Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

23.5.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1415 viiniä, 275 olutta, 12 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


20.12.15

Mikkeller Black Hole 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/719874/
Mikkeller Black Hole 2015
  • Valmistaja: Mikkeller
  • Tyyppi: Olut, Imperial Stout
  • Maa: Tanska (Belgia)
  • Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
  • Maltaat: kaura-, paahdettu ohra-, pale-, savu, suklaa-
  • Humala: Amarillo, Simcoe
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 7,98e (Joulukuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 7,98e (Joululuu 2015, Alko)

Ja ei kun vaan lisää Mikkelleriä Alkon uutuuksista (edelliset olivat siis Green Gold ja Stateside)! Siinä missä raikkaat ja hedelmäiset IPA:t eivät ehkä ihan ole kotonaan keskellä vuoden synkintä aikaa, on pikimusta ja tiivis imperial stout sitäkin enemmän!

Mikkellerin Black Hole on hieman hillitympi versio Mikkellerin superstout Blackista, joka kulkee myös nimellä the strongest beer in Scandinavia. Siinä missä Black on vahvuudeltaan 15,5-17,5%, erästä riippuen, on Black Hole "ainoastaan" 13,1%. Jotta olut olisi varmasti tarpeeksi jöpeää tavaraa, on sitä vielä tuunattu kahvilla, cassonadesokerilla, hunajalla ja vaniljasokerilla. Meikäläisen pullon parasta ennen -päivämäärä on 12/11/2019, joten neljän vuoden liikkumavarasta päätellen a) olut on tuoretta, b) oluella on hyvin kellarointipotentiaalia.

Musta Aukko on nimensä mukaisesti täysin pikimusta ja tervaisen tiivis. Sillä on melko runsas, tiivis, todella kestävä, maitokahvinruskea ja runsaasti pitsiä jättävä vaahto.

Vaikka mustien aukkojen kuuluisi imeä kaikki sisäänsä, tuntuu tämä tapaus vyöryttävän valtavalla intensiteetillä lasista erittäin runsasta, intensiivistä ja kompleksista tuoksuaan – varmaan tässä nenä toimii Hawkingin säteilyä havaitsevana anturina? Nokkapuolella oluessa tuntuu oikeasti todella valtavasti sävyjä ja vivahteita: ensiksi erottuu makeaa limppua, vastajauhettua tummapaahteista kahvia, tummaa hedelmäisyyttä, lakritsia ja lakritsijuurta sekä tummaa suklaata. Oluen lämmetessä löytyy aika ajoin myös hienoviritteisempiä piirteitä, kuten kaakaota, kevyttä kuivakkaa puuta, hentoa savua, ujoa vaniljaa ja aavistus kukkaisuutta tai hunajaisuutta. Nämä aromit eivät kuitenkaan ryöppyä yhdellä kertaa nokkaan, vaan niitä voi erottaa silloin tällöin pitkin oluen evoluutiota.

Sitten makupuolelle. Tuoksu on jo vakuuttanut, mutta onko maussa balanssia vai ollaanko vedetty täysin överiksi? Ensivaikutelman perusteella Black Hole on suutuntumaltaan todella täyteläinen, silkkisen sulava ja öljyisen raskas olut, jolla kohtalaisesti makeaan suklaisuuteen taittuva maku. Makumaailmasta löytyy noin muuten tummaa siirappia, nokista paahtuneisuutta, aromihumalien tuomaa sitruksisuutta, tummaa raakasuklaata, lakritsikastiketta, kevyttä tummaa marjaisuutta, maltillista kahvilikööriä, hillittyä hunajaista makeutta, hentoa alkoholin lämpöä ja aavistus tuoretta havuisuutta. Hiilihapot ovat äärettömän pienet ja lähes olemattomat, mutta onnistuvat silti estämään oluen tuntumisen tahmeana. 13,1% voltit huomioon ottaen alkoholi on vaikuttavan hyvin piilossa – vaikka se erottuu, voisi sokkona maistaessa veikata olutta korkeintaan 9-10% vahvuiseksi. Katkeroita on analyysien mukaan reippaasti (53 EBU), mutta niitä ei tahdo erottaa lainkaan massiivisen rungon alta.

