Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


28.2.14

Amager Hr. Frederiksen 2013

http://www.alko.fi/tuotteet/743006/
Amager Hr. Frederiksen Imperial Stout 2013
  • Valmistaja: Amager Bryghus
  • Tyyppi: Olut, Imperial Stout
  • Maa: Tanska
  • Alue: Sjælland, Kööpenhamina
  • Maltaat: Karamünch-, musta-, pilsner-, suklaa-, vehnämallas; paahdettu ohra
  • Humala: Centennial, Tomahawk
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 8,56e (Lokakuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 8,75e (Helmikuu 2014, Alko)

Amagerin panimo oli kyllä täysin meikäläisen tutkan alapuolella ennen kuin talon imperial stout, Herra Frederiksen, saapui rajattuna ostoeränä Alkoon viime lokakuussa. Yksi pullo lähti heti sen kummempia ihmettelemättä testiin, ja kun olut teki kertaheitolla vaikutuksen, piti käydä nappaamassa toinen samoin tein kaappiin kypsymään.

Vuonna 2007 toimintansa kunnolla aloittanut, Amagerin saarella Kööpenhaminassa sijaitseva panimo Amager kertoo tämän herra Frederiksenin saavan nimensä panimon perustajien ystävältä, Peter Frederikseniltä, joka on toiminut suurena apuna ja voimavarana panimon pyörittäjille. Oma pulloni kertoo, että olut on erää 681, ja oluen parasta ennen -päiväys on pistetty turvallisesti syyskuulle 2018 – todennäköisesti tasan 5 vuoden päähän, siis.

Oluella on todella tiivis, hennosti rusehtavaan taittuva mustan kahvin väri. Ulkonäöltään hyvin tervaisen oluen päälle kohoaa melko varovaisella kaadolla reilun sentin paksuinen, kohtalaisen suurikuplainen ja hiekanruskea vaahto, joka haihtuu verkkaisesti pitsiä jättäen.

Lasista kohoaa todella hekumallisen runsas, intensiivinen ja tummanpuhuva tuoksu, jossa päällimmäisenä tuntuu selvästi jauhettua apteekkarin salmiakkia, espressoa sekä makeata ja hennon laktista piimälimppua. Taustalla väijyy kevyttä suklaisuutta ja hennosti palanutta puutta.

Todella jyhkeä maku tarjoaa suuntäyttävää, todella moniulotteista ja hurmaavan runsasta tummaa mallasta, jälkiuunileipää, salmiakkia, tummaa siirappia, kevyttä maustepippuria ja hentoa savua: makukokonaisuus on hieman makeaan taittuva, monisyinen ja hitaasti avautuvan kerroksinen. Hiilihappoisuus on maltillista, mikä korostaa oluen erittäin täyteläistä, varsin kermaista ja paksua suutuntumaa. Katkeroita oluessa on peräti 84 EBU:a, mutta todella massiivisen rungon alta humala ei tunnu juuri yhtään...

...ennen oluen jälkimakua, jossa muhkea mallas antaa vihdoin tietä mukavan karvaalle ja pitkään suussa viipyilevälle katkerohumaloinnille. Kielelle jää pikimustan, mutta hienostuneen espressoisen kahvinen, hennon suklainen, aavistuksen palaneen maltainen ja kepeän yrttinen jälkivaikutelma, joka tuntuu pitkään. Missään vaiheessa oluen jyrkät 10,5 pinnaa alkoholia eivät onnistu nousemaan esiin, vaan voltit pysyvät hienosti monoliittisen maltaan alla.

Tämä Amagerin esitys kyllä oli ehdottomasti viime syksyn positiivisimpia olutesityksiä, ellei jopa peräti paras sellainen: todella vaikuttava, vakuuttava, moniulotteinen ja äärimmäisen herkullinen imperial stout. Frederiksen ei kyllä ole missään nimessä mikään kevyt tai helppo olut, mutta uskoisin semmoisista pitävien osaavan karttaa imperial stouteja noin muutenkin. Sen sijaan kunnon IS-faneille herra Frederiksen on pakko-ostos: näin vakuuttavaa tapausta ei usein näe Alkon perusvalikoimassa.

Olut on jo nykykunnossaan täynnä puhdasta imperiaalihekumaa, mutta se myös huokuu kypsyttelypotentiaalia metrien päähän. Jos Hr. Frederiksen on vielä testaamatta, mutta erittäin tanakat ja kärtsäiset oluet maistuvat, suosittelen hakemaan yhden testattavaksi – olut on nimittäin rajattu kertaostos, joten kun se lopulta Alkon hyllyiltä loppuu, lisää ei tipu. Lisäksi kehotan nappaamaan vielä ainakin toisen varastoitavaksi jos vain sopivia tiloja siihen hommaan löytyy; tämä nimittäin on mitä mainioin olut kypsyttelyyn!

Kehotan kyllä samalla varovaisuuteen – vitamiiniensa puolesta olut vertautuu helposti puolikkaaseen viinipulloon!

Lyhyesti: Robusti, massiivinen, salmiakkinen ja hurmaavan tasapainoinen imperial stout, josta löytyy erittäin paljon kaikkea, mutta ei mitään ylimääräistä. Tuoreen tanskalaispanimon huippu-IS, joka kertaheitolla vakuutti meikäläisen heidän olutosaamisestaan.

Arvio: Erinomainen – imperial stoutiksi varsin tyylipuhdas esitys ilman kummempia krumeluureja, kuten mausteita tai buustattua alkoholia. On kyllä mielenkiintoista, miten supermassiiviset ja raskastekoiset punaviinit eivät puhuttele meikäläistä yhtään, mutta oluissa sama meininki taas toimi täysillä.

Hinnan (8,75e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

27.2.14

Väliaikatiedote #17: Alkon käsityöläisoluet 2014 -tiivistelmä

No niin, nyt taitaa meikäläisen osalta olla Alkon käsityöläisolutkattaus tarkistettuna. Summataanpa tähän hieman statistiikkaa ja ajatuksia.

Oluista tuli loppupeleissä maistettua 12 yhteensä 15 oluesta. Lammin Sahdin Pyy, Suomenlinnan Thor Bock ja Pyynikin Presidenttisahti jäivät testaamatta, joskin kahta ensimmäistä voisi vielä saada jos tulen katumapäälle. Sen sijaan Presidenttisahti katosi niin vikkelään, että omaa pulloa ei enää siinä vaiheessa lähi-Alkoista löytynyt kun piti viikko pari takaperin lähteä hakemaan täydennyssatsia – kun en viitsinyt kaikkia ostaa kerralla heti ensimmäisenä myyntipäivänä.

Listaan nyt tähän maistamani oluet jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen lyhyen tiivistyksen kera. Mitenkään absoluuttinen järjestys tämä ei ole, sillä tilanteesta ja käyttöyhteydestä riippuen oluet voivat vaihtaa paikkaa jonkin verran. Jaoin kuitenkin oluet erikseen vielä alaluokkiin, joiden sisällä oluet lähinnä oluet voivat vaihtaa paikkaa.

Mainiot:
  • Mufloni Keripukki (3,98e, tyylikäs / h-l erinomainen): Jännittävä, miellyttävä, helpostilähestyttävä ja silti mielenkiintoa kutkuttava, makeahko stout. Oluessa käytettyjä erikoisia mausteita en juurikaan erottanut – ne olisi tullut huomattua varmasti vasta sitten, jos olisi saanut maustamattoman version verrokiksi. Ja näin mielestäni mausteita pitääkin käyttää! Mainio, harmoninen esitys ja tällä hetkellä parhaimmat fiilikset jättänyt tapaus.
  • Rekolan Amerikan Eno (6,99e, erinomainen / h-l hyvä): Muhkean ja makean maltainen, mutta samalla varsin tuhdisti niin aromi- kuin katkerohumaloitu IPA, jossa humalointi tuo mieleen jenkkioluet, kun taas mehevä mallasrunko muistutti enemmän perinteisiä britti-aleja. Olut ei oikein osaa sanoa onko se lintu vai kala, mutta sen kaikki osa-alueet ovat niin hienosti balanssissa, että millään muulla ei ole väliä. Mainio, tuhti ja bitterinen hedelmäpommi, joka on kovasta hinnastaan huolimatta joka pennin väärti.
  • Ridgeway Imperial Stout (4,51e, erinomainen / h-l erinomainen): Varsin muhkea ja täyteläinen imperial stout sieltä oluttyylin selkeästi makeammasta päästä. Vaikuttavuus perustuu lähinnä oluen massiiviseen, suuntäyttävään ilmaisuun, mutta lisäksi oluella on ihastuttavan vivahteikas ja monisyinen makumaailma. Mainio olut, joka lupaili niin paljon hyvää kypsytystä ajatellen, että piti napata yksi ylimääräinen kaappiin kehittymään!
Kelpo tapaukset:
  • Teerenpeli Mokkamatti Kahvistout (3,96e, erittäin hyvä / h-l hyvä): Mukavan tanakka ja ryhdikäs stout, johon tuotu kahvimaailma ei tule esiin makeanimelänä suklaamokkakahvisuutena, vaan mukavan tiukkana espressoisuutenä. Rohkea, kärtsäinen ja aromikas perus-stout.
  • Marsalkka IPA (4,42e, erittäin hyvä / h-l hyvä): Tämä olut on tuntunut jakavan mielipiteitä: toisten mielestä tässä on ylihumaloitu greippimehu hiilihapoilla, toisten mielestä taas varsin mainio, maailmanluokan vertailua kestävä DIPA. Itse lukeudun jälkimmäisiin: Marsalkassa on saatu mielestäni hyvin balanssiin makeampi maltaisuus ja varsin tiukka, DIPA-tason humalointi. Lisäksi yleensä enemmän häiritsevä tutti frutti- / hedelmäkarkkimeininki ei tässä haittaa yhtään, päin vastoin! Tiukka, mutta samalla hauska DIPA.
  • StaPa Double Oat Malt Stout (5,91e, hyvä / h-l heikko): StaPa-fanina odotin oluelta paljon, mutta kokonaisuus ei onnistunut nousemaan ihan odotusten tasolle, vaikka loppupeleissä se pelasikin ihan hyvin. Aavistuksen kepeähkö, arkinen perus-stout, johon kaura tuo mukavaa pehmeyttä ja täyteläisyyttä. Olut kuitenkin kärsii hieman laatuunsa nähden kovasta hinnasta.
  • Hiisi Pläkki (4,53e, miellyttävä / h-l OK): Toinen varsin korkeita odotuksia herätellyt olut oli tuoreen Hiisi-panimon Black IPA. Mielestäni Black IPA -tyyliin kuuluu korostettu humalaisuus ja hyvin pieneen rooliin jätetty paahteisuus, kun taas oluessa paahteisuutta löytyi niin runsaasti, että kokonaisuus muistutti enemmän jenkkihumaloitua portteria kuin BIPA:a. Kokonaisuus on perusmiellyttävä, mutta hakee paikkaansa: BIPA:ksi se on mielestäni liian paahteinen, portteriksi taas liian kevyt. Kuriositeetti, jossa juotavuus on kohdallaan, muttei oikein lunasta lupauksiaan.
  • Malmgård Emmer Tripel (5,51e, hyvä / h-l OK): Tripeliksi melko raskas ja tuhti tapaus, mutta makumaailma on hyvin kohdallaan. Ei ihan aidon tripelin veroinen, mutta kelpo tribuutti oluttyylille ja raikkauden puutteesta huolimatta miellyttävä, maistuva belgihenkinen olut.
  • Bryggeri Senaattori Doppelbock (5,85e, OK / h-l heikko): Myönnän kyllä, että olut on tyylilajissaan parempi mitä annan sille täällä krediittiä. Oluen tuhti, imelänmakean ja mämmisen maltainen ja siirappisen paksu meininki ei vain oikein putoa meikäläiselle. Bock-faneille kyllä kelpo ostos. Ei kuitenkaan kuulu mielestäni pettymys-osastolle missään mielessä, onhän tämä kuitenkin ihan laadukas ja perinteitä hyvin kunnioittava esitys.
Pettymykset:
  • Laitilan Kievari Agricola (5,91e, OK / h-l heikko): Tuhti ja tanakka ale, josta on todella vaikeaa löytää mitään mielenkiintoista. Ei mielestäni tuonut oikeastaan mitään lisää pienpanimokattaukseen.
  • Innis & Gunn Toasted Oak IPA (3,54e, keskinkertainen / h-l OK): Ollakseen ensimmäinen maistamani tammessa kypsytetty IPA, on tämä kyllä harvinaisen tylsä sellainen. Kyllähän se tammi maistuu kokonaisuudessa – vähemmän kuin Originalissa, tosin – mutta yleisilmeeltään olut on todella tylsä, turvallinen ja helppo. Ainoa plussa siitä, että olut oli kattauksen halvinta tavaraa.
  • VASP Kahvi Stout (5,00e, keskinkertainen / h-l surkea): Käsityöläisolutkatselmuksen jumbo. Ohuen ja hengettömän perus-stoutin päälle rakennettu makeahko, kaakaoinen ja jopa kahvi-esanssinen sumppiviritelmä. Rohkeampi humalointi olisi voinut pelastaa jonkin verran, mutta oluesta jäi kyllä myös uupumaan niin runkoa kuin mielenkiintoa. Tyyliltään todella tylsä, helppo ja hengettömän makealla ilmaisullaan jopa massojakosiskeleva. Ensimmäinen pettymykseni VASP:n leiristä.

Yleisesti pienpanimokattaus ei kuitenkaan suuria tunteita onnistunut herättämään. Oli kyllä varsin ilahduttavaa nähdä valikoimissa myös Hiisin ja Pyynikin pulloja, vielä ilahduttavampaa oli nähdä niiden varsin ripeä hupenemistahti! Sen sijaan useimmat oluet tuli kattausta alunperin katsastaessa vain kuitattua olankohautuksella ja on suorastaan pieni ihme, että jaksoin näinkin monta olutta loppupeleissä testata. Yllätyksekseni ennakkosuosikeistani (StaPa, Hiisi, Mufloni) vain yksi päätyi loppupeleissä lempparilistalleni, kun taas hyviksi tuli todettua monta sellaista, joista en aluksi jaksanut innostua juuri lainkaan.

Kattauksen taso kuitenkin tuntuu jääneen melko matalalle tasolle, sillä parhaassa tilanteessa ei olisi tarvinnut edes jakaa oluita kolmeen eri kastiin – kaikki olisivat saaneet vain kiitettäviä arvioita! Pettymyksiä tuli sen sijaan turhankin paljon, ja pelkään että tuo luokka saattaisi kasvaa entisestään testaamalla Alkon hyllyiltä vielä löytyviä ja vielä arvioimattomia oluita...

Eniten kuitenkin rassaa se nenäkkyys, millä Alko markkinoi oluita Alkolle varta vasten tehtyinä erikoiseränä. Useimpia oluita kyllä on saanut tätä ennen Suomesta baarien hanoista ja molemmat ulkomaiden oluet kyllä kuuluvat ihan panimoiden perustuotantoon, eli mistään erityisesti Alkolle tehdystä erikoiserästä ei voi hyvällä omallatunnolla mitenkään puhua! Rehellisempää olisi ollut mainostaa suomalaisoluita kattauksena, joita nyt saa ensimmäistä kertaa pullomuodossa ja tuoda Britteinsaarten oluet omana, erillisenä kertaeränään. Menee kyllä maku kun noin törkeästi markkinoidaan kuluttajia harhaan.

Minkä tämä kattaus kuitenkin parhaiten toi esille, on se, että Suomesta löytyy valtava kirjo erilaisia osaavia, kokeilunhaluisia ja mielenkiintoisia pienpanimoja, joiden pitäisi saada paljon enemmän preesensiä kuin vain pienen kertakattauksen verran Alkon hyllyille keskellä talven ankeutta. Ylipäänsä olisi mielenkiintoista tietää mikä idea on esitellä että "tämmöistä osaamista meidän maasta muuten löytyy", jos oluita ei ole muuten mitään mahdollisuutta saada juuri mistään? On se kiva, että myös ne kaikista pienimmätkin panimot saavat vihdoin pullojaan myyntiin, mutta tämä silti tuntuu enemmän piruilulta kuin ystävälliseltä myönnytykseltä. Kyllä tässä rupeaa olemaan pikku hiljaa korkea aika saada vähintään se kotiviinitiloilta tuttu vapaus ulosmyyntiin panimolle, jos ei vielä muuten haluta vapauttaa keskaria vahvempaa mallasjuomaa monopolin ikeestä.

Albert Bichot Puligny-Montrachet 1er Cru Les Garennes 2007

Albert Bichot Puligny-Montrachet 1er Cru Les Garennes 2007
  • Valmistaja: Maison Albert Bichot
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Puligny-Montrachet 1er Cru Les Garennes
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Côte de Beaune, Puligny-Montrachet
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 40-50e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Makumatka Akateemisen Viiniseuran reissuviinimaistelun tiimoilta jatkuu! Vuorossa on Burgundin négociant-jättiläisen, vuonna 1831 perustetun Maison Albert Bichot'n valkoinen burgunderi, joka on valmistettu viinitarhojensa osalta suurta arvostusta nauttivan Puligny-Montrachet'n viinialueen La Garenne -tarhan rypäleistä.

Albert Bichot on varsin suuri tekijä Burgundissa: 100 tarhahehtaarilla ja pientuottajilta ostetuilla 50 lisähehtaarilla viinitalo on peräti suurempi kuin Suomessa melko tunnettu Drouhin ja suurin piirtein saman kokoinen kuin yhtä lailla tunnettu Bouchard Père et Fils. Albéric Bichot'n, tämän viinisuvun jo 6. sukupolven vesan, luotsaama viinitalo Bichot puristaa merkittävän osan Cru- ja Villages-tasoisista viineistään itse viinitalon omilla laitteilla. Talon tyyliin muun muassa kuuluu, että viinit käytetään vanhoissa, avoimissa tammisammioissa, minkä lisäksi monen muun burgundilaistuottajan tapaan Bichot viljelee pääsääntöisesti omia tarhojaan luonnonmukaisesti ilman teollisia lannoitteita tai torjunta-aineita.

Puligny-Montrachet Les Garennes on valmistettu sopimusviljelijöiltä ostetuista rypäleistä ja valmiiksi puristetusta rypälemehusta. Viiniksi käyttäminen tapahtuu erilaisista tammista tehdyistä tynnyreissä (vuosikerrasta riippuen 35-60% uutta tammea) melko viileässä lämpötilassa ja villihiivoilla, minkä vuoksi käyminen kestää melko pitkään – peräti 6-8 viikkoa. Tämän jälkeen viiniä kypsytetään vuosikerrasta riippuen 14-16 kuukautta sakan kanssa tammitynnyreissä, joissa uusia on – jälleen vuosikerrasta riippuen – 35-50%. Tämän kyseisen vuosikerran näkemä (erityisesti uuden) tammen määrä on hämärän peitossa.

Väriltään viini on runsaan kullankeltainen – sekä ikä että tammi näkyvät suorastaan pelottavan selkeästi.

Viinin paahteinen tuoksu on todella runsas: paistinpannulla kuumennettua voita, kypsää aprikoosia, popcorniksi taittuvaa paahdettua tammea ja tukevaa, hieman kuivaa puuta muistuttavaa mausteisuutta, joka taittuu aavistuksen makeaan vaniljaan.

Suussa viini on suuntäyttävän täyteläinen, mitä melko matalaksi jäävä ja pehmeähkö hapokkuus korostaa. Kuivalta makumaailmaltaan viini on sen sijaan melko neutraali; jopa suhtellisen vaatimaton todella runsaaseen tuoksuun nähden. Kielellä pyörii hillittyä omenaisuutta, kepeää sitruksisuutta, hentoa mineraalia ja selkeää voita. Yleisilme on jopa aavistuksen vetinen, vaikka vivahteita makumaailmasta löytyykin.

Jälkimaussa suuhun jää todella päivänselvästi voimakkaana tuntuvaa, rehdillä voilla voideltua paahtoleipää – jos makuaistimuksia voisi siirtää ihmiseltä toiselle, ei kyllä varmasti menisi läpi, että juuri on maistettu viiniä! Kielellä häilyvä voin ja paahtoleivän aromi on niin päivänselvä, että naurattaa. Seasta kyllä tuntuu myös kevyesti mehukasta sitruksisuutta, kevyttä tammen maustetta ja hentoa mineraalia, mutta voin ja paahtoleivän aromeihin nähden hyvin kevyinä. Todella selvä voimaisuus jatkuu erittäin pitkään.

Ihan paraatikunnossa viini ei vaikuttanut olevan; ottamatta kantaa siihen, pitäisikö vielä kuuden vuoden ikäisen Chardonnayn olla vielä näin voi-leipäinen, oli viinin keskimaku selvästi ohentunut ja menettänyt ponttaan. Vahvin veikkaukseni on, että viini on kärsinyt jossain välissä liian lämpimässä varastoinnista tai muusta vastaavasta ilmiöstä; epäilen vahvasti, ettei viini voi olla normaalisti tyyliltään tällainen. Kuitenkaan minkäänlaisia ennenaikaisen hapettumisen tuomia pähkinäisiä tai madeirisoituneita vivahteita en erottanut niin tuoksusta kuin maustakaan, joten en usko suljennan falskanneen. Toki voi olla, että viini ei vain ole tykännyt kypsytyksestä, vaan se olisi pitänyt yksinkertaisesti nuorempana, joskin epäilen että asian laita ei voi olla näin 1er Cru Muligny-Montrachet'n kohdalla.

Lyhyesti: Jyhkeän paahteisella ja voimakkaan tammisella tuoksulla varustettu Puligny-Montrachet, jonka jopa viallisen keveä maku ei kuitenkaan onnistu tarjoamaan juuri minkäänlaista vastinetta tuoksulle. Jälkimaku sen sijaan on suorastaan hämmentävän voinen ja paahtoleipäinen.

Arvio: Keskinkertainen – jotain fibaa tässä nyt on. Viini olisi tuhdimmalla keskimaulla ansainnut selkeästi paremmat pisteet, mutta silti kokonaisuudesta tuli hieman turhan tamminen ja rakenteeton yleisvaikutelma. Viinin arviointi on kuitenkin melko vaikeaa nyt, kun ei ole oikein selvää kuvaa millainen viinin kuuluisi olla – tuskin kuitenkaan tällainen.

Hinnan (40-50e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

26.2.14

Laitilan Kievari Agricola

http://www.alko.fi/tuotteet/762164/
Laitilan Kievari Agricola
  • Valmistaja: Laitilan Wirwoitusjuomatehdas
  • Tyyppi: Olut, Belgi, Dubbel
  • Maa: Suomi
  • Alue: Varsinais-Suomi, Laitila
  • Maltaat: Bisquit-, melano-, pale ale-
  • Humala: East Kent Goldings, Northern Brewer
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 5,91e (Helmikuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 5,91e (Helmikuu 2014, Alko)

Laitilan Kievari Agricola jäi parin muun oluen kanssa ihan viime tippaan Alkon käsityöläisoluiden joukosta – samoin kuin pari muuta olutta, myös tämä meinasi jäädä testaamatta sen takia, että Laitilan Kievari-sarjan oluet ovat harvoin herättäneet meikäläisessä juuri minkäänlaisia värähdyksiä. Noh, tulipahan kuitenkin ostettua ja otettua testiin. Jos en jostain Presidenttisahtia löydä tai Pyytä vielä muuten vain testiin nappaa, niin tähän arvosteluun taitaa jäädä meikäläisen osalta katsaus Alkon käsityöläisoluisiin mallia kevättalvi 2014.

Laitila lähti Alkon käsityöläisolutkattaukseen hieman belgihenkistä meininkiä henkivällä strong alella, jonka mainitaan olevan luostariolut-tyyppinen – ei kuitenkaan sentään aidossa luostarissa pantu, ymmärtääkseni!

Lasiin kaatuneella oluella on kaunis, kuparisen punaoranssi ja hennon samea väri. Valkeaa vaahtoa yrittää nousta oluen päälle erittäin niukasti, eikä se yritä jäädä asemiinsa pikaista morjenstusta pidemmäksi aikaa.

Nokkaa tervehtää hillitty tuoksu, jossa pinnassa tuntuu kevyttä, karamellista mallasta ja enemmän brittihenkistä puumaisuutta, taustalla taasen enemmän belgihiivan tuomaa, kevyen luumuista ja marjaista hedelmää.

Pääasialliselta maultaan olut on kevyesti makeaan taittuvan karamellimaltainen ja hillityn hunajainen. Kokonaisuudesta voi erottaa kohtalaisesti kuivattuja hedelmiä, erityisesti makumaailmasta erottuu mielestäni mehevää taatelisuutta. Humalointi on varsin kevyttä, puumaista ja hennon yrttistä. Katkerohumaloinnin sijaan hapahko belgihiivaisuus tuo sopivan tiukahkoa vastapainoa makeahkon maltaiselle yleisilmeelle. Suutuntumaltaan olut on keskitäyteläinen ja lähes hiilihapoton.

Hapahkon belgihiivaisuuden hallitsema jälkimaku on melko lyhyehkö, ja siinä tuntuu hyvin kevyesti yrttistä humalan katkeroa, vivahde punaista omenaisuutta, hennon karamellista maltaisuutta ja aavistus metallisuutta. Rouheat 8,5 pinnaa alkomahoolia jäävät lämmittämään melko tanakasti nielua ja kitalakea.

Agricola on ihan kulautettava tuhdin pään ale mutta loppupeleissä turhankin luonteenpiirteetön näkemys tavan perusbelgistä. Tätä siemailee ihan irvistelemättä, mutta olut kyllä varoo huolellisesti jättämästä minkäänlaisia muistijälkiä; vain viikkoa myöhemmin on hyvin vaikea saada kiinni oluesta ja kiitän itseäni siitä, että osaan kirjoittaa itselleni kattavat muistiinpanot.

Parempia tuhteja aleja saa Alkosta paljon kohtuullisempaan hintaan (tjeu: Chimayn sininen), joten voi todeta, että ei tästä oluesta hullua hurskaammaksi päässyt tulemaan ja olut jää tulevaisuudessa suurella varmuudella hyllyyn. Ei tämä huono ole, mutta siinä ei ole mitään sellaista, mikä saisi minut ostamaan sitä. Sen sijaan sillä on lähes kuusi euroa syytä miksi en halua ostaa sitä uudelleen.

Lyhyesti: Varsin tavanomainen tuhti ja makea, belgihenkinen ale, josta löytyy vähän sekä yllätyksiä että hiilihappoja.

Arvio: OK – on oluessa sekä tuoksua että makua, mutta silti siitä jää vähän hajuton ja mauton yleisfiilis. Tällainen olut on koettu jo miljoonaan kertaan – ja monissa tapauksissa edullisempaan hintaan...

Hinnan (5,91e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

25.2.14

Templářské sklepy Čejkovice Rulandské bílé 2006

Templářské sklepy Čejkovice Rulandské bílé 2006
  • Valmistaja: Templářské sklepy Čejkovice
  • Tyyppi: Valkoviini, Jakostní víno Velkopavlovická
  • Maa: Tšekki
  • Alue: Moravia, Velké Pavlovice
  • Rypäleet: Pinot Blanc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 90 Kč (~3,29e; Lokakuu 2013, Templářské sklepy Čejkovice)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Aika harvoin tulee vastaan viinietikettejä, joista ei allekirjoittanut saa oikein mitään tolkkua, mutta AVS:n reissuviinit-maistelussa tarjottu tšekkiläisviini kyllä pisti jo luun kurkkuun. Nyt kun on tässä hieman purkanut etiketin tekstejä osiin, rupeaa siinä olemaan enemmän järkeä. Viinin on siis tuottanut Templářské sklepy Čejkovice, eli Čejkovicen temppeliherrain viinikellari. Viini on Rulandské bílé, eli tuttavallisemmin Pinot Blanc. Koska etiketistä ei löytynyt sen tarkempia speksejä, oletan sen kuuluvan tuottajan kotisivuilta löytyvään Varietal-sarjaan. Näin ollen viinin hinnaksi näkyy löytyvän kotisivujen mukaan 90 korunaa, mikä kääntyy reiluksi kolmeksi euroksi. Mitään viininvalmistuksellista knoppitietoa en viinistä löytänyt, mutta joku nettikauppa oli luokitellut viinin Velke Pavlovicen viinialueen alle, joten oletan viinin sitten tulevan tästä Moraviassa (eli Määrissä) sijaitsevalta alueelta.

On varsin mielenkiintoista päästä ihmettelemään tšekkiläisviinejä, sillä perinteisesti olutmaana pidetty Tšekki on vasta hiljattain innostunut viininviljelystä. Tästä syystä tšekkiläisviinejä ei vielä kovinkaan paljoa markkinoilta löydy ja valtaosa niistä juodaankin maan rajojen sisäpuolella.

Väriltään viini on kirkas, mutta voimakkaan kullankeltainen. 7 vuoden ikä näkyy kyllä varsin selvästi viinissä.

Tuoksu on yllättävän kevyt ja hillitty. Kokonaisuutta hallitsee kypsä ananaksisuus, kevyt mineraalisuus ja hennot oksidaation häivähdykset. Avautuessaan tuoksuun tulee kohtalaisen selvä voin aromi. Yleisilme on keveydestään huolimatta hieman tunkkainen; mitään freesiyttä viinistä ei tunnu löytyvän.

Kuiva maku on kepeähkö ja neutraalinpuoleinen, jopa melko vetinen. Makumaailmaa hallitsee lähinnä hyvin selvä voimaisuus, taustalla tuntuu hennosti vaaleaa marjaisuutta. Hapot ovat melko vähäisiä, mikä tekee suutuntumasta melko pehmeän ja samalla vähentää viinin vaisua intensiivisyyttä entisestään.

Jälkimaku on keskimaun tavoin ohuehko ja neutraali. Viinistä jää keskipitkä ja hieman vetinen jälkivaikutelma, jossa tuntuu kuivaa omenaisuutta.

Juuh elikkäs. Viini on melko selvästi kuollut eikä kykene tarjoamaan juuri mitään – mikä ei ole sinänsä suuri yllätys, sillä loppupeleissä kolmen euron viinin tuskin voidaan olettaa selviävän paria kolmea vuotta pidempään freesinä. Viinin suljenta on kyllä pitänyt hyvin, sillä varsinaista pilalleoksidoitumista ei ollut tapahtunut: tuoksussa tuntui vain hillittyä madeirisoitumista, eikä maussa enää varsinaisesti yhtään. Sen sijaan muuten viini on malliesimerkki siitä, miten viinille käy, kun sille annetaan liikaa ikää: kaikki hedelmä pikku hiljaa katoaa ja hapokkuus häviää. Laadukkaassa viinissä hedelmän kadotessa iän myötä syntyvät tertiääriaromit vasta nousevat esiin ja hapokkuus kestää huomattavasti pidempään, mutta tässä viinissä tertiääriaromiksi oli noussut vain melko kevyt, mutta muiden aromien puutteessa suht hallitseva (ja jopa hämmentävän selvä) voin aromi. Koska muut maut olivat viinistä kadonneet, oli lopputulos varsin neutraali – tätä taas korostaa viinin vähäinen hapokkuus. Hyvässä viinissä on riittävästi happoja, sillä hapokkuus tuo rakenteen lisäksi viinin aromeihin voimaa ja intensiivisyyttä. Parhaimmillaan viini voi olla kevyt, mutta runsaat hapot tekevät siitä silti intensiivisen ja voimakasaromisen, kun taas heikossa viinissä voi olla valtava määrä makuja, mutta se voi silti vaikuttaa melko vaisulta ja mitäänsanomatta matalilla hapoilla.

Ei tarvitse hirveästi miettiä kuinka vaisulta viini vaikuttaa, jos siitä ei löydy hedelmää, ei happoja, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Oli varsin mielenkiintoista päästä testaamaan tšekkiläisviiniä, mutta tämä tuskin antoi kovinkaan hyvää kuvaa maan viiniosaamisesta!

Lyhyesti: Iän säälimättömästi murhaama tšekkiläinen Pinot Blanc, josta löytyy kevyesti kehittynyttä voita ja pähkinää, eikä oikeastaan mitään muuta.

Arvio: Ei ole reilua pisteyttää viallisia tai jo kehnoksi menneitä viinejä. Tästä huolimatta viini oli mielestäni nautittavampi ja mielenkiintoisempi tapaus kuin kurjimmat uuden maailman pullotteet tai esimerkiksi karmaiseva Liebfraumilch Marienglöckhen.

Teerenpeli Mokkamatti Kahvistout

http://www.alko.fi/tuotteet/701574/
Teerenpeli Mokkamatti Kahvistout
  • Valmistaja: Teerenpeli
  • Tyyppi: Olut, stout
  • Maa: Suomi
  • Alue: Päijät-Häme, Lahti
  • Maltaat: Karamelli-, pilsner-, suklaa-
  • Humala: Magnum
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 3,96e (Helmikuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 3,96e (Helmikuu 2014, Alko)

Kahvioluet tuppaavat olemaan ristiriitaisia kokemuksia: esimerkiksi Nøgne Ø:n Dark Horizon -oluet ovat olleet vallan pärisyttävää tavaraa, kun taas tässä Alkon kevättalven pienpanimokattauksessa esitelty VASP Prykmestar Kahvi Stout oli omaan makuuni melko yhdentekevä pullote. Siksi suhtauduin melko ristiriitaisin tuntein Alkon pienpanimo-oluiden toiseen kahvistoutiin, Teerenpelin Mokkamattiin. Alun perin suunnittelin jopa jättäväni pullon kokonaan hyllyille, mutta luettuani ja kuultuani siitä muutamia ihan positiivisia sanoja päätin sittenkin antaa sille mahdollisuuden.

Oluen tuottanut Teerenpelin panimo on perustettu vuonna 1995 Lahdessa ja on siten yksi Suomen ensimmäisiä pienpanimoita. Panimo avattiin alunperin ravintolan yhteyteen ja panimollalla on myös useampia muita ravinteleita, joista yhdessä – Helsingin Kampissa sijaitsevassa ravitsemus- ja juottoliikkeessä – sijaitsee panimon alkuperäiset panovehkeet, joilla nykyisin tehdään ravintolaan omia erikoiseriä. Lisäksi Helsinkiin on tässä ihan justiinsa näillä näppäimillä ymmärtääkseni avautumassa / avautunut toinenkin Teerenpeli, joten panimosta enemmän kiinnostuneet mars katsastamaan tilanne!

No niin, itse asiaan. Koska tuossa hiljattain tuli tosiaan testattua VASP Kahvi Stout, joka oli Alkon pienpanimokattauksen toinen erittäin samanhenkinen olut, en voi olla vertaamatta Mokkamattia siihen. Tämmöinen vertaileva ote meikäläiselle sallittakoon.

Mokkamatin väri on varsin tummanruskea ja lähes läpinäkymätön, kuten kunnon stoutilta voikin odottaa – olut vaikuttaa siis ainakin ulkonäkönsä perusteella olevan varsin eri tavaraa kuin Prykmestarin vastaava. Nesteen ylle turpoava vaahtolakki on melko kevyenpuoleinen, rusehtava ja lyhytikäinen.

Oluella on kuiva, kärtsäinen, kahvinporoinen ja mukavasti paahdetun jälkiuunileipäinen tuoksu; tyylillisesti aivan eri päästä kuin Prykmestarin makean kaakoinen ja kahvisuudeltaan hillitympi tuoksu.

Matin maku on kuiva, tiukka ja kärtsäinen. Olut starttaa täräyttämällä pintaan tummapaahtoista kahvia ja reipasta paahtomaltaisuutta. Niiden jälkeen mukaan saapuu hennosti salmiakkia ja taustalla häilyy myös mukavan persoonallinen aavistus umamista soijakastiketta. Hiilihappoisuus on erittäin pehmeää ja kevyttä, ja oluella on runsaammanpuoleisen keskitäyteläinen, jopa aavistuksen kermainen suutuntuma. Katkerot (40 EBU) eivät juurikaan keskimaussa tunnu, ne lähinnä pitävät paketin mukavasti kasassa ja sopivan kuivana sekä tuovat kokonaisuuteen aavistuksen verran bitteristä tummaa suklaisuutta.

Jälkimaku on keskimaun tavoin kuiva, ja sitä hallitsee ensisijaisesti paahdettu limppuisuus, kevyesti karvaan kahvisuuden pitäessä yllä sopivan särmikästä taustakomppia. Kielen kärjessä tuntuu hieman suklaata ja maltaista karamellisuutta. Oluesta jää kielelle aromikkaan kahvinen ja kevyesti niin espressoisen kuin hyvin tumman suklaisen karvas jälkivaikutelma, jossa 7% alkoholia tuo hentoa lämpöä nieluun.

Kyllä kannatti napata Mokkamatti testiin: tämä olikin nimittäin vallan mainio tapaus, sekä varmaankin paras tähän asti maistamistani Teerenpelin oluista – kyseisen panimon tuotteet kun ovat yleensä olleet ihan juotavia, mutta loppupeleissä enemmän tai vähemmän unohdettavia. Matin makumaailmassa kahvi on mukavasti runsaampaa kuin VASP:n vastaavassa versiossa, mutta koska oluen mallasrunko on myös verrattain stydi, ei kahvi ole runsaudestaan huolimatta varsinaisesti pääosassa, vaan mukavasti syvyyttä tuovana, runsaanpuoleisena mausteena. Vaikkeivät oluen katkerohumalat varsinaisesti nouse missään vaiheessa selkeästi esiin, ne ovat silti selvästi suuressa roolissa: ne pitävät kokonaisuuden mukavan kuivana, särmikkäänä ja tiukkarakenteisena. Kevyemmillä katkeroilla olut tuntuisi todennäköisesti turhan pehmeältä, makealta ja kahvisuklaiselta omaan makuuni; nyt taas kokonaisuus on mukavan tuima ja espressoinen, mutta samalla silti riittävän lempeä ja helpostilähestyttävä.

Kaiken kaikkiaan Mokkamatissa on saatu yhdistettyä ihan kelpo stout ja sopivasti maistuva muttei hallitseva kahvisuus yhteen pulloon. Kyllä tämä meikäläisen makuun toimii paremmin kuin monet muut maustetut stoutit; hyvä, Teerenpeli!

Lyhyesti: Mukavalla tavalla kahvinen, tasapainoinen, aromikas ja kuivanpuoleinen stout.

Arvio: Erittäin hyvä – maustetut oluet ovat aina hankalaa aluetta, mutta tällä kertaa Teerenpeli on handlannut hommat mallikkaasti. Mokkamatissa yhdistyy hienolla tanakka stoutin runko, riittävän tuntuva kahvisuus ja tasapainoinen katkerohumalaisuus.

Hinnan (3,96e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

La Gioiosa Prosecco Superiore Extra Dry

La Gioiosa Et Amorosa Prosecco Superiore Valdobbiadene Extra Dry
  • Valmistaja: La Gioiosa
  • Tyyppi: Kuohuviini, DOCG Conegliano-Valdobbiadene Prosecco Superiore
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Treviso, Valdobbiadene
  • Rypäleet: Glera (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 10,90e (Marraskuu 2013, Silja Serenade)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


No niin, nyt kun en aio kirjoittaa arvosteluita järjestyksessä "vanhimmat alta pois" vaan voin valita arkistostani mitä lystään, voisin aloittaa varsin sekavalla kattauksella – nimittäin rustaamalla arviot viime marraskuussa pidetyn Akateemisen Viiniseuran maistelun tarjonnasta. Varsinaista punaista lankaa tässä maistelussa ei ollut, vaan tarjolla oli lähinnä viinejä, joita maistelunvetäjiltä oli sattunut tarttumaan mukaan ympäri maailmaa reissatessa ja joita piti pikku hiljaa saada siivottua pois kuljeksimasta. Maistelu aloitettiin tyylipuhtaasti skumpalla; Veneton Proseccolla.

La Gioiosan Prosecco Superiore ei ole mikä tahansa tusina-Prosecco, vaan se tulee erityisen laadukkaiksi tunnistettuja Proseccoja tuottavan Valdobbiadenen alueelta; sieltä oman DOCG-appellaation saaneen Conegliano-Valdobbiadenen piskuiselta viinialueelta.

Väriltään viini on hennosti vihreään taittuvan rantahiekan värinen. Kaatamisen yhteydessä tapahtuneen ensikuohahduksen jälkeen viini tuntuu poreilevan lasissa melko ujosti.

Vaikka tuoksun hedelmäisyydestä erottuu päärynää, ei kokonaisuus ole monille Proseccoille tyypillisesti hallitsevan päärynäinen, vaan miellyttävän tasapainoinen: kokonaisuutta hallitsee miellyttävä, keväinen kukkeus, minkä ohella tuntuu tasapainoisen omenaista ja päärynäistä hedelmää.

Viinin yleisilme on raikas ja kieltä ensimmäiseksi tervehtii runsaasti mutta miellyttävän pehmeästi kuohuva mousse, joka jää kuitenkin loppupeleissä hieman lyhytkestoiseksi. Ei varsinaisesti rutikuivaa, vaan kuivaa/puolikuivahkoa makumaailmaa sävyttävät kukkeat, makean omenaiset, hillityn päärynälimonadiset (mieti Smurffilimua) ja hennon hunajaiset vivahteet. Kokonaisuus on kohtalaisen hapokas.

Jälkimaku on melko rapea, mutta myös suht neutraali: kielellä tuntuu hillittyä yrttisyyttä, hentoa omenaisuutta ja aavistus päärynämehua. Viinistä jää hennon mineraalinen ja suutapuhdistava, mutta lyhyehkö jälkivaikutelma.

Tämä La Gioiosan laatu-Prosecco on kokonaisuutena mukavan miellyttävä, tasapainoinen ja Proseccoksi jopa mukavan rapsakka tapaus. Yleensä en jaksa Proseccoista innostua juurikaan, mutta tämä viini onnistui jättämään varsin positiiviset vibat – monen tylsän tusina-Proseccon jälkeen voin hyvin ymmärtää, miksi Conegliano-Valdobbiadenen kuplivia arvostetaan, jos ne ovat yleisesti näin positiivisia.

Toki tämäkin Prosecco on oikeasti laadukkaisiin, vakavahenkisiin (ja hinnakkaisiin) kuohuviineihin verrattuna tietyllä tavalla hieman simppeli ja huoleton esitys, mutta toisaalta viiniä ei myöskään olla pilattu hinnalla. Alkossa viini kyllä varmasti olisi selkeästi hinnakkaampi, todennäköisesti jo lähempänä kahta kymppiä (joka ei sitten mielestäni kyllä korreloisi enää järkevästi viinin laadun kanssa), mutta kympin ostokseksi tämä pikku kupliva on mielestäni ollut varsin mainio tuliainen!

Lyhyesti: Hieman simppelihkö ja huoleton kuohuviiniksi, mutta Proseccoksi ihastuttavan monipuolinen, tasapainoinen ja sopivan rapsakka. Proseccot eivät yleensä puhuttele, mutta ehkä olisin toista mieltä, jos vastaan tulisi enemmän tämäntasoisia Proseccoja tähän hintaan!

Arvio: Hyvä – varsin pätskyä kamaa ja nokittaa piirun verran ohi Alkonkin valikoimista löytyvästä Astorian Proseccosta. Pistä tuottajan nimi korvan taakse, jos olet lähiaikoina matkaamassa Pohjois-Italiaan!

Hinnan (~10e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

24.2.14

Malmgård Emmer Tripel

http://www.alko.fi/tuotteet/718586/
Malmgård Emmer Tripel
  • Valmistaja: Malmgård
  • Tyyppi: Olut, Belgi, Tripel
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa, Loviisa
  • Maltaat: Ohramallas, emmervehnä
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 5,51e (Helmikuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 5,51e (Helmikuu 2014, Alko)

Pernajassa, Malmgårdin huvilassa sijaitseva Malmgårdin panimo pääsi belgihenkisellä Tripel-oluellaan osallistumaan yhdessä 12 muun suomalaispanimon kanssa Alkon kevättalven 2014 käsityöläisolutkatsaukseen. Panimo on tuonut tähän tripel-henkiseen olueen omaa näkemystään kartanon omalla, luonnonmukaisesti kasvatetulla emmervehnällään, joka on siis niukkasatoinen durumvehnän sukulainen. Malmgårdilta löytyy myös tästä muinaisvehnästä valmistettu portteri katalogistaan, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun itse pääsen ihmettelemään emmervehnäistä olutta!

Koska olut on belgityylinen tripel, löytyy yllätyksettömästi ainesosien joukosta myös sokeri. Tripel-oluille on nimittäin tyypillistä melko tuhti alkoholiprosentti, joka yleensä saavutetaan lisäämällä käyvään olutvierteeseen käymiskelpoisia sokereita, joilla saadaan tavallista vaaleaa olutta tanakampi runko.

Oluella on varsin kaunis, kuparisen oranssi ja hennon samea väri, joka on jotakuinkin oluen etiketin värinen; se antaa siis hyvin osviittaa siitä, minkä näköistä olutta kannattaa odottaa! Vaikka koetan melko rivakasti kaataa oluen lasiini, muodostuu oluen päälle vain kevyehkö, tiivisrakenteinen ja melko nopeasti haihtuva valkoinen vaahto.

Tuoksu on kevyehkö, mutta miellyttävän aromikas: kaurakeksisyyttä, makeaa hunajaa, kevyttä belgihiivaista ja myös aavistuksen verran kypsän appelsiinista hedelmää sekä hennon hapahkoa meininkiä vihjaavaa viheromenaisuutta.

Tripelit voivat olla melko lailla mitä tahansa verrattain kevyistä oluista varsin tukeviin tapauksiin, ja Emmer Tripel edustaa selkeästi jälkimmäistä tyyliä: olut on suussa hyvin täyteläinen suutuntumaltaan ja se vyöryttää kielelle varsin runsaita ja meheviä, melko makeitakin aromeja: vaaleaa siirappista ja kevyen karamellista mallasta, kypsää sitrushedelmää, maltillista aprikoosisuutta, hillittyä belgihiivaisuutta ja kevyttä, mukavasti muhkeaan yleisilmeeseen särmää tuovaa mausteisuutta. Hiilihappoisuus on varsin maltillista ja lempeää, mikä omalta osaltaan korostaa oluen täyteläistä habitusta.

Jälkimaku on melko pehmeä, runsaalla tavalla kypsän hedelmäinen ja hillityn mausteinen. Melko vaatimaton katkerohumalointi (28 EBU) tuo vain hentoa bitteristä puraisua, mutta tätä puutetta paikkaa jälkimaussa korostuva belgihiivainen happamuus ja keskimakua voimakkaampi, hieman särmikkäämpi maltaisuus – lieneekö tässä se emmervehnä asialla? Kohtalaisen runsas (8,3%) alkoholi tekee suuhun jäävästä jälkivaikutelmasta hyvin lämmönhehkuisen.

Malmgårdin Emmer Tripel on melko raskastekoinen ja roteva, mutta samalla melko pehmeä ja hieman makeahkoon taittuva esitys. Tämä ei ole mikään varsinainen raikas ja kepeäarominen Tripel, sillä oluesta puuttuu sekä hiilihapon että humalan tuomaa raikkautta. Olut ei kuitenkaan ole missään nimessä kehno tapaus, sillä makumaailma on miellyttävän runsas ja mielenkiintoinen. Aivan tyylipuhtaasta Tripelistä oluessa selvästikään ei ole kysymys, joten pahimmat belgipuristit voivat ehkä nyrpistellä nenäänsä oluelle, mutta ainakin omaan makuun tämä pernajalaisten näkemys osuu mainiosti! Raikkaaksi janonsammuttajaksi tästä ei ole, mutta sen sijaan rauhallisempaan makusteluun olut soveltuu sitäkin paremmin.

ps. kai muistit myös lukea tuoreimmat horinani edellisestä postauksestani?

Lyhyesti: Raskastekoinen, mausteinen, kypsän hedelmäinen ja aromikas Tripel-versiointi pernajalaiselta Malmgårdin panimolta.

Arvio: Hyvä – ei tämä aidosta belgistä mene, mutta esikuvat paistavat riittävän selvästi läpi, jotta voi todeta oluen kumartavan – ei pyllistävän – oikeaan suuntaan. Varsin muhkea, makeahko ja maukas aromipommi lämmittämään kevättalven synkkyyteen.

Hinnan (5,51e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Väliaikatiedote #16: 1000 viiniarvostelua – mitä jäi käteen?

No niin, nyt on sitten ohitettu blogin 1000. viiniarvostelun rajapyykki. Tässä voisi vähän katsoa taakseen että minkälaisia jälkiä on tullut aiheutettua.

Tämä blogi tuli alun perin potkaistua pystyyn ihan omien maistelumuistiinpanojen ylöskirjaamiseen – ensimmäiset 100 postausta tulikin tykitettyä varsin ketterää tahtia kun vanhat havaintoni sai kätevästi copypastetettua blogia ennen käyttämästäni Viiniwebistä. Kuitenkin tässä arvostelujen kertyessä ja lukijamäärien kasvaessa olen pyrkinyt tuomaan muutakin tekstiä itse arvostelun ohelle, lihaa luiden ympärille, mutta tästä huolimatta teen edelleen tätä blogia silti ensisijaisesti itselleni – kirjoittamalla maistamistani viineistä mahdollisimman perusteellisesti ne jäävät parhaiten mieleeni. Mitä enemmän ja tarkemmin kirjoitan viinistä, tuottajasta tai muusta mahdollisesta, sitä paremmin muistan niistä jotain myös myöhemminkin! Tästä syystä en ole postauksia kirjoitellessani hirveästi pyrkinyt seuraamaan mitään ajankohtaisia teemoja (poikkeuksena esimerkiksi Alkon teemaoluet tai satunnaiset jouluviinisuositukset), vaan kirjoitan menemään siitä, mitä vastaani sattuu arkistosta tulemaan. Tämä ei ole silti näyttänyt haittaavan blogiini eksyviä lukijoita, sillä Viinihullun päiväkirja on näyttänyt jatkuvasti keikkuvan Top 100 viiniblogit -sivun top nelosessa, aina aika ajoin peräti ykkössijalla! Kiitokset kuuluvat siis kaikille kirjoituksistani kiinnostuneille – en minä kuitenkaan noin paljoa jaksa omaa blogiani googlailla ja klikkailla!

Mutta niin, viime vuosi meni meikäläisellä melko pitkälti gradun parissa, mikä tietenkin heijastui myös kirjoitustahtiini – suurin osa tietokoneellaoloajastani kun meni akateemisen tekstin suoltamiseen, ei maisteluhavaintojen kirjoittelemiseen (tämä onneksi taisi heijastua siinä, että pokkasin lopulta työstäni arvosanan eximia, mikä yllätti jopa itse allekirjoittaneen). Pyrin kuitenkin gradua kasaanriipiessäni löytämään joka päivä aikaa myös vähintään yhden blogipostauksen kirjoittamiseen, joten varsinaista kuivaa kautta ei blogissani ehtinyt näkyä, onneksi. Koska gradutykityksen ohessa tuli kuitenkin silloin tällöin käytyä erilaisissa viinitapahtumissa, pääsi arkistoihin kertyvien, julkaisemattomien muistiinpanojen määrä puolihuomaamatta kasvamaan peräti 250 arvion kokoiseksi. Päätin siis heti gradun palautettuani tuplata postaustahtini, että pääsisin tuosta pinosta eroon – huonolla menestyksellä. Tässä on ollut jälleen varsin mielenkiintoisia ja antoisia viinitapahtumia viime aikoina, ja kiristyneestä julkaisutahdistani huolimatta tällä hetkellä julkaisua odottaa n. 350 arviota. Ehh. Operaatio on loputon.

Olen tähän asti yrittänyt selvitä savotastani tykittämällä blogiini arvioita järjestyksessä vanhin ensin, mutta olen nyt päättänyt luopua tekniikasta – vanhan julkaisutekniikkani lopputuloksena jotkut ajankohtaiset tuotteet menettävät kokonaan ajankohtaisuutensa tai pahimmassa tapauksessa ehtivät jo loppua hyllyiltä, minkä lisäksi suurempien viinitapahtumien seurauksena voi helposti tulla monta viikkoa vain yhdenlaisesta viinityylistä arvostelua toinen toisensa jälkeen. En ole kuitenkaan varma, kiinnostaako kaikkia lukijoitani lukea kolmea viikkoa putkeen pelkästään esimerkiksi itävaltalaisista, elsassilaisista tai Bordeaux'n viineistä... Ryhdyn siis vastedes kirjoittamaan täysin villisti ja vapaasti juuri niistä viineistä ja oluista mistä mieleni sattuu tekemään! Pyrin toki säilyttämään jotain konsistenssiä, eli samanhenkiset tai vaikkapa saman tuottajan viinit tulevat edelleen peräkanaa, mutta muuten satunnaisuus on päivän sana. Tämän seurauksena kauan aikaa sitten maistetut viinit ja oluet saattavat tulla entistä pidemmäksi venyneen ajan päästä, mutta onneksi pyrin kirjoittamaan mahdollisimman kattavat havainnot jokaisesta maistamastani oluesta tai viinistä, jotta pystyn pääsemään käsiksi uudelleen maistamieni juomien makumaailmaan, vaikka ne olisivatkin jo ehtineet välissä kadota mielestäni.

Niin, ne oluet! Toivottavasti ihmisiä ei ole haitannut oluiden kasvanut näkyvyys blogissani. Vaikka viinit ovat olleet meikäläisen ykkösjuttu jo pitkään, olen kuitenkin alun perin vannoutuneita olutihmisiä. Tämän vuoksi oluiden arvostelu viinien ohella on tuonut mukavaa vaihtelua itselleni ja samalla kannustanut metsästämään myös siltä puolelta jatkuvasti jotain uutta ja mielenkiintoista. Toivottavasti onnistun tässä samalla saamaan niin vannoutuneita viininystäviä kokeilemaan jotain uutta oluiden puolelta kuin saamaan oluiden ystäviä ymmärtämään jotain viinien maailmasta! Jos nurinaa aiheesta löytyy, saa sitä tässä perustellusti esittää.

Sitten voisi vilkaista pientä statistiikkaa blogistani tässä tonnin kohdalla (siitä yksinkertaisesta syystä, että rakastan tilastoja). Onhan tässä kuitenkin helppo seurata blogin rakennetta kun jaksaa käyttää tageja säännöllisesti ja systemaattisesti.
  • Oluita on tullut arvosteltua loppupeleissä melko vähän – vain 57 kappaletta 1000 viiniä kohden.
  • Arvosteltuja vuosikertoja löytyy 40-luvulta lähtien – joskin 50- ja 60-lukujen kohdalta löytyy vielä tällä hetkellä ammottava aukko. Suosituin arvosteltu vuosikerta on varsin tuore, eli blogin perustamisvuosikerta 2011 (211/1057).
  • Ehdottomasti suosituimpana maana on viinimaiden ruhtinas, Ranska, josta tulee lähemmäs joka neljäs arvostelu (23%). Seuraavina tulevat Italia (18%) ja Saksa (10%).
  • Viinialueita on vaikea lähteä katselemaan, koska monet niistä menevät sisäkkäin ja päällekkäin. Tästä huolimatta voin helposti erottaa selkeäksi ykkösalueeksi 8% osuudellaan Pohjois-Italian Veneton.
  • Rypäleiden kuningasta ei käy kiistäminen: useampi kuin joka 10. arvosteltu viini (108/1000) blogissani on Riesling. Hyvä, Risukka! Koskaan et petä! Hyvänä kakkosena tulee punaviinien elegantti Pinot Noir (61/1000) ja kolmosijalta löytyy koko viinimaailman valloittanut Chardonnay (47/1000). Melko ennalta-arvattava kattaus, kylläkin, mutta ainakin omasta mielestäni on mukavaa, että jokapaikanrypäle Cabernet Sauvignon ei ole lähelläkään top kolmosta. CS-viineistä tehtyjä arvioita on kuitenkin koko maailman sivu väärällään.
  • Punaviinit hallitsevat selvästi blogia 44% osuudellaan, valkoviinien seuratessa kintereillä 34% osuudella. Kuohuviinien ystävät saavat selkeästi vähemmän luettavaa, sillä vain blogin 9% arvioista on ollut kuplivaa. Surkeimmassa jamassa ovat kuitenkin rosée-fanit, sillä roséeviineistä löytyy arvosteluja lähes neljä kertaa vähemmän kuin esimerkiksi oluista!
  • Melko mielivaltaisesti jaottelemani viinityyli-kategoria on melkoinen sekametelisoppa, sillä sieltä ei kovinkaan montaa viinityyliä löydy yli kymmentä kappaletta, mutta esille voidaan kuitenkin nostaa Amarone ja Grand Cru -tasoinen Alsacen valkoviini, sillä niistä molemmista löytyy arvioita 24 kpl.
  • Oluttyyleistä sen sijaan ehdoton ykkönen on viimeaikainen hittityyli IPA, joiden arvioita löytyy blogista 33% oluista (19/57).
  • Hintahaarukka on pysynyt varsin maltillisena blogissa, sillä arvioista lähemmäs 60% (626/1057) mahtuu akselille 8-22 euroa. Omissa viiniostoksissa suosimani 22-50 euron hintaluokka kattaa 118 arvioita, kun taas tätä hinnakkaampia löytyy vain 39 kpl (2 kpl +200e viinejä).
  • Lempiviinibaarini Latva Helsingin Kaartinkaupungista nousee muiden viinibaarien ohitse arvioiden määrässä – n. 2% kaikista blogin arvioista on tehty Latvassa.
  • Ensisijaisesti Alkossa asioivat saavat varsin kattavasti tietoa blogistani: lähes puolet (517/1057) arvioiduista tuotteista löytyy tällä hetkellä Alkon hyllyiltä. Alkon valikoimasta poistuneet tuotteet kasvattaisivat tätä lukua edelleen suuremmaksi.

Jos tästä heräsi kommentoitavaa, saa kirjoittaa altalöytyvään kommenttikenttään niitä, mutta toivon myös kaikkien blogia seuraavien ja siitä kiinnostuneiden Facebookin käyttäjien käyvän tykkäämässä meikäläisen 1000. postauksen kunniaksi perustamaani Viinihullun päiväkirjan FB-sivua! En todennäköisesti aio ilmoittaa siellä jokaisesta kirjoittamastani arviosta (ellei yleisö vaadi toisin), mutta lupaan kyllä pistää siellä puolella aina silloin tällöin varoitusta jostain mielenkiintoisemmasta kirjoittamastani viinistä tahi oluesta. Ei siis kannata pelätä saavansa feediään täyteen spämmimyrskyä!

No niin, lätinät taitavat olla kokonaisuudessaan tässä. Peace out, seuraavien tuhannen arvion kimppuun!

23.2.14

Roger Adnot 1985

Roger Adnot 1985
  • Valmistaja: Champagne Colin
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Premier Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Côte des Blancs, Bergères-lès-Vertus
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~155e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


No niin, se olisi sitten vihdoinkin blogin 1000. arvostelu vuorossa. Olisin halunnut tähän arvostelun syntymävuodeltani, mutta koska sellaista ei nyt sattunut olemaan reservissä, piti ottaa viini naapurivuodelta (tässä nyt päättelykykyisimmät lukijat voivatkin vetää valistuneita johtopäätöksiä herran kirjoittelijan iästä).

Tämä viini tuli siis vastaan Ranskan suurlähetystössä järjestetyssä Ranskan viinituottajien esittelytapahtumassa, kuohuviinitalo Colinin pöydässä. Tämän kyseisen viinin tuottanut herra Roger Adnot on Colinin nykyisin kuohuviinitaloa luotsaavien Richardin ja Romainin lähemmäs yhdeksänkymppinen isoisä, joka on myöskin aikanaan työskennellyt samassa viinitalossa. Koska talo tuotti vuoteen 1997 asti rypäleitä osuuskunnalle, ei Colinin kuohuviinejä tuotettu lainkaan tätä ennen markkinoille. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettei kuohuviinejä olisi itse tehty omaan käyttöön – Roger Adnot 1985 -kuohuviini on siis herra Adnot'n itse tekemä ja omissa kellareissaan säilömä kuohuviini poikkeuksellisen kuumalta ja aurinkoiselta kesältä 1985. Viini on puhdas Blanc de Blancs Premier Cru -tasoisilta Bergères-lès-Vertus'n kylän tarhoilta ja sitä on kypsytetty hurjat 25 vuotta ennen kuin viinitalo tarjosi osan myös myyntiin. On kysymättäkin selvää, että viinin saatavuus on erittäin rajallinen.

Ikä näkyy selvästi viinissä: väriltään Adnot kasiviis on kuulaan hunajankeltainen. Lasissa huljuessaan vaikuttaisi siltä, että viinillä on jopa nuorta peruskuohuvaa hieman korkeampi viskositeetti.

Tuoksu on aivan uskomattoman kompleksinen, runsas ja kaikessa kehittyneisyydessään ihastuttava: ajan tuoma hento hapettuneisuus on tuonut kokonaisuuteen selvän, madeiramaisen pähkinäisen pohjavireen, jonka ylle rakentuu kuivaa hunajaisuutta, vanilliinia, tummapaahteista kahvia, kevyttä savuisuutta ja hentoa rusinaa.

Tuoksu johdattaa upealla tavalla vähintään yhtä monimuotoisen makumaailman äärelle, jossa tuntuu kaurakeksiä ja kahvileipää, rusehtavaa omenaa, intensiivistä ja kerroksista mausteisuutta, kevyttä marsipaania sekä todella runsasta ja monisyistä pähkinää, alkaen ikääntyneen Chardonnayn paahteisen hunajaisesta pähkinäisyydestä kohti Sherryjen ja Madeiroiden intensiivisempää ja kompleksisempaa oksidaatiota. Ikäänsä nähden viinissä on edelleen kuplia, joskin viinin mousse on muuttunut vanhuuttaan jo hennosti nipisteleväksi, varsin kevyeksi ja hyvin rauhalliseksi hiilihappoisuudeksi. Tästä huolimatta viinissä on edelleen varsin kiitettävän hapokas ote ja kokonaisuus on ihastuttavan ryhdikäs ja rakenteikas.

Viinin jälkimaku on todella pitkä, suorastaan loputtomiin jatkuva. Kielellä ei vain häily, vaan tuntuu varsin voimakkaasti uskomaton kirjo pitkään kehittyneen Chardonnayn piirteitä: maata, pähkinää, hunajaa, paahdettua vohvelia, paahtoleipää, kaikkea. Hapokkuus tuntuu ihastuttavan voimakkaana ja tuo särmikkään intensiivisen, vettä kielelle nostattavan loppusilauksen viinin minuuttejä kestävälle jälkivaikutelmalle.

Juu vau. Kiitos rajallisen kokemukseni kehittyneempien kuohuviinien maailmassa, meni Roger Adnot heittämällä meikäläisen ykkössijalle kaikkien maistamieni shamppisten joukossa. Tosin tämä on yksinkertaisesti niin upea, kompleksinen ja rakenteikas esitys, että luotan sen olevan melko vastaansanomaton kokemus, vaikka kokemusta kypsyneemmistä kuohuviineistä löytyisi enemmänkin. Tämä on kokemus, tämä on elämys, tämä on mykistävä esitys.

Vaikka viini on selvästi kehittynyt, on siinä edelleen upeasti ryhtiä ja rakennetta pidempäänkin varastointiin. Vaikea sanoa onko viini edelleen verkkaisella matkalla huipulleen, vai onko se ollut siellä jo pidemmänkin aikaa; alamäessä viini ei kuitenkaan missään nimessä vaikuta olevan. Rakennetta viinistä löytyy helposti ruokien kanssa naittamiseen, mutta sellaista on aivan turha edes harkita – näin käsittämättömän upea viini ei ansaitse muuta kuin soolopaikan parrasvaloissa.

Ehdottomasti myös mitä parhain valinta merkata se 1000. arvostelun virstanpylväs.

Lyhyesti: Upealla tavalla kehittynyt, äärimmäisen kompleksinen, rakenteikas, herkullinen ja loputtoman pitkä +25 vuotta kypsytetty pienviljelijäshamppanja.

Arvio: Täydellinen – enempää tai parempaa en kuohuviiniltä osaa toivoa. Maaginen elämysviini.

Hinnan (~155e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

22.2.14

Colin Premier Cru Brut Rosé

Colin Premier Cru Brut Rosé
  • Valmistaja: Champagne Colin
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Premier Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Côte des Blancs
  • Rypäleet: Chardonnay (85%), Pinot Noir (15%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 30-35e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kuohuviinitalo Colin on erikoistunut tuottamaan lähinnä Blanc de Blancs -viinejä, sillä talon viljelemistä tarhoista 85% käsittää Chardonnay-köynnöksiä ja talon tarhat muutenkin sijaitsevat pääasiassa Chardonnay-rypäleistään kuuluisan Côte des Blancsin alueella. Ei siis liene mikään yllätys, että myös talon roséekuohuva on hyvin Chardonnay-vetoinen: viinistä 85% on Chardonnayta ja loput on alunperin punaviiniksi käytettyä Pinot Noiria. Rypäleet tulevat pelkästään Premier Cru -tasoisilta tarhoilta – 60% Vertus'n kylän ja 40% Bergères-lès-Vertus'n kylän tarhoilta. 60% viinistä on vuosikertaa 2010, mutta sitä on täydennetty vuoden 2009 ja 2008 reserve-viineillä.

Väriltään viini on melko tummahkon ja intensiivisen vadelmanpunainen – viinissä siis näkyy se, että se on valmistettu sekoittamalla punaviiniä valkoviinin sekaan.

Tuoksussa molemmat rypälelajikkeet ovat keskenään tasapainossa: Pinot Noir tuo kokonaisuuteen vadelmaa, kevyttä maamaisuutta ja hentoa kirsikkaa, kun taas Chardonnay tuo oman omenaisen aromikkuutensa ja häivähdyksen kypsää sitrusta.

Maultaan viini on kuiva, mehukas ja ensisijaisesti sitruksinen, joskin kielen kärjessä erottuu makeampaa vadelmaisuutta ja kypsää omenaa. Kokonaisuus on suht hapokas, mutta Colinin muihin kuohuviin verrattuna viinin rakenne on hieman pehmeämpi, mitä viinin kevyesti tuntuva dosage ja hillitty sekä melko lyhytkestoinen mousse tuntuvat korostavan.

Jälkimaku on selkeästi keskimakua kuivempi ja raikkaampi, jopa kirpeähkö. Kielellä pyörii niin raa'ahkoa viheromenaisuutta, greippistä sitruksisuutta kuin mehukasta vadelmaisuutta. Viinistä jää freesi, keskipitkä ja hennon mineraalinen jälkivaikutelma.

Roséeshamppikset harvoin onnistuvat säväyttämään allekirjoittanutta, eikä tämä viini ollut poikkeus tähän sarjaan: tämä viini tuntui tekevän pienen loven muuten varsin nousujohteisesti edenneeseen kuohuviinien sarjaan, sillä tätä aiemmat olivat vaikuttaneet toinen toistaan paremmilta tapauksilta, kun taas tämä viini ei saanut mitenkään suuria tunteita nostettua pintaan. Kokonaisuus pelaa ihan kelvollisella tavalla ja molemmat rypälelajikkeet ovat keskenään hienosti balanssissa, mutta viini tarjoaa loppupeleissä melko vähän sellaista, mitä esimerkiksi Alkosta löytyvät tavan roséekuohuviinit eivät jo tarjoaisi. Vaalean lihan kanssa viini voinee pelata ihan hyvin, mutta suht lempeän ilmaisun vuoksi viinille paras paikka lienee ihan onnittelumaljalaseissa, joissa sen mehukas marjaisuus ja tasapainottava raikkaus saavat pysyä pääosassa.

Viini on varsin kelvollinen esitys tyylilajissaan ja ehdottomasti testaamisen arvoinen roséekuohuvien ystäville, mutta muuten laadukkaita ja persoonallisia kuplivia etsiville viini tarjonnee melko vähän: tämä on tyyliltään varsin ennalta-arvattava, nuorena juotavaksi tarkoitettu ja suht arkinen rosée-shamppis.

Lyhyesti: Tasapainoinen ja raikas, mutta tyyliltään hieman turhan pehmeä ja yllätyksetön rosée-shamppanja – tosin osasyyllisena arviossani voi toki olla se, että roséekuohuvat eivät yleensä ole juttuni.

Arvio: Hyvä – varsin kelvollinen maljakupliva juhlistamishetkiin ja tilanteisiin, joissa arki pitää saada juhlaksi, mutta ei varsinaiseen shamppis-fiilistelyyn ja hekumointiin.

Hinnan (30-35e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Colin Grand Cru Blanc de Blancs 2006

Colin Grand Cru Blanc de Blancs 2006
  • Valmistaja: Champagne Colin
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Côte des Blancs
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 36-42e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Seikkailu kuohuviinitalo Colinin viinien maailmassa jatkuu. Hyppäämme jälleen pykälän verran ylöspäin laatuluokituksessa, sillä nyt arvosteltava viini edustaa Champagnen korkeinta laatuluokkaa, Grand Cruta. Colin valmistaa tätä Grand Cru -kuohuvaa vain riittävän korkealaatuista hedelmää tuottavina vuosikertoina, jolloin viiniin käytettävät Chardonnay-rypäleet kerätään käsin ja tarkasti vain parhaat valikoiden talon parhailta, n. 35 vuoden ikäisiltä, Grand Cru -luokitelluilta tarhoilta Côte des Blancsin alueelta, Cramant'n ja Oiryn kylistä. Viiniin ei käytetä lainkaan reserve-viinejä, vaan viini on aina 100% yhden vuosikerran tuote. Kypsyttelyajoista viinitalo ei kerro juuri mitään, mutta tuotteita esitellyt Delphine Colin mainitsi maistelutilaisuudessa viinin olleen aivan hiljattain uudelleenkorkitettu.

Väriltään viini on kellertävähkö – nuoruuden vihertävät vivahteet ovat pullossa vietettyjen vuosien aikana haihtuneet pois.

Tuoksu ei tee itsestään suurta numeroa, vaan astuu esille kevein, viehkein askelin. Nokassa tuntuu hennon paahtoleipäisiä, kehittyneitä piirteitä, kypsää ja aavistuksen verran rusehtavaakin omenaisuutta ja hillittyä hiivaisuutta.

Tuoksu onnistui vihjailemaan jo melko kehittynyttä ja hieman iäkkäämpääkin makuprofiilia, mutta suussa viinin yleisilmettä hallitsee varsin kirpeä, nuorekas sitruksisuus. Taustalta kuitenkin löytyy paljon kaikkea muuta, kiitos sopivan mittavan kypsyttelyn, ja kirpeän hedelmän ohelle nousee hentoa mantelisuutta, aavistus hunajakaurakeksisyyttä, vivahde kuivattuja trooppisia hedelmiä ja rakenteikkaan hapokkuuden kanssa sointuvaa, kevyttä mutta tiukanpuoleista mineraalisuutta. Viinin makumaailma on ihastuttavan kompleksi, intensiivinen ja shamppisten viitekehyksessä mukavan lihaksikas – tämä ei mene vielä muskulääristen jyrien tontille, mutta pesäeroa talon herkempiin ja hennompiin Blanc de Blancs -viineihin otetaan selvästi.

Hapokasta viheromenaisuutta tarjoileva, kirpeähkö jälkimaku on keskimaun tavoin varsin nuorekas ja rapsakka, joskin pidempi kypsyttely on tuonut siihen myös kevyttä autolyysin keksisyyttä taustalle. Viini jättää pitkän ja mukavan moniulotteisen jälkivaikutelman, josta viimeiseksi nousee parrasvaloihin freesi, hieman merelliseen suolaisuuteen taittuva, voimakas mineraalisuus.

Toisin kuin talon aikaisemman Blanc de Blancsit, Colinin vuosikerrallinen Grand Cru ei tyydy hentoon ja hienostuneeseen ilmaisuun: tässä viinissä on sekä sellaista syvyyttä että voimaa, mitä aikaisemmista viineistä ei vielä löytynyt. Talon tietyllä tavalla minimalistinen, elegantti ilmaisu on tässäkin viinissä havaittavissa, eli kokonaisuus ei vieläkään pelaa suurella massalla, mutta myöskään aivan pelkistetyimmän pään esityksestä ei myöskään ole kyse. Tästä syystä viini onnistuu ottamaan paikan varsinaisena moniottelijana: viini ei ole liian tiukkarakenteinen ettei sitä voisi korkata sellaisenaan kruunaamaan juhlallisia tilaisuuksia, mutta rakennetta ja puruvoimaa sillä riittää runsaampiakin syötäviä ajatellen. Niille, joita iäkkäämmät ja kehittyneemmät kuplivat kiinnostavat voin vakuuttaa, että viinistä löytyy helposti rakennetta vielä vähintään vuosikymmenen kypsyttelyyn – kokonaisuus vaikuttaa olevan selkeästi vasta matkansa alkutaipaleella!

Lyhyesti: Kevyesti kehittynyt, rotevammanpuoleinen, vivahteikas ja silti sopivalla tavalla minimalistinen vuosikerta-Grand Cru. Erinomainen valinta käsivaraksi viinikaappiin: viini varmasti paranee ikääntyessään, mutta on myös helposti korkattavissa vaikka heti, jos tilanne sitä vaatii.

Arvio: Erinomainen – kaikin puolin herkullinen, moniulotteinen ja monikäyttöinen huippushamppis. Loisto-ostos alle viidellä kympillä.

Hinnan (36-42e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

21.2.14

Colin Parallèle Blanc de Blancs Extra Brut

Colin Premier Cru Parallèle Blanc de Blancs Extra Brut
  • Valmistaja: Champagne Colin
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Premier Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Côte des Blancs
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Lokakuu 2013)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Ranskan suurlähetystössä pidetyssä viinintuottajaesittelyssä oli seuraavana maistiaisvuorossa kuohuviinitalo Colinin uunituore uutuus, Parallèle Extra Brut. Viini on vastikään saapunut markkinoille, eikä siitä tahtonut yrittämälläkään löytyä oikein mitään tietoa, kuvia, mitään – ei edes viinitalon omilta sivuilta; tästä syystä myös viinin hintakin jäi hämärän peittoon. Käytännössä ainoa todiste viinin olemassaolosta on Colinin Facebook-sivuilta löytyvä mainoskuva viinistä vuodenvaihteesta.

Viini on siis talon Extra Brut Blanc de Blancs, joka on valmistettu Vertus'n kylän Premier Cru -tason tarhojen hedelmistä – viini on siis lähinnä piirun verran kuivempi versiointi talon Blanche de Castille -viinistä. Makeuttamiseen käytetty dosage on erittäin pieni ja viinissä on muistaakseni jäännössokeria n. 4-5 g/l. Tarkempia kypsyttelytietoja en muistanut kysellä.

Väriltään viini on nuorekkaan kellanvihreä.

Tuoksua hallitsee varsin kypsä, hieman makeutta vihjaileva aromimaailma, josta selvimpinä vivahteina tuntuvat sitrusmarmeladi ja autolyysin tuoma, kevyesti makea pullataikinainen hiivaisuus.

Vaikka tuoksu lupaileekin kypsiä piirteitä, on viinin makumaailma erittäin kuiva, kevyt ja elegantti. Monet Extra Brut- ja Brut Naturelle -kuohuviinit voivat olla makeutensa puutteesta hyvinkin tiukkarakenteisia ja jopa epätasapainoisen oloisia esityksiä, mutta Parallèle ei tunnu tällaisesta kärsivän: vaikka dosagen pienuus on havaittavissa lähinnä selkeän hedelmäisyyden poissaolona ja kivennäisvetisen, jopa kevyesti suolaisen mineraalisuuden korostumisena, on kokonaisuudessa mukana myös hillittyä, tuoreen omenaista ja kuivan sitruksista hedelmää sekä ujoa yrttisyyttä. Tiukahko hapokkuus pitää viinin fokuksen veitsenterävänä, eikä tässä(kään) viinissä tunnu olevan mitään ylimääräistä. Viinin keskipitkä mousse on selkeästi hillitympi kuin edellisissä, runsaan kuohkeissa Alliancessa ja Blanche de Castilessa: pienet kuplat tuntuvat tanssivan suussa tasaisesti ja melko maltillisesti. Piirua vaille rutikuivasta ja kevyenpuoleisesta ilmaisustaan huolimatta viinin tekstuuri on yllättävän ystävällinen, ja vaikka viini asettuu shamppisten luokittelussa melko karuun päähän, ei se missään vaiheessa tunnu mitenkään pelkistetyltä tai tympeältä.

Vasta jälkimaussa viinin makeuden puute korostuu varsin kirpeänä ja hyvin hallitsevan mineraalisena yleisilmeenä; hento, paikoin jopa raa'ahkona erottuva omenainen hedelmäisyys pääsee vain aika ajoin esiin viinin tiukkaotteisessa, melko pitkässä ja vettä voimakkaasti kielelle nostavassa jälkivaikutelmassa. Kielelle jää pääasiassa kiveä ja greippistä hapokkuutta.

Colinin Parallèle onnistuu mainiosti naittamaan Blanc de Blancs -viinien eleganssin ja Extra Brut -viinien hillityn, pelkistettyyn ilmaisuun nojaavan meiningin mainiosti yhteen: kokonaisuus on kepeä ja karuhko, mutta samalla mukavan helpostilähestyttävä. Viini ei myöskään missään vaiheessa sorru simppeliyteen tai liialliseen pehmeyteen – viinin nyanssit ovat pieniä, mutta niitä on paljon, minkä lisäksi hapot ovat tuntuvat, muttei liialliset herkkään makumaailmaan nähden.

Kuohuviinitalo Colin vakuuttaa edelleen: vieläkään vastaani ei ole tullut mitään tajuntaani räjäyttävää upeutta, mutta viinit eivät myöskään ole mitään massoille suunnattuja, haukotusta houkuttelevia klubikuplivia. Niin Parallèlessa, kuin talon viineissä yleensäkin, tuntuu avainsanana olevan harkittu eleganssi, harkittu ja herkkä ilmaisu sekä erityisesti ruoan kanssa naittamista ajatellen aivan erinomainen rakenne. Viinejä esitellyt talon edustaja Delphine Colin vakuutti Parallèlen olevan ensisijaisesti erinomainen merenelävien gourmet-kumppani, mitä viinin maistettuani en lähde missään nimessä epäilemään.

Lyhyesti: Kepeä, hillitty ja tasapainoinen Premier Cru Blanc de Blancs, joka on ihastuttavan harmoninen ja helpostilähestyttävä Extra Brut -kuohuvaksi. Napakasta hapokkuudestaan ja karummanpuoleisesta ilmaisustaan johtuen viini on ensisijaisesti ruokapöytäkupliva.

Arvio: Tyylikäs – Parallèlella on loppupeleissä melko vähän eroa edellämaistettuun Blanche de Castilleen; molemmat ovat kepeitä, elegantteja ja selväpiirteisen mineraalisia. Parallèle on ykkösvalinta niille, jotka suosivat rutikuivaa meininkiä, Blanche de Castillesta sen sijaan löytyy myös kypsempää hedelmää.

20.2.14

Colin Blanche de Castille Blanc de Blancs

Colin Premier Cru Blanche de Castille Blanc de Blancs
  • Valmistaja: Champagne Colin
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Premier Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Côte de Blancs
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 22-30e (Lokakuu 2013, wine-searcher)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tosiaan, päivänä eräänä viime lokakuun puolella löysin itseni maistelemasta ranskalaisviinejä Ranskan suurlähetystössä. Tilaisuus tuli potkaistua käyntiin shamppistalo Colinin ehkä hieman yksiulotteisella, mutta ihastuttavan puhdaspiirteisellä ja rakenteikkaalla Cuvée Alliancella. Tämän viinin jälkeen oli aika siirtyä talon tuotannon laatuluokassa ylöspäin.

Seuraavana vuorossa oli Blanche de Castille, pelkästään Chardonnaysta valmistettu Blanc de Blancs. Viiniin käytetyt rypäleet tulevat erityisesti korkealaatuisista Chardonnay-rypäleistään kuuluisan Côte de Blancsin eteläosista – viinistä 70% tulee aivan viinitalon liepeiltä, Vertus'n kylän tarhoilta, kun taas 30% tulee hieman etelämpää, Bergères-lès-Vertus'n kylästä. Kaikki tarhat ovat Premier Cru -tasoisia. Tämä viini on valmistettu sekoittamalla 60% vuosikertaa 2010 ja 40% vuoden ajan kypsytettyä reserve-viiniä. Ennen uudelleenkorkitusta ja markkinoillelaskua viini on viettänyt 6 kk terästankeissa hiivasakan kanssa ja vajaat 3 vuotta pulloissa.

Viini on väriltään tasaisen kellanvihreä. No surprises there.

Melko sitruksinen tuoksu on kypsän mehevä ja sopivan runsas – suorastaan pyöreä verrattuna yleensä raikkaampiin ja elegantimpiin Blanc de Blancs -shamppiksiin. Taustalla tuntuu hienostunutta yrttisyyttä ja mineraalia, mutta paahteisimmat vivahteet loistavat poissaolollaan.

Makumaailma toistaa tuoksun lupaukset kypsästä sitruksisuudesta, mutta runsaus on karannut kuvioista täysin. Yleisilme on hyvin kuiva ja herkkä, rakenteikkaan hapokkuutensa puolesta kirpeähkö ja tuntuvassa merellisessä mineraalisuudessaan jopa suolainen. Kypsien sitrushedelmien aromien rinnalta löytyy myös aavistuksia niin kypsemmästä kuin raa'an vihertävästä omenaisuudesta. Mousse on todella kuohkea ja runsaskuplainen, mutta myös varsin pitkäkestoinen.

Viini liukuu sulavan saumattomasti freesistä keskimausta varsin kirpeään, raikkaaseen ja raa'an viheromenaisuuden sekä kohtalaisen tuntuvan, merellisen mineraalisuuden hallitsemaan, pitkään jatkuvaan ja vettä kielelle nostattavaan jälkimakuun.

Blanche de Castille on varsin ihastuttava Blanc de Blancs, jonka kypsyyttä huokuva tuoksupuoli ei onnistu hirveästi valmistamaan viinin puhdaspiirteiseen ja kirpakkaan makumaailmaan, jossa mineraalisuusmittarit paukkuvat eikä fokustakaan puutu. Ikää viinillä on selvästi hyvin vähän – ehkä jopa liian vähän (pullo oli ymmärtääkseni suoraan talon kellareista, eikä sitä kyseistä "vuosikertaa" vielä markkinoilta maistohetkellä löytynyt) – mutta se ei viinin herkullisuutta vähennä. Tässä on kaiken kaikkiaan ihastuttava Chardonnay-shamppanja, johon on saatu ujutettua hienosti kypsää makumaailmaa, mutta silti yleisilme on herkkä, kepeä, eikä siitä tunnu löytyvän mitään ylimääräistä.

Tämä on ennen kaikkea gastronominen kupliva, joka puolustaa paikkaansa kaiken kepeän ja hapokkaan tanssiparina. Suolaiset merenelävät, sitruunalla höystetyt kalat tai freesit vihersalaatit varmasti tarjoavat mitä oivallisinta seuraa tälle hienostuneelle Blanc de Blancsille. Viini on varauksella jo nyt korkattavissa, mutta itse suosittelisin antamaan viinille ainakin vuoden pari aikaa päästä eroon sen villeimmästä nuoruudesta.

Lyhyesti: Upean tasapainoisella tavalla kypsempää hedelmää ja herkkää, kepeää ja hienostunutta ilmaisua yhdistelevä Premier Cru Blanc de Blancs. Vielä varsin nuorekas, mutta jo nyt varsin elegantti ruokashamppis.

Arvio: Tyylikäs – hienostunut ja elegantti kuohuva, joka ei niinkään pelaa massalla tai aromirunsaudella, vaan tasapainoisen harmonisella ja harkitulla ilmaisullaan.

Hinnan (22-30e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaluokassaan kelpo ostos.

Colin Cuvée Alliance

Colin Cuvée Alliance
  • Valmistaja: Champagne Colin
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne
  • Rypäleet: Chardonnay (60-70%), Pinot Meunier (40-30%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 16-22e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Viime lokakuu oli kyllä viinitapahtumilla kyllästetty: Itävallan viinimessujen ohella tuli piipahdettua muutamien maahantuojien viiniesittelyissä, Akateemisen Viiniseuran maistelussa sekä Ranskan suurlähetystössä ranskalaisia viinejä esittelevässä tilaisuudessa. Puran nyt hieman havaintojani jälkimmäisestä.

Viinitilaisuuksissa on yleensä loogista aloittaa kuplivalla, joten ei liene mikään ihme, että tämänkin tilaisuuden aloitin hakeutumalla ensimmäiseksi champagnelaisen, vuonna 1829 perustetun perhetalo Colinin standin ääreen.

Vertus'n kylässä sijaitseva Champagne Colin on perustettu 1829, mutta vuoteen 1997 asti he toimivat osana suurempaa osuuskuntaa. Nykyisin tila omistaa 15 hehtaaria viinitarhoja, joista 11 sijaitsee Côte des Blancsin alueella Vertus'n, Bergères les Vertus'n ja Cuis'n alueilla (Premier Cru), Cramantissa ja Oiryssa (Grand Cru) sekä Sézannessa. Loput neljä hehtaaria sijaitsevat Venteuilissa ja Dormansissa. Talo puristaa kaikki viininsä vanhassa, puisessa rypäleprässissä, mutta käyminen ja kypsytys tapahtuu moderneissa terästankeissa.

Colinin perustason shamppis, Cuvée Alliance on astetta harvinaisempi cuvée Champagnen viiniskenessä: siitä puuttuu kokonaan alueella suosittu Pinot Noir. Tämä ei ole sinänsä erityisen harvinaista, mutta tällaisissa tapauksissa kyseessä on yleensä Blancs de Blancs -nimellä tunnetut 100% Chardonnay-kuplivat. Sen sijaan harvemmin pehmeämpi ja hedelmäisempi Pinot Meunier liikkuu ilman rotevamman ja rakenteikkaamman Pinot Noirin tukea. Tässä viinissä asia kuitenkin on näin – kyseessä on siis simppeli, helpostilähestyttävä ja nuorena nautittavaksi tarkoitettu arkikupliva, joka on osittain myös käynyt läpi happoja pehmentävän malolaktisen käymisen. Rypäleiden suhdeluvut vaihtelevat vuosikerroittain, joten tarkkaa blendiä en tiedä, mutta sen verran utelin, että nyt arvioitava viini on lähinnä vuosikertaa 2011; viini on siis viettänyt puteleissa nippa nappa kaksi vuotta ennen myyntiinlaskua.

Väriltään viini on kevyen kellertävä – selkeästi syvempi kuin yleensä neutraalin vihertävät nuoret shamppanjat.

Tuoksu on melko hillitty, tarjoillen lähinnä hentoja autolyysin vivahteita: kevyttä leipäisyyttä ja paahteisuutta. Seassa tuntuu kevyesti kypsää omenaisuutta ja aavistuksen verran kypsempiä, keltaisia hedelmiä.

Viinin makumaailma on hyvin nuorekas, hapokas ja intensiivinen – malolaktisen käymisen läpikäynyt osa viinistä ei missään nimessä tunnu ainakaan päällimmäisenä. Makumaailma on hyvin sitruksinen ja rapsakka sekä kohtalaisen tuntuvan mineraalinen. Keskipitkä mousse on varsin runsas – jopa aluksi reippaasti kuohahtava – ja varsin terävä.

Viinistä jää intensiivinen, suutasupistava ja kohtalaisen pitkään jatkuva jälkivaikutelma, jossa tuntuu limettistä sitruksisuutta, suutapuhdistavaa mineraalia, kevyen vegetaalista yrttisyyttä ja hentoa hiivaleipää.

Cuvée Alliance on ihastuttavan napakka ja ryhdikäs peruskuohuva, joka ei melko simppelillä ja nuorekkaalla makumaailmallaan tajuntaa räjäytä, mutta sen muuten kyllä pelaa varsin mainiosti – erityisesti wine-searcherin antamaan hintaluokkaan nähden. Tampereen viinitukku tuo viiniä Suomeen, mutta ymmärtääkseni vain horecamyyntiin, joten kotomaan hintaviitekehys jää hämärän peittoon.

Sellaisenaan fiilisteltäväksi juhlakuohuvaksi Cuvée Alliance lienee liiankin yksiulotteinen ja kipakka tapaus, mutta sen sijaan ruoan kumppanina näin freesi ja tiukka tapaus toimii mainiosti. Ehdottomasti varma kumppani kevättalven hittiherkuille, blineille! Viinissä kyllä riittää runkoa myös keskipitkään varastointiin, mutta epäilen että tämän viinin kohdalla siitä tuskin on juurikaan hyötyä – viini kannattaa korkata mielummin nuorena.

Lyhyesti: Nuorekas, intensiivinen ja rapsakka perus-shamppis. Ei tarjoa hirveästi syvyyttä tai mielenkiintoa, mutta sitäkin enemmän hartiaa ja fokusta: tämä viini ei missään nimessä jää hampaattomaksi rasvaistenkaan ruokien edessä.

Arvio: Hyvä – vastaavassa hintaluokassa löytyy usein runsaampia ja aromikkuudessaan vakuuttavampia peruskuohuviinejä, mutta Cuvée Alliancen valttikorttina onkin sen sellainen harteikkuus ja tuntuva mineraalisuus, johon on hyvin vaikea yltää Champagnen ulkopuolella.

Hinnan (16-22e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Bryggeri Senaattori Doppelbock

http://www.alko.fi/tuotteet/711024/
Bryggeri Senaattori Doppelbock
  • Valmistaja: Bryggeri Helsinki
  • Tyyppi: Olut, Lager, Doppelbock
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa, Helsinki
  • Maltaat: Munich-, musta paahto-, pils-, tumma kristalli-
  • Humala: Hallertauer Mittelfrüh, Magnum, Perle
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 5,85e (Helmikuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 5,85e (Helmikuu 2014, Alko)

Yksi Helsingin olutskenen tuoreimpia tulokkaita on vuonna 2013 avattu Bryggeri Helsinki, Senaatintorin nurkilta löytyvä ravintolapanimo, jonka taustajoukoissa häärii mm. Lammin Sahdista ja Pienpanimoliiton puheenjohtajuudesta tunnettu Pekka Kääriäinen. Olutravintolan sijainnin vuoksi loogisesti nimetty Senaattori Doppelbock on saksalaisen panimomestari Mathias Hüfnerin käsialaa ja se on yksi Alkon kevättalven 2014 pienpanimo-oluista. Mielenkiintoista on se, että Suomea pidetään yleisesti lagermaana, mutta pienpanimokattauksesta löytyi tämän oluen lisäksi vain yksi lager, eikä kumpikaan näistä edustanut Suomessa yleisesti menestyvää vaaleaa lagertyyliä.

Ainoa etukäteisongelma oluen kanssa on se, että en yleisesti pidä lagereista. Vaaleat lagerit eivät jaksa muutamaa, harvaa poikkeusta lukuunottamatta sytyttää enää lainkaan kun taas bockit tuppaavat olemaan monesti makuun turhan alkoholisia ilman riittävää vastapainoa rungosta. Tummat lagerit maistuvat parhaiten, mutta yleensä nekin jäävät kakkoseksi melkeinpä mille tahansa vertailukelpoiselle pintahiivaoluelle. Muista siis lukea arvostelu sellaisen ihmisen perspektiivistä, joka ei pohjahiivaoluille lämpene!

Tämä helsinkiläinen senaattori on väriltään voimakkaan punakka, joskin sillä on kevyesti tummanruskeaan taittuva syvä sävy. Yleisilmeeltään olut on kevyesti läpinäkyvä. Hatun virkaa toimittaa kermanvärinen, pari senttiä paksu ja kohtalaisen kestävä vaahto.

Senaattori tuoksuu tuhdilta ja voimakkaan maltaiselta. Aromimaailma on melko makeanpuoleinen ja seasta löytyykin niin kevyen maitosuklaisia kuin imelän mämmisiä piirteitä.

Tuoksun tavoin makeahko maku on pehmeän maltainen ja imelletyn limppuinen maku. Melko täyteläinen suutuntuma on suht mehevä, mutta olut kärsii musiikkitermein ns. middle scoopista: bassot on tukevat ja yläpää on kirkas, mutta keskialue on aavistuksen verran ontto. Melko keveä mutta mukavan aromaattinen humalointi tuo onneksi hillittyä ruohoisuutta ja hentoa maamaisuutta muuten ehkä piirun verran turhan suoraviivaiseen makumaailmaan. Hiilihappoisuus on oluessa hennosti pistelevä ja varsin kevyttä.

Jälkimaussa tuntuu melko hillityksi jäävää katkerohumalointia, leipäistä ja makeanpuoleista maltaisuutta sekä tanakan alkoholin (7,5%) tuomaa melko tuntuvaa lämpöä. Suorastaan hämmentävää, että oluesta löytyy katkeroita peräti 45 EBU:a, sillä ne eivät missään vaiheessa juurikaan hyppää framille.

Senaattori on kaikin puolin helppo ja helpostilähestyttävä tumma lager, mutta sen alusta loppuun hallitseva makeus ja raikkauden puute rupeavat meikäläisen kohdalla tökkimään kohtalaisen nopeasti – lisäksi joka hörpyn jälkeen melko lämpimänä hohkaava jälkivaikutelma rupeaa häiritsemään pidemmän päälle. Kokonaisen pullon tyhjentäminen rupeakin käymään jo työstä.

Senaattori on ihan hyvä doppelbock ja varmasti uppoaa vähemmän oluita harrastelevaan kansanosaan helposti – oluessa kyllä riittää makua, minkä lisäksi makea maltaisuus ja loppupeleissä melko vähän tuntuva katkero todennäköisesti ovat vain plussaa keskiarvokuluttajalle. Sen sijaan omalta osaltani on myönnettävä, että kyseinen oluttyyli ei vieläkään oikein ole juttuni. Liian yksiulotteinen, simppelin mämminen ja makea makuprofiili ilman raikkautta, ryyditettynä varsin tuhdilla alkoholilla ei vain tee temppujaan. Tämmöinen olut toimisi itselleni varmaankin 0,2-litraisessa maistelutuopissa jääkylmänä.

Lyhyesti: Laadukas ja taidolla tehty Doppelbock helsingistä, joka kuitenkaan ei juuri onnistu meikäläistä lämmittämään tuhdista alkoholistaan huolimatta. Liikaa makeutta, liikaa voltteja, liian vähän raikkautta, liian vähän luonnetta.

Arvio: OK – passeli perus-bock. Kyllä tämän kehtaisi pistää hyvien saksalaisbockien rinnalle. Olut tuskin niitä voittaisi, mutta voisi kuitenkin pärjätä ihan hyvin vertailussa. Varsin tutustumisen arvoinen muhkeiden lagereiden ystäville, mutta meikäläisen olutmaulla varustetut voivat jättää oluen huoletta hyllyyn.

Hinnan (5,85e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.