Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.4.14

Cornelissen Contadino 6

Cornelissen Contadino 6
  • Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
  • Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
  • Maa: Italia
  • Alue: Sisilia, Etna
  • Rypäleet: ?
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Helmikuu 2014)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Seuraavan Cornelissen-maistelun tuttavuuden pariin. Ensimmäinen maistelussa ihmetelty viini oli Contadino 4, vuosikertaa 2006. Seuraavana vuorossa oli tämä Contadino 6, joka ei maininnut erikseen vuosikertaansa – suurella todennäköisyydellä kyseessä on siis useamman eri vuosikerran sekoite – oma veikkaukseni osuisi ensisijaisesti vuosikertaan 2008 ja hieman vähemmän 2007. kertokaa toki, jos paremmin tiedätte! Koska rypäleet ovat myös mysteerin peitossa, on viiniin melko varmasti käytetty kaikkia Cornelissenin viljelemiä rypälelajikkeita sekalaisella kokoonpanolla – eli Nerello Mascalesea, myös Garganegana tunnettua Grecanico Doratoa ja kolmea Etnan valkoista C:tä, eli Carricantea, Catarrattoa ja Coda di Volpea.

    Viini on todennäköisesti valmistettu Cornelissenin persoonallisella, tinkimättömällä ja mahdollisimman paljon hedelmän puhdaspiirteisyyteen tähtäävällä menetelmällä, eli käytetty muovisissa, 1000-litraisissa muovitörpöissä sakkojen kanssa. Epäselväksi jää onko viini kypsytetty myös maahan haudatuissa saviruukuissa, vai ainoastaan pulloissa.

    Väriltään viini on Contadino 4:ään verrattuna hyvin samanlainen, korkeintaan kevyesti sävyltään rusehtavampi tai granaatinomenaan taittuvampi. Pulloon jää varsin reilu erä sakkaa, mikä on ymmärrettävää, ottaen huomioon viinin suodattamattoman luonteen.

    Sen sijaan tuoksussa on havaittavissa suurempia eroja: kokonaisuus on jotenkin synkemmän oloinen ja sävyltään "sinertävämpi" kuin tuoksultaan enemmän "violetti" Contadino 4. Nämä ovat varmasti hämmentäviä kuvauksia lukea, mutta ero selvenisi huomattavasti, jos pääsisit vertailemaan kyseisiä viinejä vierekkäin. Kirottu olfaktoristen kokemusten ilmaisun sanallinen rajoittuneisuus. Joka tapauksessa, tuoksu on Contadino 4:n tapaan varsin persoonallinen, mutta selkeästi erilainen – tuoksun persoonallisuus tullee parhaiten esille jos vain kirjoitan suoraan mitä olen pikaisesti raapustanut havaintoihini: kypsää luumua, jotain jälkiruokaviinimäistä tai muuta makeaa parfyymisyyttä, yskänlääkettä, "orvokkihyytelöä". Nyt ei siis olla ihan arkipäiväisen sisilialais-punaviinin tiimoilla.

    Viini toistaa Contadino 4:n esittelemän tyylin hienosti: kokonaisuus on varsin täyteläinen, mutta samalla ilmaisultaan ihastuttavan kuiva ja kepeä – kuvittele aussi-Shiraz viileän alueen ja vuosikerran Pinot Noirin ilmaisulla ja hapoilla, niin et ole ihan perillä, mutta lähikorttelissa kuitenkin. Makumaailmaltaan viini on puhdaspiirteisen marjainen, joskin varsinaista marjaisuuden luonteesta on vaikeaa saada kiinni – metsämansikkaa ja makeasta kirsikasta tiukempaan hapankirsikkaan, kenties? Yleisilmettä kuitenkin hallitsee tietynlainen happamankirpeys – todennäköisesti villihiivan tekosia. Seassa on myös mukavaa, särmää tuovaa karvautta ja hieman jonkinlaista maltaisuutta. Juu, maltaisuutta. Rakenteeltaan viini on kohtalaisen hapokas ja keskitanniininen, mutta molempien osalta ihastuttavan nuorekkaasti tuntuva ja rakenteikas. Erityisesti tanniinisuus ottaa suun limakalvoista melko tiukan otteen, vaikka niitä ei erityisen runsaasti viinistä tunnu löytyvän.

    Jälkimaku on kuiva ja karhea, muttei mitenkään rujo, vaan ennemmin pitkäkestoinen ja herkkä. Kielellä viipyilevässä jälkivaikutelmassa häilyy runsasta puolukkaisuutta, sateen kastelemaa metsämaata, hillittyä mausteisuutta ja jonkinlaista epämääräisesti britti-alet mieleen tuovaa maltaisuutta. En tiedä mikä piru tuo aromi on tai mistä se tulee, mutta se kyllä tuo jo valmiiksi luonteikkaaseen aromiprofiiliin oman mielenkiintoisen lisänsä.

    Contadino 6 jatkaa hienosti Contadino 4:n jalanjäljissä. Molemmat ovat selvästi sama viini, mutta molemmat ovat samalla niin selvästi erilaisia aromeiltaan, että ne voisi todella helposti erottaa toisistaan. Mutta kumpi olisi parempi? Mahdoton sanoa. Viinit ovat yleisilmeeltään hyvin samantyylisiä, ja viinien pistäminen ikäjärjestykseen olisi lähes mahdotonta – molemmat viinit ovat erittäin nuorekkaita ja eloisia esityksiä. Jos miettii kuinka viinit ovat valmistettu täysin ilman minkäänlaista säilöntäainelisäystä (esim. sulfiitit), ovat viinit suorastaan hämmentävän freesejä nuorekkaita – todellinen malliesimerkki siitä, miten viinit voivat pärjätä varsin vähäisellä sulfiittilisäyksellä, jos vain viinien kuljetus ja säilytys tapahtuu kunnollisissa olosuhteissa!

    Viini on siis iästään huolimatta varsin hyvässä, nuorekkaassa tikissä, ja sille voi huoletta antaa vielä muutamia lisävuosia, jos vain viinin säilytys on tapahtunut ja tulee tapahtumaan moitteettomasti alle 15 celsiusasteen lämpötilassa. Vaikea kyllä mennä sanomaan, mitä lisäikä tuo viinille, sille se on jo nyt hämmentävän persoonallinen esitys. Ruokaparituksesta on vaikea sanoa mitään, sillä viinin intensiivinen, hapokas ja omintakeinen makumaailma ei varmasti ole helpoin mahdollinen yhdistettävä ruokiin. Joka tapauksessa, ennen viinin korkkaamista kannattaa varmistaa, että tykkää kuivista Gueuze-oluista, sillä Cornelissenin Contadinot muistuttavat kaikessa villiydessään ja punamarjaisessa happamuudessaan mielestäni enemmän sellaisia kuin perinteisiä, hedelmäisiä punaviinejä!

    Lyhyesti: Persoonallinen, ikäänsä nähden nuorekas ja kaikin puolin uniikki punaviini, joka on valmistettu täysin ilman minkäänlaisia lisäaineita. Vaikka viini on selvästi punaviini, muistuttaa se tyyliltään enemmän villejä ja happamankirpeitä lambic-oluita kuin perinteisiä, hedelmävetoisia punaviinejä.

    Arvio: Erittäin hyvä – eri kelpo esitys natural-viinien outolinnulta. Vaikka viini on vasta Cornelissenin perustasoa, ei tätä viiniä hyvällä sydämellä pysty mitenkään kutsumaan "perusviiniksi" – sen verran jännää tavaraa on lasissa.

    Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

    Cornelissen Contadino 4

    Cornelissen Contadino 4
    • Valmistaja: Azienda Agricola Frank Cornelissen
    • Tyyppi: Punaviini, Vino da Tavola
    • Maa: Italia
    • Alue: Sisilia, Etna
    • Rypäleet: ?
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Helmikuu 2014)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
    No niin, tämä Contadino 4 oli ensimmäinen Cornelissen-maistelussa ihmetelty viini. Jos et ehtinyt lukemaan juttuani luomusta, biodynaamisuudesta, natural-viineistä ja erityisesti Frank Cornelissenista, suosittelen vilkaisemaan sen alkupuhteiksi.

    Contadino on siis Cornelissenin perustason viini, johon käytetään mm. viinitalon nuorempien tarhojen hedelmiä, sekä niitä rypäleitä, jotka jäävät yli Cornelissenin tarhaviineistä, Magmasta ja MunJebelistä. Viini valmistetaan liberaalisti käyttämällä niin punaisia kuin valkoisiakin paikallisia lajikkeita, joita Cornelissen ei ole sen tarkemmin viinien tiedoissa eritellyt, minkä lisäksi viiniä ei Cornelissenin tyyliin merkitä vuosikerralla, vaan vuosittain vaihtuvalla järjestysnumerolla. Contadino 4 on kokonaan vuosikerran 2006 rypäleistä.

    Väriltään Contadino 4 on aluksi hennosti purppuraan taittuvan, hennosti samean vaaleanpunainen, jopa hieman likaisen oloinen, mutta hetken aloillaan oltuaan viinin väri pian tasaantuu kirkkaaksi ja vaalean karpalomehun väriseksi. Lasissa viini on yleisilmeeltään ohuenpunainen ja selkeästi läpinäkyvä.

    Tuoksu on melko kevyt, mutta varsin jännittävä: lasista leijailee persoonallista nahkaista funkkia, jännittävää, tietyllä lailla "violettia" punamarjaisuutta, kuivattuja tummia hedelmiä kuten luumua, aavistus lambicmaista happamuutta ja 15% alkoholipitoisuudesta kielivää apteekkieetterisyyttä. Tuoksun marjaisuus on kuuman alueen viinin tyyliin hyvin kypsänmakeaa, mutta ei kuitenkaan vielä varsinaisen hilloisen oloista.

    Suussa viini on odotetusti täyteläinen, mutta samalla suorastaan hämmentävän kuiva ja kirpeä. Vaikka makumaailman seasta löytyy kevyesti lämpimien alueiden viineille tyypillistä paahteista punaista hedelmäisyyttä ja tuoretta, mehukasta viikunaa, on ensisijaisesti kokonaisuus hyvin puolukkainen, freesi ja kohtalaisen hapokas; seassa tuntuu myös tuoksussa kohdattua, etäistä nahkaisuutta. Kokonaisuus on todella puhdaspiirteinen ja eloisa, tietyllä tapaa jopa sähäkkä. Tanniinisuus on kevyttä, mutta kuitenkin sopivasti tuntuvaa – toisin kuin 15% alkoholia, joka pysyy viinin kepeänraikkaaseen ilmaisuun nähden ihmeellisesti täysin piilossa.

    Vasta napakassa jälkimaussa alkoholi nostaa päätään ja tekee siitä kohtalaisesti lämpöähohkaavan. Viini jättää suuhun mehukasta ja raikkaan hapokasta karpaloa ja puolukkaa, karheaa eläimellisyyttä ja kevyellä otteella myös auringossa paahtuneita kiviä mieleen tuovaa pölyisyyttä ja mineraalisuutta.

    Cornelissenin "perus"-punkero on varsin mielenkiintoinen tuttavuus – tosin nykyaikaisten, tuollisten viinien aikakaudella termi "perus" on tämän viinin kanssa melko heikosti yhteensopiva termi. Viini kuitenkin osoittaa epäilijöille, että nämä alkuviinit vaikuttavat kestävän ongelmitta ikää – vaikka viinillä on ikää jo lähes kahdeksan vuotta, eikä siihen ole lisätty hitustakaan sulfiitteja tai muita säilöntäaineita, ei siitä ole havaittavissa tippaakaan hapettumisen merkkejä ja kokonaisuus on suorastaan hämmentävän nuorekas.

    Lisäksi Contadino 4 on ihastuttavan ristiriitainen tapaus: sen tuoksu antaa odottaa jotan makeankypsää ja raskastekoista, mutta kokonaisuus on tuoksun antamiin lupauksiin nähden hämmentävän kuiva, napakka ja hapokkaan marjainen. Lisäksi viini on suussa melko täyteläisen oloinen, mutta silti se tuntuu ja käyttäytyy kuin kepeä ja freesi, viileän alueen / vuoden Pinot Noir tai Gamay. Olen hämmentynyt, mutta hurmaantunut – viinin nuorekas, rakenteikas ja eloisa habitus saa minut toivomaan, että saan joko maistaa viiniä tulevaisuudessa vielä iäkkäämpänä tai jonkun herkullisen ruoan kumppanina. Optimitilanteessa toki molempien edellämainittujen yhdistelmänä.

    Mutta mutta. Maistelun ensimmäinen viini ja olen vakuuttunut sekä sulfiitittomien / natural-viinien potentiaalista kehittyä pullossa useita vuosia että Cornelissenin tyylistä! Mi piace.

    Lyhyesti: Natural-viiniskenen omapäisen outolinnun +7 vuoden ikään ehtinyt, valkoisista ja punaisista rypäleistä valmistettu viini, johon ei ole missään vaiheessa lisätty mitään. Tämä on sitä viiniä puhtaimmillaan.

    Arvio: Erittäin hyvä – käytännössähän tämä ei ole mitään muuta kuin kotiviiniä. Mutta pitää kyllä olla käsittämättömät määrät taitoa, näkemystä ja osaamista, jotta kykenee tekemään tällaista viiniä pelkästään olemalla aktiivisesti tekemättä sille mitään.

    Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

    28.4.14

    Luomusta, biodynaamisuudesta, natural-viineistä... ja Frank Cornelissenista.

    Luomuviinit näyttävät vakiinnuttaneen asemansa suomalaisten viininkuluttajien joukossa, sillä niiden kysyntä on tasaisesti kasvanut Alkossa viime vuosien varrella ja nykyisin tuntuu tulevan vastaan useitakin kuluttajia, jotka ostavat yksinomaan vain luomua. Lienee siis paikallaan lätistä hieman luomusta ja sensellaisesta.

    Luonnonmukainen viljely tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan vain sitä, että tarhoja viljellään ilman synteettisiä torjunta-aineita tai lannoitteita; tämän lisäksi sertifioiduille luomuviineille on tiukemmat kriteerit sulfiittilisäysten* osalta. Luomuviljely ei kuitenkaan liity millään lailla viininvalmistukseen muuten kuin tarhoilla; joten viinitalon puolella, jossa rypälemehu käy viiniksi, voidaan sitä käsitellä melkein millä tavalla mahdollista. On myös syytä muistaa, ettei luomuviljely tarkoita automaattisesti torjunta-aineetonta viljelyä – on tuottajia, jotka käyttävät huomattavasti enemmän torjunta-aineita kuin tavalliset ei-luomu-viljelijät, koska luomussa sallitut, luonnonmukaiset torjunta-aineet voivat olla tehottomampia kuin synteettiset torjunta-aineet – tällöin loogisesti niitä pitää ruutata pelloille tavallisia myrkkyjä tiheämpään tahtiin. Lisäksi vielä huomauttaisin, että Alkostahan tosiaan löytyy paljon enemmän luomuviinejä, mitä myymälän hyllylaput antavan ymmärtää – Alko kun siis merkitsee vain luomuksi sertifioidut viinit LUOMU-merkillä. Ilman sertifikaatteja valmistettuja luomuviinejä ei Alko erottele tavallisista viineistä mitenkään, joten sellaisten löytämistä varten pitää vain tietää asiat entuudestaan (tai kysellä henkilökunnalta siltä varalta jos käsillä sattuisi olemaan asiaan perehtynyt myyjä).

    *Sulfiitithan toimivat siis viinin säilöntä-aineina, joita tarvitaan pitämään viini kunnossa pullossa ja estämään viinin hapettuminen. Koska viini kestää ikää sitä vähemmän, mitä huonompikuntoisia rypäleet ovat, edellyttää tämä jo lähtökohtaisesti sitä, että luomuviinin raaka-aineena on käytettävä riittävän laadukkaita rypäleitä.

    Miksi sitten jotkut viljelevät ilman sertifikaatteja? Toiset viljelijät tahtovat jättää takaoven auki huonojen vuosikertojen varalle, jolloin ei tarvitse pelätä menettävänsä koko satoa, kun taas toiset protestinomaisesti tahtovat jättäytyä järjestäytyneiden tahojen ulkopuolelle ja myydä viiniään vain omalla nimellään ja maineellaan. On myös viljelijöitä, joilla on olemassa luomusertifikaatit, mutta joita ei merkitä erikseen pulloihin vaan tämän tiedon voi löytää erikseen esimerkiksi tuottajan kotisivuilta. Toiset pitävät sertifioimattomia tuottajia automaattisesti epäilyttävinä, joilla on jotain salailtavaa kun eivät halua sertifikaattia hankkia, kun taas toisille kaikenlainen luonnolle enemmän painoarvoa antava viljely on plussaa.

    Sitten on biodynaaminen viljely, joka on iso harppaus luomuviljelystä villimpään, vapaampaan ja mystisempään. Tämä Rudolf Steinerin kehittelemä viljelymenetelmä painottaa hyvin paljon sitä, että luontoon tulisi puuttua mahdollisimman vähän ja ihminen toimii enemmän viininvalmistuksessa luonnon apuvälineenä, kuin varsinaisena viininviljelijänä. Esimerkiksi yksi maailman merkittävimpiä ja arvostetuimpia (sekä viinimaailmassa biodynaamisen viljelyn pioneerejä) tuottajia, Nicolas Joly, ei pidä itseään viinintekijänä lainkaan – Wikipedian mukaan Jolyn käyntikortissakin olisi lukenut "Nature assistant and not a winemaker". Biodynaamiseen viljelyyn kuitenkin liittyy paljon mystisiä elementtejä, jotka harvoin kestävät tieteellista tarkastelua, mitkä ovat peruja Steinerin esoteerisista ja mystisistä näkemyksistä – uskoihan hän saaneensa täydellisen käsityksen ajan luonteesta ja olevansa selvänäkijä. Joka tapauksessa, koska biodynaamisessa viljelyssä luontoon puututaan mahdollisimman vähän, ovat melkeinpä kaikki torjunta-aineet ja vastaavat tekijät poissa pelistä; biodynaamiset viinit ovat siis aina automaattisesti myös luomuviinejä.

    Biodynaamisesti viljelevät viljelijät ovatkin värikästä sakkia. Toiset tekevät juuri kuten biodynaamisia sertifikaatteja jakava Demeter International edellyttää saadakseen tuon sertifikaatin, kun taas toiset suhtautuvat biodynaamiseen viljelyyn hyvin perinpohjaisesti ja suorastaan uskonnollisella vakavuudella. Biodynaaminen viljely on kuitenkin sen verran kokonaisvaltaista toimintaa, että ihan kevyin mielin ja vasemmalla kädellä hoidellen ei biodynaamista viljelyä voi harrastaa.

    Koska biodynaamisessa viljelyssä luonnon toimintaan puututaan mahdollisimman vähän, ovat yleensä sadot paljon pienempiä kuin perinteisessä viljelyssä, mutta yleensä viinitarhojen ollessa luonnollisessa tilassa, tarhan biodiversiteetti on erinomaisessa tasapainossa, köynnökset kukoistavat ja luonnostaan harventuneet satomäärät takaavat usein hyvälaatuisia ja konsentroituneita rypäleitä. Moni tuottaja onkin huomannut biodynaamisen viljelyn tuomat edut ja korkealaatuiset lopputulokset, mutta suhtautuvat viljelyn epätieteelliseen, mystiseen puoleen hyvin skeptisesti. Esimerkiksi itävaltalainen viinintuottaja Willi Opitz on sanonut pyrkivänsä viljelemään tarhojaan mahdollisimman biodynaamisesti, mutta ei ole kiinnostunut Demeter-sertifikaatin hankkimisesta, koska hän ei halua alkaa harrastaa tahon edellyttämää "huuhaata" tarhoillaan.

    Niin sanotut "luonnolliset viinit" (natural wine), joita myös "alkuviineiksi" on täällä päin kutsuttu, ovat biodynaamisesta viljelystä askel pidemmälle ja samalla askel pois mystisyydestä. Tämän liikkeen edustajat pyrkivät tekemään viininsä mahdollisimman vähän mihinkään osa-alueeseen puuttuen, alkaen tarhoilta ja päättyen aina lopulliseen pullotteeseen: myrkkyjä tai lannotteita ei käytetä, sillä ne tappaisivat rypäleissä elävät villihiivat, joilla viinit käytetään; mitään teollisia hiivoja tai lisäaineita ei siis käytetä; viinit jopa pullotetaan ilman sulfiitteja. Lisäksi yleisesti natural-viinien tuottajat eivät käytä ollenkaan uutta tammea, sillä sen nähdään vain peittävän viinin herkkiä, hienostuneita aromeja. Sen sijaan mitään viljelyyn liittymätöntä, esimerkiksi biodynaamisessa viljelyssä tavattua henkistä puolta natural wine -liikkeessä ei ole, joskin useat biodynaamiset viljelijät voidaan niputtaa myös natural wine -liikkeen alle – päällekkäisyyttä siis on. Koska näille "natural"-viinille ei anneta minkäänlaisia apuvälineitä kestämään happea tai kypsyttelyä, on rypäleiden oltava alusta lähtien huippulaatuisia, jotta viinit pysyisivät kunnossa. Tästä huolimatta pullokohtainen vaihtelu voi ymmärrettävästi olla hyvinkin suurta, mikä myöskin kuuluu viinityyliin.

    Tätä viinityyliä pidetään paluuksi perinteiseen viininvalmistukseen; aikaan, jolloin viinejä ei tarkoituksella tehty korostetun hedelmäisiksi, keinotekoisen pehmeiksi ja/tai luonnottoman runsaiksi ja massiivisiksi. Näiden viinien on tarkoitus olla sitä puhtainta ja autenttisinta viiniä luonnollisimmillaan. Natural wine -liikkeellä ei kuitenkaan ole mitään keskittynyttä järjestöä, koska natural-viljelijät ovat varsin harvalukuinen joukko ja natural-viinit ovat melkoinen niche-tuote. Maailmassa on kuitenkin muutamia erilaisia natural-viineihin erikoistuneita järjestöjä sekä vuosittain järjestettäviä tapahtumia.

    Sitten on vielä Frank Cornelissen. Tätä Sisiliassa asuvaa ja rypäleitä viljelevää belgialaista pidetään jonkin sortin ekstremistinä jopa natural wine -liikkeessä – jos natural-viinintekijät pyrkivät puuttumaan mahdollisimman vähän viininvalmistukseen, tuntuu Cornelissen pyrkivän vielä askeleen pidemmälle. Esimerkiksi Wine Spectatorin Matt Kramer kirjoittaa Cornelissenin vievän viininvalmistusta pidemmälle mitä pidetään "normaalina tai ylipäänsä järkevänä", mikä saa jopa biodynaamisenkin viljelyn vaikuttavan hänen rinnallaan suorastaan rankan interventionistiselta maataloudelta. Cornelissen ei siis lisää yhtään mitään tarhoilleen – ei myrkkyjä, ei lannoitteita; viininvalmistuksessa ei käytetä yhtään mitään; pulloihin ei lisätä yhtään mitään. Nada. Zip. Naught. Ничего. Ainoastaan uusille tarhoille hän levittää vanhaa lantaa, jonka jälkeen hän antaa tarhojen olla kesannolla neljä vuotta. Lisäksi Cornelissenin tyyli haistattaa pitkät nykyisille, laissa määrätyille viininvalmistusmenetelmille näkyy hänen viineissään: ei ole mitenkään tavatonta löytää Cornelissenin tuotannosta viiniä, jossa on liberaalisti sekoitettu punaisia ja valkoisia lajikkeita tai useampaa eri vuosikertaa.

    Valkoviinit Cornelissen valmistaa 1000-litraisissa muovitörpöissä antamalla rypäleiden olla kuorten kanssa kosketuksissa kolmen kuukauden ajan (normaalisti valkoviineissä rypäleiden kuorten ei anneta olla kosketuksissa ollenkaan mehuun). Cornelissen ei sulje muovitörppöjä, koska käymisessä syntyvä hiilidioksidi suojaa viiniä hapettumiselta.

    Punaviinit Cornelissen käyttää samoissa 1000-litraisissa muovitörpöissä, mutta tämän jälkeen viini siirretään 400-litraisiin, sisäpinnalta epoksilla vuorattuihin saviamforoihin, jotka ovat haudattu kaulaa myöten tuliperäiseen maahan. Lisäksi Cornelissen valmistaa ns. ykkösviiniä, Magmaa, 1,5 hehtaarin Nerello Mascalese -tarhalta. Magmaa tuotetaan vuosittain n. 800-1000 pulloa (vertailun vuoksi maailmankuulu Romanée-Conti on kooltaan n. 1,65 hehtaaria ja siltä valmistetaan vuosittain n. 7000-8000 pulloa). Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että Cornelissenin Magma-tarhan köynnökset ovat varttamattomia köynnöksiä vuodelta 1910 ja vartettuja köynnöksiä vuodelta 1930; nämä köynnökset tuottavat vain yhden tertun kukin, ja jokainen tertun rypäleistä on äärimmäisen pieni, konsentroitunut ja paksukuorinen – rypäleestä saattaa olla vain puolet rypälemehua.

    Alun perin Cornelissen myi viinejään keskimäärin korkeammalla hinnalla, mutta koska hän halusi saada viininsä myös tavallisen kuluttajan ulottuville, hän laski muiden viinien hintaa ja korotti vastaavan määrän Magman hintaa – näin rajatun saatavuuden kulttisuosiosta nauttiva viini kuitenkin myy itsensä hinnastaan riippumatta. Tätä nykyä Magma-pullon keskimääräinen hinta asettuu 200 euron molemmille puolille. Cornelissen myös aluksi vastusti pitkään erilaisia luomujärjestelmiä, mutta vuodesta 2010 Cornelissen on toiminut sertifioituna luomuviljelijänä – ei ole vaikeaa täyttää luomuviljelyn standardeja, jos ei lisää viineihinsä mitään!

    Tähän lopuksi totean vielä, että itse asiassa tämä koko teksti alun perin syntyi siitä, kun olin vuodenvaihteessa mm. Repository-blogin Oton ja täällä meikäläisenkin blogin kommenteissa pyörineen nimimerkki Aaveen organisoimassa Cornelissen-maistelussa, jossa testasimme useamman vuosikerran vertikaalin kolmesta eri Cornelissenin viinistä (ikävä kyllä Magmaa ei ollut tällä kertaa tarjolla). Suunnittelin tässä seuraavaksi ruveta postailemaan muistiinpanojani kyseisestä maistelusta ja ajattelin pohjustaa havaintojani kertomalla jotain Cornelissenista, mutta samaan syssyyn totesin, että olisi myös sopivaa johdatella kertomalla jotain myös muunlaisesta viljelystä, jotta Cornelissenin viininvalmistuksen äärimmäisyyden saisi paremmin perspektiiviin. No niin, seuraavaksi sitten ihmettelemään että onko mahdollista tehdä oikeasti laadukasta viiniä vain, jos rypäleet puristaa mehuksi ja sitten hyvän aikaa myöhemmin pullottaa viiniksi käyneen mehun – antaen luonnon käytännössä hoitaa kaiken muun mahdollisen!

    27.4.14

    Boutari Naoussa Grande Reserve 2007

    http://www.alko.fi/tuotteet/942587/
    Boutari Naoussa Grande Reserve 2007
    • Valmistaja: Boutari
    • Tyyppi: Punaviini, AOP Naousa
    • Maa: Kreikka
    • Alue: Makedonia, Naousa
    • Rypäleet: Xinomavro (100%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta ostohetkellä: 18,74e (Joulukuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
    • Hinta nyt: 19,17e (Huhtikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


    Olin kuullut Boutari Naoussasta paljon positiivista, joten tuo kyseinen viini oli pitkään killunut testattavien viinien listallani. Noh, vuodenvaihteen tienoilla kun halusin testata pitkästä aikaa jotain kreikkalaista, lähdin seikkailemaan Arkadian Alkoon. Boutarin perus-Naoussaa ei löytynyt, mutta sen sijaan tilausvalikoimasta löytyvä Grande Reserve -versio, yksi talon lippulaivaviineistä, kylläkin. Päätin sitten napata sen mukaan.

    Vuonna 1879 perustettu Boutari on yksi Kreikan merkittävimpiä ja arvostetuimpia viiniyhtiöitä ja sen merkitys on ollut suuri niin Kreikan viiniosaamisen modernisoinnissa kuin sen säilyttämisessäkin – vaikka Boutari jatkuvasti kokeilee uusia viini-innovaatioita ja istuttaa tarhoilleen kansainvälisiä lajikkeita, ovat perinteiset kreikkalaiset lajikkeet ja viinityylit kuitenkin talon toiminnan perusta.

    Parhaimpia Xinomavro-viinejä yleensä verrataan positiivisessä mielessä Nebbiolo-viineihin, joita taas pidetään italialaisen punaviiniosaamisen kruununjalokivinä – tämä oli yksi merkittävimpiä syitä, minkä takia halusin napata tämän viinin testiin. Boutarin Grande Reserve on 100% Xinomavro, jota kypsytetään kiitettävät 4 vuotta ennen myyntiinlaskua; 2 vuotta tammitynnyreissä ja 2 vuotta pullossa.

    Viinin väri on hyvin läpinäkyvä, tumman kirsikan punainen; reunoilta väri taittuu hennosti tiilenruskeaan. Ainakin ulkonäkönsä puolesta yhteys Nebbioloon on melko selvä.

    Lasista leijailee kevyen savuinen, melko mausteinen, maamainen, hennon oliivinen ja pölyinen tuoksu, josta erottuu myös kevyttä kirsikkaa, tummaa hedelmää ja tuoretta tomaattia. Ikä ja pitkä tammikypsytys tuovat hienostuneita nahkan, kuivattujen kukkien, sikarilaatikon ja tumman suklaan vivahteita. Auetessaan tuhdimpi, makeampi ja uuttuneempi tammi ottaa selvästi enemmän preesenssiä, mutta samalla hapahko, punainen hedelmäisyys rupeaa tarjoamaan enemmän vastapalloa, joten puisevat aromit eivät pääse missään vaiheessa hallitsemaan.

    Maku hämmentää: tuoksu antaa odottaa tiukempaa ja kuivempaa viiniä – kokonaisuus tuntuu aluksi nimittäin melko kypsän kirsikkaiselta ja mehukkaan vadelmaiselta, jopa makeahkolta, sekä hieman pehmeältä, kuitenkin ilman selvää täyteläisyyttä tai suurta konsentraatiota. Kiitettävä hapokkuus kuitenkin pitää paketin varsin mainiosti otteessaan, eli viinin yleisilme ei ole mitenkään höttöinen tai rakenteeton, päinvastoin. Tämän jälkeen paikalle saapuvat todella tuntuvat ja paikoin jopa kireät tanniinit, jotka tekevät kokonaisuudesta varsin tiukkaotteisen, särmikkään ja rypäleen nimelle ominaisesti (Xinomavro = "karvas musta") jopa bitterisen ja karhean. Viini on ensivaikutelmastaan huolimatta erittäin ryhdikäs ja yllättävänkin kepeäliikkeinen, mutta samalla tarjoaa mukavaa harteikkuutta ihastuttavasti jopa pientä pureskeltavuutta. Avautuessaan viinin ilmaisusta tulee selkeästi entistä pehmeämpi (muttei kuitenkaan pehmoisempi), kypsempi ja mehukkaampi – siis helpostilähestyttävämpi – mutta pysyy silti alusta loppuun erinomaisesti kasassa, eli varsin ryhdikkäänä ja tasapainoisena tapauksena. Seuraavana päivänä hedelmän runsain makeus on keventynyt ja tammisuus on taittunut hieman suklaisuuteen, tuoden makumaailmaan jonkinlaista kuivaa kirsikkakonvehtia. Lisäksi seasta löytyy myös persoonallisesti kevyttä sienimäisyyttä.

    Kielelle viini jättää melko tuntuvaa mausteisuutta, tukevaa ja jopa hieman polttelevaa tanniinin bitteriä, voimakasta nahkaisuutta, suklaista tammea, makeaa viikunaa ja kevyttä mineraalia. Pölyinen tanniinisuus kuivaa suuta melko voimakkaasti. Erityisesti ikääntynyt nahkaisuus ja sopivan maltillisena pysyvä, moniulotteinen ja tyylikäskin tammisuus jatkuu varsin pitkään.

    Naoussa Grande Reserve 2007 on ihastuttava, moniulotteinen ja luonteikas tapaus: mainio yhdistelmä kypsänmakeaa, pehmeätäkin ilmaisua ja tiukkaa, puruvoimaista ja otteessaanpitävää grippiä. Reilun kuuden vuoden iästään huolimatta viinin kypsänmakea hedelmäisyys ja kireä tanniinisuus saa sen tuntumaan vielä erittäin nuorelta, enkä ihmettele lainkaan Boutarin lupausta 12-15 vuoden kypsyttelykestävyydestä.

    Riittävän pitkällä – vähintään parin tunnin mittaisella – dekantoinnilla viinistä tulee varsin mukava ja salonkikelpoinen tapaus, mutta tästä huolimatta se kannattaa naittaa ruoille, joihin viinin tiukka tanniinisuus pääsee pureutumaan. Heti korkattuna viini oli tietyllä tapaa luonteikkaamman ja myös kehittyneemmän oloinen, kypsän hedelmäisyyden ja makean tammisuuden pysyessä vielä syrjässä, mutta samalla hieman sulkeutuneen ja turhan kireän tuntuinen. Tästä syystä parasta moit viinille tehdä, on antaa sille ikää: parhaassa tapauksessa hedelmän runsain makeus ja pehmeys keventyvät juuri sopivasti, tammi integroituu kokonaisuuteen entistä paremmin ja tanniinit hellittävät tiukinta otettaan ilman, että viini menettää muuten hurmaavuuttaan. Toisin sanoen viinin voi korkata jo nyt, ja se kyllä on varsin hurmaava tapaus – jopa Alkon tilausvalikoiman hinnan huomioiden – mutta parhaat potentiaalit saat viinistä irti kärsivällisellä odotuksella. Sääli, että kyseinen vuosikerta on jo Alkosta poistunut, mutta minulla ei ole mitään syytä epäillä etteikö nyt myynnissä oleva 2008 pärjäisi yhtä hyvin.

    Lyhyesti: Hienostunut ja kehittynyt, mutta samalla vielä erittäin nuorekas ja tiukka kreikkalaisviini, joka onnistuu olemaan yhtä aikaa kepeä ja herkkä, mutta samalla täyteläinen ja mehevä. Runsaasti mielenkiintoa, rakennetta, aromien syvyyttä ja ennen kaikkea kypsyttelypotentiaalia. Erittäin persoonallinen ja hurmaava tuttavuus.

    Arvio: Erinomainen – en kyllä yhtään ihmettele, miksi laadukkaita Xinomavroja aika ajoin verrataan Piemonten hyviin Nebbiolo-viineihin; kyllä tämä meikäläistä huijaisi niin ulkonäöltään kuin aromeiltaan tarpeeksi hyvin mennäkseen kypsän vuoden Barolosta tai Barbarescosta. Jos siis haluat saada järkevään hintaan hyvää "Nebbioloa", suosittelen kääntämään etsimen Kreikan suuntaan!

    Hinnan (19,17e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

    26.4.14

    Château Gloria 2001

    Château Gloria 2001
    • Valmistaja: Domaines Henri Martin, Château Gloria
    • Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Julien
    • Maa: Ranska
    • Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Saint-Julien
    • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (65%), Merlot (25%), Cabernet Franc (5%), Petit Verdot (5%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta ostohetkellä: 27,50e (Helmikuu 2013, Exquisite-Weine)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Bordeaux'ta tulee nykyisin melko harvoin ostettua, johtuen lähinnä kahdesta asiasta: a) koska Bordeaux on niin monelle punaviinintuottajalle merkittävä esikuva, tuntuvat viinit ympäri maailman maistuvan enemmän tai vähemmän Bordeaux'lta ja olen siksi melko lailla kyllästynyt ko. viinien aromimaailmaan; b) alueen viinien hinta on viime aikoina kohonnut täysin käsittämättömiin sfääreihin, eikä alueelta tunnu saavan muilta kuin täysin tuntemattomilta tuottajilta rahalle vastinetta, mutta niiden ostaminen on taas melkoista sikasäkissä-toimintaa.

    En kuitenkaan voinut olla ostamatta Bordeaux'ta vuosi sitten, kun tuttavani olivat tekemässä tilausta lähinnä Bordeaux'n viineihin erikoistuneesta Exquisite-Weinesta. Valintani päätyi lopulta Château Gloriaan, jota pidetään yhtenä Saint-Julienin alueen parhaina viinitaloina. Koska viinitalo on perustettu vasta vuonna 1942, ei sen ole mahdollista kuulua Bordeaux'n Cru-luokitteluun, joka on sorvattu jo vuonna 1855, mutta muutama viiniasiantuntija, jotka ovat tehnyt oman, nykyaikaistetun versioinnin tuosta vanhasta Cru-luokituksesta, ovat ottanut Château Glorian mukaan listaansa. Esimerkiksi Alexis Lichinen luokituksessa Château Gloria on luokiteltu Crus Supérieurs -luokkaan, joka vastaisi vanhaa 4. Cru -luokkaa. Mutta koska Château Gloria on edelleen luokittelematon viinitalo, saa sen tapauksessa parhaassa tapauksessa varsin erinomaista laatua erittäin kohtuulliseen hintaan – erityisesti jo valmiiksi kohtuuhintaisesta Exquisite-Weinesta.

    Château Glorian samanniminen ykkösviini valmistetaan perinteisellä Médocin alueen reseptillä: kaksi kolmannesta Cabernet Sauvignonia, loput Merlot'ta ja jotain muita paikallisia punaisia lajikkeita. Kypsyttäminen vie 14 kuukautta ja se tapahtuu tammitynnyreissä, joista 40 pinnaa on uusia. Bordeaux'n vuosikerta 2001 on jossain keskimääräisen ja keskimääräistä paremman välimaastossa, mutta se yleensä tuppaa jäämään ihmisten mielissä huippuvuosikerta 2000:n varjoon ja siksi monesti niputetaan kehnon 2002:n kanssa yhteen. Yleisesti 2001:n kuitenkin arviodaan tarjoavan varsin laadukasta ja tasapainoista tavaraa, joka on hieman kevyempää kuin huippuvuosikertojen kypsänmehevät ja erittäin runsaat viinit ja siten tarkoitettu niitä hieman lyhytaikaisempaan varastointiin. Perstuntumalta arvioiden voisin siis sanoa Gloria 2001:n olevan ihan hyvässä tikissä korkattavaksi.

    Väriltään viini on lähes täysin läpinäkymättömän tummanpunainen hennon violetilla sivujuonteella. Karahviin viiniä kaataessa voi todeta viinin seasta löytyvän hintsusti hyvin hienojakoista sakkajauhoa, mutta ikäänsä nähden viinistä löytyy melko vähän kiinteytymiä.

    Korkkaamisen yhteydessä tuoksu on melko vanha ja tympeä, eikä mitenkään erityisen miellyttävä: savua, kosteaa sikarilaatikkoa, multaista maamaisuutta ja runsasta nahkaa. Reilu tunti karahvissa tekee kuitenkin ihmeitä ja sekaan saapuu hillitysti mutta sopivan riittävästi semmoisia makeita juonteita, jotka herättävät nuo aluksimainitut aromit samalla eloon ja kokonaisuuteen upeasti sointuviksi. Ensisijaisesti viini saa hengitellessään tuoksuunsa kypsää herukkaisuutta, mutta mukaan saapuu myös kevyttä kukkaisuutta ja tammikin ilmoittaa itsestään mukavan ujolla aavistuksella vaniljaista mausteisuutta. Nokkapuoli on siis varsin hurmaavaa tavaraa, vaikka aluksi viinin kunto hieman epäilyttikin.

    Makupuoli on korkkaamisen jälkeen tuoksun tavoin varsin tympeä, joskin paljon kiehtovampi ja vivahteikkaampi: nahkaa, tupakanpurua, savua ja lihaisuutta. Auetessaan viini kuitenkin selkeästi kuin herää unestaan ja alkaa tuoda kuivien tertiääriaromien ohelle myös hillittyä, joskin jo hieman vanhaksi käynyttä hedelmää – mehukasta sinertävää marjaisuutta ja hillittyä Merlot'n tummaa hedelmää. Tammikin astuu kuvioihin – tuoksun tavoin varsin varovaisesti – tuoden aavistuksen verran makeaa vaniljaa ja karheaa pippurisuutta. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja miellyttävän suunmyötäinen, joskin hieman vaatimattomanpuoleinen hapoiltaan – tiettyä eloisuutta viinistä selvästi puuttuu ja kokonaisuus vaikuttaa hieman uneliaalta, vaikka aromit heräävätkin hyvin karahvissa. Kokonaisuus kuitenkin kantaa itsensä hyvin alusta loppuun mielenkiintoisella, tyylikkäästi kehittyneellä ja erittäin harmonisella makumaailmallaan. Myös maltillinen (12,5%) alkoholi pysyy hienosti pois tieltä.

    Viinistä jää suuhun ihastuttavan aromikas, mehukas ja mukavasti kehittynyt jälkimaku, jossa tuntuu violettejä sävyjä (kaikkea luumuista ja mustaherukoista aina orvokkisen kukkaisiin vivahteisiin), vanhaa nahkaa, hillittyä tupakkaisuutta, hentoa, järsityt lyijykynät mieleen tuovaa puisevuutta ja iäkkään viinin vanhan pölyistä jälkivaikutelmaa. Kiehtovat, kehittyneet vivahteet viipyilevät kielellä todella pitkään tuoden joka siemauksen jälkeen suuhun erilaisia makujen yhdistelmiä.

    Perstuntumaan kannatti luottaa! Château Gloria 2001 on varsin upeassa kunnossa oleva, Cru-luokittelun ulkopuolinen punainen Bdx, joka onnistuneesti palautti meikäläisen mieleen miksi Bordeaux'n punaviineihin voi aika ajoin palata. Happoja viini olisi saattanut kaivata enemmän, mutta muuten kokonaisuus oli varsin mainiota nautittavaa, eikä edes 40% uutta tammea tuntunut enää juuri missään, uuden puun vivahteiden hädin tuskin leikatessa kokonaisuudesta läpi.

    Toisin kuin huippu-Bordeaux'ta, tätä viiniä tuskin kannattaa varata pidempään kypsyttelyyn, mutta Glorian voi kyllä helposti kuvitella kestävän vielä useampia vuosia, ellei jopa toisen vuosikymmenen verran varsin hyvässä kunnossa, todennäköisesti myös vielä parempaan suuntaan kehittyen. Kun katsoo minkälaisia ja minkä ikäisiä Bordeaux'n viinejä Alkosta saa alle kolmella kympillä, oli 27,50e tähän viiniin erinomainen hassaus. Sääli vain, että kyseinen vuosikerta on nyttemmin jo loppunut Exquisite-Weineltä ja samaan hintaan saa tätä nykyä vain selkeästi nuorempaa 2008-vuosikertaa.

    Lyhyesti: Ihastuttavasti kehittynyt, erinomaisesti lähestyttävissä oleva, korkealaatuinen Bordeaux kuuluisan Cru-luokituksen ulkopuolelta. Viini saattaa olla hieman tympeä tuttavuus korkatessa, mutta tunti pari karahvissa tekee ihmeitä.

    Arvio: Erinomainen – vaikka monet muut viinit ovat jo aikoja sitten syrjäyttäneet Bordeaux'n paikan sydämestäni, ei tämä silti tarkoita sitä, ettenkö voisi olla hyvistä "porvoolaisista" innoissani. Vaikka happojen osalta jäätiin hieman lapsipuolen asemaan, oli tämä kyllä silti kaikin puolin mainiota tavaraa. Vahva suositus jos vain joskus sattuu vastaan tulemaan.

    Hinnan (27,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

    25.4.14

    Suavia Massifitti 2010

    Suavia Massifitti 2010
    • Valmistaja: Azienda Agricola Suavia
    • Tyyppi: Valkoviini, IGT Bianco Veronese
    • Maa: Italia
    • Alue: Veneto, Soave
    • Rypäleet: Trebbiano di Soave (100%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta ostohetkellä: 11,90e (Maaliskuu 2014, Weinhandel-Italien)
    • Hinta nyt: 11,90e (Huhtikuu 2014, Weinhandel-Italien)


    Trebbiano di Soave on ollut meikälle pieni mysteeri sen suhteen, että mikä rypäle se todella on. Ymmärtääkseni se ei ainakaan ole muualla Italiassa viljelty, melko neutraaliarominen ja simppelinpuoleinen Trebbiano, joka esimerkiksi Ranskassa kulkee nimellä Ugni Blanc. Monesti rypäleen kuulee yhdistettävän erityisesti Marchen alueella viljeltyyn Verdicchioon, mutta taas toisaalta monet Soaven alueen viljelijät pitävät rypälettä omana, varsin harvinaisena lajikkeenaan, joka muinoin on tunnettu alueella nimellä Turbiana. Noh, kunnes selvempää tietoa tulee, pidän Trebbiano di Soavea ja Verdicchiota eri lajikkeina.

    Trebbiano di Soave oli pitkään alueella varsin merkittävä valkoinen lajike, mutta 1900-luvun puolen välin jälkeen alueella sekä runsassatoisemmat ja helppohoitoisemmat että kansainvälisesti merkittävimmät valkoiset lajikkeet pääsivät suosioon ja Trebbiano di Soave pääsi unohtumaan. Tätä lajiketta kyllä saadaan käyttää jopa 30% Soaven valkoviinisekoituksissa, mutta yleensä lajike näyttelee vain 0-5% osaa tavallisesta Soavesta.

    Tämä huvittavan vantterassa pullossa tuleva Suavian Massifitti on mukava poikkeus tavallisten, Garganega-vetoisten Soaven viinien joukossa. Tämä on nimittäin Fittán kylän tarhojen rypäleistä valmistettu 100% Trebbiano di Soave, joka on syntynyt Milanon yliopiston maataloustieteiden professorin, Attilio Scienzan, ja Suavian viinitaloa pyörittävien Tessarin siskosten yhteistyönä. Koska Soavesta valtaosan täytyy olla Garganegaa, ei Massifittia voi luokitella Soaven DOC-appellaation alle, vaan se on tavanomainen IGT Bianco Veronese.

    Meikäläinen kyllä tykkää täysillä Suavian viinitalon meiningistä. Sen lisäksi, että Tessarin neljä siskoa ovat saaneet merkittävästi nostettua Trebbiano di Soaven profiilia alueella, tekevät he muutenkin varsin ihastuttavia viinejä: köynnöksiä viljellään luonnonmukaisesti, viinit käytetään luonnonhiivoilla ja muutenkin itse viininvalmistusprosessiin pyritään puuttumaan mahdollisimman vähän. Nyt ei olla vielä "alkuviinien" tai "luonnollisten viinien" alueella, mutta ollaan kuitenkin lähempänä niitä kuin teollisia massatuotantoviinejä.

    Massifittin ensimmäinen vuosikerta oli 2008, joten nyt testissä oleva 2010 on vasta viinin 3. vuosikertaa. Tämä pelkästään Trebbiano di Soavesta valmistettu viini kypsyy aluksi 15 kuukautta terästankeissa sakkojen päällä, missä osa viinistä käy läpi malolaktisen käymisen. Tämän jälkeen viini suodatetaan vain kerran kevyesti, jonka jälkeen viini pullotetaan ja sen annetaan asettua vielä toiset 15 kuukautta pulloissa ennen myyntiinlaskua. Tämä 2½ vuoden kypsyttely terästankissa kypsyneelle valkoviinille on melko toista ääripäätä kuin uuden maailman bulkkivalkkarit, jotka yleensä pyritään saamaan muutamassa kuukaudessa kauppojen hyllyille. Viiniä valmistetaan vuosittain vain 3000 pulloa.

    Viinillä on hohtavan vihertävä, nuorekas väri.

    Lasista kohoaa, ellei jopa ryöppyä upea, runsas ja kypsä tuoksu, jossa tuntuu reilusti sekä kypsää hedelmää – kuten sitruksia, hunajamelonia, persikkaa ja hillottua omenaa – että moniulotteista epähedelmäisyyttä – sateen kastelemat kivet mieleen tuovaa mineraalia, hentoa mausteisuutta ja hurmaavaa, kesäistä kukkaisuutta.

    Maultaan Massifitti on varsin täyteläinen ja runsas, mutta samalla myös kuiva ja erittäin rakenteikas. Kokonaisuudessa mittelevät tasaväkisinä kypsän omenainen hedelmä ja runsas, kivinen mineraalisuus. Taustalta löytyy myös tuoksusta tuttua persikkaa, hunajamelonia ja kevyesti Marchen Verdicchiot mieleen tuovaa luonteikasta, kukkaista ja aavistuksen karheaa mausteisuutta sekä aavistuksen karvasta sitrushedelmän sisäkuorta. Hapokkuus on runsasta ja paikoin jopa poskipäitä viiltävää, mikä tekee viinistä varsin kepeän ja ennen kaikkea ylettömän raikkaan huolimatta sen suuntäyttävän täyteläisestä habituksesta. Varsin kohtuullinen 12,5% alkoholi pysyy siististi poissa pelistä.

    Jälkimaku on tuoksun ja keskimaun tavoin täynnä omenaa ja mineraalia, mutta omenaisuus on siinä selkeästi raaemman ja hapokkaamman tuntuista. Mineraalinen epähedelmäisyys peittoaa kohtalaisen nopeasti kielelle jäävän hedelmäisyyden ja lopuksi suuhun jää erittäin raikas, napakka ja tuntuvan mineraalinen, jopa kiniinisen karvas jälkivaikutelma.

    Massifitti on kaiken kaikkiaan upea yhdistelmä freesiä raikkautta ja jopa pehmeänpuoleista täyteläisyyttä; kypsää hedelmää ja särmikästä mineraalisuutta. Viini tuli korkattua tänään siksi, koska kokkasin lempiruokaani herkkusienirisottoa, ja Venetossa seikkaillessani olen oppinut "risotto-ja-venetolainen-valkkari" -yhdistelmän toimivan aina ja takuuvarmasti. Ikävä kyllä Suomesta Massifittia ei saa, mutta Alkosta sentään löytyy Tessarin siskosten hurmaavan upea Suavia Soave Classico, joka kyllä on myös todettu erinomaiseksi risoton kaveriksi. Sen sijaan jos nettikaupat kiinnostavat, löytyy Massifitti varsin edulliseen hintaan saksalaisesta Weinhandel-Italienista (erityisesti jos katselee amerikkalaisten kauppojen hintoja, joissa sama viini vaihtaa omistajaa jopa 30 dollarin hintaan)!

    Kypsyttelyyn on Massifittia melko turha hankkia. Viinin runsas, kypsä hedelmä ja erinomainen, eloisan hapokas rakenne kyllä antavat varmasti viinille kestävyyttä, mutta tällaiset viinit toimivat yleensä parhaiten nuoruutensa terässä!

    Lyhyesti: Ihastuttavan aromikas, runsas, täyteläinen, rakenteikas ja ennen kaikkea nuorallatanssijan tasapainolla varustettu "Soave" sikäläisittäin varsin harvinaisesta Trebbiano di Soave -lajikkeesta.

    Arvio: Täydellinen – olen onnistunut löytämään Soaven (ellen jopa yleisesti italialaisten valkoviinien) täydellisen ideaalin, jossa kaikki osat loksahtavat kohdalleen, mitään ei ole liikaa eikä mitään puutu. Erinomainen yleisviini ruokapöytään, mutta valloittava tapaus sellaisenaankin nautittuna. Diggailen maxi-täböllä.

    Hinnan (11,90e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA HETI.

    24.4.14

    Brewfist Spaceman IPA

    Brewfist Spaceman IPA
    • Valmistaja: Brewfist
    • Tyyppi: Olut, IPA
    • Maa: Italia
    • Alue: Lombardia, Lodi
    • Humala: Citra, Columbus, Simcoe
    • Koko: 0,33
    • Hinta ostohetkellä: 5,87e (Marraskuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
    • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


    Italiassa on kuuleman mukaan ollut jo jonkin aikaa pienpanimovillitys käynnissä, mutta tänne asti asiasta ei ole hirveästi kuulunut – todennäköisesti sama pätee toisin päin, eli tuskin suomalaisista pienpanimo-oluista on Italiassa kuultu. Yleinen täkäläinen mielipide italialaisista oluista kuitenkin lienee jotain Peronin suuntaista, eli kepeää, jopa vetistä höttölageria, joten on aika päivittää tietoja saapasmaan olutosaamisesta!

    Yksi Italian täkäläisittäin tunnetuimpia pikkupanimoja lienee Pohjois-Italiasta, Lombardiasta tuleva Brewfist, jonka oluita on näkynyt muutamaan otteeseen paikallisissa olutbaareissa. Lopulta Arkadian Alkon erikoisvalikoimaankin saatiin loppuvuodesta pikkuerä tämän panimon Spaceman-IPA:a, josta yksi myös lähti itselle testiin. Alkon nettisivujen mukaan olutta ei kuitenkaan enää näytä löytyvän, joten italialaisten oluiden fanien lienee turhaa lähteä perkaamaan Arkadian oluthyllyä.

    Korkkaamisen yhteydessä olut ryhtyy punkemaan vaahtoa ulos pullosta hiljaa, mutta tasaisen varmasti, eikä tämä vaahtoaminen tunnu loppuvan ennen kuin pullosta on puolet oluesta saatu lasiin. Lasiin kaadettaessa oluen päälle nousee äärimmäisen runsas, höttöinen ja todella pitkäkestoinen vaahto, joka ottaa haltuunsa 90% lasista. Lasin täyttäminen oluella edes puoliksi vie useita minuutteja. Lopuksi, pitkällisen odottelun jälkeen, on lasiin saatu sameaa, appelsiininoranssia olutta, jolla on tukeva, äärimmäisen paljon pitsiä jälkeensä jättävä vaahtohattu.

    Tuoksussa vastaan tulee aluksi hyvin selvää IPA-maisuutta: voimakkaasti appelsiininkukkaa, greippiä ja ruohoisuutta. Hieman varovaisemmalla otteella tuntuu kevyesti kellervää marjaisuutta, hieman hunajaa ja aavistus hiivaista tunkkaisuutta.

    Suussa olut on freesi, napakka, maltillisen hiilihappoinen ja tuntuvan katkera. Makupuolelta on vaikea saada otetta, sillä kokonaisuus on monisyinen ja hienovarainen, jopa kevyt muttei missään nimessä ohkaisen tai vaatimattoman oloinen. Kielen kärjessä tuntuu vaaleaa, makeaa ja keksistä mallasta; keskiosissa sitrusta, havuisuutta, hentoa viheromenaa ja aavistus taustalla häilyvää ananasmaista ja mangoon tai passioon taittuvaa hedelmää; suun takaosista löytyy melko tuntuvaa, yrttistä, havuisen pihkaista ja saippuaista katkeroa.

    Jälkimaussa oluen makea, keksinen maltaisuus korostuu, mutta niin tekevät myös reippaat (70 IBU) katkerot, jotka tekevät kokonaisuudesta varsin karvaan ja pitkäkestoisen. Loppuliu'ussa kielelle jää häilymään havuisuutta, yrttiä ja ruohoisuutta.

    Spaceman on varsin tasokas perus-IPA, joka asettuu jonnekin britti- ja jenkki-IPA-tyylien välimaastoon: olut on selkeästi tanakammin ja aromaattisemmin katkeroitu kuin brittityyliset IPA:t, mutta toisin kuin jenkki-IPA:t, menee se enemmän klassinen yrttinen humalointi ja kohtalaisen makea mallas kuin trooppiset hedelmät ja ikeniäkiristävä katkero etunenässä, vaikkakin näitäkin elementtejä kyllä oluesta löytyy.

    Tämä oli vallan mainio ensikosketus Italian pienpanimoskeneen. Olut on ihastuttavan kevyt ja raikas tapaus ja voisinkin kuvitella nauttivani sitä Manerbassa, rantaterassilla, kesäauringossa. Oluen melko makeaan taittava hunajainen maltaisuus voi jakaa mielipiteitä, mutta ainakin meikäläisen makuun katkerohumalan puraisu oli saatu mainiosti sen kanssa balanssiin. Ainoa valittamisen aihe mitä tässä keksii, on oluen turhan kireä hinta – Alkon perusvalikoimasta löytyy kasa mainioita jenkki-, britti- ja jopa finski-ipoja, joten lähemmäs 6 euroa aivan tavallisesta, 0,33-kokoisesta IPA:sta on aivan liikaa.

    Lyhyesti: Makean maltainen, hyvin kepeä, raikas, tasapainoinen ja korkatessa runsaasti vaahtoava italo-IPA.

    Arvio: Hyvä – varsin maittava ja tasapainoinen esitys. Kun korkatessa ja lasiin kaadettaessa vaahtoa puski niin maan perkeleesti, rupesi pelottamaan mahtaako olut olla viallinen kappale, mutta koska tuoksu- ja makupuolessa ei ollut moitteen sijaa, oletan vaahdon olleen ominaisuus, ei vika. Lisää tämmöisiä Italiasta, grazie! Ja kohtuullisempaan hintaan!

    Hinnan (5,87e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

    23.4.14

    Amalía Brut

    http://www.alko.fi/tuotteet/553597/
    Amalía Brut
    • Valmistaja: Long Wines
    • Tyyppi: Kuohuviini, Vino de Mesa
    • Maa: Espanja
    • Alue: Katalonia
    • Rypäleet: Macabeo (50%), Parellada (50%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta ostohetkellä: 7,98e (Huhtikuu 2014, Alko)
    • Hinta nyt: 7,98e (Huhtikuu 2014, Alko)

    Viimeinen hiljattain saapuneesta kolmen näyteviinin erästä oli espanjalainen halpisskumppa, Amalía. Kyseisen viinin tuottanut Long Wines on espanjalaisiin viineihin erikoistuneen William Longin vuonna 2002 perustama yritys, jonka tarkoituksena on sekä tuottaa että edustaa edullisia, tehokkaasti brändättyjä espanjalaisviinejä. Esimerkiksi Alkon valikoimista löytyvä näppärä Calamar Verdejo on Long Winesin edustamia tuotteita.

    Alkon edullisimpiin kuohuviineihin kuuluva Amalía on Sant Sadurní d'Anoian kaupungin lähellä sijaitsevan, nimettömäksi jätetyn viinitalon Long Winesille tuottama kuohuviini. Vaikka tämä viini tulee DO Cava -alueelta ja on tehty Cava-viineistä tutuista rypäleistä, ei kyseessä kuitenkaan ole Cava, sillä viinin kuplat eivät tule perinteisellä pullokäymismenetelmällä, vaan ns. charmat-menetelmällä, jossa viini käytetään terästankeissa paineen alla.

    Lasissa viini on hennosti vihertävän värinen ja kuplii varsin maltillisesti, jopa ujosti.

    Tuoksu on suht hillitty ja yksiulotteinen; kokonaisuudesta erottuu lähinnä makeaa sitruksisuutta ja kevyttä omenaa. Taustalla tuntuu hennosti päärynämehuisuutta.

    Maussa viinin 15 g/l jäännössokeria tuntuu, muttei mitenkään häiritsevästi, eli viini on tyyliltään kuivahko – ei varsinaisesti kuiva, muttei tätä vielä puolikuivaksikaan voi sanoa. Makumaailmasta erottuu lähinnä kevyttä omenaisuutta ja hillittyä sitruksisuutta sekä myös taas taustalle jättäytyvä aavistus päärynää. Kuohu on pienikuplainen ja runsas, mutta kohtalaisen ketterästi haihtuva. Viinin hapokkuus tuntuu olevan melko matalaa hiilihappojen haihduttua, minkä vuoksi viini tuntuu varsin lattealta ilman kuplia.

    Viinistä jää lopuksi keskipitkö, tuoreen viheromenainen ja hennon yrttinen jälkimaku.

    Kokonaisuutena Amalía on varsin yksioikoinen ja mutkaton perusskumppa, joka ei edes yritä olla muuta kuin mitä se todellisuudessa on – harmiton tusinaviini, johon on pistetty hieman kuplia. Viinin makupuoli on melko yksiulotteinen ja runkokin on varsin heppoinen, mutta viinin voi todeta heijastelevan sen hintaa – vajaa kahdeksan euroa skumpasta ei hirveästi lompakkoa nimittäin kevennä. Korkeaa laatua ja mielenkiintoista makuelämystä tähän hintaan on turha odottaa, mutta kokonaisuus on kuitenkin verrattain tasapainoinen ja puhdaspiirteinen, eikä siitä löydy muutamien edullisimpien kuohuviinien epämääräistä kiljuista tai kotiviininomaista meininkiä, mitä voi tässä hintaluokassa jo pitää plussana.

    Omaan ostoskoriini tämä viini tuskin päätyisi, sillä harvemmin päädyn Suomessa ostelemaan tämän hintaluokan tuotteita, mutta jos budjetti on erittäin tiukka ja hakusessa on kuohuva sieltä kuivasta päästä, on Amalía ihan varteenotettava vaihtoehto.

    Lyhyesti: Simppeli ja mutkaton mutta verrattain tasapainoinen ja puhdaspiirteinen halpisskumppa Cava-kuohuvista tunnetulta Katalonian alueelta.

    Arvio: Keskinkertainen – viini ei suuria yllätyksiä tai elämyksiä tarjoile, mutta myöskin edullisten kuohuviinien sudenkuopat onnistutaan välttämään, joten Amalía on ihan varteenotettava vaihtoehto budjettiskumppien joukossa.

    Hinnan (7,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

    Ofithe Offida Pecorino 2012

    Ofithe Offida Pecorino 2012
    • Valmistaja: Cantina Moncaro
    • Tyyppi: Valkoviini, DOCG Offida Pecorino
    • Maa: Italia
    • Alue: Marche, Ascoli Piceno
    • Rypäleet: Pecorino (100%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta ostohetkellä: 89 SEK (~9,90e; Joulukuu 2013, Systembolaget, beställningssortiment)
    • Hinta nyt: 91 SEK (~10,00e; Huhtikuu 2014, Systembolaget, beställningssortiment)


    Seikkailut Systembolagetista löytyvien Marchen viinien puolella jatkuvat! Lähinnä Italian keskiosissa viljelty Pecorino on entuudestaan meikäläiselle tuttu lajike, mutta koska täälläpäin ei ole koskaan aiemmin näkynyt muita kuin IGT-tasoisia perus-Pecorinoja, päätin napata tämän viinin testiin. Tämä Systemin tilausvalikoimasta löytynyt tapaus nimittäin on Offidan kylästä, joka taitaa olla tällä hetkellä maailman ainoa DOCG-tasoinen Pecorino-viinialue. Tämä Offidan kylä sijaitsee Italian keskiosan itärannikolla sijaitsevan Marchen eteläosissa, Ascoli Picenon maakunnassa (josta sattumalta myös edellinen maistamani Marchen viini, Lucrezia Passerina, oli kotoisin) ja tämän kylän viinialueen DOCG-appellaatio hyväksyy vain kaksi valkoista lajiketta: Passerinan ja Pecorinon.

    Pecorino tunnetaan melko intensiivisiä ja persoonallisia viinejä tuottavana lajikkeena – tämä johtuu osittain siitä, että köynnös tuottaa luonnostaan verrattain matalasatoisesti rypäleitä. Lajikkeen matalasatoisuus voi olla laatua tavoittelevalle tuottajalle etu, mutta volyymia hakevalle tuottajalle enemmän haittatekijä. Lajikkeen hyvä sietokyky rypäleille haitallisia homeita ja tauteja vastaan kuitenkin on viljelijälle kuin viljelijälle etu, minkä vuoksi lajike on kohtalaisen suosittu Keski-Italiassa.

    Viinin tuottanut Moncaro on vuonna 1964 perustettu marchelainen viiniosuuskunta, jonka tarkoituksena on ollut nostaa alueen viinien laatua ja niiden arvostusta. Talo on pyrkinyt jo varhaisesta vaiheesta toimimaan kestävän kehityksen periaatteella ja kaikki talon viinit tuotetaan sertifioituna luomuna. Tämä Pecorino on kerätty käsin n. 10-15-vuotiaiden köynnösten rypäleistä ja siitä valmistettua viiniä on kypsytetty terästankeissa hiivasakan päällä 4 kuukauden ajan ennen pullotusta.

    Viinin väri on suht vaatimaton; hailakan oljenkeltainen hennosti vihertävällä sävyllä.

    Ofithella on keskirunsas ja hillityn aromaattinen tuoksu, joka on aluksi hieman vaatimattomanpuoleinen, mutta kehittyy varsin runsaaksi innokkaan lasinpyörittelyn seurauksena: lasista löytyy hedelmäpuolelta Soavemaista, mehevää trooppista hedelmää – erityisesti keltaluumua ja persikkaa, jopa persikkakarkkia – ja hieman portugalilaiset valkoviinit mieleen tuovaa ananasta ja banaania. Hedelmäpuoli on tuoksun voimakkain osa-alue; muuten nokkaosasto tarjoaa maltillista makeaa kukkaisuutta ja etäistä mineraalisuutta.

    Suussa viini on yllättävänkin täyteläinen – suorastaan suuntäyttävä – ja paksuhko, mutta kaikkea muuta kuin löysä: aluksi kielellä tuntuu mitä hennointa pistelyä, joka kyllä haihtuu pian (suurella todennäköisyydellä aavistus hiilihappoa), mutta kokonaisuus pysyy pistelyn haihduttuakin hyvin särmikkäänä ja tasapainoisen hapokkaana – happojen osalta jopa erittäin runsaana. Makua hallitsevat tuoksusta tutut, mehukkaat aromit hyvin tuoksunkaltaisina, mutta ilman tuoksun vihjaavaa makeutta; makumaailman seassa tuntuu myös kevyesti tuoretta, hapokkaankirpeää kaneliomenaisuutta. Hedelmäisyys on runsasta, kypsääkin, mutta silti samalla varsin kuivaa kautta linjan. Viinin olemus on varsin runsas ja muhkea olematta raskas tai liioitteleva, mutta yleisilmeeltään kokonaisuus on loppupeleissä varsin suoraviivainen ja arkinen – viini ei juuri hienostele tai kehity lasissa tai suussa, vaan paukuttaa kaiken alusta loppuun rytinällä.

    Jälkimaku on ensisijaisesti hyvin mineraalinen, eli fiilis on kuin olisi märkää piikiveä nuolaissut. Tiukimman mineraalisuuden hellittäessä voi kuitenkin todeta suun olevan täynnä hedelmien jälkifiilistä, eli kielelle jää myös vastapoimittua omenaa, kuivahkoa päärynäisyyttä, kevyttä persikkaa ja hentoa banaanisuutta sekä aromaattista yrttisyyttä. Nämä aromit ovat kuitenkin varsin kuivia ja kevyenpuoleisia, joten suuhun jäävä jälkivaikutelma on muhkean keskimaun jälkeen hieman vaisu ja kestoltaan korkeintaan keskipitkä.

    Tämä Offidan Pecorino on mukava, persoonallinen ja sopivalla tavalla tuhti tapaus, mutta ei mitään kovinkaan ihmeellistä loppupeleissä. Viini on täynnä Pecorinon persoonallista, moniulotteista aromimaailmaa, josta löytyy niin mineraalia kuin yllättävästi alusta loppuun varsin kuivana pysyvää trooppista hedelmää, mutta eleganssia viini ei tarjoa: tämä on hyvin voimakas ja varsin lineaarinen, nuorekas kokonaisuus, jonka tehokkuus myös perustuu juuri tähän suoraviivaisuuteen. Viini varmasti kestää joitain vuosia kellarissa, mutta sitä on turha hankkia kypsyttelyyn – viini tuntuu olevan parhaimmassa terässä kun se on täynnä nuoruuden voimaa ja intensiteettiä.

    Tämä Offidan Pecorino oli kyllä meikäläiselle hauska tuttavuus, joka pelasi mainiosti tavallisen tortilla-illallisen kanssa, selviten niin tuoreista kasviksista kuin tulisista salsoista ongelmitta – arkinen viini arkiselle aterialle. Rakenteensa ja ilmaisunsa puolesta viini vaikuttaa varsin yleispätevältä kumppanilta varsin monenlaisille ruoille, aina tuoreista kasviksista voimakasmakuisiin vaaleisiin lihoihin ja riistalintuihin. Avainsanana on kuitenkin arkisuus ja suorasukaisuus – tämä kun viini tuskin on kotonaan juhlakutsujen pääruoan parina.

    Lyhyesti: Varsin runsas, täyteläinen, erittäin kuiva, rakenteikas ja mukavan persoonallinen arkivalkkari Marchesta. Pecorino-rypälettä parhaimmillaan: voimaa ja ryhtiä ilman turhaa hienostelua.

    Arvio: Erittäin hyvä – tämä on melko lähellä Alkon tilausvalikoimasta löytyvää Unico Pecorinoa, mutta Ofithe nokittaa ryhdikkäämmällä ja rakenteikkaammalla ilmaisullaan sekä edullisemmalla hinnallaan pari piirua paremmaksi ostokseksi. Kaikin puolin mainio ostos, siis!

    Hinnan (~9,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

    22.4.14

    Allesverloren Tinta Barocca 2012

    http://www.alko.fi/tuotteet/436597/
    Allesverloren Tinta Barocca 2012
    • Valmistaja: Allesverloren
    • Tyyppi: Punaviini, WO Swartland
    • Maa: Etelä-Afrikka
    • Alue: Western Cape, Swartland
    • Rypäleet: Tinta Barroca (100%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: 14,48e (Huhtikuu 2014, Alko)
    • Hinta nyt: 14,48e (Huhtikuu 2014, Alko)

    Tässä äskettäin sain maahantuojalta näyttepullon Allesverlorenin Tinta Barocca -punaviiniä, mikä aluksi hieman hämmensi, sillä olin saanut samaa viiniä edellisen kappaleen vasta puolisen vuotta sitten. Noh, päättelin että koska tässä on nyt vuosikerta vaihtunut kympistä kahteentoista, on nähty tarpeelliseksi pitää meikäläisen tiedot ajan tasalla viinin tyylistä. Saatteessaan viiniä mainostettiin mainioksi kumppaniksi niin pääsiäislampaalle kuin kesän grillailuille; viini tuli niin lyhyellä varoitusajalla, ettei viini kuin ei arvostelukaan ehtinyt pääsiäisen alle, mutta kesän grillailuja varten nyt kuitenkin. Jos edellinen maistamani Tinta Barocca kiinnostaa, pääsee vanhaan arviooni tästä.

    Saatteessaan maahantuoja mainitsee viinin myös olevan osittain kyönnöksissä kuivatetuista rypäleistä, mitä harvemmin näkee punaviinien puolella harrastettavan. Suomalaisille tutuimpia (osittain) kuivatetuista rypäleistä valmistetuista viineistä taitavat olla italialaiset Amaronet ja Appassimentot, mutta niidenkin rypäleitä kuivatetaan sadonkorjuun jälkeen kuivatushuoneissa. Lisäksi ystävällisesti saatteessa maahantuoja on hienosti pistänyt lainauksen suoraan meikäläisen omasta blogista, jotta osaisin odottaa minkälaista viiniä odottaa – kuitenkin ilman hyvän tavan mukaista merkintää siitä, mistä teksti on napattu. Hieman keljua toimintaa, Nordalco. Vähintä, mitä voisi lainausten kanssa tehdä, olisi se lähteen merkitseminen tekstin yhteyteen.

    No juu, sitten asiaan. Tämä kyseinen viini on siis valmistettu lähinnä Portugalissa viljellystä Tinta Barroca -rypäleestä, jota käytetään siellä osana portviinien rypälesekoitusta. Tämä lämpimässä viihtyvä, melko ohutkuorinen lajike on myös onnistunut leviämään eteläafrikkalaisten viininviljelijöiden kiinnostuksen piiriin ja siellä rypäleestä tehdään Tinta Barocca -nimellä makeiden, portviininomaisten väkevöityjen viinin ohella myös kuivia lajikeviinejä. Tämä Allesverlorenin lajikeviini on makoillut 8 kuukautta tammitynnyreissä, joista osa on uusia, osa 2. tai 3. kertaa käytössä.

    Lainaten vanhaa arvosteluani: "väriltään viini on melko läpinäkyvä ja syvän tummanpunainen. Lisäksi se vaikuttaa olevan läpinäkyvästä ulkonäöstään huolimatta kohtalaisen konsentroitunutta ja paksua." Eli ainakin ulkonäkönsä osalta viini näyttää hyvin samalta kuin aiemminkin.

    Lasista leijailee kevyehkö, mutta varsin kypsä ja paahteinen tuoksu, josta erottuu mehevää kirsikkaisuutta, makeaa mansikkaa, hentoa luumua, kevyttä savua – ei kuitenkaan monille eteläafrikkalaisille punaviineille tyypillistä tervaa – sekä tammen mausteisuutta ja kaakaota. Avautuessaan hedelmäisyys muuttuu entistä makeammaksi ja hilloisemmaksi, mutta samalla se siirtyy taustalle moniulotteisemman tammisuuden ottaessa enemmän preesenssiä.

    Suuta tervehtii paksu, tiivisluontoinen ja konsentroitunut maku, jossa tuntuu makeaa, tummaa hedelmää, kypsää kirsikkaisuutta, tiukkaa ja jopa kevyen karvasta pippurisuutta sekä makeahkoa, hieman vaniljaan taittuvaa tammea. Hapokkuus on suhteellisen maltillista melko täyteläiseen makuun nähden, mikä tekee viinin suutuntumasta paksunpuoleisen, joskin kohtuullisen tuntuvat ja sopivan puruvoimaiset tanniinit sekä bitteriseen taittuva mausteisuus syövät hieman pois viinin ilmaisusta pehmeyttä. Alkoholi (14%) tuo yleisilmeeseen kevyttä tulisuutta.

    Jälkimakua hallitsee kypsä luumuisuus ja pitkään viipyilevä, makeahkon suklainen ja vivahteikkaan mausteinen tammisuus. Loppuliuku on tanakka ja tasainen, mutta loppupeleissä melko suorasukainen, eikä kovinkaan pitkäkestoinen.

    Yleisesti Allesverlorenin Tinta Barocca 2012 ei onnistunut eroamaan käytännössä ollenkaan vuosikerrasta 2010, mikä yleensä on uuden maailman viinien valttikortti – vuosikertojen välinen vaihtelu on pientä ja talon viinien tyyli pystytään pitämään varsin tasaisena vuodesta toiseen. Ainoastaan viinin tammisuus tuntui näin nuoressa viinissä vielä hallitsevammalta ja konsentroituneemmalta mitä se oli vk. 2010:ssä, mikä kyllä ei meikäläisen kirjoissa mikään suuri meriitti ole; meikäläisen mielestä jo edellinen viini kärsi runsaan tammen luomasta mielenkiinnon puutteesta – kaikki mahdollinen kiinnostava, rypäleestä tuleva aromikkuus peittyy geneerisen, uutteisen tammen alle – ja tässä viinissä ongelma tuntuu korostuvan.

    Sen sijaan jos runsaaksikin äityvä tammisuus ei ole ongelma ja pidät kypsänmehevistä ja paksurunkoisista uuden maailman punaviineistä, on Allesverlorenin Tinta Barocca varmasti luotettava ostos. Harvinaisenpuoleisen rypälelajikkeen persoonallisesta makumaailmasta ei tammen alta paljoa löydy, mutta yleisesti viinistä löytyy eteläafrikkalaisille punaviineille tyypillistä mehevää, kypsänmakeaa ja pureksittavan paksua tummaa hedelmää sekä aavistus savuisuutta ilman monia kyseisen maan punaviinejä riivaavaa, pistävää tervaisuutta. Voin kuvitella tämän paksun, makeaan taittuvan ja kevyen savuisen aromimaailman pelaavan helposti jenkkihenkisten, makealla marinadilla varustettujen grillailujen kanssa yhteen.

    Lyhyesti: Mehevänmuhkea, kypsänmakea ja täyteläinen lajikeviini lähinnä portviineissä käytetystä Tinta Barrocasta, jossa hilloinen hedelmäisyys ja runsas tammisuus kohtaavat hennon savuisuuden sävyttämänä. Helppo uuden maailman hedelmäpommi kesäisille grilliruoille ja seurusteluun.

    Arvio: Miellyttävä – toivoisin, että viinissä Tinta Barroca pääsisi enemmän pääosaan, kun nyt runsas ja avautuessaan varsin hallitsevaan asemaan nouseva tammisuus pitää viinin loppupeleissä melko suoraviivaisena ja arkisena. Helppo, turvallinen ja miellyttävä vaihtoehto uuden maailman viinien ystäville. Jos pidit viinin 2010-vuosikerrasta, ei 2012 petä.

    Hinnan (14,48e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

    Le Caniette Lucrezia Passerina 2011

    Le Caniette Lucrezia Passerina 2011
    • Valmistaja: Azienda Agricola Le Caniette
    • Tyyppi: Valkoviini, IGT Marche Passerina
    • Maa: Italia
    • Alue: Marche, Ascoli Piceno
    • Rypäleet: Passerina (100%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta ostohetkellä: 119 SEK (~13,24e; Joulukuu 2013, Systembolaget, beställningssortiment)
    • Hinta nyt: 120 SEK (~13,16e; Huhtikuu 2014, Systembolaget, beställningssortiment)


    Monesti viinejä valitessani ei valintaani ohjaa niinkään tunnettu tuottaja tai hyvät arviot, vaan ennen kaikkea mielenkiintoisuus. Joten ei liene ihme kun viime vuoden lopulla selailin Systembolagetin sivuja ja silmiini osui Passerina-lajikeviini Marchesta, oli viini pakko napata testiin – tämä siis yksinkertaisesti siitä syystä, että Marchen viinit ovat niin surkean aliedustettuja täällä Suomen puolella, enkä häpeäkseni ollut edes koskaan kuullut Passerina-rypäleestä.

    Joka tapauksessa, tilaan yleensä kerran pari vuodessa Systemistä laatikollisen viinejä jotka sitten käyn noutamassa myymälästä, ja tämä luomuna valmistettu Passerina lähti sitten viime jouluksi tähdättyyn tilaukseen. Viinin tuottanut Le Caniette on toiminut 1960-luvulla ja tätä nykyä viljelee 16 tarhahehtaaria luonnonmukaisesti Marchen eteläosissa, Ascoli Picenossa. Tämä 9-12 kk terästankeissa kypsytetty valkoviini on tehty puhtaasti Passerina-lajikkeesta, jonka nimi kääntyy jotakuinkin "pikku varpuseksi", jota viljellään lähinnä Marchen seudulla ja jonka epäillään olevan jotain kautta sukua joko Bianchello- tai Trebbiano Toscano -lajikkeelle – joskaan kummastakaan sukulaisuudesta ei ymmärtääkseni ole varmuutta suuntaan tai toiseen.

    Viini tuli korkattua viime uutena vuotena seurustelun ja pikkupurtavan kylkeen.

    Väriltään tämä Passerina on syvän limettisen vihertävä, muistuttaen sävyltään hailakkaa absinttia. Hapokkuutta viinistä luulisi löytyvän, sillä hapot luovat hentoa pikkukuplaa lasiin.

    Kypsä tuoksu on varsin jännittävä ja persoonallinen, siitä on nimittäin vaikeaa löytää mitään tuttuja ja siksi kokonaisuutta on melko vaikea saada sanallistettua. Yleisilmeeltään tuoksu tuo mieleeni etäisesti Etelä-Rhônen valkoviinit persikkaisella ja kevyen keltaluumuisella hedelmäisyydellään ja hennosti kynsilakanpoitoaineen mieleeni tuovalla vivahteellaan. Seasta kuitenkin löytyy melko hallitsevassakin asemassa häilyvää, suhteellisen vegetaalista yrttisyyttä ja hentoa, vermuttista aromaattisuutta.

    Suussa viini on täyteläinen, mutta samalla kuiva, kohtalaisen hapokas ja ilmaisultaan viileä. Makumaailma on tuoksun tavoin varsin persoonallinen ja sopivia adjektiiveja tuntuu olevan vaikea löytää; jos nyt kuvailen viinin etäisesti Chardonnaymaisen makumaailman olevan vaalean marjainen, kevyen marsipaaninen, mausteinen ja hennon mantelinen, en usko tekeväni viinille oikeutta, mutta kuitenkin antamalla jonkinlaista osviittaa siitä, miltä viini maistuu. Maku kuitenkin on melko selvästi erityylinen kuin tuoksu. Viinin suutuntuma tuntuu olevan runsas, mutta kuitenkin keskeltä ontto. Lisäksi viinillä on melko raskas, eikä hapoistaan huolimatta mitenkään erityisen eloisa yleisilme, mutta silti paradoksaalisesti kokonaisuus tuntuu olevan yllättävänkin pirtsakka ja raikas.

    Suuhun jäävä jälkimaku on kuiva mutta mehevä. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on tietyllä lailla nahkean hedelmäinen, kevyen asetoninen ja hennon lämmin.

    Kuten monesti voi käydä kokonaan uuden viinityylin tai rypälelajikkeen kanssa, on tästä viinistä todella vaikea saada otetta ja sen kuvailu käy haasteesta. Habitukseltaan Lucrezia Passerina on ehkä hieman arkinen tyyliltään, mutta samalla se onnistuu olemaan varsin persoonallinen ja miellyttävä – suurelta osin johtuen kokemukseni puutteesta Passerina-viinien parissa. Viinillä on hieman heikkoja kohtia, mutta mitään suuria sudenkuoppia ei missään nimessä löydy ja auetessaan viini myös täyttää hieman onton keskimakunsa – joskin samalla menettäen raikkauttaan.

    Uudeksi viinikokemukseksi Lucrezia oli varsin mainio hankinta – se nimittäin onnistui tarjoamaan jotain täysin uutta ja erilaista, mikä ei aina ole mitenkään itsestään selvää edes mitä kummallisimpien ja obskuureimpien rypälelajikkeiden kanssa touhutessa. Mitään suurta, ihastuttavan eleganttia tai muuten päräyttävää elämystä tältä viiniltä on turha odottaa, enkä usko sen hirveästi kehittyvän kellaroimalla, mutta jos Passerina rypälelajikkeena kiinnostaa, on Lucrezia ehdottomasti tutustumisen arvoinen viini! Luotan, että olen saanut varsin hyvän ensikosketuksen lajikkeeseen tämän viinin muodossa.

    Lyhyesti: Persoonallinen, täyteläinen ja raskaanpuoleinen, mutta samalla sopivan pirtsakka ja rakenteikas valkoviini, jonka jännittävän olemuksen voisi tiivistää "Itä-Italian etelä-rhônelaiseksi".

    Arvio: Hyvä – leppoisan arkisesta ja maanläheisestä habituksestaan huolimatta viini on varsin mukavan tasapainoinen ja maukas tuttavuus. Kokonaisuutena viini vaikuttaa varsin luotettavalta ruokapöydän yleistyökalulta, jonka kanssa ei tarvitse stressata sen suuremmin mitä pöytään laittaa.

    Hinnan (~13,24e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

    21.4.14

    Valdivieso Rosé Sec

    http://www.alko.fi/tuotteet/520667/
    Valdivieso Rosé Sec
    • Valmistaja: Viña Valdivieso
    • Tyyppi: Kuohuviini
    • Maa: Chile
    • Alue: Valle Central, Curicó
    • Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains (90%), Merlot (10%)
    • Koko: 0,75
    • Hinta arviointihetkellä: 8,47e (Huhtikuu 2014, Alko)
    • Hinta nyt: 8,47e (Huhtikuu 2014, Alko)

    Tässä pääsiäisen alla ilmestyi meikäläisen oven taakse maahantuojalta muutama näytepullo ihmeteltäväksi. Ensimmäiseksi testiin päätyi tämä chileläinen kupliva rosée.

    Viinin tuottanut Viña Valdivieso on Chilen vanhin kuohuviinitalo: se on nimittäin perustettu jo reilusti yli sata vuotta sitten, vuonna 1879 – melko vaikuttava temppu ottaen huomioon, kuinka valtaosa chileläisistä viinitaloista on vasta muutaman vuosikymmenen ikäisiä. Valdivieso kuitenkin ryhtyi laajentamaan tuotantoaan ja tuottamaan kuohuviinien ohelle tavallisia, kuplattomia viinejä vasta 1980-luvun lopulla.

    Tämä kyseinen viini pohjautuu viinitalon kuplivaan Moscatel-viiniin, jolle on annettu punertavaa väriä uuttamalla viinissä pientä määrää punaisia Merlot-rypäleitä kuorineen. Kuplat on saatu charmat-menetelmällä, eli käyttämällä viini terästankeissa paineen alla. Viini on pullotettu monista chileläisistä kuohuviineistä tyypilliseen, profiililtaan keskeltä pullistuneeseen pulloon siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä on jotakuinkin ainoa pullomalli, jota maasta saa. Pakko myöntää, että näissä puteleissa hieman ärsyttää se, miten pullo keinahtelee jääkaapissa ja aina saa pelätä mahtaako pullo lähteä liukumaan ulos kun avaa oven!

    Lasissa viinillä on tasainen ja syvä vadelmaisen vaaleanpunainen väri, kuplia poreilee innokkaasti pintaan. Hiljattain shamppanjamarkkinoilla ihasteltujen roséeshamppisten jälkeen en voi olla saamatta mielleyhtymiä muumilimuun.

    Lasista kohoaa hyvin makean marjainen ja kypsän sitruksinen tuoksu. Seasta voi erottaa hentoa, muskattimaista kukkeutta, mutta pinnassa tuntuu erityisesti kypsää mansikkaisuutta, makeaa vadelmaa ja jopa hentoa luumuisuutta. Taustalla värjöttelee hentoa hunajaisuutta ja myöhemmin, viinin avauduttua sekaan tulee myös kevyttä kumimaisuutta. Rehellisesti sanottuna tuoksu muistuttaa enemmän marjamehua tai limonadia kuin klassista kuohuviiniä.

    Maku on puolikuivahko ja pehmeä, mutta hieman epämääräinen: siinä on kyllä uuden maailman roséekuohuville tyypillistä, kepeää marjaisuutta, mutta muskattinen, melko hallitsevakin kukkaisuus sekä hunajaisuus tekevät kokonaisuudesta jotenkin enemmän limonadimaisen oloisen, mitä viinin 25 g/l jäännössokeri tuntuu edelleen korostavan. Mousse on melko runsas, mutta kupliltaan suhteellisen limonadimainen ja lyhytkestoinen. Hapot tuntuvat olevan melko vähäisiä, joten ryhti on lähinnä kuplien varassa. Kun ne haihtuvat kieleltä, viini tuntuu hieman lässähtävän suussa.

    Jälkimaku on kypsän vadelmainen, makean mansikkainen ja hennon mustikkainen. Seassa on myös aavistuksen verran särmää tuovaa mausteisuutta, mutta tästä huolimatta suuhun jää melko lyhyt, lempeä, makean kirsikkainen ja suht harmiton jälkimaku.

    Itselleni viini ei suoraan sanottuna onnistunut kolahtamaan, sillä kokonaisuus muistutti enemmän limonadia kuin kuohuviiniä – itse kun tuppaan tykkäämään lähinnä kuivista kuplivista, tai sitten vaihtoehtoisesti kunnolla makeista jälkiruokakuohuvista. Nämä välimuotoskumpat, joissa sokeri vain pehmittää särmiä ja naamioi rypäleiden omia aromeja makeuden alle eivät yksinkertaisesti toimi.

    Sen sijaan jos nyt vapuksi on hakusessa jokin kupliva, jolla voisi saada juhlan tuntua, mutta kuivat, kirpakat ja monesti aromeiltaan hiivaiset laatukuohuvat eivät maistu, on tämä Valdivieson puolikuiva rosée varmasti turvallinen ja helppo ratkaisu. Kyllä tällä saa nyt enemmän juhlan tuntua kuin vääntämällä muumilimpparipullosta korkin auki, vaikka maussa ei kovinkaan suurta eroa ole!

    Lyhyesti: Pehmeä, lempeä, helppo, runsaan marjavetoinen ja kohtalaisen limonadimainen puolikuiva roséekuohuva Chilestä.

    Arvio: Keskinkertainen – kuivemmista ja rakenteikkaamista kuohuviineistä pitävään makuuni tämä viini oli turhan limonadimaisen marjaesanssinen ja makeanpuoleinen esitys. Viini kuitenkin lienee ihan näppärä vappuskumppa niille, jotka eivät rutikuivista kuohuvista perusta. Hinnalla kun viini ei ainakaan ole pilattu.

    Hinnan (8,47e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

    Max Richter Himmelreich Riesling Auslese 2012

    http://www.alko.fi/tuotteet/507044/
    Max Ferd. Richter Graacher Himmelreich Riesling Auslese 2012

    Alkuvuodesta 2014 Alko teki pitkästä aikaa hyvän hankinnan: vakiovalikoimiin saatiin nimittäin uusi Moselin Riesling. Kyseinen viini saapui puolikkaassa pullossa, mikä on ihan mukavaa, sillä itse usein maksan mielummin 15 euroa puolikkaasta kuin 30 euroa kokonaisesta viinipullosta. Lisäksi makeita viinejä ei usein tarvitse puolikasta pulloa enempää kerralla (joskin monet Moselin makeat Rieslingit kyllä kestävät jääkaapissa helposti useita päiviä korkattuina). Kuulin kuitenkin hiljattain Saksan viinimessuilla sellaisia word-to-mouth-huhuja, ettei tätä viiniä olisi enää tulossa seuraavaa vuosikertaa Alkoon, joten nyt myynnissä olevat viinit ovat ymmärtääkseni viimeisiä kappaleita mitä myynnissä on.

    Richterin suku osti alun perin vuonna 1643 Moselista, Braunebergin kylästä viinitarhoja ja niin he aloittivat viljelemään rypäleitä. Weingut Max Ferd. Richter perustettiin 1680 jotta tämä viininviljelijäsuku voisi myydä viinejään tehokkaammin alueen ulkopuolelle.Tämä viinitalo on edelleen Richterin suvun omistuksessa: yritystä johtaa 9. sukupolven edustaja, Dirk Max Ferdinand Richter ja myös 10. sukupolven edustaja, Constantin Max Ferdinand Richter työskentelee yrityksessä. Talo pyrkii pitämään laatustandardinsa mahdollisimman korkealla monin keinoin: esimerkiksi rypäleitä viljellään todella alhaisilla satomäärillä; tarhoilla käytetään vain luonnonmukaisia lannoitteita; sadonkorjuu suoritetaan vain käsinpoimintana; viininvalmistuksessa suositaan aina mahdollisuuksien salliessa luonnonhiivoja, eikä teollisia kirkasteita käytetä. Tähän viiniin käytetyt rypäleet tulevat Graacherin kylän Himmelreich-tarhalta, joka ympäröi alueen arvostetuinta, pientä Dompropst-tarhaa. Richterit itse vertaavat Dompropst-tarhaa Burgundin Grand Cru -tasoisiin tarhoihin ja Himmelreich-tarhaa 1er Cru -tasoisiin tarhoihin.

    Väriltään viini on nuorekkaan syvän vihertävä.

    Lasista kohoaa hieman ujohko mutta ennen kaikkea ihastuttavan aromikas tuoksu, jossa ensiksi kohdataan makeankypsää sitruksisuutta ja hillittyä hunajaa, sitten Moselin viineille tyypillistä, ihastuttavaa kukkeutta ja kevyen mausteista mineraalisuutta. Tuoksu on yleisilmeeltään viileä ja hörppyynhoukuttelevan herkullinen.

    Maun puolesta voi helposti todeta viinin olevan erittäin nuori, jopa lähes raaka: varsin kepeänpuoleinen makumaailma on nimittäin kirpeän hapokas, jopa kireähkö (happoja löytyy jo reilut 10 g/l, mikä selittänee asiaa). Makumaailma on kunnon auslesen tyyliin makea, mutta juuri sopivasti; tuntuva hapokkuus siistii 85 g/l jäännössokerin tuomaa makeutta upeasti syrjään makumaailman greippisten ja tuntuvan mineraalisten tuodessa loppumakuun ihastuttavaa särmää – makeus on niin upealla tavalla keskeinen osa kokonaisuutta, että tätä siemaillessa suorastaa unohtaa juovansa makeaa viiniä. Kielellä pyörii tuntuvaa mineraalisuutta, mehiläisvahaa, mandariiniin ja appelsiiniin taittuvaa, erittäin kypsää sitruksisuutta, hapokasta sitruunankuorisuutta ja kypsää greippiä.

    Kielelle jäävä jälkimaku on raikas, kirpeä ja pitkä. Kielellä pyörii kirjava joukko hyvin kepeitä ja freesejä aromeja, kuten sitruunaisuutta, hennon makeaa hunajaa, kirpakkaa greippisyyttä ja varsin tuntuvaa, märän kivistä mineraalisuutta. Runsas hapokkuus tekee jälkivaikutelmasta runsaasti vettä kielelle nostattavan ja napakan.

    Tämä Richterin Auslese on ylettömän hurmaava, herkullinen ja suorastaan hämmentävän vähän makealta tuntuva viini (siis suhteessa sen jäännössokeriin). Viini on jo nyt kyllä erinomainen ja hyvin lähestyttävissä, mutta se on rakenteeltaan pinkeä kuin mandoliininkieli ja aromeiltään vielä äärettömän primäärinen. Viini siis onnistuu jo nyt tarjoilemaan varsin ihastuttavaa ja ylettömän tasapainoista makeaa herkkua, mutta omasta mielestäni viini tuntuu silti kerjäävän kellaria – tämä viini nimittäin huokuu uskomatonta kypsytyspotentiaalia metrien päähän. Moselin Rieslingit ovat erityisen tunnettuja niiden vaikuttavasta kypsytyskestävyydestä, ja tämä viini jos joku on tehty kestämään ikää – siitä huolimatta, että viinit yleensä kypsyvät nopeammin näissä pienemmissä pulloissa.

    On kyllä sääli, jos tämä viini poistuu näin lyhyen ajan jälkeen Alkon valikoimista – ainakin pikaisella vilkaisulla voi huomata viinin poistuneen lähes kaikkien lähi-Alkojeni hyllyistä, joten lisää ei taida olla tulossa. Tästä syystä kävinkin itse nappaamassa vielä yhden pullon keräämään lisää ikää – jos kehittyneemmistä Rieslingeistä pitää, on tämä viini mitä mainioin valinta kellariin. Vaikka viini on jo nyt äärimmäisen vastaansanomatonta herkkua, suosittelen pysymään kärsivällisenä ja korkkaamaan putelin aikaisintaan vasta seuraavalla vuosikymmenellä – viinitalo itsekin lupailee viinille kypsytyskestävyydeksi 25-30 vuotta vuosikerrasta.

    Lyhyesti: Äärettömän tasapainoinen ja äärimmäisen nuorekas makea Riesling Auslese, joka kuitenkin erittäin tuntuvan hapokkuutensa ansiosta tuntuu enemmän kuivalta kuin makealta. Hurmaava, kepeä ja rakenteikas herkku, jonka paikan tulisi seuraavien vuosien ajan olla viinikellari.

    Arvio: Täydellinen – ehdottomasti parhaita Rieslingejä Alkon hyllyillä, ellei jopa paras. Lisäksi voin kuvitella viinin vain parantuvan joka vuosi jonka viinin antaa makoilla kellarissa. Tällaisia uskomattoman tasapainoisia ja vastaansanomattoman herkullisia Moselin Rieslingejä pitäisi ehdottomasti olla tarjolla iso kasa, eikä vain tämä yksi putelinpuolikas.

    Hinnan (15,43e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

    20.4.14

    Graham's Quinta dos Malvedos Vintage Port 2002

    http://www.alko.fi/tuotteet/336384/
    Graham's Quinta dos Malvedos Vintage Port 2002

    Viinimaailmassa yleensä yhden tarhan viinit ovat niitä paremman pään tapauksia, monet viinit jopa joidenkin alueiden parhaimpia, arvostetuimpia ja hinnakkaimpia tapauksia (tyypillisiä esimerkkejä tällaisista alueista ovat mm. Ranskan Alsace ja Burgundi sekä koko Saksa), mutta portviinien tapauksessa asiat tilanne on päinvastainen: viinitalojen Vintage Portit valmistetaan vain parhaina vuosikertoina kun kaikilta viinitalon tarhoilta saadaan riittävän tasokasta tavaraa. Sen sijaan yhden tarhan portviinejä (monesti tunnetaan nimellä "Single-Quinta Ports"; quinta = tarha) voidaan valmistaa joka vuosi, jolloin talo pystyy tuottamaan vähemmän nimekkäitä Vintage Porteja joka vuosi – näihin portviineihin käytetään yleensä talon parhaiden tarhojen rypäleitä, jotka tuottavat riittävän laadukasta hedelmää myös heikompina vuosikertoina. Näitä viinejä usein valmistetaan heikompina vuosikertoina suurempi määrä, kun taas laadukkaina vuosikertoina määrät ovat merkittävästi pienempiä valtaosan huipputarhojen rypäleistä päätyessä talon varsinaiseen lippulaiva-Vintage Portiin.

    Nämä tarhaportviinit valmistetaan samalla tavoin kuin varsinaiset Vintage Portit, mutta ne ovat usein tavallista Vintage Portia edullisempia ostoksia ja tarkoitettuja nuorempana nautittaviksi, joskin myös Single-Quintat kykenevät ikääntymään varsin pitkään ja (erityisesti laadukkaina vuosikertoina valmistetut) voivat siten tarjota varsin erinomaista vastinetta rahalle. Nyt arvioitava Graham'sin Quinta dos Malvedos on vuosikertaa 2002, joka alun perin näytti lupaavalta vuosikerralta, mutta joka loppujen lopuksi muuttui melko kehnoksi runsaiden syyssateiden vaivattua Douron aluetta. Tämä kyseinen viini oli muutamia vuosia Alkon valikoimissa neljännessatasen hintaan, mutta viini päätyi meikäläisen ostoskoriin vasta hiljattaen viinin siirryttyä valikoimasta poistuviin tuotteisiin, jolloin viinin hinnasta putosi reilu viisi euroa pois. Quinta dos Malvedos Vintage Port on kyllä meikäläiselle tuttu viini entuudestaan, sillä pari vuotta sitten tuli testattua myös viinin 1999-vuosikerran versio.

    Pullon avaaminen oli melko haastava operaatio, sillä korkki oli vuosikymmenen aikana päässyt kuivumaan ja hapertumaan, minkä lisäksi sokerin tahmaama viini oli liimannut sen melko tiukasti pullon kaulaan. Suosittelen, että käsilläsi on ns. ah-so-pullonavaaja, jos suunnittelet ostavasi pullon testiin! Lisäksi pullon pohjalla on n. sentin paksuinen kerros sakkaa, joten myös karahvin käyttämiselle tulee vahvat suosittelut.

    Väriltään viini on hennosti violettiin taittuvan tummanpunainen ja läpinäkymättömän tiivis.

    Tuoksu on heti korkkaamisesta alkaen makea, intensiivinen ja runsas. Mehevän mustikkaisten, karhunvatukkaisten, makean luumuhilloisten ja hennon kaakaoisten sävyjen seassa häilyy ihastuttavaa ja luonteikkuutta tuovaa kukkaista parfyymisyyttä.

    Suussa viini on kunnon Vintage Portin tyyliin runsas, mehevä ja suuntäyttävän täyteläinen. Makumaailmasta erottuu varsin tasapuolisesti niin tummaa, hyvin kypsien mustikkaisten ja karhunvatukoiden luotsaamaa marjaisuutta kuin meheviä, tummia hedelmiä kuten ylikypsää luumua, taatelia ja ennen kaikkea runsaasti hillottua viikunaa. Kokonaisuus on paksu ja suorastaan massiivinen sekä kohtalaisen tanniininen, mutta runsas alkoholi ei tee kokonaisuudesta hyökkäävän tulista tai viinaista, vaan yllättävän miedosti lämpimän oloista. Yleisilmeeltään Malvedos 2002 on erittäin suurikokoinen, mutta varsin rauhallinen ja lempeä.

    Jälkimaultaan viini on runsas, mutta selkeästi keskimakua kevyempi. Suuhun jää varsin pitkä, makea ja mehukas jälkivaikutelma, jossa tuntuu erityisesti intensiivistä kuningatarhilloisuutta ja kevyempää, makeaa, suklaisuuteen taittuvaa mausteisuutta. Suun limakalvoille ja nieluun jää alkoholista varsin lämmin yleisfiilis.

    Myös tästä Malvedosista löytyi jo aikaisemmasta kokemuksesta tuttu, hurmaava kukkainen tuoksu, mutta toisin kuin 1999, tämä viini tuntui selkeästi lempeämmältä ja tasapainoisemmalta tapaukselta – yhtenä syynä saattaa toki olla pienempi, puolikas pullokoko, jossa viinit yleisesti tuppaavat kypsymään nopeammin kuin täysikokoisissa pulloissa. Viini ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään erityisen iäkkäältä, joten sille voi aivan huoletta povata vielä ainakin kymmentä lisävuotta tässä pienessäkin pullossa. Parhaimpien vuosikertojen huippu-Vintage Portien tyylistä, useiden vuosikymmenien kypsyttelypotentiaalia viinillä tuskin on, mutta toisaalta tähän hintaan sellaista on melko turha odottaakaan. Jos siis ennakoit yhtäkkistä vuosikerta-Portin tarvetta lähikuukausille tai -vuosille, kannattaa tämä varsin näppäränkokoisesta pullosta löytyvä tapaus käydä nappaamassa monopolin hyllyiltä vielä kun niitä on jäljellä. Parin juuston juustolautasemme kanssa viini oli mitä ihastuttavin aloitus pääsiäispyhien viettoon.

    Lyhyesti: Varsin erinomaisessa tikissä oleva, erittäin mehevä, täyteläinen, aromikas ja hurmaava Single-Quinta Vintage Port Graham'sin kuuluisimmalta viinitarhalta.

    Arvio: Erinomainen – tämä vielä varsin nuorekas vuosikertaport onnistuu tarjoamaan varsin ihastuttavan aromikkaan, moniulotteisen ja tasapainoisen herkutteluelämyksen varsin kohtuulliseen hintaan. Mainio ostos niin nyt korkattavaksi kuin keskipitkään kellarointiin.

    Hinnan (20,69e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.