Jälkimaussa tuntuu makeaa tervaisuutta, tumman suklaan ja espresson bitterisyyttä, tuhkaa, lakritsia, raakakaakaota, makeaa savua, erittäin tummapaahteista kahvia, kevyttä palanutta sokeria ja hentoa vaniljaa. Suuhun jää kevyesti lämmittävä, siirappisen makea, pihkaisen katkera, salmiakkisen suolainen, marjaisen aromikas ja kevyesti kärähtänyt jälkivaikutelma, joka jatkuu uskomattoman pitkään. Vaikka katkeroita tuntuu hieman voimakkaammin muun makumaailman haipuessa, pysyvät katkerot silti melko pitkälti alusta loppuun taustalla.

Mikkellerin Black Hole on kyllä helposti nimensä arvoinen olut: se on yksinkertaisesti äärettömän tiheää ja raskasta sekä todella uskomattoman vaikuttavaa, tanakkaa tavaraa. Kepeämmistä ja ei makeaan taittuvista oluista pitäville Black Hole on varmasti aivan liian överi esitys, sillä tämä kyllä rupeaa olemaan niitä kaikista äärimmäisimpiä oluita, mitä markkinoilla tulee vastaan (ennen kylmätislattuja viinaoluita) – poislukien tietenkin tämän Mustan Aukon isoveli Mikkeller Black ja ne muutamat muut vastaavat superoluet, kuten Nøgne Ø:n Dark Horizonit tai Goose Islandin Bourbon County Stout.

Mutta vaikka Black Hole on äärimmäisen suuri, tuhti ja massiivinen superstout, on siinä silti yllättävän hyvä tasapaino: sokerilla ja hunajalla tuotu makeus on todella mallikkaasti balanssissa rungon ja katkeroiden kanssa – itse asiassa tuntuu siltä, että katkerot ja makeus jollain tavalla neutraloivat toisensa, koska molempia on kyllä selvästi oluessa, mutta niitä ei tahdo mitenkään erottaa selkeästi! Tämän lisäksi jyhkeät 13% alkoholia ovat hämmentävän hyvin piilossa massiivisen makumaailman alla. Pääpiirteittäin olut on hyvin samankaltainen kuin myöskin Alkon valikoimiin juuri saapunut, yhtä lailla sokerilla ja kahvilla maustettu imperial stout To Øl Goliat, mutta siinä missä Goliat tuntui tasapainottomalta ja överi-imelältä jättistoutilta, Black Hole välttää kaikki vastaavat sudenkuopat ja tuntuu suorastaan onnistuvan mahdottomassa.

Vaikka viinipuolella pidän kepeydestä ja eleganssista, stouteissa toimii tämmöinen täydellisen överiksi vedetty meininki mainiosti makuuni – vertaankin tällaisia makeita, täyteläisiä ja runsasalkoholisia oluita mieluummin portviineihin kuin syvästi inhoamiini, ylikypsiin ja -uutettuihin superpunaviineihin. Nämä oluet ovat nimittäin omasta mielestäni varsin mallikkaita maltaisia vastineita laadukkaille punaisille portviineille, joissa ideana on juuri täyteläisyyden, makeuden, alkoholin ja monisyisen makumaailman uskomaton tasapaino. Vaikka rupean yhä enemmän epäilemään oluiden kypsytyskestävyyttä, on sitä kai vielä toinen lesti hankittava kaappiin kypsymään, kun kerran neljän vuoden kellarointipotentiaalia tälle lupaillaan.

Lyhyesti: Supermassiivinen, raskastekoinen ja nimensä mukaisesti äärettömän tiheä superstout uskomattoman vivahteikkaalla aromi- ja makumaailmalla.

Arvio: Täydellinen – tämä on näitä vedenjakajaoluita. Tällaista överiksi vedettyä tyyliä joko vihaa täysillä tai sitten se kolahtaa tuhannen luhistuneen auringon voimalla. Itselle tämmöinen massaansa nähden vaikuttavaa tasapainoa huokuva superstout toimii tasokkaan punaisen portviinin maltaisena korvaajana.

Hinnan (7,98e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti