuotiaista oluista, on Girardinin gueuze sekoitus keskimäärin hieman nuorempi: sekoitus 12, 18 ja 24 kuukautta olutta – tämän ajatuksen takana on tuottaa hieman kepeämpiä, hienostuneempia ja raikkaampa oluita. Sekoituksessa 24 kk vanha olut tuo happamankirpeät piirteet, vielä loppuun käymätön 12 kk vanha olut tuo pullossa loppuun käydessään oluelle hiilihapot ja 18 kk vanha olut toimii nämä ääripäät yhteen sitovana elementtinä.

Oluella on intensiivisen keltainen ja kevyen utuinen väri sekä kevyt, melko kestävä, valkoinen vaahto.

Heinäisyyttä ja hieman nuorekkaan lambicin makeutta ilmaisevassa tuoksussa tuntuu pitkään kypsyneen oluen funkia, kirpeää omenaa ja kuivakkaa heinää.

Oluen maku on hyvän gueuzen tapaan kirpeä ja ujon sontainen, mutta melko hillityllä otteella. Erityisesti makumaailmasta löytyy vihreää omenaa, heinää, kevyttä viljaista happamuutta ja hentoa makeutta. Kokonaisuus on melko hapokas sitruunaisten happojen osalta, kun taas hiilihappo on pientä ja pehmeää.

Olut jättää suuhun kirpeän, raikkaan ja melko voimakkaan happoisen jälkivaikutelman, jossa tuntuu melko pitkäkestoisella otteella kevyttä sitruunaa, hillittyä nahkaa, hentoa lantaa ja aavistus katkeron puraisua.

Girardinin mustaetikettinen Gueuze on oikein kiva esitys, mutta kuitenkin myös tietyllä lailla melko helppo; olut on piirun verran simppelimpi ja hennosti makeampi kuin monet vastaavat esitykset muilta panimoilta. Vaikka Girardin oli olutmaistelun ensimmäinen olut, tuntuivat sen kevyt makeus ja simppeliys olevan jo selvän korostuneita ennen siirtymistä muihin maistelun oluisiin.

Simppeliydessään Girardin ei ole se vakuuttavin esitys hardcore-lambicnörtille, joskin olut on selkeästi klassinen lambic – ja siten automaattisesti hapanoluiden itsestäänselvää parhaimmistoa. Varsinaiseen fiilistelyyn tällainen hieman suoraviivaisempi tyyli ei kuitenkaan ole parhaimmillaan, vaan ennemmin yksinkertaiseen ja akuuttiin hapanoluiden puutostilaan. Kenties kellarointi voisi tuoda oluelle enemmän syvyyttä, mutta toisaalta kellarointikäyttöön löytyy kyllä kourallinen paljon parempia lambiceja. Pähkinänkuoressa Girardinin mustaetikettinen gueuze on siis ihan passeli tyylilajinsa edustaja, muttei mitenkään genrensä kärkikastia.

Lyhyesti: Tasapainoinen, mukavan kirpeä, raikas ja hennon eläimellinen gueuze, joka edustaa tämän haastavan tyylilajin kepeämpää ja helpostilähestyttävämpää päätä.

Arvio: Hyvä – klassinen ja laadukas gueuze, josta kuitenkin tuntuu puuttuvan se parhaimpien gueuzejen röyhkeys, kirpeys ja vivahteikkuus. Turvallinen ja tasalaatuinen esitys.

Hinnan (3,19e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti