Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

13.5.2017 mennessä blogissa on arvosteltu 1415 viiniä, 275 olutta, 11 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


11.8.15

Viininystävän Dubrovnik



Tässä tuli aivan hiljattain vietettyä viikko Dubrovnikissa ja reissulla tuli hyvin tutustuttua sekä Kroatian viineihin että hieman pintapuolisemmin lähialueiden viinituotantoon. Ajattelin siksi tässä raapustella pari sanaa siitä, mitä viininystävän kannattaa painaa mieleen Dubrovnikissa käydessään.

Kannattaa toki aluksi lukaista meikäläisen tietoisku Kroatiasta viinimaana, jotta saa hieman kattavammin perspektiiviä kyseiseen maan viineihin noin yleensä.

Mitään viinireissuahan me emme alun perinkään lähteneet Kroatiaan tekemään, vaan aivan perinteistä kaupunki- ja rantaloman hybridiä. Viinitaloja tai -tarhoja ei siis tällä kertaa metsästetty, vaan tyydyimme lähinnä pyörimään Dubrovnikissa ja sen lähiseuduilla.

Tällaiset näkymät meillä oli parvekkeeltamme. Kuvassa Lokrumin saari.
Onnistuimme kyllä osumaan käsittämättömään saumaan reissullamme, sillä kaupungissa oli juuri tuolloin tolkuttomat ennätyshelteet, jotka olivat jo kestäneet pitkään ja ne jatkuivat koko reissumme ajan. Päivisin lämpötila oli tasaisesti 35-38 °C, eikä yölläkään lämpötila ollut missään välissä 27-30 °C viileämpi – sanomattakin on selvää, että hostellimme ilmastointilaite oli vähintään painonsa arvoinen kullassa.

Näkymiä vanhan kaupungin ylitse.
Valmiiksi infernaalista lämpötilaa korosti entisestään Dubrovnikin äärimmäisen korkea ilmankosteus, joka teki olosta jatkuvasti sietämättömän tukalan: kerran kun hiki nousee iholle, ei se siitä enää loppupäivänä kykene haihtumaan. Helteen voima oli tosiaan sellainen, että kun aamulla avasi hostellin ulko-oven, iski kuumuus lämpöaallon lailla vasten kasvoja ja vaikka olisi vain jäänyt seisomaan varjoon, kihosi hiki otsalle vain minuuteissa. Jopa paikalliset vaikuttivat tuskastuneilta lämpötilaan ja kun hetkeksi jäi juttelemaan myyjän tai tarjoilijan kanssa, kirosivatkin monet heistä helteitä. Harvoin sitä on kuullut yhtä monen ihmisen olevan katkera pohjolan poikkeuksellisen viileästä kesästä.

Muutamia yleisiä havaintoja:
  • Dubrovnik on rakennettu vuoren rinteeseen. Kaupunki on siis suurelta osin vain 2-3 rinnakkain kulkevaa, kapeaa autotietä, jotka sijaitsevat n. 15-20 metrin korkeuserolla toisiinsa ja joita yhdistää muutamien satojen metrien välein jyrkät, kapeat porraskäytävät. Talsittavaa, erityisesti portaita ja mäkiä ylös alas, on siis kaupungissa tiedossa.
  • Välimeri on Kroatian rannikolla käsittämättömän puhdas ja kirkas. Koska rannat sijaitsevat yleensä 20-50 metriä katutason alapuolella, näyttävät ne helposti matalilta, mutta todellisuudessa rannan syvyys laskeutuu hyvin nopeasti 3-4 metrin syvyyteen. Tätä ei yksinkertaisesti hahmota korkealta, koska pohjaan näkee niin selvästi.
  • Dubrovnik on (ainakin turistisesonkina) melko kallis paikka. Italian ja Espanjan hintatasoon tottuneena erityisesti viinit ovat varsin hinnakkaita, lähes Suomen hintoihin vertautuvia, mikä tuli ainakin allekirjoittaneelle melkoisena yllätyksenä. Perustason viinipullo maksaa siis kaupassa vajaan kympin, paremmat 15-20 euroa. Ravintolahinnat ovat yleensä tuplat, eli 30-40 euroa.
  • Vaikka Dubrovnik sijaitsee monien kuuluisien ja arvostettujen viinialueiden lähistöllä, on viinitarjonta kaupungin kokoon ja suosioon suhteutettuna verrattain vähäistä. Joka paikassa on muutamia ok-tason viinejä myynnissä, mutta parempaa ja laajempaa valikoimaa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Dubrovnikin vanhassa kaupungissa sijaitsi yksi varsinainen viinimyymälä ja pari viinitalojen omistamaa viinibaari-myymälää; muualla kaupungissa tuli vastaan pari yksityisen viinitalon ylosmyyntipistettä. Muuten viinitarjontaa löytyi lähinnä ruokakaupoista.
  • Myymälöiden tarjonta on keskittynyt ensisijaisesti lähialueen tuottajien ja suurten nimien ympärille – tästä syystä niistä on turha etsiä Krkin saaren viinejä tai Istrian Malvazijaa. Laatutietoisissa viinibaareissa on yleensä merkittävästi kattavampi valikoima, mutta hinnat ovat myös kovempia. Toisissa on 20-50% take-away-alennus, toisissa ei. Joistain paikoista saa jopa maanitella, että henkilökunta suostuu myymään pulloja mukaan.
  • Pahimpaan turistisesonkiaikaan Dubrovnik on täysin tukossa. Jeesus kiesus sitä turistien määrää. Jopa pienimmillä sivukujilla. Ja se japanilaisten määrä selfiekeppien kanssa, huhhuh.
  • Tuliaisviinien hankintaa voi turvallisesti jättää lentokentälle: valikoima siellä on kahdessa eri myymälässä ihan tasokas edullisista perusviineistä hinnakkaisiin erikoisuuksiin. Löytyipä peräti muutama oranssi viinikin. Hintataso ei ole halpa, mutta se nyt on linjassa Dubrovnikin yleisen hintatason kanssa.
Vesi on Kroatian rannikolla kirkasta (kiitos, Kirka).










Mutta missä viininystävän sitten kannattaa pyörähtää Dubrovnikissa?
  • Vinoteka Miličić – Miličićin viinitilan oma viinimyymälä Stradunin (vanhan kaupungin pääkadun) varrella. On pieni, melko huomaamaton putiikki kadun vasemmalla (pohjoisella) puolella, järjestyksessä 2. korttelissa kun kulkee lännestä itään (Pile-portista kohti vanhaa satamaa).
  • Viinibaari d'Vino – todella laadukas, viihtyisä ja kohtuullisesti hinnoiteltu viinibaari aivan Vinoteka Miličićin naapurissa, muutama metri pääkadulta pohjoiseen haarautuvalle sivukadulle. Ehdottomasti koko kaupungin mukavin, osaavin ja kielitaitoisin henkilökunta, 5/5. 20% alennus take-away-pulloille.
  • Viinibaari Malvasija – mukava, erittäin vakuuttavalla ja kattavalla viinilistalla varustettu viinibaari Stradunista pohjoiseen haarautuvan sivukadun varrella, lähempänä Pločen porttia ja vanhan kaupungin itämuureja.
  • Viinibaari Skaramuča – viihtyisä pieni Skaramučan viinitalon myymälän ja -baarin yhdistelmä viinibaari Malvasijan naapurissa. Ystävällinen henkilökunta ja kohtuullisesti hinnoiteltuja paikallisia viinejä, joiden kanssa saattaa saada paikallisia herkkuja. Mausteinen perus-Dingač ja tyylikäs, makea jälkiruokaviini-Dingač tutustumisen arvoisia. 50% take-away-alennus!
  • Viinibaari Razonoda – Vanhassa kaupungissa, rehtorin palatsin naapurissa sijaitsevan Hotelli Pucić Palacen viinibaari. Keskimääräistä prameammat puitteet ja hieman kovemmat hinnat, mutta samalla myös ainoa paikka, jossa bongasin oransseja viinejä, kroatialaisia pienpanimo-oluita tai (laadukkaita) kroatialaisia kuohuviinejä listoilta! Maittava juustolautanen ja hauska, hommansa hanskaava henkilökunta. Ehdottomasti kaupungin parhaita paikkoja kuriositeetinmetsästäjille.
  • Taj Mahal – Dubrovnikin ainoa bosnialainen ravintola. Kroatialaista ruokaa saa varmasti joka paikassa, mutta jos kaipaa vaihtelua, lähtee nälkä Taj Mahalin varsin riittoisilla annoksilla takuuvarmasti. Kattavalla viinilistalla laadukkaiden kroatialaisviinien joukossa myös muutamia bosnialaisia viinejä, lasikaadossakin!
  • Sesame – todella viihtyisä, kohtuullisesti hinnoiteltu ja varsin kiehtovalla ja kattavalla viinilistalla varusteltu ravintola vanhan kaupungin muurien ulkopuolella, 5 minuutin kävelymatkan päässä pääporteilta länteen. Yksi kaksi ruokalajia myös kasvissyöjille.
  • GustaMe – heti vanhan kaupungin muurien ulkopuolella, itäisen portin naapurissa, autotien vasemmalla puolella. Maukas lounaspaikka ja mukava lista hieman tasokkaampia viinejä, joista riitti ihmeteltävää useampaakin vierailua varten. Reissun paras tofu.


Entä Dubrovnikin ulkopuolella?
  • Dubrovnikin pohjoispuolella sijaitsee moni Kroatian kuuluisimmista viinialueista, kuten Hvar, Korčula, Mljet ja ennen kaikkea Pelješac . Ensimmäisenä pohjoiseen kuljettaessa tulee näistä vastaan Mljetin saari, joka on tunnetumpi luonnonpuistostaan kuin viineistään.
  • Mljetin saarella toki viljellään myös viinejä, mutta suosittelen itse matkustamaan Dubrovnikista aamulautalla Mljetin pohjoiskärkeen pyöräilemään saaren luonnonkauniissa puistossa. Pyörien taksa ulottui jopa 240 kunaan (n. 35 euroa) neljältä tunnilta per pyörä, mutta pienellä tinkaamisella saimme kaksi pyörää käyttöömme koko päiväksi 100 kunalla (n. 15 euroa). Pyörät kannattaa vuokrata ennemmin Polačen kylästä kuin vasta luonnonopuistosta, jossa hinnat ovat paljon kovemmat.
  • Dubrovnikista järjestetään matkoja Pelješacin niemimaalle ja Korčulan saarelle, jotka sijaitsevat n. puolentoista tunnin ajomatkan päässä Dubrovnikista. Jos viinitarhavierailuja mielii tehdä, on Pelješac varsinainen aarreaitta – niemimaan halkaisee yksi suurempi autotie, jonka varrella on kymmenittäin pieniä perheviinitaloja, joista käytännössä jokaisella on oma cellar door maisteluineen ja myymälöineen.
  • Kävimme myös Korčulan saarella, jonne pääsee lautalla Pelješacin luoteislaidalla sijaitsevasta Orebićin kylästä. Emme kuitenkaan ehtineet seikkailla Korčulan kaupunkia pidemmälle, koska meillä oli vain muutama tunti aikaa ennen lautan palaamista takaisin.
  • Viinien perusteella myös Hvarin saari kannattaa käydä tarkistamassa, mutta meillä ei aika kuitenkaan riittänyt aivan kaikkeen, joten omalta osaltamme Hvarin vierailu sai tällä kertaa jäädä.

Tapaus Pelješac

Vierailumme Pelješacin niemimaalle ja Korčulan saarelle ei kyllä mennyt aivan nappiin. Kuten jotkut teistä ovat saattaneet jo lukea, Pelješacin niemimaalla riehui valtava metsäpalo, joka tuhosi huomattavan osan niemimaan viheralueista, mukaanlukien hehtaareittain viinitarhoja ja esimerkiksi Grgić Vina -viinitalon. Koska Kroatiassa oli jatkunut niin pitkään äärimmäisen kuiva ja kuuma keli, oli koko maa äärimmäisen tulenarassa tilassa – esimerkiksi Mljetin saarella pyöräillessä ei voinut olla huomaamatta kuinka maa oli täynnä kuivaa, kuollutta neulasta ja muuta kasvillisuutta ja kaikki saaren kasvusto oli muutenkin kuin kuivunut kasaan.

Saimme alun perin kuulla tästä metsäpalosta Pelješacin reissua edeltävänä iltana Sesame-ravintolassa, jossa juteltuamme sommelierin kanssa hetken kysyi hän olimmeko tietoisia Dubrovnikin lähialueita uhkaavasta metsäpalosta. Kun kerroimme, ettemme olleet kuulleetkaan asiasta mitään, näytti hän meille läppäriltä videokuvaa liekeissä roihuavista Pelješacin viinitarhoista. Illallisemme jälkeen marssimme heti reissuja järjestävän toimiston pakeille, jossa tiedustelimme, että onko reissu muka seuraavana päivänä edelleen tulossa, jos Pelješac on tulessa. Meille vakuuteltiin, että reissu järjestetään aivan normaalisti eikä meillä ollut mitään pelkoa turvallisuutemme suhteen, joten voisimme olla rauhassa. Noh, koska reissu oli jo maksettu, oli näillä tiedoilla mentävä.

Seuraavana aamuna meidät poimittiin tilataksilla hostellimme edestä, josta meidät vietiin Lapadin niemimaalla odottavalle minibussille. Minibussin täytyttyä lähdimme kohti Pelješacin niemimaata ja reissun aikana saimme kuulla turistiopastasoista selostusta Dubrovnikista, lähialueen kylistä ja rannikon saaristosta.

Stonin muurit.
Ensimmäinen pysähdyksemme oli Pelješacin juurella Stonin kylässä, jonka läpi saavutaan niemimaalle ja jossa sijaitsee mm. maailman toiseksi pisin muuri, heti Kiinan muurin jälkeen. Toki nämä yli 500 vuotta vanhat ja reilu 5 km pitkät muurit eivät kykene vetämään vertoja Kiinan yli 2000 vuotta vanhoille ja n. 6000 km pitkille muureille, mutta olivat ne kyllä paremman puutteessa ihan vaikuttava näky tämän vanhan suolatehdaskaupungin laidoilla. Kuulemma muureilla järjestetään ihan maratonjuoksujakin, mikä kuulosti melko hurjalta, kun katseli muurien jyrkkiä nousuja ja laskuja Stonia reunustavilla vuorilla.

Ensimmäiset merkit metsäpalosta Stonin vieressä.
Kolmen vartin pysähdyksen jälkeen jatkoimme minibussillamme matkaa Pelješacin niemimaata pitkin. Tässä vaiheessa havaitsimme ensimmäiset merkit noista pahamaineisista metsäpaloista – siis muutamia roihuavia spotteja niemimaata reunustavien vuorten rinteillä, kasvillisuuden seassa.




Vielä kypsyviä Plavac Mali -rypäleitä.
Pelješacin niemimaa on noin muuten varsin mielenkiintoinen paikka: se on lähes 60 km pitkä, manner-Kroatiasta ulkoneva, kapea ja hyvin vehreä maakaistale, jota lähes koko sen pituudelta reunustaa molemmilta laidoilta hyvin korkeat, paikoin jopa 600 metrin korkeuteen kohoavat, jyrkät rinteet. Maatalous, viininviljely etunenässä, on paikallisten elonkeino, ja siksi lähes joka paikassa niemimaalla pystyi bongaamaan viinitarhoja – mutta toisin kuin monissa muissa viinimaissa, joissa siisteiksi leikatut köynnökset kasvoivat viivasuorissa riveissä, rehottivat köynnökset Pelješacin niemimaalla monin paikoin villeinä ja siistimättöminä, täysin holtittomina pöheikköinä, joista ulkonevat köynnökset saattoivat helposti roikkua jopa autoteiden puolella. Todellista vapaata kasvatusta!

Laaksoa Trstenikin vieressä.
Minibussimme saapuessa niemimaan puolessa välissä sijaitsevan Trstenikin kylän tuntumaan, olivat maisemat muuttuneet hyvin toisennäköisiksi: kuulemma tämä ennen Kroatian yksi vehreimmistä laaksoista oli nyt savuava ja mustavalkoinen – silmänkantamattomiin vain vaaleanharmaan tuhkan peittämää maata ja mustiksi hiiltyneitä puidenrunkoja. Ilmassa leijui voimakas, etäisesti Islayn viskit mieleen tuova, pistävä savuisuus. Tämä paikka oli kuskimme mukaan ollut metsäpalojen ground zero – paikka, josta tuli oli lähtenyt ja levitessään polttanut kaiken tieltään. Täällä siis sijaitsi myös Mike Grgichin omistama Grgić Vina, eli yksi Kroatian tunnetuimmista viinitaloista.

Pysäyttävien maisemien jälkeen vihreät maisemat palasivat jälleen kuvioihin ja köröttelimme pienten Potomjen ja Donja Bandan kylien läpi, joiden varrella oli valtava määrä pieniä viinitaloja ja cellar dooreja – perheyritysten piskuisia viinimyymälöitä vaikutti löytyvän käytännössä jokaisesta vastaan tulleesta mökistä ja autotallista. Ajamamme autotien varrelta näitä perheomisteisia viiniyrityksiä näkyi useita kymmeniä, ellei peräti jo toista sataa – äärimmäisimmissä tapauksissa jopa yhtä aikaa tien molemmilla puolilla, lähes identtisillä mainoskylteillä varustettuina!

Ohitettuamme Donja Bandan kylän alkoi niemimaa hitasti viettämään alas kohti merta ja samalla vastaan alkoi tulla yhä enemmän ja enemmän viiniköynnöksiä, kunnes ne käytännössä peittivät lähes koko näkyvän maan autotieltä merenrantaan. Ohitettuamme kyltin, jossa luki suurilla kirjaimilla Postup, ymmärsin paremmin minkä takia juuri täällä köynnöksiä näkyi valtavasti – olimme saapuneet toiseen Kroatian arvostetuimmista punaviinialueista. Vilkaisin kartasta, että olimmekin jo ehtineet ohittaneet kuuluisan Dingačin viinialueen, mutta jotenkin se oli jäänyt meikäläiseltä täysin huomaamatta.

Oikealla Korčulan vanhaa kaupunkia,
taustalla yli 600 metrin korkeuteen nousevat Pelješacin rinteet.
Ohitimme Postupin sen kummemmitta juhlallisuuksitta ja saavuimme lähes Pelješacin niemimaan kärjessä sijaitsevaan Orebićin kylään, missä nousimme lauttaan, joka kuljetti meidät naapurissa siintävälle Korčulan saarelle. Koska aikaa meillä oli vain muutama tunti, emme lähteneet seikkailemaan Korčulan kaupunkia pidemmälle, vaan keskityimme lähinnä hortoilemaan kylän vanhaa kaupunkia ristiin rastiin sekä aterioimaan rantabulevardilta löytyvässä ravintola Filippissä, josta sai sekä harvinaisen maukasta syötävää, että runsaasti paikallisia, ainutlaatuisia viinejä laseittain. Jos kuitenkin Korčulaan sattuu eksymään hieman löysemmällä aikataululla, ovat nuo äskenmainitut paikalliset viinit ehdottomasti tutustumisen arvoisia – esimerkiksi Kroatian yhtenä parhaista valkoisista rypäleistä pidetty Grk on saanut alkunsa Korčulan kaupungista vain muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla Lumbardan niemimaalla, joka on edelleen yksi harvoista paikoista jossa rypälettä viljellään. Toinen paikallinen, merkittävä valkoinen lajike on Pošip, jota tapaa lähes kaikkialla Korčulan viinitarhoilla. Jos vain aikaa ja mielenkiintoa löytyy, on Korčulan saari varmasti äärimmäisen mielenkiintoinen paikka tutustua paikallisiin pienviljelijöihin, heidän toimintaansa ja ennen kaikkea heidän ainutlaatuisiin viineihinsä.

Aikamme ihmeteltyämme Korčulan kaupunkia ja tehtyämme hieman viiniostoksia, oli aika lähteä paluumatkalle. Hyppäsimme lauttaan, joka vei meidät takaisin Orebićissa odottavalle minibussillemme. Lähdimme palaamaan takaisin Pelješacia pitkin, tosin matkan varrella oli vielä yksi stoppi: pysähdyimme Potomjen kylässä sijaitsevalle Madirazzan perheomisteiselle viinitalolle pientä maistelua varten.

Meille tarjottiin seuraavat viinit:
  • Madirazza Maraština 2013
  • Madirazza Pošip 2013
  • Madirazza Plavac Rosé 2009
  • Madirazza Pelješac Plavac Mali 2009
  • Madirazza Dingač 2011

Lopuksi meille vielä (ei mitenkään yllättäen) tarjottiin mahdollisuus ostaa viinejä mukaan. Viinitalon Pošip ja Dingač olivat ihan mukavia tuttavuuksia, mutta noin muuten viinit eivät täysin vakuuttaneet sen vertaa, että parhaimpia olisi viitsinyt ottaa mukaan. Sen sijaan nappasin testimielessä tuliaisiksi mukaan edullisen Rukatacin hotellilla siemailtavaksi (joskaan emme koskaan ehtineet juoda viiniä reissun aikana) sekä pullon makeaa Prošekia.

Kun meidän oli tarkoitus siirtyä takaisin minibussiimme ja palata takaisin Dubrovnikiiin, alkoivat reissun todelliset yllätykset: saimme nimittäin kuulla, että minibussimme oli mennyt rikki JA Pelješacin niemimaa oli nyt suljettu autoliikenteeltä, koska saapuessamme ensimmäisenä näkemämme pieni roihu Stonin lähettyvillä, metsän keskellä, oli päivän aikana levinnyt koko metsän polttaneeksi metsäpaloksi, joka riehui mm. autotien yli. Noh, onneksi olimme sentään jumissa viinitalolla, jossa oli tehokas ilmastointi infernaalisesti painostavaa, lähes 40°C hellettä vastaan.

Tunnin istuskelun ja peukaloiden pyörittelyn jälkeen saimme kuulla että jos haluaisimme, saisimme kyydin lähellä sijaitsevalle rannalle. Koska enemmistö päätti odottaa tien avautumista mieluummin rannalla kuin viinitalolla, lähdimme siirtymään sinne. Tie rantaan vei aluksi Pelješacia reunustavien vuorten läpi ja sitten kapeaa siksak-tietä reilun sadan metrin korkeudesta merenpinnan tasolle.

Rannassa meitä odotti paikallisen Matuško-viinitalon ravintolabaari, jonne siirryimme istuskelemaan samalla kun ne, jotka olivat älynneet pakata uimavarusteet mukaan, lähtivät uiskentelemaan. Siinä rantabaarissa istuskellessamme ehdimme testata muutamia Matuškon viinejä, mm. varsin neutraalin ja yllätyksettömän Rukatacin sekä suorastaan hämmentävän vanilliiniset, aromeiltaan lähes glögimäiset, mutta samalla ihastuttavan rakenteikkaan tanniiniset Postup- ja Dingač-viinit. Plussaa vielä siitä, että ravintolassa jopa nämä tiukat ja täyteläiset punaviinit tarjoiltiin jääkaappikylminä, mikä toimi kuin nyrkki nenään 35 asteen helteessä!

Viinitarhoja Dingačin viinialueella, jyrkissä rinteissä.
Siinä maisemia tihrustellessani älysin jossain vaiheessa myös suunnata katseeni yläpuolellamme nousevien vuorten suuntaan ja totesin vuorten jyrkillä rinteillä, useiden satojen metrien korkeudessa sijaitsevan useita viinitarhojen näköisiä vihreitä länttejä. Rupesin niitä tihrustellessani laskeskelemaan yhteen yhtä ynnä yhtä, ja totesin, että hemmetti, mehän olemme muuten juuri nyt keskellä Dingačin viinialuetta! Ei ihme, ettemme olleet nähneet lainkaan kyseistä viinialuetta autolla niemimaan halki ajaessamme, sillä tämä viinialue ei sijainnutkaan niemimaan laakson puolella, vaan korkeiden vuorten ja meren välisillä, jyrkillä rinteillä! Noita jyrkkiä ja mahdottoman korkeita tarhoja ihmetellessäni rupesin sekä ymmärtämään, minkä takia Dingačin viinit ovat yleensä niin tiukkarakenteisia että arvostamaan niitä viljelijöitä, jotka kykenevät viljelemään noin hankalan oloisessa ympäristössä viinirypäleitä.

Tällaisissa maisemissa jouduimme odottamaan kyytiämme.
Noin parin tunnin odottelun jälkeen saimme paikalle tilataksin, jonne kaikki eivät kuitenkaan mahtuneet. Osa ryhmästä pakkautui autoon ja lähti matkaan, kun me taas jäimme odottelemaan seuraavaa ajoneuvoa. Saimme kuitenkin myöhemmin kuulla, että tie oltiin katkaistu tulipalon jälkeen uudelleen, joten olimme sinänsä ihan tyytyväisiä – kotiinpaluuta odotti mieluummin rantaravintolassa viinilasillisen ja pizzan ääressä kuin auringonpaisteessa kuumenevassa minibussissa.

Ei tämä jumalauta ole todellista.
Vajaan tunnin päästä paikalle saapui toinen tilataksi, jonka oli tarkoitus viedä lopulta meidätkin pois. Ennen kuin ehdimme kuitenkaan nousta autoon, huomasi yksi meistä, että yksi auton renkaista oli tyhjä! Tässä vaiheessa jo valmiiksi absurdeja käänteitä saanut reissumme rupesi tuntumaan jo huonolta, useiden tuntien mittaiseksi venytetyltä piilokamera-sketsiltä. Kuski rauhoitteli meitä, että ei tässä ole mitään hätää, vararengas on onneksi mukana! Viiden minuutin ähellyksen jälkeen hän kuitenkin joutui toteamaan, ettei mukana ollut sopivaa työkalua renkaan vaihtoon...

Fiiliksiä paluumatkalta.
Puolen tunnin päästä kuskimme sai lopulta renkaan vaihdettua kun joku paikallinen kiikutti tarvittavan työkalun läheisestä kylästä ja pääsimme vihdoin lähtemään. Aivan nopeinta mahdollista vauhtia emme päässeet niemimaalta poistumaan, sillä emme missään nimessä olleet ainoita liikenteessä olevia ajoneuvoja, jotka halusivat jo pikku hiljaa mantereen puolelle. Lisäksi se metsäpalo, joka oli aikaisemmin katkaissut koko liikenteen, roihusi edelleen paikoin autotien tuntumassa ja liikennettä jouduttiin aika ajoin katkaisemaan palon hallintaa varten. Stonin kylää lähestyessä maisemien ihmettely veti hiljaiseksi – se vehreä laakso, jonka halki olimme muutama tunti aikaisemmin ajanut, oli muuttunut hetkessä pelkäksi pystyynkuolleeksi tuhka-aavikoksi.

Saavuimme lopulta Dubrovnikiin lähempänä yhtätoista illalla, reilu neljä ja puoli tuntia sovittua ohjelmaa myöhemmin. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ihan tällaista elämystä en kyllä osannut odottaa ilmoittaessamme meitä edellisenä päivänä reissulle.

Näkymä Mljetistä, Polačen  kylästä seuraavana päivänä: Pelješacin
rinteiden takaa nousee valtava, näkyvyyden täysin peittoava savuverho.
Mutta kannattiko reissu noin muuten? Noh, meidän oppaamme olivat äärimmäisen mukavia ja osasivat kyllä hommansa mainiosti, mutta sisällöltään reissu oli kyllä melko perustason turistitavaraa. Toisaalta, ilman omaa autoa Dubrovnikista on melko hankala lähteä omin päin seikkailemaan Pelješacin niemimaalle tai Korčulan saarelle, jotka kyllä olivat pelkästään maisemiensa vuoksi näkemisen arvoisia paikkoja; siinä mielessä reissu oli ihan kannattava. Lisäksi me onnistuimme saamaan reissumme kylkeen vielä semmoisen kasan kommelluksia, ettei tämä seikkailu pääse ihan hetkeen unohtumaan!

Punaiset pisteet merkkaavat pahimmat vastaantulleet tulipaloalueet, joista on myös postauksessa kuvia. Lisäksi Postup on merkitty karttaan sinisellä ja Dingač vihreällä; huomaa, kuinka  Dingač sijaitsee niemimaata reunustavien vuorten ulkosyrjällä. Vasemmalla keskellä näkyy Korčulan saari, keskellä alhaalla Mljetin saari.


Maistelumuistiinpanot

Tähän väliin on ihan hyvä lopettaa lukeminen, mutta jos jotakuta kiinnostaa myös meikäläisen pari senttiä reissun aikana maistetuista viineistä, lienee lopuksi paikallaan pikainen katsaus niihin.
  • Istravino Donja Banda Postup 2010: Rusehtava, granaatinpunainen väri. Tuhti, aromikas tuoksu, jossa luumua, viikunaa, makeaa mansikkaa, kirsikkahilloisuutta ja hentoa oksidatiivista makeutta. Täyteläinen, intensiivinen, runsas, tanniininen ja suorastaan rustiikkinen. Tummaa marjaa ja hentoa rusinaa. 15% alkoholia lämmittää. Hauska ensituttavuus Plavac Maliin.
  • Kunjas Pošip 2013: Intensiivisen vihertävä. Järeässä tuoksussa kermaisuutta, mausteisuutta, pähkinää, parfyymiä, kevyttä hunajaa, hentoa banaania. Runsas, mineraalinen maku, mutta hieman vetelä, keskihapokas maku. Viheromenaa, sitruksisuutta, kukkeutta, hentoa pähkinää. Keskipitkässä maussa hieman paahtoleipää. Ei erityisen raikas, minkä vuoksi pitäisi tarjoilla jääkaappikylmänä.
  • Zlatna Vrbnička Žlahtina 2014: Hailakka, vihertävä väri. Ryöppyävän runsaassa tuoksussa hunajamelonia, päärynää, tuorepuristettua omenamehua. Hapokas, intensiivinen ja eloisa mutta samalla hyvin täyteläinen maku, jossa tuoksun elementtejää, ruohoa ja mineraalia. Mainio, rapea tuttavuus, jossa suuri koko pysyy hyvin paketissa.
  • Vinarija Dingač 2009: Hennosti rusehtava kirsikanpunainen. Muhkeahko, kypsänmakea tuoksu, jossa mansikkaa, kirsikkaa, kevyttä neilikkaa ja hentoa suklaata. Maku toistaa tuoksun piirteitä, mutta 15,5% alkoholia tuntuu ja maistuu. Tasapainoiset hapot, melko tuntuvat tanniinit. Jenkki-Zinfandel steroideilla.
  • Iuris Merlot Premium 2012: Läpinäkyvä kirsikanpunainen. Tuoksu kevyehko, kirsikkamarmeladinen, hapankirsikkainen, hennon pippurinen. Keskitäyteläinen, hapokas, keskitanniininen ja mukavan eloisa olemus. Napakka ja kuivakka makumaailma tarjoilee kirsikkaa, hapankirsikkaa ja mausteita. Vakava, kaikin puolin kelvollinen Merlot.
  • Ivo Civilić Dingač 2013: Läpinäkyvähko, tumma kirsikanpunainen väri. Tuoksussa suklaista tammea ja viikunahilloa. Maku yllättäen keveähkö, intensiivinen, hyvin hapokas ja jopa tiukahko. Variksenmarjaa, mausteisuutta, kevyttä tammisuutta ja kohtalaisesti tuntuvaa tanniinisuutta. Harvinaisen ihastuttava Plavac Mali, jossa tammi ikävästi yrittää peittää rypäleen ominaisaromeja.
  • Kiridžija Dingač 2010: Läpinäkyvähko, tumma kirsikanpunainen väri. Tuoksu kypsä, mehukkaan marjainen, hennon tamminen. Tuhti, kirsikkainen maku on kypsänmakea, runsas, tamminen, tanniininen ja kohtalaisen hapokas. Tyylillisesti hieman yllätyksetön; en oikein syttynyt tälle.
  • Boris Violić Dingač 2013: Hyvin tiivis, konsentroitunut, punamusta väri. Tuoksu hyvin hento, tumman hedelmäinen, kevyen portviininen ja aavistuksen aniksinen. Maku täyteläinen, konsentroitunut, rusinainen, kuumuinen, viikunainen, kevyen nahkainen ja hennon tamminen. Rakenne todella tiivis, kohtalaisen hapokas ja todella tanniininen. Todella tiukka ja tuhti superpunaviini, jonka voi helposti kuvitella kehittyvän pitkään kellarissa.
  • Miličić Malvazija Dubrovačka 2014: Keskirunsas, olkinen ja kevyen päärynäinen tuoksu. Kevyt ja hillityn hapokas yleisolemus. Maku suht neutraali ja ponneton, lähinnä kevyttä karambolaa, hentoa verkkomelonia ja aavistus olkisuutta. Meh.
  • Ivan Kosovec Škrlet 2012: Keskisyvän kellervä väri. Tuoksu melko runsas ja hiivainen, jopa lähes shamppanjamainen. Mukana myös kypsää omenaa, sitrushedelmiä, paahdettua mantelia ja kevyttä paahtoleipää. Kuiva maku on sitruksinen, kevyen olkinen ja hennon shamppanjamaisen hiivainen. Keskihapokas mutta raikas, simppelihkö yleisolemus. Hämmentävimpiä höpövalkkareita vähään aikaan.
  • Antunović Prošek: Tumman kuparinruskea. Hyvin hento tuoksu yhdistelee oksidatiivista omenaa, pähkinää, rusinaa ja siirappia. Intensiivinen ja runsas, muttei erityisen täyteläinen, vin santoa muistuttava maku on makea, oksidatiivisen pähkinäinen, siirappinen, kevyen rusinainen ja ujon täyteläinen. Peruskiva jälkkäriviini.
  • Matošević Teran 2013: Hyvin tumma, konsentroitunut, mustanpuhuva väri. Tuoksu kevyehkö, verinen, karhunvatukkainen, hennon vanilja-marja-marmeladinen. Runsas ja kevyesti karvas maku on kuiva, hapokas, rautainen, sinipunamarjainen ja hennon mustikkakeittoinen. Yleisolemus on eloisa, melko intensiivinen ja hauska, tanniinit varsin maltilliset. Ihastuttava tapaus.
  • Vinoplod Vinarija Prošek 2010: Vaalea, oranssihtava kuparinruskea väri. Makeahko, oksidatiivinen ja simppeli tuoksu tarjoilee pähkinää ja toffeesiirappia. Maku makea, ohut ja hieman vetinen, mutta myös hapokas ja eloisa. Kevyttä pähkinää, makeaa sitrusta, omenahilloa, hentoa mantelimassaa. Simppeli mutta miellyttävän kepeä ja freesi jälkiruokaviini.
  • Katunar Žlahtina 2014: Kellanvihreä väri. Tuoksussa runsaasti banaania, trooppista hedelmää, päärynää ja ananasta. Suussa viini on keskitäyteläinen, miellyttävän mineraalinen ja se toistaa tuoksun elementtejä, mutta kuivana. Runsaat hapot, mutta silti viini on miellyttävän pyöreä. Jees!
  • Krajančić Pošip 2014: Keskisyvä kellanvihreä väri. Jännässä tuoksussa keltaista omenaa, hunajamelonia, kevyttä pähkinää, puun kaarnaa ja ujoa savua. Yleisolemus täyteläinen, konsentroitunut ja korkeintaan keskihapokas. Mehukkaasta, kuivasta mausta löytyy kypsää omenaa, trooppista hedelmää, mangoa ja passiota. Mielenkiintoinen, hyvä valkoviini.
  • Kozlović Teran 2012: Tumma, paksu, sinipunamusta väri. Ilmaisuvoimaisesta tuoksusta löytyy rautaa, musteisuutta, sinimarjaa ja Cabernet Franc-maista vegetaalisuutta ja paprikaa. Maku hapokas, karpaloinen, kirpeähkö, kevyen paprikainen ja ujon puolukkainen. Eloisa, keskitäyteläinen, napakka ja erittäin maukas tapaus!
  • Skaramuča Dingač Sweet 2007: Hyvin tumma, konsentroituneen punamusta väri. Makeasta tuoksusta löytyy herukkahilloa, mustikkaa ja kirsikkamarmeladia, kuten myös yhtä lailla makeasta ja rakenteikkaan tanniinisesta mausta. Täyteläinen ja tulinen olemus.
  • Branimir Grk 2014: Vaaleankeltainen väri. Runsaasta tuoksusta löytyy mangoa, cantaloupea, papaijaa ja ananasta. Viinin olemus on runsas, intensiivinen ja melko täyteläinen, mutta samalla tuntuvan ja tasapainoisen hapokas. Mangoa, passiota ja hentoa mineraalisuutta. Erittäin maukas, raikas ja tasapainoinen esitys.
  • Madirazza Maraština 2013: Neutraalinkeltainen. Simppelissä tuoksussa makeaa omenaa ja hentoa ananasta. Puolikuiva maku tarjoilee hunajaa, ylikypsää omenaa ja ananasta. Täyteläinen, löysähkö ja lyhyt kokonaisuus. Nope.
  • Madirazza Pošip 2013: Vaaleankeltainen. Runsaassa tuoksussa päärynää, persikkaa ja ananasta. Tasapainoisesta, kuivasta mausta löytyy trooppista hedelmää, kypsää omenaa ja hunajamelonia. Kivat hapot. Perushyvä tapaus.
  • Madirazza Plavac Rosé 2009: Vadelmanpunainen, läpinäkyvä väri. Simppelistä, ujosta tuoksusta löytyy lähinnä makeankypsää vadelmaa. Maku puolimakea, vadelmamehuinen, simppeli ja ohuehko. Very much nope.
  • Madirazza Pelješac Plavac Mali 2009: Mustanpunainen, lähes läpinäkymätön väri. Tuoksussa tummaa hillomarjaa ja karhunvatukkaa. Maku yhtä lailla hillomarjainen, karhunvatukkainen, ylikypsä ja runsas. Hapot melko matalat, mutta tuntuva tanniinit pitävät rakennetta kasassa. Simppeli, meikäläisen makuun liian kypsä perusviini.
  • Madirazza Dingač 2011: Läpinäkymätön, mustanpunainen väri. Intensiivisessä, paahtuneessa tuoksussa rusinaa, kuivattua luumua, nahkaa ja mausteisuutta. Kuiva maku erittäin konsentroitunut, luumuinen, karhunvatukkahilloinen ja hennon rusinainen. Kohtalaisen hapokas ja todella tanniininen tapaus.
  • Matuško Potomje Postup 2010: Tumma, kevyesti läpinäkyvä, violetti väri. Aromaattinen tuoksu on kaikessa vanilliinisuudessaan, leivonta- ja glögimausteisuudessaan ja marjajugurttisuudessaan todella hassu. Supermehukkaasta mausta löytyy cocktailkirsikkaa, taatelia, vadelmamarmeladia ja vanilliinisuutta. Kohtalaisen hapokas ja tanniininen. Olen äärimmäisen hämmentynyt tästä.
  • Matuško Dingač 2010: Tumma, läpinäkyvä, musta kirsikkainen väri. Tuoksu samankaltainen kuin edelliselläkin: cocktailkirsikkaa, vanilliinisuutta ja glögimausteisuutta. Mukana myös ujosti nahkaa, pölyistä maata, rusinaisuutta ja taatelia. Täyteläisestä mausta löytyy mansikkaa, vadelmajugurttia, vanilliinia, mustikkaa, kriikunaa ja cocktailkirsikkaa. Keskihapokas mutta tuntuvan tanniininen rakenne. Hämmentävä, mutta kylmänä hämmentävän juotava höpö-Plavac Mali.
  • Istravino Bakarska Vidoca Special Brut: Hailakka, hento vihreä. Kevyt tuoksu epämääräisen hedelmäinen. Maku kuiva, omenainen, perushedelmäinen, keskihapokas ja neutraalihko. Mousse lyhyt. Todella mitäänsanomaton kupliva.
  • Kabola Malvazija Istarska Amfora 2009: Syvä, hohtava, kellanoranssi väri. Savuisessa tuoksussa sokeroitua hedelmää, mantelia, intensiivistä hunajaa ja aavistus juustoisuutta. Yleisolemus täyteläinen, konsentroitunut ja keskihapokas. Kuivassa maussa hunajaa, pähkinää, kuivattua hedelmää, hentoa oksidatiivisuutta ja aavistus taatelia. Vaikuttava ja massiivinen oranssi viini.
  • Šember Vintage Brut 2005: Intensiivinen, sitruunankeltainen väri. Runsas, hieman makeaan taittuva tuoksu, jossa mantelitahnaa, ananasta, kypsää sitrusta, briossia ja ujoa oksidatiivisuutta. Keskitäyteläinen, kuiva maku intensiivinen, pähkinäinen, kypsän omenainen, sitruksinen, mineraalinen, hienostuneen paahteinen ja hennosti paahtoleipäinen. Hyvät hapot ja pieni, lempeä ja kestävä mousse. Todella erinomainen kuohuviini, joka ei häpeä lainkaan laadukkaan shamppanjan rinnalla.
  • Carska Žilavka 2013: Kirkkaan kellanvihreä väri. Erikoinen, hieman kumimainen tuoksu, jossa päärynää, keltaluumua, kypsää hedelmää, kevyttä kumimaisuutta, hillittyä vegetaalisuutta ja aavistus reduktiivisuutta. Maku täyteläinen, keskihapokas, kypsän omenainen, keltaluumuinen, ujon mineraalinen ja tasapainoinen. Maku jää hieman erikoisen tuoksun varjoon. OK bosnialainen valkoviini, hieman Soavemainen tyyliltään.
  • Carska Blatina 2013: Läpinäkyvä, musta kirsikanpunainen väri. Intensiivinen tuoksu savuinen, voimakkaan mustapippurinen, karhunvatukkainen ja hennon maamainen. Maku kypsän kirsikkainen, mausteinen, tuoreen karhunvatukkainen, ujon yrttinen, hennosti makean karpaloinen ja aavistuksen suklainen. Keskitäyteläinen, keskihapokas ja maltillisen tanniininen. Hyvä, mielenkiintoinen bosnialainen punaviini.
  • Karaman Malvasia Dubrovačka 2014: Tasainen, kellanvihreä väri. Simppelihkö tuoksu sitrushedelmäinen, kypsän omenainen, kevyen ananaksinen ja aavistuksen banaaninen. Maku kepeä, hapokas, keltaluumuinen, yrttinen, viheromenainen ja aaavistuksen omenahilloinen. Raikas, kohtalaisen runsas ja melko rakenteikas tapaus.
  • Istravino Donja Banda Postup 2012: Tumma, läpinäkyvä kirsikanpunainen väri. Tummanpuhuvassat tuoksussa hilloista kirsikkaa, karhunvatukkamarmeladia, kevyttä luumuhilloa ja hentoa suklaata. Varsin täyteläisessä ja suht kuivassa maussa kirsikkahilloa, karhunvatukkaa, metsämarjaa ja ujoa suklaata. Rakenteesta pitävät huolen hyvät hapot ja erittäin runsaat, tuntuvat tanniinit. Oikein mainio Postup, ehdottomasti useammaksi vuodeksi kellariin.

2 kommenttia:

  1. Kävin muutama vuosi sitten viinmatkailemassa samoilla seuduilla, hieman viileämmällä kelillä. Rinteet oli tosiaan aika jyrkkiä. http://www.blancdeblancs.fi/2012/04/viinimatkalla-peljesacissa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoh, näemmä! Olisi kyllä ollut hauska tutustua lähemmin alueen viinintuottajiin ja tarhoihin, esimerkiksi tuolla Dingacissa olisi kyllä ollut varmasti avartavaa lähteä kiipeilemään rinteisiin tarhoille! Noilla helteillä en kyllä ole varma, olisiko siihen kuitenkaan kyennyt...

      Poista